Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Piirakat

Savolaisen karjalanpiirakkakurssi

Rukiiset karjalanpiirakat
Karjalanpiirakoilla on ihan turhaan vaikea maine. Ei niistä toki aina tanssiaisten kaunottaria tule, mutta useimmiten sellaisia sieviä naapurintyttöjä kuitenkin. 

piirakat-suolaajahunajaa

Ymmärrätte varmaan, kenellä on vastuu, jos osallistutte savolaisen karjalanpiirakka-opastukseen? Mutta ei kannata ihan vielä lopettaa lukemista, olen mummoni koulima. Kävin myös juuri joulun alla anoppini kertauskurssin asiassa. Molempien suonissa virtaa karjalaisverta. Haastattelin vielä ennen aloittamista sisareni, joka savolaisjuuristaan huolimatta leipoo lähes maailman parhaita piirakoita. Sellaisia rapeakuorisia ja rukiisia. Pätevyydet ovat siis kunnossa. Vahvana suosituksena loppuun totean, että lankoni (kolmannen polven karjalainen) kehui piirakoitani erinomaisiksi. Luulen, että hän olisi halunnut sanoa, että ne olivat kaikkien aikojen parhaita, mutta eihän sellaista voi sanoa itseään piirakkamestarina pitävän vaimon kuullen.

Ensimmäisenä keitetään puuro, jotta se ehtii jäähtyä kunnolla. Minä keitän sen aina kevytmaitoon, mutta monet vetävät raskaamman kautta täysmaitoon. Tasoitan tätä eroa nokareella voita heti keittämisen alussa. Siten puuro ei ota pohjaan – ainakaan useimmiten. Kun puuro on jäähtynyt, vatkataan sekaan kananmuna (1 kananmuna/litra puuroa).

Karjalanpiirakkataikinaa helpompaa taikinaa ei olekaan: Kaikki aineet vaivataan kunnolla sekaisin ja se on siinä. Ruis- ja vehnäjauhojen suhde vaihtelee tekijältä toiselle. Tämä ohje on enemmän rukiiseen kallellaan, minusta taikinassa on silloin enemmän makua. Taikinan ohjeen olen kopioinut suoraan siskoltani, joka tosin saattaa tehdä taikinasta vielä tätäkin rukiisemman. Vehnäjauho helpottaa tällaisen kokemattomamman piirakantekijän mielestä taikinan käsittelyä.

Rullaa valmis taikina tangoksi reilusti jauhotetulla pöydällä. Leikkaa siitä noin sormenlevyisiä palasia, taputtele pala soikeaksi ja ala kaulia: Anoppieni oppien mukaan kaulitaan ensin pituussuunnassa sen pituiseksi, kun piirakka halutaan ja sen jälkeen leveyssuunnassa. Kääntele välillä, jauhota ja kauli ohuenohueksi. Käytän leivonta-alustalla pääsääntöisesti ruisjauhoja, mutta lisään joukkoon myös hiukan vehnää. Avainasia taikinan käsittelyssä koko kaulimisen ajan on runsas jauhon käyttö. Se estää taikinan tarttumisen alustaan ja pystyt kaulimaan hienoja ohuita pohjia repimättä hiuksia päästäsi.

Nosta lusikalla kuoren päälle riisipuuroa. Lusikka kannattaa säilyttää vedellä täytetyssä lasissa. Puuro irtoaa siitä silloin helposti, kun nostelet sitä pohjan päälle. Jätä riittävästi tilaa reunoihin, jotta piirakka on helppo rypyttää.

Keskeltä vai päästä, mistä aloittaa rypyttäminen? Tämä lienee se ikuinen kiistakapula. Savolaisena sanon, että sillä ei ole mitään väliä, kummallakin menetelmällä saa kyllä aikaan niitä sieviä naapurintyttöjä. Saatan saada tästä karjalaiset kimppuuni. Itse aloitan keskeltä, aloita minun puolestani, mistä haluat, olennaisempaa on käsitellä taikinaa hellästi ja rypyttää kevyin sormin.

Sitten vaan piirakat pellille ja pelti uuniin. Koska taikinassa ei ole yhtään hiivaa, piirakat voi asetella pellille lähekkäin, ne ovat uunista tullessaan juuri samankokoisia kuin mennessään. Älä käytä leivinpaperia, se ei kestä piirakoiden leipomiseen tarvittavia asteita. Piirakat paistetaan nimittäin todella kuumassa uunissa: 275-300 astetta sen mukaan, mitä uunista irtoaa.

Lopuksi voitelen piirakat vesi/maito-voiseoksella. Ja sitten me vain syömme heti, kun vain suinkin kärsii.

karjalanpiirakat-suolaajahunajaa

Karjalanpiirakat

noin 20 keskikokoista piirakkaa

Taikina

3 dl vettä
4 dl ruisjauhoja
1 desilitra vehnäjauhoja (lisää 1/2 dl, jos taikina jää kovin löysäksi)
1 tl suolaa

varaa riittävästi ruis- ja vehnäjauhoja kaulimiseen

Riisipuuro

2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 litra kevytmaitoa
nokare voita
suolaa
1 kananmuna

voita ja vettä voiteluun

1. Keitä puuro: Kiehauta ensin vesi kattilassa, lisää puuroriisi. Keitä viitisen minuuttia. Lisää maito ja nokare voita. Hauduttele kypsäksi noin tunti. Mausta suolalla ja anna jäähtyä. Vatkaa jäähtyneen puuron sekaan kananmuna.

2. Tee taikina: Vaivaa kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi. Pyörittele taikinasta tasainen tanko. Leikkaa noin sormenlevyisiä palasia ja kauli ne kuoriksi. Katso ohjeet yltä, jos ei tule selkärangasta.

3. Nosta kuoren päälle puuroa, rypytä piirakoiksi ja paista piirakat 275-300 asteessa kypsiksi (noin 10 minuuttia). Voitele maito-voiseoksella tai vesi-voiseoksella.

 

Piirakkaa joulupöydän jämistä – lohipiirakka

Lohipiirakka
Joko riittää joulukala? Loput piirakkaan ja taas maistuu uudelta. Niin hyvää, että meillä tämä meni viimeiseen muruun.

lohipiirakka-suolaa&hunajaa

Selailin joulunajan lehtiä ja kaikissa niissä oli vinkkejä siitä, miten hyötykäyttää loput jouluruuista. En siis ole ainoa, jolle oikean määrän ostaminen on mahdottomuus vuosi toisensa perään. Tällä kertaa onneksi meillä oli maltti mukana jo kaupassa, eikä esimerkiksi kahden kilon kinkusta juuri hernekeittotarpeita jäänyt. Tomi Björck ehdotteli iltapäivälehdessä karkkipossun tekemistä kinkun jämistä.  Itse pitäydyin klassisemmassa vaihtoehdossa: Lohipiirakka on oikeasti hyvää, eikä vain epätoivoinen yritys minimoida hamstrauksen aiheuttamia vahinkoja.

Tein piirakan jo glögijuhliin. Päätypala jäi aamuksi, ja sain siitä vielä kuvan napattua. Heti ensimmäisen otoksen jälkeen sekin meni parempiin suihin viimeiseen muruseen. Taikinana käytin voitaikinan sijaan rahka-voitaikinaa ja täytteissä pitäydyin perinteisissä: Riisiä, kuullotettua purjoa, kylmäsavulohta, kananmunaa ja reilusti tilliä.

Lohipiirakka

noin kuudelle – kahdeksalle

Rahkavoitaikina

200 g voita
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
250 g maitorahkaa

Täyte

1 1/2 dl riisiä
3-4 kovaksi keitettyä munaa
300-400 g kylmäsavulohta (tai graavilohta, jos sitä nyt jäi)
isohko purjo
noin 1 dl tilliä
mustapippuria tai valkopippuria

Voiteluun

kananmuna

1. Nypi voi, vehnäjauhot ja leivinjauhe sekaisin. Lisää rahka, sekoita tasaiseksi. Nosta taikina jääkaappiin noin tunniksi vetäytymään peitetyssä astiassa tai kelmuun käärittynä.

2. Valmistele sillä välin täytteet: Keitä riisi kypsäksi. Pilko purjosta valkea ja vaaleanvihreä osa ja kuullota se. Keitä kananmunat koviksi ja viipaloi ne.

3. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli toisesta noin puolen sentin paksuinen levy.

4. Nosta täytteet levyn päälle: Riisi pohjalle, sitten kuullotettu purjo, lohisiivut, tilli ja lopuksi päällimmäiseksi kananmunat.  Muista jättää reunoille pari senttiä tyhjää, jotta saat piirakan suljettua helposti, eikä se vuoda.

5. Kauli toinen puoli taikinasta samankokoiseksi levyksi ja nosta täytteen päälle. Sulje piirakan reunat huolellisesti painelemalla.

6. Voitele piirakka kananmunalla ja tee veitsellä muutama ilmareikä. Paista kullanruskeaksi 200 asteessa. Piirakka kypsyy noin 25 minuutissa.

facebookPsst… suolaa & hunajaa myös Facebookissa

Joulun tuoksua – piparkakkupiirakka

Joulun tuttu tuoksu tällä kertaa pehmeässä muodossa. Päällä tuhti kerros tuorejuustokuorrutusta ja marjoja.

piparkakkupiirakka-suolaajahunajaa

Tänä jouluna olen jättänyt joululeivonnan ja kaiken muunkin suosiolla aika lailla muille. Blogissa ei ole paljon jouluun valmistauduttu – sama pätee ihan oikeaan elämäänkin. Tänään kääntyi kuitenkin uusi lehti: Joulusiivous tehty, joulukuusi koristeltu, joululahjat pakattu ja jouluglögit nautittu hyvässä seurassa. Jospa nyt ottaisi mukavan asennon sohvalla ja nautiskelisi yhden Bacin, joita ilman ei joulu tule.

Tarjosin glögivieraille makeaksi herkuksi tätä piparkakun makuista pehmeää piirakkaa. Siitä löytyvät kaikki tutut piparkakkumausteet, mutta lopputulema on taikinaa parempaa – toisin kuin pipareissa. Ole tarkkana, ettet paista piirakkaa liian kauan, ettei siitä tule kuiva. Tein oman piirakkani aavistuksen liian suureen vuokaan ja se jäi näin ollen turhan matalaksi, noin 20*25-senttinen vuoka on aika optimaalinen tälle taikinamäärälle.

Piparkakkupiirakka tuorejuustokuorrutteella

noin 12 palaa (noin 20*25-senttiseen vuokaan, jotta saat paksun piirakan, joka pysyy mehukkaana)

180 g pehmeää voita
3 dl sokeria
3 munaa
1 dl maitoa tai maustamatonta jogurttia
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 rkl kanelia
1 tl pomeranssinkuorta
1 tl jauhettua neilikkaa
1 1/2 tl jauhettua inkivääriä
1 1/2 tl jauhettua kardemummaa

Kuorrutus

200 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g voita
2 dl tomusokeria
ripaus kanelia

Koristeluun

pakastettuja puolukoita tai tuoreita punaherukoita (pyöritä tomusokerissa tai kidesokerissa)
kanelitankoja

voita vuoan voiteluun

1. Vatkaa pehmeä, huoneenlämpöinen voi ja sokeri tasaiseksi.

2. Lisää joukkoon kananmunat ja sen jälkeen jogurtti tai maito.

3. Sekoita kaikki kuivat aineet sekaisin, lisää ne taikinan joukkoon kevyesti käsin vatkaten.

4. Levitä taikina voideltuun vuokaan ja paista 200 asteessa noin 25-30 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Älä paista liian kauan, ettei se kuivu. Peitä tarvittaessa leivinpaperilla, jos pinta alkaa tummua liikaa. Anna jäähtyä.

5. Vatkaa kaikki täytteen ainekset huoneenlämpöisinä tasaiseksi massaksi. Levitä piirakan päälle ja koristele piirakka marjoilla ja kanelitangoilla.

facebook

Juhlatunnelmia ja arkea myös Facebookissa.