Mitä Suomi syö, millainen reseptiikka vetoaa? Henri Alen on siitä tehnyt ihmiskoetta. Testijoukkonaan häntä sosiaalisessa mediassa seuraavat. Me kaikki tomaattikastikkeesta intoutuneet. Kokeen perusteella lautaselle päätyy ruoka, jonka resepti on yksinkertainen ja jossa on raaka-aineita kohtuullisen vähän, ne vähätkin sellaisia, joita saa perusruokakaupasta. Tällaisten reseptien varaan rakentuu viime viikolla julkaistu Henri Alenin ja Annukka Oksasen Vuoden Keittokirja.
Kirjan tekijöitä yhdistää nainen – Alenin vaimo on Oksasen sisko. Nyt yhteistä on myös kirja, joka lähti liikkeelle tavoitteesta laajentaa Alenin perheen arkiruokarepertuaaria makaronilaatikosta, tortillalätyistä ja seitsemästä muusta vaihtoehdosta. Sama ongelma, jonka kanssa useimmat meistä painiskelevat, kun työpäivän jälkeen vaeltaa pää tyhjänä lähikaupan käytäviä. Mitä perheelle ruoaksi? Kirjasta löytyy lähes 70 ehdotusta sesonkeja seuraten. Siitä myös nimi, Vuoden keittokirja.
Henri Alenin taitaa tuntea tällä hetkellä lähes koko Suomi – ainakin vähänkään ruoasta kiinnostuneet. Kirjan teksteistä vastaava Annukka Oksanen on talouteen, politiikkaan ja ruokaan erikoistunut toimittaja, joka kirjoittaa paljon mm. Helsingin Sanomiin ja Glorian Ruoka & Viini -lehteen. Mondon sivuilta löytyy myös hänen erinomainen bloginsa Kööpenhaminasta, vaikka se ei vähään aikaan olekaan päivittynyt. Kirjan on kuvannut myös Murun Keittokirjan (ja minun luumupossuni) kuvannut Nico Backström, joka on saanut kirjan kuvamaailman pysymään arkisen konstailemattomana.
Arkinen konstailemattomuus on ollut koko kirjan johtoajatus. Reseptiikassa se tarkoittaa pääosin suhteellisen nopeasti valmistuvaa ruokaa, jossa ei liikoja kikkailla, mutta joka on kuitenkin kunnon raaka-aineista itse valmistettua ruokaa. Samalla kirja on katsaus siitä, miltä maistuu 2010-luvun kotiruoka – ainakin hiukan Lähi-idältä ja Aasialta. Valokuvissa on karsittu punaherukan rangat eli kaikki koristeellisuus, ruoka on kuvattu pääosin valmistusastioissaan sellaisenaan turhia stailaamatta.
Pannasta pääsevät myös säilykkeet. Helposti niputamme ne samaan sarjaan einesten kanssa, vaikka oikeasti purkista löytää ihan kelpo raaka-aineitakin. Ne pistetään purkkiin, kun sato on parhaimmillaan. Talvella parempaa tomaattia saa säilöttynä ja kaikista parasta saa, kun valitsee San Marzanon tomaatit. Kuten muissakin raaka-aineissa, myös säilötyissä on eroja. Henri Alenin mukaan Italiasta löytyy ravintola, joka valmistaa kaiken säilykkeistä – maailman parhaista sellaisista. Useamman reseptin myös kirjasta valmistaa pääosin kodin perusvarastosta – eikä siihen tarvita niitä maailman parhaita versioita, mutta silti laatuun panostaminen maksaa itsensä takaisin maussa. Kuten Alen kirjassa toteaa, huonoista raaka-aineista ei saa hyvää ruokaa – sama pätee niin tuoreisiin kuin säilöttyihin aineksiin.
Oksanen sanoi vaatimattomasti tuoneensa kirjaan yhdyssanat, joista Alen ei omien sanojensa mukaan tiedä vähääkään, mutta Alenin kertojaäänen rinnalla näkyy myös Oksasen vankka ammattitaito, ripauksina lisätietoa, faktana syventämässä näkökulmaa. Reseptien taustoittamisen lomassa löytyy sopivina annoksina tietoa raaka-aineiden laadusta, ruokahävikin vähentämisestä ja eettisistä valinnoista. Ilman syyllistämistä ja syyttelyä. Tietoa, jota voi käyttää omien valintojensa pohjana.
Ystäväni Anna kysyi, kannattaako kirja ostaa. Ensimmäisenä vastasin todella paljon kokkaavalle kotikokille, ettei kirjasta ehkä löydy hänelle paljoa uutta. Sitten oli pakko ottaa sanani takaisin. Huomasin nimittäin, että ensimmäisen viikon aikana olin tehnyt kirjasta jo useamman aterian. Reseptiikan näennäinen tavanomaisuus on kirjan vahvuus ja syy, miksi kirjaan ihastuin – ruoka on oikeasti arkeen ja kotikeittiöön sopivaa. Sellaista, joka jättää aikaa myös muuhun elämään – kuten puutarhassa kyykkimiseen. Ei kuitenkaan tylsää, vaan asteen kohotettua, parempaa kotiruokaa.
Kirjassa on myös lyhyt viikonloppuruokaosio, jossa haudutellaan vähän pidempään. Sieltä olen poiminut testiin muutamankin ruoan, kuten tämän raikkaan ja maukkaan kuhan antiboise-kastikkeella, johon kaprikset ja oliivit antavat sopivan suolaisen potkun. Kala kastikkeineen valmistuu noin puolessatunnissa, ja läpäisi meillä vielä arkiruokaseulan.
Halusin kokeilla reseptiä kotona, koska pääsin maistamaan saman annoksen Alenin valmistamana kirjan julkkareissa. Hyvältä maistui myös itse tehtynä. Rinnalle vihreää salaattia tai vain yksinkertaisesti parsakaalia. Kuha on erinomainen valinta tähän ruokaan, mutta välillä sietämättömän kallista. Mikä tahansa vaalea, vähärasvainen kala sopii. Lohi sen sijaan on liian rasvaista.
Kuhaa antiboise
kahdelle
2 kuhafilettä
voita
öljyä
vajaa 1 rkl kapriksia
suolaa
pippuria
vehnäjauhoja
Antiboisekastike
3/4 dl oliiviöljyä
10 lehteä basilikaa
2-3 oksaa timjamia
1 valkosipulin kynsi
1/4 punasipuli
2 kypsää tomaattia
5 kivetöntä Kalamata-oliivia
1/2 sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria
1. Valmista ensin yrttiöljy. Kuori ja halkaise valkosipulin kynsi, revi puolet basilikan lehdistä krouvisti. Lämmitä oliiviöljy kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon valkosipuli, revityt basilikan lehdet ja timjami. Anna maustua puoli tuntia.
2. Kalttaa sillä aikaa tomaatit: Kuumenna vesi kiehuvaksi, tee ristiviillot tomaattien kantoihin ja nosta kiehuvaan veteen noin 10 sekunniksi. Nosta ne sen jälkeen kylmään veteen jäähtymään hetkeksi ja poista kuoret. Leikkaa tomaatit lohkoiksi, poista kannat ja siemenet. Kuutioi tomaatinliha.
3. Silppua punasipuli ja leikkaa oliivit muutamaan osaan.
4. Valmista antiboisekastike loppuun. Laita tomaatit, punasipuli ja oliivit pieneen kulhoon, siivilöi niiden joukkoon yrttiöljy ja purista sitruunanmehu. Mausta suolalla, mustapippurilla ja tuoreella basilikalla.
5. Poista kalasta ruodot. Suolaa fileet ja pyöritä ne vehnäjauhoissa. Kuumenna öljy kuumaksi paistinpannussa ja paista kuhafileet kullanruskeaksi. Lisää loppuvaiheessa nokare voita antamaan makua ja vielä ihan lopuksi vajaa ruokalusikallinen kapriksia.
6. Nosta kalafileet lautaselle, valuta öljy-voiseos päälle ja lusikoi päälle antiboisekastike. Tarjoa vihreän salaatin tai keitetyn parsakaalin kanssa.
*****
Wandering through the aisles of supermarket in a desperation without knowing what to cook for a weekday meal and rotating the same dishes week after week. Even professionals are tackling the same issue Henri Alen, a well-known Finnish chef, has confided.
For more than a year he has been tweeting simple recipes that have a very limited number of ingredients and are easy to prepare – recipes that fit in a couple of tweets. Out of the blue these simplest of recipes started to create a huge buzz, to the point that such a commodity as canned chopped tomatoes of a certain brand were outsold in almost all supermarkets in Finland, the sales rose by 142 % in one week.
Not all recipes in his new cookbook are covered with 140 characters but the underlying idea is the same – real food for real life meaning home cooking from the scratch using ingredients that are readily available in an average supermarket. Dishes that can be pulled together with basic skills and in a time that most of us are able to fit in to our everyday schedules.
Delicious pike-perch with sauce antiboise from the weekend section of the book could be prepared in about 30 minutes, which to me is an acceptable amount of cooking time even on weekdays.
Kirja on saatu lehdistökappaleena.
