Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Harvain herkkua – clafoutis

Karviaisclafoutis
Milloin sesonkiruoasta on tullut harvain herkkua? Vaikka kaupat ja torit tulvivat parasta kotimaista satoa, liian monien ravintoloiden listasta ei vuoden satoisinta aikaa huomaa. 

karviaisclafoutis

Neljän viikon Suomen kiertäminen avasi silmät. Kauden sadon saaminen lautaselle ei ole suomalaisessa ravintolassa ollenkaan itsestäänselvää. Matkan varrella söimme mahtavia sesongin herkkuja: Ihanaa parsaa, uusia perunoita, kerrankin kypsiä tomaatteja. Jos on valmis raottamaan kukkaroa, ei ole pulaa ravintoloista, jotka kaivavat sesongin antimet lautaselle.

Tiedän kyllä kotikaupunkini ravintolat, joissa panostetaan raaka-aineisiin, joskus ne jopa kasvatetaan osin omassa maassa ja niihin suhtaudutaan ylitsevuotavalla rakkaudella. Nämä rakkauden hedelmät eivät irtoa halvalla ja maksan niistä mielellään sen kolminumeroisen summan, joka kahden hengen illallisesta maksetaan. Siihen tuskin meistä kenelläkään on kuitenkaan varaa kovin usein.

Mutta kurkkaapa perusketjuravintolan tai monen paikallisen lounasravintolan listaa. Sama jäävuorisalaatti ja Espanjasta lennätetyt tomaatit silputtuna salaattipöydässä kuukaudesta toiseen. Uusia perunoita ei varmaankaan saa esikäsiteltynä, koska lohkoperunat kannattaa laittaa lautaselle pakastimesta olipa kesä tai talvi.

Kun etsimme lomalla lounasta useammassakin suomalaisessa kaupungissa, tarjolla oli esimerkiksi valmislihapullia ja perunasosetta keskellä kesää ja spagettia bolognesekastikkeella, mutta kertaakaan listalla ei näkynyt vaikkapa kesäkeittoa. Erään suomalaisen kaupungin torin laidalla sijainneen kahvilan salaattibuffetissa ei ollut heinäkuun loppupuolella yhtään raaka-ainetta kurkkua lukuunottamatta kotimaasta. Pienellä otannalla Suomessa on lukuisa määrä ravintoloita, joiden lista on sama vuodenajasta ja vuodesta toiseen. Niille mahtuu kaloista useimmiten lohi, satunnaisesti kuha. Missä ahvenet, hauet ja muut lähivesien sintit? Kuka hauduttaisi lounaaksi kaalilaatikkoa ja rinnalle puolukoita? Ihan kohta olisi niiden aika.

Kauppojen valikoima on onneksi parantunut huimasti sesonkituotteiden osalta. Marjoista löytyy ennen hyllyt täyttäneen mansikan rinnalla valtavasti vaihtoehtoja. Itse kokkaamalla on helppo herkutella uudella sadolla. Omat karviaiseni poimin taas kerran anopin puskista, mutta ilokseni niitä sai ostettua jopa meidän lähikauppamme edessä olevalta marjatiskiltä. Sesongin kunniaksi tein karviaisista clafoutiksen, jonka maustoin vaniljalla ja kardemummalla. Happamat karviaiset raikastavat makean paistoksen. Nimeään myöten täyttävä – clafoutis tulee murresanasta täyttää – paksu pannukakku valmistetaan tyypillisimmillään kirsikasta. Muunnelmia on kuitenkin lukuisia.

Keneenpäs muuhun kuin Juliaan sitä ihminen luottaisi ranskalaisten klassikoiden ollessa kyseessä? Tämänkin Limousinen alueen perinneherkun reseptin mittasuhteet on kaivettu tietenkin Ranskalaisen keittiön salaisuuksista. Valmistuksessa uskaltauduin hieman soveltamaan.

Karviaisclafoutis

(tulostettava versio reseptistä)
kahdelle-neljälle, noin 20-senttiseen vuokaan tai valurautapannulle

2 dl maitoa
2 munaa
1 dl jauhoja
1/2 dl sokeria
noin 3 dl karviaisia
1 tl vaniljasokeria tai lusikankärjellinen 100 % vaniljajauhetta
1/2 tl jauhettua tai rouhittua kardemummaa
hyppysellinen suolaa
1 rkl voita
muutama rkl sokeria

tomusokeria pinnalle ennen tarjoilua

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen

2. Kaada kulhoon maito, riko munat, lisää sokeri, vaniljasokeri ja kardemumma. Vatkaa sekaisin.

3. Vatkaa joukkoon jauho, vatkaa taikina kuohkeaksi ja tasaiseksi.

4. Laita voi valurautapannun pohjalle ja nosta pannu kuumaan uuniin. Kun voi on sulanut ja saanut hiukan väriä, nosta pannu uunista, pyörittele voita kauttaaltaan pannun pohjalle ja reunoille ja kaada ylimääräinen taikinan joukkoon.

5. Kaada vajaan sentin verran taikinaa pannun pohjalle, nosta se uuniin muutamaksi minuutiksi eli kunnes taikina hiukan jähmettyy.

6. Ripottele pinnalle karviaiset ja sokeria. Kaada loput taikinasta päälle ja paista noin 45 minuuttia tai kunnes clafoutis on kauttaaltaan kypsä eli pannukakku on ruskistunut ja kohonnut, eikä siihen pistettyyn tikkuun enää tartu taikinaa.

facebookissa-lätkä

Pizzaa!

Pizzapohja

pizzataikina

Kotonatehty pizza ei omilla opeillani ole ikinä noussut lähellekään kunnon pizzauunissa paistettuja lättyjä. Pohjasta on tullut enemmän pullamainen kuin rapea. Hyvää kyllä, mutta Putte’s (ja moni muu) on pessyt tuotokseni mennen tullen.

Kun vanha työkaverini kertoi perustavansa ravintolapäivänä pizzerian kotiinsa, ihmettelin hänelle ääneen, miten hän saa pohjan onnistumaan kotiuunissa. Aina kannattaa avata suunsa. Sain Minnalta hyvät ohjeet ja illalla paistui omassa kotiuunissa kaikkien aikojen paras pizza.

Koulukuntia on monia tässäkin asiassa, mutta liityin nyt kaksinkertaisen kohotuksen koulukuntaan, niin hyvää pizzasta tuli. En ole muistanut ostaa durumjauhoja, joten olen käyttänyt pohjaan 00-jauhoja. Minnan oppien mukaan hyvän pohjan salaisuus on hyvä sitko, kohottaminen kahteen kertaan ja oikeat jauhot (durum). Lisäksi pohja pitää kaulita todella ohueksi – ohuemmaksi kuin kuvan pizzassa. Kuva on otettu harjoitteluvaiheessa, hyvää valoa ei saa jättää käyttämättä. Laitan taikinaan aika vähän hiivaa ja annan sen kohota kaikessa rauhassa.

Pizzakivi ei varmaan olisi pahitteeksi, mutta sen puutteessa olen kuumentanut uunipellin kuumaksi, vaikka se esimerkiksi Bon Appetit-lehdessä haastatellun pizza-asiantuntijan mukaan onkin ihan huuhaata. Mutta oletan, että kuuma pelti käynnistää pohjan kypsymisen nopeammin, vaikka ei pizzakivenä toimikaan.

Uunien pizzatoiminnot yhdistävät alalämmön ja kiertoilman jonkinlaisena yhdistelmänä. Koska minulla ei ole kiertoilmaa, olen todennut, että omassa uunissani paras lopputulos syntyy yhdistelmällä alalämpö, esikuumennettu pelti, pellin sijoittaminen uunin alaosaan, ohueksi kaulittu pohja ja riittävän pitkä paistoaika. Pizza jää päältä reunoista hiukan kalpeanaamaksi, mutta pohja saa alapuolelta mukavasti väriä ja rapsakoituu. Edelleen tietenkin parhaat pizzat saa paikoissa, joissa ne paistetaan kiviuunissa, mutta kyllä tällä meidän lähiöpizzeriat pesee.

Mitkä ovat teidän parhaat vinkkinne hyvään pizzaan kotiuunissa?

pizza

Ravintolapäivänä kannattaa suunnata Veräjämäkeen. Minnan Mutti di Mare – ravintolassa pääsee nimittäin maistamaan oppiäitini erinomaista pizzaa osoitteessa Jokiniementie 36-38 C klo 12-17. Tomaattisoossit on keitelty pitkän kaavan mukaan Hakaniemen torin kypsistä tomaateista ja täytteinä laatutavaraa. Pääsin maistamaan testiryhmässä ja käyn ehdottomasti santsikierroksella myös ravintolapäivänä.

Pizzapohja

kaksi keskikokoista pizzaa

2 dl vettä
1/4 pkt tuoretta hiivaa
1/4 tl suolaa
loraus oliiviöljyä
noin 4 1/2 dl 00-jauhoja

1. Liota hiiva veteen, sekoita joukkoon suola ja oliiviöljy.

2. Lisää jauhoja vähitellen ja vaivaa taikinaan huolellisesti kunnon sitko.

3. Kohota liinan alla kaksinkertaisesti.

4. Nosta taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa siitä ilmakuplat pois. Jätä taikina pöydälle ja kohota vielä kertaalleen taikinakulhon alla.

5. Kuumenna uuni 230-250 asteeseen ja anna pellin kuumentua uunissa samalla.

6. Kaulitse taikina todella ohueksi. Nosta se kuumalle uunipellille ja levitä nopeasti täytteet päälle – tai jos olet taitavampi kuin minä nosta täytteet ensin pohjan päälle ja hivuta sitten koko komeus kerralla uuniin. Jos tekee muutaman pienemmän pizzan, se onnistuu kyllä, mutta pellillistä on jo hiukan haastavaa nostella täytteineen.

7. Paista pizzaa vähintään 250 asteessa alalämmöllä uunin alaosassa, kunnes juusto ja reunat ovat saaneet sopivasti väriä.

Kymmenen kirosanaa ja yksi kakku – mantelikakku

Sitruunainen mantelikakku

manteli-sitruunakakku

Olen varma, että leipojat ovat jotenkin eri rotu. He mittaavat siistissä keittiössä vaa’alla ainekset grammantarkasti, muistavat nostaa kaiken tarvittavan huoneenlämpöön hyvissä ajoin, lukevat ohjeen kokonaan ennen aloittamista. Eivät sovella, eivätkä laita voin sekaan kananmunia sokerin sijaan, kun eivät jaksa tarkistaa reseptiä toistamiseen.

Olen sellainen omissa mielikuvissani ennen kuin aloitan leipomisen. Parhaimmillani olen leipojana, kun itsevarmana selailen keittokirjoja ja lehtiä varmana siitä, että tässä keittiössä syntyy kakku kuin kakku. Jos vain viitsisin.

Todellisuus tarkoittaa yleensä hirvittävää määrää kiroilua – kymmenen kirosanaa ei keskivertokakun ollessa kyseessä riitä. Sohvalla kärsivännäköisenä istuvaa miestä, joka ei kestä kuunnella meuhkaamistani. Hirvittävää manausta: “Taas tämä h****n kakku menee pilalle. Minä en enää kyllä koskaan leivo. En koskaan!”

Yllätykseksi jopa itselleni uunista useimmiten kuitenkin ilmestyy ihan kelpo kakku. Onneksi. En nimittäin suhtaudu epäonnistumisiin tyynesti. Haluaisin kyllä toteuttaa zeniläistä lähestymistä, mutta kuulun siihen persoonallisuustyyppiin, jonka kiukku voimaannuttaa. Ne tyynet leipojatyypit, joiden keittiössä jauhot eivät tipu lattialle ja joiden valkuaiset vaahtoutuvat aina täydellisesti, eivät varmaankaan tarvitse kiukkua noustaakseen alhosta.

Sitruunakakku on ollut suunnitelmissa jo hetken. Parasta ennen -päivää lähestyvä turkkilainen jogurtti ja laatikon pohjalla pyörineet mantelijauhot olivat tämän reseptin lähtökohtina. Tavoitteena oli tehdä mantelinen sitruunakakku, mutta lopputulos oli ehkä enemminkin sitruunainen mantelikakku, niin tukevasti pähkinä maistuu kakussa.

Jauhoina käytin pääasiallisesti mantelijauhoja, jotta kakusta tulisi mahdollisimman mehevä. Mantelijauhon ansiosta kakku on kostea ja kestää herkullisena myös seuraavaan – ja sitä seuraavaan – päivään. Ohjeisessa ohjeessa on aika maltillisesti sokeria, koska en halunnut kakusta kovin makeaa. Voit huoletta nostaa määrää hiukan halutessasi.

Kakku toimii ihan sellaisenaankin, mutta voit laittaa tarjolle sen kanssa esimerkiksi tomusokerilla makeutettua turkkilaista jogurttia tai jäätelöä. Anopin puskista poimitut punaviinimarjat sopivat hyvin rinnalle. Mihin ne nyt eivät sopisi?

Sitruuna-mantelikakku

20-24-senttiseen vuokaan

4 kananmunaa (keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna)
120 g voita
150 g sokeria
1 vaniljatangon siemenet
3-4 luomusitruunan kuori raastettuna (vajaa 1 dl)
140 g mantelijauhoa
80 g vehnäjauhoa
300 g turkkilaista jogurttia
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa

pinnalle mantelilastuja ja tomusokeria

1. Nosta voi ja kananmunat hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Voitele ja korppujauhota noin 20-24-senttinen kakkuvuoka. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Erottele keltuaiset ja valkuaiset.

2. Kuutioi kulhoon pehmeä voi ja lisää sokeri, raastettu sitruunankuori ja vaniljatangon siemenet. Vatkaa kunnes saat vaaleaa vaahtoa, noin viitisen minuuttia.

3. Lisää keltuaiset yksi kerrallaan hyvin vatkaten voi-sokerivaahtoon.

4. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi.

5. Lisää voi-sokeri-keltuaisseokseen ensin jogurtti ja sen jälkeen mantelijauhot. Sekoita vehnäjauhojen joukkoon leivinjauhe ja ruokasooda ja sekoita jauhoseos taikinan joukkoon.

6. Nostele lopuksi taikinan joukkoon valkuaisvaahto muutamassa erässä.

7. Kaada taikina kakkuvuokaan. Ripottele pinnalle kerros mantelilastuja ja paista noin 40-45 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä.

facebookissa-lätkä