Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Ruoka

#keittiöpahe itse tehtynä – Berliininmunkit

Blogeissa kiertävä White Trash Disease -Natan aloittama #keittiöpahe-haaste on virkistävä ilmiö. Se lyö sopivasti korville ylenmääräistä täydellisyyden tavoittelua. Ruokavalion ei tarvitse olla täydellinen – riittää, että se on pääosin tasapainossa. Joskus ruoka on vain ravintoa, ei sen enempää eikä vähempää. Ei täydellinen makuelämys, ei optimaalista ravintosisännöltään, vain vatsantäytettä tai puhdasta hedonistista herkuttelua.

Berliininmunkit

En halua normaalistikaan välittää blogin kautta viestiä, että olisin jonkin sortin ruokajeesus. Siksi täällä on paljon ihan tavallista, suhteellisen mutkatonta kotiruokaa, jonka useimmat meistä pystyvät onnistuneesti valmistamaan. Sellaista meillä aika usein syödään ja palaan monien blogin perusreseptien ääreen toistuvasti omassakin arjessani.

Pääosin syön suhteellisen terveellisesti ja monipuolisesti, en kuitenkaan kovin tiukkapipoisesti enkä minkään suuremman ideologian pohjalta. Miten olisi, maistuisiko makaroni voilla (perinteiset sarvimakaronit toimivat erinomaisesti, niiden pintaan jää juuri sopivan paljon voita), popcornit (kunnon kulhollisella kuittaa helposti päivällisen), kokis (olen varma, että siihen on sekoitettu jotain addiktiota aiheuttavaa. Onneksi vaihdoin työtä paikkaan, jossa en istu limukaapin vieressä) tai suolaiset naksut (harvoin ostan, mutta kun niin teen, pussinpohja tulee vastaan ihan liian nopeasti)?

Perusterveellisyyden rinnalla elämässä on nimittäin oikein hyvin tilaa myös #keittiöpaheille. Kaiken ei tarvitse olla rakkaudella itse alusta saakka valmistettua, sokeri ei ole huume, kun sitä käyttää kohtuullisesti eivätkä einekset ketään kerrasta pilaa – eivät kahdestakaan. Arki ei ole täydellistä, eikä sen tarvitsekaan olla. Ei viikonlopunkaan. Pääasia, että isot linjat ovat kunnossa.

Useista keittiöpaheistani valitsin tähän paheista syntisimmän, berliininmunkit. Se on tuliainen, jonka mies valitsee kaupasta, jos haluaa ilahduttaa minua. Sitä olivat kakun sijaan tilanneet työkaverini läksiäiskahveilleni. Lämmin suhteemme ei siis ole salaisuus.

Munkki kuuluu syödä hitaasti ja nautiskellen, oikea hillo on vadelmahillo ja kaupan tai donitsibaarin valmismunkki täyttää tehtävänsä. Olen kuitenkin jo hetken halunnut testata, millaista jälkeä tulee kotona. Olin sopivasti menossa nyyttikesteille, joilla useampikin osallistuja jakaa keittiöpaheeni. Kenties sukurasite. Pistin siis munkkikattilan tulille.

Oheisella ohjeella syntyi täydellisen kuohkeita kotoisia munkkeja – kaupan eduksi jää enää se, että munkkeja voi ostaa yksittäin. Kaksitoista – vaikka pienempääkin – lanteilla on jo vähän turhan painava pahe. Tein munkeista pieniä, koska pienikin riittää tyydyttämään makean nälän ja vähän pienemmät on myös helpompi kypsentää, ne ehtivät varmasti kypsyä sisältäkin.

Uppopaistamisessa on avuksi, jos sinulla on hyvä digitaalinen lämpömittari, hillon pursottamista varten tarvitset kapean, pitkän tyllan, mutta muutoin munkkien valmistaminen ei ole välineurheilua. Muista olla varovainen kuuman öljyn kanssa: Varaa kattilan kansi tai sammutuspeitto vierelle, jotta voit tukahduttaa liekit, jos öljy sattuisi ylikuumenemaan paloksi asti. Vedellä öljypaloa ei tunnetusti saa sammuttaa. Öljy hävitetään pullossa sekajätteen joukossa – säästä viemäri öljykylvyltä.

Berliininmunkit

noin 12-14 pientä munkkia

2 1/2 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa tai 1/4 pkt tuorehiivaa
1 dl sokeria
1/2 tl suolaa
1/4 tl jauhettua tai rouhittua kardemummaa
noin 7-8 dl vehnäjauhoja
30 g voita

lisäksi noin 1 litra öljyä uppopaistamiseen
vadelmahilloa munkkien sisään

1. Jos käytät kuivahiivaa, lämmitä maito noin 42-asteiseksi. Leikkaa voi kuutioiksi ja anna sen pehmentyä huoneenlämmössä.

2. Vatkaa maidon joukkoon sokeri, suola, kardemumma (ja tuorehiiva, jos käytät sitä).

3. Lisää joukkoon osa jauhoista (ja niihin sekoitettu kuivahiiva) vatkaimella ja ala sen jälkeen vaivata taikinaan lisää jauhoja. Vaivaa joukkoon myös kuutioiksi leikattu, pehmeä voi. Vaivaa taikinaa, kunnes siinä on hyvä sitko. Lisää sen verran jauhoja, että taikina alkaa irrota käsistä ja kulhosta, mutta pyri pitämään taikina mahdollisimman pehmeänä (eli ole maltillinen jauhon suhteen).

4. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.

5. Jaa taikina 12-14 osaan ja pyöritä palat pyöreiksi pulliksi, peitä liinalla ja anna kohota.

6. Kuumenna öljy 180 asteiseksi. Lämpötilan voi mitata leivän palalla, jos se uppoaa öljy on liian kylmää, jos se paistuu samantien ruskeaksi, öljy on liian kuumaa. Lämpömittari on kuitenkin luotettavin ja turvallisin väline. Pystyt helposti tarkkailemaan lämpötilaa koko ajan paistamisen aikana. Se ei pääse nousemaan vaarallisen kuumaksi, eikä toisaalta laske liian alhaiseksi. Jos öljy on liian kylmää, se imeytyy munkkeihin ja munkeista tulee tunkkaisen rasvaisia. Muista aina varata kattilan viereen myös kansi, jolla voit tukahduttaa liekit, jos öljy ylikuumenisi.

7. Uppopaista kattilan koosta riippuen muutama munkki kerrallaan noin kaksi minuuttia puoleltaan. Hyvä määrä kerrallaan paistettavaksi on sellainen, että öljyn lämpötila pysyy koko ajan lähellä 180 astetta.

8. Nosta munkit reikäkauhalla öljystä talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy imeytyy paperiin.

9. Jos haluat munkkeihin hilloa, pursota sitä pitkällä kapealla tyllalla (pursotinterällä) lämpimien munkkien sisään. Käytä tyllan kanssa läpinäkyvää pakastepussia tai muuta läpinäkyvää pussia, se auttaa näkemään, kuinka paljon hilloa munkin sisään menee. Jos et halua keskelle munkkia reikää, joka jää näkyviin myös kuorrutteen alta, kannattaa hillo pursottaa vähän sivusta.

10. Levitä kuorrutus hiukan jäähtyneiden, mutta edelleen lämpimien munkkien päälle.

Kuorrutus

noin 3-4 dl tomusokeria
muutama tl vettä (ja sitruunamehua)
muutama tippa punaista elintarvikeväriä

1. Kuorrutuksen sopivaa tanakkuutta joutuu hiukan hakemaan. Se ei saa valua pois munkin päältä, mutta sen pitää kuitenkin tasoittua hyvin. Oikea lopputulema on yllättävän paksua. Lisää siis vettä vähitellen. Jos sinulla sattuu olemaan sitruunaa, mehu raikastaa päällisen, mutta pääosa nesteestä kannattaa laittaa vetenä. Elintarvikeväri lisätään tipottain, muutama tippa tekee kuorrutteesta vaaleanpunaisen. Muutama tippa liikaa, psykedeelisen.

2. Mittaa tomusokeri kulhoon, määrä riippuu hiukan siitä, kuinka paljon kuorrutetta haluat , mutta 3-4 dl on sopiva määrä taikinalle.

3. Ala sekoittaa tomusokerin joukkoon vettä ja sitruunamehua teelusikallinen kerrallaan, loppuvaiheessa kannattaa lisätä nestettä tipoittain. Pienellä määrällä nestettä on iso merkitys kuorrutteen koostumukselle. Kun kuorrute alkaa lähestyä oikeaa koostumusta, lisää elintarvikeväri. Jätä kuorrute ensi vaiheessa mieluummin hiukan liian tanakaksi ja kokeile yhden munkin kanssa, miten se levittyy. Jos se valuu liikaa, lisää tomusokeria, jos se jää kasamaiseksi, eikä leviä munkin pinnalle tasaisesti, lisää hiukan (tipoittain) vettä.

Onko meistä passattaviksi? – kokki keittiössäni

Mies hovimestarina (ja roskakuskina), minä kokkina ja kylmäkkönä. Perinteinen roolijakomme meni ihan uusiksi, kun keittiömme valtasi ammattilainen. Osaako suomalainen, itsepalvelukulttuurin kasvatti asettua passattavaksi?

kokki mika pesonen

Palvelukulttuuri on meillä lapsen kengissä. Kun kotitalousvähennyksestä 2000-luvun alussa väännettiin, vasemmistosta arvioitiin sen johtavan piikayhteiskuntaan ja elämään jäi mm. lause siitä, etteivät suomalaiset elä pesemällä toistensa paitoja. Yhä edelleen olemme itsepalvelukansaa, kahvilassa tilaamme tiskiltä ja kiikutamme silmää räpäyttämättä likaiset astiat syömisen jälkeen kärryyn. Jatkuva hokema on, ettei työllistämiskustannuksillamme ole varaa tarjota palvelua. Siksi palvelemme itse itseämme.

Kotitalousvähennys on kuitenkin muuttanut peruslähtökohtaa: Enää ei ajatella, että itte on kaikki tehtävä vaikka hampaat irvessä. Kotisiivousta tarjoavien yritysten määrästä voi päätellä, ettei siivooja ole enää pelkästään varakkaimpien etuoikeus, remonttien tekeminen ammattimaistuu koko ajan. Yhä harvempi osaa tai haluaa rakentaa tai remontoida, asennuksesta ollaan valmiita maksamaan.

Ruokapuolella palveluista eniten huomiota ovat saaneet Woltin ja Foodoran kaltaiset kuljetuspalvelut, mutta olemmeko valmiita maksamaan muustakin kuin muutaman euron lähettipalveluista? Onko peruspalveluiden rinnalla kysyntää myös ylellisemmille palveluille? Häihin tilataan catering, rippijuhliin kakut, mutta ne taitavat olla useimmille meistä niitä harvoja hetkiä, kun tarjoilut raaskitaan luovuttaa ammattilaisen käsiin.

Maailmalla yksi nousevia ilmiöitä on ollut kotiin tilattavat kokit ja samasta puhuvat pienessä mittakaavassa ammattilaiset myös Suomessa. Ensimmäisiä välityspalveluita on avattu meilläkin, mutta esimerkiksi kattavasti kokkeja listoilleen keränneen Foodiacin 200 000 euron liikevaihdosta voi päätellä, että vielä ollaan alkutekijöissään. Puolet liikevaihdosta tulee yrityksiltä ja oman siivunsa kuluttajilta tulevasta liikevaihdosta keräävät ihan perinteiset pitopalvelut. Vertaistalouden kasvu ja kulutuksen kääntyminen tavarasta elämyksiin saattavat kuitenkin raivata tilaa juuri tämänkaltaisille palveluille.

Voitimme Kokit & Potit -Hannelen kanssa syksyllä Fazer Food Servicen järjestämän kasvisruokakeittokilpailun porkkanahummuksella ja paahdetulla kukkakaalilla. Fazer Culinary Team osallistuu ensimmäisenä suomalaisena joukkueena kokkiolympialaisten catering-sarjaan ja on samalla julkaissut myös kasviskeittokirjan, jonka reseptejä pääsimme toteuttamaan. Palkinnoksi voitosta saimme molemmat joukkueeseen kuuluvan kokin kotiin kokkaamaan päivällisen ystävillemme. Pohdin etukäteen, miltä tuntuu, kun vieras kokkaa keittiössäsi sinulle ja ystävillesi. Mitä minun pitää tehdä, miten valmistautua?

Kysyin etukäteen, mitä voin tehdä päivällisen eteen. Ei muuta kuin otat mukavan asennon ja keskityt juomaan kuohuviiniä, kuului vastaus. Mietin, osaanko olla passattavana omassa kodissani, sen verran suomalaista itte on tehtävä -asennetta minulla on selkärangassani. Totuuden nimissä hinkkasin etukäteen pienessä stressissä keittiötä roskakaapista, jääkaapin kautta kaappien päälle – kuitenkin ammattilainen kyseessä – he ovat kuuluisia siisteydestään ja minä olen ylisiistin äidin kasvatti, joka ei voi näyttää sotkua edes putkimiehelle.

Sain etukäteen menuehdotuksen, jonka hyväksyin muokkauksitta. Teemana oli kotimaisuus ja kasvisruoka, alkuruoassa oli hiukan mätiä, muutoin menu oli koottu kokonaan kasviksista ja raaka-aineissa oli paljon pienten lähituottajien tuotteita. Fazerin hovimestari antoi menulle viinisuositukset, meidän tehtäväksemme jäi poimia viinit Alkosta, kiillottaa lasit ja nauttia – sen kaiken hinkkaamisen jälkeen.

perunablinejä ja muikunmätiä

Illan menu

Pieniä suupaloja kuohuviinin kera
mm. voittaja-annoksemme paahdettua kukkakaalia, porkkanahummusta ja pistaasidukkahia suupalakokoisena

***

Puikulaperunaa, kermaviiliä ja muikunmätiä
(pieniä perunalettuja, muikunmätiä, Juustoportin kermaviiliä, punasipuligeeliä)

viini: Trimbach Riesling Reserve  (19,99 €)

***

Lassilan tilan härkäpapua, punajuurta ja lämmintä persiljamajoneesia
(härkäpapukroketteja, punajuuripyreetä, porkkanaa ja juuripersiljaa)

viini: Kungfu Girl Riesling (14,98 €)

***

Vadelmaa, mantelia ja kuusenkerkkää
(Vadelmalappapuuroa, mesiangervo-mantelikakkua, kuusenkerkkäjäätelöä)

viini: Dr. Loosen Erdener Prälat Riesling Auslese 2011 (37,20 €)
(tämä viini on vain erikoisvalikoimassa,
joten vaihdoimme sen Alkon myyjän suosittelemaan Ausleseen, joka oli saatavissa Alkostamme)

kasviskroketit ja persiljamajoneesi

Hyrisimme miehen kanssa tyytyväisyydestä vielä aamullakin, ja niin hyrisivät vieraatkin läpi illan. Fazerin keittiömestarin, kisajoukkueen kapteenin Mika Pesosen loihtima illallinen ylitti kaikki jo valmiiksi korkealle nostetut odotukset. Kauniita ja maukkaita annoksia kuohuviinin kanssa tarjotuista sormipaloista mesiangervon-, kuusenkerkän- ja vadelmanmakuiseen lopetukseen saakka.

mesiangervomantelikakku ja vadelmalappapuuro

Illallinen kuin erinomaisessa ravintolassa, mutta kotona, eikä emäntä viettänyt iltaansa kauha kädessä lieden ääressä. Istuin ilman huolen häivää passattavana koko illan, minä suomalaisen itsepalvelukulttuurin kasvatti. Ja keittiö oli putsplank myös illallisen jälkeen, ei seuraavan aamun savottaa lautasvuorien kimpussa. Kone pyöritti aamulla pari erää laseja, sen jälkeen juhlista muistuttivat enää kukat.

Tuhlausta, sanoisi joku. Suloista luksusta, sanon minä. Meille tulee kokki toisenkin kerran. Taloudellisesti se ei tietenkään ole kovin usein toistuva juttu, mutta eiköhän elämään vielä pari erityistapausta osu. Vieläkin erityisempiä niistä syntyy ammattilaisvoimin.

Vinkit vohveliraudan valintaan

Unohdin, ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa. Haksahdin ensin halpisvohvelirautaan – eihän sitä niin usein käytä. Klassinen virhe: Paistoipa sillä millaisen taikinan tahansa lopputulos oli luokaton. Koska en halunnut tehdä samaa virhettä tuplasti, luin jokseenkin kaiken aiheeseen liittyvän  ja kokosin teille vinkit, mitä asioita kannattaa ottaa huomioon vohveliraudan valinnassa. Ja ostin uuden raudan – sellaisen joka paistaa nopeasti ja tasaisen kauniisti rapeita vohveleita.

vohvelirauta

Vohveleiden uusi tuleminen on silmiinpistävää, toinen toistaan houkuttelevampia ohjeita blogeissa ja lehdissä. Kauppaketju omisti kuukauden reseptilehtensä vohveleille, blineille ja pannukakuille. Huhuilin uuden raudan perään paikallisella Facebook-kirppiksellä. Kukaan ei halunnut luopua omastaan. Siis siitä tilaa vievästä kapistuksesta, jota ei käytetä kuin korkeintaan kerran vuodessa. Myös monesta kaupasta raudat oli myyty loppuun, kun etsin omaani. Ei siis epäilystäkään: vohvelit ovat tehneet uuden tulemisen.

Jos vohveliraudan tärkeimmät ominaisuudet haluaa tiivistää, mahtuu ritirimpsu kolmeen ominaisuuteen: Osta tehokas, säädettävä rauta, joka paistaa tasaisesti. Muiden ominaisuuksien painoarvo kannattaa miettiä oman käytön ja mieltymysten perusteella.

Teho

Teho mitataan wateissa, tyypillisesti markettiraudoissa se vaihtelee noin 700 ja 1400 watin välillä. Wattien lisäksi olennaista on se, millä alueella lämpövastukset ovat raudan sisällä. Se on ratkaisevaa tasaisen paiston kannalta. Harvan raudan osalta sitä kerrotaan, joten ainakin itse jouduin luottamaan erinäisiin testeihin rautojen paisto-ominaisuuksista.

Tehokas rauta kypsentää vohvelin nopeasti. Paitsi ajansäästön kannalta se on vähintään yhtä olennaista vohveleiden rakenteelle. Hitaasti paistuvista vohveleista tulee helposti kuivia. Paistopinnan lämpötila vaikuttaa myös vohveleiden rapeuteen.

Lämpötilan säätö ja merkkivalot

Lämpötilan säätö on ominaisuus, josta en tinkisi. Pystyt säätämään raudan haluamaasi lämpötilaan ja voit paistaa monenlaisia vohveleita.

Vähintään yhtä tärkeä on merkkivalo, joka kertoo, kun rauta on kuumentunut haluttuun lämpötilaan. Muuten voi varautua siihen, että ensimmäiset vohvelit menevät kokeilun puolelle. Itse arvostan myös merkkivaloa tai -ääntä, joka ilmoittaa, kun vohveli on valmis. Vohveli saa paistua rauhassa, eikä tarvitse olla koko ajan kurkkimassa kannen alle.

Paistopinta

Kaikissa uusissa raudoissa on tarttumaton paistopinta. Jos rautaa käyttää paljon, paksumpi pinnoite parantaa sen kestävyyttä. Useimmat valmistajat eivät kuitenkaan mainitse erikseen, onko raudassa tuplapinnoite. Harvassa taloudessa vohvelirauta lienee kuitenkaan niin tiiviissä käytössä, että pinta menisi rikki, jos jättää metalliset keittiövälineet kaappiin vohveleita paistaessa.

Säilytys ja puhdistaminen

Kenelläpä säilytystilaa olisi ruhtinaallisesti. Rauta, jonka voi säilyttää pystyasennossa, on tilankäytön kannalta käytännöllinen. Osa raudoista on tosin niin kookkaita pystyasennossa, että säilyttäminen edellyttää aika korkean hyllyvälin. Plussaa myös siitä, jos johdon voi rullata omalle paikalleen.

Eri testeissä harvaa rautaa varsinaisesti kehuttiin puhdistettavuuden osalta, mutta ei se useimmiten vallan vaikeaakaan ole. Kun on valinnut muuten itselleen sopivan raudan, verkosta löytää jonkin verran testejä, joissa otetaan kantaa puhdistamisen helppouteen. Jos raudassa on paljon ylimääräisiä koloja ja uurteita, puhdistaminen on hankalampaa. Itse en ole kokenut yhdenkään käyttämäni raudan puhdistamista kovin hankalana.

Oma valintani ja kokemukset

Vertailujen perusteella päädyin valitsemaan Wilfan WAS-623 Bell -raudan. Miellyin jämäkän raudan syvään paistopesään, vohvelissa on muutakin kuin rapeaa kuorta, tehokkuuteen ja säätömahdollisuuksiin. Se paistaa vohvelit tasaiseksi – jopa se useimmiten koe-eräksi jäävä ensimmäinen vohveli on tasaisesti paistunut. Esimerkiksi kuvan vohveli oli satsin ensimmäinen.

Rautaa voi säilyttää pystyasennossa ja johdon saa pyöritettyä jalustan ympärille säilytyksen ajaksi. Meidän pienelle perheelle yhden paistopesän rauta on ihan riittävä – harvoin vohveleita tulee paistettua läjäpäin, ennemminkin puolittelen taikinoita ja yhden vohvelin rauta vie vähemmän tilaa jo ennestään täysissä kaapeissa.

Wilfan rauta ei kuumene ulkopuolelta vaarallisen kuumaksi. Testasin tuttavalta edullista mallia, jossa poltin sormeni. Sen paistopinnat eivät olleet kokonaan muoviosien suojaamat ulkopuolelta, minkä johdosta se kuumeni polttavaksi myös ulkoreunoista.

Wilfan vohvelirauta on kalliimmasta päästä (69 euroa) markettirautoja. Ostin raudan kolmisen kuukautta sitten ja sillä on paistettu jo monet vohvelit. Kun vertaan sitä entiseen halpisrautaani, se on käytössä osoittautunut hintansa väärtiksi. Toivottavasti tällä mennään loppuelämä. Äitini loistorauta on palvellut uskollisesti jo yli 30 vuotta ja paistaa edelleen hyvät, tasaiset vohvelit.