Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Matkat

Mes bonnes adresses – Pariisin ihana ruokatarjonta

Laiskan ennakkosuunnittelun seurauksena lomasta tuli koe siitä, kuinka hyvin Pariisissa voi syödä ilman pöytävarauksia. Ja kyllä me söimme hyvin, lähes joka kerta. Ainoastaan käydessämme Marché des Enfants Rougesissa, Pariisin vanhimmalla katetulla markkina-alueella, onnistuin valitsemaan laajasta tarjonnasta mauttomat falafelit ja salaatit. Muutoin ruoka ilahdutti kerta toisensa jälkeen.

osteri

Kaikissa lukemissani oppaissa painotettiin vahvasti, että ranskalaisravintoloitsijat haluavat etukäteen tietää, ketä saavat vieraakseen. Koska aloitin suunnittelun ihan liian myöhään, oli pakko uhmata tätä kultaista sääntöä. Moniin paikkoihin olisi tosin saanut varmasti pöydän vaikka samana päivänä soittamalla. Jos olisin katsastanut ruokapaikkoja edes muutamaa viikkoa ennen matkaa, olisin ehdottomasti koettanut varata pöydän ainakin juuri nyt ruokaintoilijoiden huulilla olevaan Septimeen (johon tosin pöytä ei irtoa edes muutaman viikon varoituksella), sekä maailman 20 parhaan ravintolan joukkoon listattuun, silti erittäin kohtuuhintaiseen Le Chateaubriandiin. Jälkimmäiseen pääsee myöhempään kattaukseen (klo 21.30) vain ilman pöytävarausta, mutta emme lähteneet koettamaan onneamme ovelle.

kalat1

Koko matkan ainoan pöytävarauksen tein paikallisissa ruokablogeissa juuri nyt kovasti hypetettyyn uudehkoon tulokkaaseen, pikkuruiseen Rosevaliin. Muuten menimme ilman varauksia. Vain Abriin, jonka kehutaan tarjoavan kaupungin maukkaimpia ja mielenkiintoisimpia leipiä, emme mahtuneet lounaalle ilman varausta. Paikka on leipien ansiosta ilmeisesti suositumpi lounasaikaan kuin iltaisin, jolloin siellä tarjotaan maistelumenuta.

letut

kananmunat

Pariisista ei hyvä ruoka lopu. Hyviä suosituksia löytyy mm. Paris by Mouth -sivustolta. Ranskankielentaitoisten kannattaa vilkaista myös Le Fooding -sivustoa. Sain erinomaisia vinkkejä suomalaisilta bloggaajakollegoilta ja paikallisista blogeista. Olen kerännyt myös Pinterest-taululle liudan kiintoisia ravintoloita, joihin emme valitettavasti ehtineet kuin pieneen osaan. Olisin mielellään halunnut testata esimerkiksi kahden Michelin-tähden ravintolasta katuruokaan vaihtaneen Kristin Frederickin hampurilaiset Le Camion Qui Fumessa tai jotain muuta Pariisin kaduille ilmestyneistä ruokarekoista.

Listasin oheen muutamia erilaisia paikkoja, joista itse erityisesti pidin: ravintoloita, muutaman ruokakaupan ja kahvilan. Silmät auki ja kadulle, sieltä löytyy ihan varmasti kaikkea maistuvaa ruokaihmiselle. Yksinkertainein on usein parasta. Ilahduin mm. Richard Lenoirin ruokatorilta ostetuista täydellisen kypsistä aprikooseista ja persikoista, joista jälkimmäiset myyjä suostui myymään vasta, kun lupasin odottaa kaksi päivää ennen syömistä, jotta maistan ne parhaimmillaan. Villiparsa oli myös sesongissa, sitä sain onnekkaasti monta kertaa.

latva-artisokat1

Gyoza Bar

56, Passage des Panoramas, M Grands Boulevards tai Bourse (Boulevard Montmartrelta lähtevä pieni katettu kuja)

Tämän yksinkertaisemmaksi ei voi enää yksinkertaistaa: Listalta löytyy käytännössä vain japanilaisia lihanyyttejä, gyozoja. Ne tarjotaan maukkaan sitruksilta ja soijalta maistuvan ponzukastikkeen kanssa. Ruokalista on siis lyhyttäkin lyhyempi – voit valita 8 tai 12 gyosaa, lisäksi listalla on riisiannos ja soijamarinoitua ituja.

gyoza

Suppea ruokalista ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ruokaan olisi panostettu. Nyyteissä käytetään ainoastaan tunnetun pariisilaisteurastajan possua ja gyosat paistetaan ruokailijoiden silmien edessä erikoisvalmisteisissa kannella suljettavissa rautapannuissa: Ensin rapsakka pinta toiselle puolelle öljyssä paistamalla, sitten loraus vettä perään, kansi kiinni ja höyrytys. Tuloksena täydelliset toiselta puolelta rapeat ja toiselta puolelta pehmeiksi höyrytetyt gyozat.

Maukasta ja edullista pikaruokaa: 8 gyozaa 7 euroa, 12 gyozaa 9 euroa. Avoinna maanantaista lauantaihin 12-14.30 ja 18.30-23. Ei pöytävarauksia, ruoka nautitaan pitkällä baaritiskillä.

Candelaria

52, Rue de Saintonge, M Filles du Calvaire

Autenttista meksikolaista tarjoileva, muutaman neliön pikkuruinen ravintola sivukadulla ei osu matkan varrelle sattumalta. Pari vuotta auki ollut ravintola oli tupaten täynnä ihan tavallisena arki-iltanakin. Älä anna sen pelästyttää, kierto on nopeaa, sillä yhden pöydän ja baaritiskin ravintolaan ei jäädä notkumaan, joten pidempikin jono vetää nopeasti. Lyhyeltä ruokalistalta saa mm. erinomaista guacamolea, ensalada de nopalia sekä muutamalla täytevaihtoehdolla tacoja ja tostadoita, jotka syntyvät ruokailijoiden silmien edessä. Vierailuiltanamme tarjolla oli mm. possulla, naudan kielellä sekä paputahnalla ja vuohenjuustolla täytettyjä maukkaita maissitortilloja. Kyytipojaksi olutta ja margaritoja. Jos ruokailun jälkeen vielä janottaa, ravintolan perältä avautuu ovi cocktailbaariin. Etuosan yltiörento olemus vaihtuu astetta sliipatumpaan ympäristöön.

Avoinna joka päivä koko päivän. Ei pöytävarauksia – no, pöytiä onkin yksi ainoa ja baaritiskille mahtuu kerralla alle 10 ruokailijaa. Annokset 4-6 euroa, juomat 4-5 euroa. Kahden hengen tuhti illallinen ja muutama kierros margaritoja n. 45 euroa.

Les Cocottes de Christian Constant

135, rue Saint-Dominique (7th), kävelymatkan päässä esim. Eiffel-tornista, jos katselet nähtävyyksiä

Nimensä mukaisesti ravintola tarjoaa lähes kaikki ruokalajit pienistä padoista. Ruoka syödään pitkällä baaritiskillä ja pystypöydissä. Mukava paikka lounaalle. Me saavuimme paikalle lounaan alkupuolella ja saimme paikat kivuttomasti, mutta paikka alkoi täyttyä nopeasti.

Päivän alkupalana oli possua tonnikalakastikkeessa. Annoksesta poimin kotikeittiöön paneroidut anjovikset, joita hersyttelimme viimeiseen suupalaan ja kotiin ostin matkalta myös annoksessa käytettyä hyvää paahdettua chilijauhetta (pimente d’Espelette). Pääruoaksi erinomaista ankkaa, mutta paikan caesarsalaatista olen David Lebovitzin kanssa täysin eri mieltä. Kaikki muu maistamamme oli erinomaista, mutta caesarsalaatti jäi lähes syömättä. Kokonaisuutena huolella tehtyä ja maukasta ruokaa, alkuruoka oli koko reissun paras.

les-cocottes

Ei pöytävarauksia. Kahden hengen lounas (kaksi ruokalajia ja karahvi viiniä) noin 50 euroa.

Roseval

1 Rue Eupatoria, M Ménilmontant

Rosevalissa yhdistyy kuulema uusien kiinnostavien pariisilaisravintoloiden menestysresepti: Sijainti kalliin ydinkeskustan ulkopuolelle, nuoret huippuravintoloissa oppinsa keränneet omistajat, sosiaalisen median voima ja kohtuullinen hintataso. Reilu puoli vuotta avaamisensa jälkeen Le Fooding palkitsi ravintolan “Best Table in Paris 2013” -palkinnolla, mikä luultavasti viimeisteli ilta toisensa jälkeen varatut pöydät. Myös Conde Nast Traveller listasi sen Pariisin kiinnostaviempien uusien ravintoloiden joukkoon.

roseval-menu

Pikkuruinen 26-paikan Roseval on mm. Le Chateubriandissa ja Rinossa oppinsa hankkineiden Michael Greenwoldin ja Simone Tondon ensimmäinen oma ravintola, jonka vuoksi kannattaa hypätä metroon ja suunnata 20. kaupunginosaan. Ruoka on kokeilevaa, jopa outoa. Edelleenkin ihmettelen, miten karitsa, keltuaiset, villiparsa ja tuore sardiini ovat päätyneet samalle lautaselle, mutta jotenkin hämmentävät ruoat ihastuttivat kerta toisensa jälkeen. Kaikesta muusta poikkeuksetta syötävillä kukilla koristeluissa annoksissa pidin, mutten lämmennyt jokseenkin omituiselle sardiinin ja karitsan yhdistelmälle.

roseval-ruoka

Täällä, kuten oikeastaan kaikkialla muuallakin palvelu oli erinomaista. Henkilökuntaa nauratti itseäänkin, kun he kyselivät toisiltaan raaka-aineiden nimiä englanniksi ja yrittivät kuvailla viinejä mahdollisimman monipuolisesti vieraalla kielellä. Heistä oli myös äärimmäisen hämmentävää, että joku Suomesta oli tullut heille, olimme kuulema paikan ensimmäiset suomalaiset asiakkaat. Tuskin viimeiset.

Sympaattinen, sisustukseltaan äärimmilleen riisuttu ravintola – ravintolalla ei ole edes kylttiä – on uuden aallon moderni ranskalainen ravintola, joka hankkii raaka-aineensa luottotuottajiltaan ja paikallisilta toreilta ja suunnittelee listan niiden ympärille. Lista vaihtuu viikoittain ja valinnanvaraa ei ole: Tarjolla on neljän ruokalajin maistelumenu juustoilla (noin 50 euroa) tai ilman (noin 40 euroa). Jos olet kasvissyöjä, se kannattaa ilmoittaa jo varausta tehtäessä. Toisin kuin monet muut, ravintola on auki myös maanantaisin. Silloin pöydän saaminen onnistui lyhyemmälläkin varoitusajalla, muuten ravintola on ilmeisesti buukattu ainakin kuukaudeksi eteenpäin.

Cafe St. Victor

11 Rue Monge, M Maubert-Mutualité tai Cardinal Lemoine

Traditionaalista ranskalaista bistromeininkiä ja ronskia, mutta maukasta ruokaa. Paikka oli tupaten täyteen ahdettu lounaalla, mutta yhdessä humauksessa se myös tyhjeni, kun pariisilaisten vatsat täyttyivät. Tunnelmallinen ja rento paikka, jossa pihvilounaan söi kolmellatoista eurolla. Ruokaa saa koko päivän, ei siis pelkästään lounas- tai päivällisaikaan. Fiinimpää ruokaa kaipaavalle kadun toiselta puolelta löytyy Bib Gourmandilla palkittu Terroir Parisien.

Le Richer

2 Rue Richer, M Poisonnière tai Bonne Nouvelle 

Jauhot suussa-Jonnan vinkistä suuntasimme Le Richeriin (ja kyllä, luulen tietäväni, kuka paikan omistaa Jonnan kuvauksen perusteella). Kävelimme varmaan tuplamatkan, kun suunnistin huonon kartan kanssa (suosittelen lämpimästi satsaamaan pari euroa kunnon karttaan kirjakaupassa nimim. saamaton). Olin jo luovuttaa, mutta onneksi en tehnyt sitä. Alkuruoka ei vielä luvannut hyvää, kurkkugazpacho oli ihan hyvää, mutta olisi toiminut ennemminkin shotina, lautasellinen alkoi jo tökkiä. Myöskään seuralaisen porkkana ja sinappijäätelö ei kerännyt juurikaan kehuja. Mutta pääruoan ansiosta unohdin sekä pitkän ja vaiherikkaan kävelyn että alkuruoan hapuilun. Olematon ranskani ei taipunut niin pitkälle, että olisin ymmärtänyt, mitä osaa kalkkunasta söin, mutta annos oli jokseenkin täydellinen. Murean lohkeilevaa kalkkunaa, villiparsaa ja maukasta sitruunalla ja korianterilla maustettua couscousia.

Jos Ranskassa tilaa pihvin, se tulee lähtökohtaisesti lähes raakana, vain pikaisesti pannulla käytettynä. Jos haluat lihasi muuten kuin verta tihkuvana, kerro se tilatessasi.

rue-richer-ruoka

Coucousin käyttö ei rajoitu Pariisissa ainostaan sen lukuisiin pohjois-afrikkalaiseen keittiöön keskittyviin ravintoloihin, vaan se on raivannut laajemminkin tiensä bistrojen lautasille. Harjoitus ilmeisesti tekee mestarin, sillä sain pariin otteeseen todella mahtavilla mauilla ryyditettyä couscousia.  Le Richerin sitruunalla ja korianterilla maustettua versiota aion tehdä myös kotona. Se oli kenties parasta couscousia, jota olen koskaan syönyt. Koostumus oli sopivan kostea ja maku raikas.

Kahden hengen illallinen ja pullo viiniä noin 100 euroa. Ei varauksia.

Blé Sucre

7 Rue Antoine Vollon

Pienen puistikon vieressä oleva boulangerie ja patisserie (jotenkin kuulostaisi vulgaarilta nimetä tämä herkkukeidas vain leipomoksi…), jossa voi hyvällä säällä juoda kahvin jalkakäytävälle ikkunan eteen nostetuissa pöydissä. Listausten perusteella yksi Pariisin parhaista croissanteista, mutta sen lisäksi halusin kokeilla madeleinea, jota en ole koskaan maistanut. Mm. David Lebowitz mainostaa sitruuna-sokeriliemellä glaseerattua pikkuleipää parhaaksi koko kaupungissa. En ole koskaan maistanut autenttista versiota, joten laajaa vertailupintaa ei makumuistissani ole. Pehmeältä Hanna-tädin kakulta maistuva pikkuleipä oli erinomainen – joku kokeneempi arvioikoon, onko kaupungissa tarjolla jotain vielä parempaa. Leipomon croissant oli meidän molempien matkalaisten mielestä koko reissun paras.

G. Detou

58 Rue Tiquetonne

Matkalukemisenani oli David Lebovitzin kevyt kuvaus havainnoistaan elämästä Pariisista höystettynä resepteillä, The Sweet Life in Paris. Kirjan lopussa on listattu liuta Pariisin ruokaosoitteita. Sieltä löysin myös G. Detoun, jonne vaelsin sopulilauman perässä David Lebovitzin suosituksen perusteella. Hän pitää liikkeestä niin paljon, että leipurien raaka-ainekeidas on saanut oman kappaleensa kirjasta. En liene ainoa turisti, joka on laulattanut liikkeen ovipumppua kirjan ja blogin johdattamana. En ole kovin innokas leipuri, joten itse tein enemmän löytöjä liikkeen maustehyllyllä: Matkalaukkuihin pakkasin mm. tonkapapuja, sichuaninpippuria ja piment d’Espeletteä (espelette chiliä). Pienessä kaupassa on paljon kiinnostavia tuotteita, eikä suinkaan ainoastaan leivontaan, vaikka esimerkiksi suklaahylly onkin laatutavaralla ladattu. Kauppa koostuu kahdesta erillisestä kaupasta, muista siis kurkkata molempiin.

Le Grande Epicerie

38 Rue de Sèvres

Vaikuttava ruokakauppa, jonne ei kannata astua sisään ilman listaa tai sieltä poistuu ilman mitään yltäkylläisyydestä typertyneenä – tai sitten haalii matkalaukkuihinsa puolet kaupasta. Varaa aikaa ja hylkää vähemmän ruoasta kiinnostunut matkaseuralainen johonkin läheiseen viinibaariin. Hyvällä ilmalla kaupasta voi pakata mukaan vaikkapa eväät ja nauttia ne jossain läheisessä puistossa. Edullisia löytöjä täältä tuskin löytyy, mutta harvinaisempien herkkujen metsästämiseen ja muuten vain yleiseen fiilistelyyn kauppa on omiaan. Ostin mukaan mm. säilöttyjä sitruunoita ja kokonaisia kardemumman palkoja.

Galeries Lafayette Gourmet

Boulevard Haussmann

Euroopan suurimman tavaratalon ruokaosasto, jossa on lounaspaikkoja ja ruokakauppa saman katon alla. Täältä löysin ankanrasvaa, jossa meillä paistetaan syksyn tullen perunat. Kattavasti mm. mausteita, mutta huomattavasti edullisemmin samat mausteet saa pienemmistä liikkeistä. Sain Marin avustamana tehtyä näitä kannattaa tuoda kotiin -listan, jonka viimeiset hankinnat kuten tömäkän viherpippurisen saucissonin (kestomakkaran) löysin täältä. Runsaudenpula ja yltäkylläisyys voivat tuntua ylitsevuotavalta täälläkin, mutta kaupasta on onnistuttu tekemään jollain lailla ihmisen kokoinen tavarapaljoudesta huolimatta.

saucisson1

Lue lisää kaupungista Pariiisin taivaan alla -postauksestani.

Pariisin taivaan alla

Jos pitää Micheliniä raamattunaan, Pariisi lienee kiistatta maailman ruokapääkaupunki. Kun olin muutaman päivän ajan suorittanut kulinarismia ja juoksuttanut matkaseuralaista mutkien kautta huonon kartan kanssa etsimässä erinäisiä kehuttuja ravintoloita, kahviloita ja viinibaareja, päätin keskittyä lähikulmien antiin ja alkaa nauttia kaupungin tunnelmasta kaikessa rauhassa.

Lomogram_2013-06-20_05-22-30-PM

Jos jaksaa kiivetä kaikkien turistiravintoloiden ja matkamuistomyymälöiden ohi Montmartren kukkulalle ja katsoo alhaalla avautuvaa näkymää Sacré Couerin rappusilta, joutuu toteamaan, etteivät tässä auta mukavimmatkaan kävelykengät. Kaupunki on valtava ja jatkuu silmän kantamattomiin. Tunnustin saman tosiasian kuin kaupungin aiemmatkin valloittajat: Pariisia ei voi valloittaa – yrittää voi, mutta lopullisesti se ei antaudu. Ennemmin tai myöhemmin Pariisi voittaa sen taistelun. Keikkuu vaan ei uppoa todetaan kaupungin tunnuslauseessakin.

Totesin tappioni, kun olin juoksuttanut laitakokkia monta päivää sen parhaan ravintolan, herkkukaupan tai croissantin perässä. Oikeasti erinomaisia ravintoloita, herkkukauppoja ja croissantteja on lähes joka kulmalla, ei ole mitään tarvetta lähteä merta edemmäs kalaan. Istuin alas, otin pari lasia viiniä ja muistin taas, miksi ihastuin edellisellä matkalla Pariisiin.

Avasin silmäni, löysin mahtavia yllätyksiä kulman takaa – ne olivat lähempänä kuin osasin edes odottaa. Seurasimme paikallisen juutalaisyhteisön iloista sunnuntain viettoa (Rue des Rosiers) keskellä falafelkojuja, kosherpizzerioita ja juutalaisia herkkuja myyviä kahviloita. Yhtenä iltana ujuttaidumme mukaan grillijuhliin kirkon portaille. Bändi soitti chansoneita, nuotio paloi ja ihmiset tanssivat sen ympärillä.

laulaja

nuotio-suolaajahunajaa

Maassa, jossa ruoanlaitto on Julia Childin mukaan taidemuoto ja kansallisurheilua, makuelämyksiä löytyy etsimättäkin. Yhden reissun parhaista aterioista söimme täpötäydessä kulmabistrossa, jota ei varmasti mainita yhdessäkään matkaoppaassa, sillä samanlaisia löytyy lukuisia kaikkialta Pariisista. Täydellisen kypsyistä ankkaa ja karitsaa, pistoulla silattuja vihreitä papuja ja päälle tuhti tarte tatin. Iloinen puheensorina ja lasien kilinä, runsain joukoin ranskalaisperheitä sunnuntailounaalla. Oli helppo ymmärtää, miksi UNESCO on sisällyttänyt ranskalaisen keittiön aineettomiin kulttuuriperintöihin. Valinnan taustalla on juuri aterioihin kiinteästi kuuluva sosiaalisuus.

kahvikuppi-suolaajahunajaa

Juhannusyönä kaupungissa vietettiin vuosittaista Fête de la Musique -tapahtumaa. Hilpeä juhlatunnelma oli vallannut kaupungin ja musiikki soi joka kulmalla. Tunnelma tarttui, vietimme mukavan illan musiikkia kuunnellen ja hyvistä viineistä nauttien viinibaareissa, jotka olivat levittäytyneet kaduille. Yhdessä leppoisimmista terassilla pöytien ja tuolien virkaa toimittivat väärinpäin käännetyt puulaatikot, joiden päällä istuen ihmiset maistelivat paikan oivallista shampanjaa. Parasta Pariisissa onkin elämä. Se ei lopu koskaan. Sama mihin suuntaat, joka puolella tapahtuu, eikä koskaan voi aavistaa, mitä parin korttelin päästä paljastuu. Kahdentoista miljoonan ihmisen metropoliin mahtuu monta tarinaa.

viinilasit-suolaajahunajaa

Kehutussa ranskalaisessa ruokakulttuurissa on kaksi mysteeriä. Ensimmäinen niistä on todella näkyvä katukuvassa. Hyviä raaka-aineita arvostava kansa, joka suhtautuu ruokaan suurella hartaudella, kuluttaa samaan aikaan vuosittain Bloomberg Business Weekin mukaan viisi miljardia euroa McDonald’s-ravintoloissa. Kaiken järjen vastaisesti Ranska on ketjulle kaikista kannattavin markkina Amerikan ulkopuolella ja maassa on kaikkiaan yli 1200 Mc Donald’s-ravintolaa. Suosittu on myös Subway, jolla on maassa lähes viisisataa ravintolaa, eikä Pariisin kaduilla pysty kävelemään törmäämättä Starbucksiin. Kauas on tultu päivistä, jolloin paikallisten maanviljelijöiden keulakuvasta tuli lähes kansallissankari, kun hän hajotti kotikaupunkiinsa avatun McDonald’s-ravintolan ja sai paikalle ranskalaisen mielenosoituskulttuurin hengessä 40 000 nuorta tukijoukoikseen.

Toinen mysteereistä on ihmetyttänyt amerikkalaisia siinä määrin, että tieteellisissä tutkimuksissakin on pureuduttu ranskalaiseksi paradoksiksi kutsuttuun ilmiöön. Paradoksina pidetään sitä, että runsaasti tyydyttyneitä rasvoja ravinnossaan nauttivat ranskalaiset eivät samaan aikaan kärsi korkeasta kolesterolista ja sydän- ja verisuonitaudeista. Vielä oudommaksi tilastot menevät, kun yhdistää samaan analyysiin ranskalaisten naisten Euroopan korkeimman eliniänodotteen, suhteellisen ahkerasti käryävän tupakan ja Euroopan hoikimmat ihmiset. Juustojen ja viinien kotimaassa alle 10 % kansasta kärsii ylipainosta.

hyppynarut-suolaajahunajaa

Ehkä kiitos kuuluu pariisilaisten – ja muidenkin ranskalaisten – kellon tarkalle ruokarytmille. Lounas syödään lounasaikaan ja sitten ravintola kiinni. Tervetuloa päivälliselle, kun on sen aika. Toki monet ravintolat ovat auki myös koko päivän, mutta pääsimme muutaman kerran todistamaan, miten bistrot olivat täyteen ahdettuja lounasajan koittaessa ja puolta tuntia myöhemmin paikka ammotti tyhjyyttään – jäljellä vain me viinikarahviamme viimeistelevät turistit. Se olikin lähes ainoa ajankohta, kun pariisilaisessa ravintolassa on väljää. Kaupungin kovat vuokrat pakottavat ravintolat hyödyntämään jokaisen neliösentin. Kiinnostavia ravintoloita löytyi mitä pikkuruisimmista koloista. Pöydät ovat vierivieressä. Lähikontaktia viereiseen pöytään ei voi välttää, kun väliä on kymmenisen senttiä.

pusu

Ranskalaiset ottavat tunnetusti ruoan aika vakavasti – tai ainakin tosissaan. Kaupungissa, jossa on varmasti jokaisella kulmalla leipomo, listataan vuosittain mm. parhaat croissantit, patongit ja financierit. Tuomariston työn on toden totta käytävä jo työstä. Totuuden nimissä on nimittäin todettava, että keskivertosuomalaiselle makuaistille kolmanneksi paras (lompakon tyhjentävä, ylihinnoiteltu Bread & Roses) tai kahdeksanneksi paras (Blé Sucre) croissant olivat molemmat jokseenkin taivaallisia. Tosin näistä kahdesta valitsen milloin tahansa Blé Sucren. Parhaan saa Ranskan toiseksi suurimman lehden, Le Figaron, listauksen perusteella tällä hetkellä luksusleipomo Pierre Hermestä.

leivät

Stereotypia tylyydessään huippuunviritetystä pariisilaisesta palvelusta sai kyytiä viikon matkalla. Helena Petäistö totesi kanadalaiskollegansa nimenneen Pariisin kaupungiksi, jossa on maailman pienin hymykiintiö, mutta ystävälliset, avuliaat ja poikkeuksetta englantia puhuvat tarjoilijat ja myyjät pyyhkivät ennakkokäsityksillä pöytää. Edes 80 miljoonaa vuosittaista turistia ei ole hyydyttänyt hymyjä. Ilman kiukkuista ja yrmeää naapuriamme, joka läksytti meidät ennenkuin ehdimme ovesta ensimmäisen kerran sisälle, olisi jotain autenttisesta pariisilaiskokemuksesta jäänyt puuttumaan.

Listaan teille muutamia suosikkiosoitteitani kaupungissa vielä toisessa postauksessa – jos vaikka satutte sopivasti kulmille matkallanne. Hyvän ruoan takia ei tarvitse Pariisissa kovin kauas suunnata. Aikamoisia aarteita löytyy varmasti ihan siitä majapaikan tuntumasta.

Astu sisse

Kun katsoo kauas, unohtaa välillä katsoa lähelle. Päätin, ettei aina ole syytä mennä merta edemmäs kalaan ja seilasimme lahden yli viikonloppulomalle.

Edellisestä vierailustani Tallinnaan oli lähemmäs kymmenen vuotta ellei enemmänkin. Kun omat mielikuvat kaupungista ovat olleet hiukan ankeat, on arvokkailla lomilla ollut helpompaa lähteä toisaalle.

Olin kuitenkin lukenut Tallinnasta monesta paikasta kiinnostavia uutisia. Uusia hyviä ravintoloita ja liikkeitä oli kuulema putkahdellut joukottain – no, kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon Helsingissäkin. Oli siis aika romuttaa mielikuvat villapaitakauppiaita pursuavasta kaupungista, jonka ravintoloissa päämauste on suola. Sen vuoksi järjestin syntymäpäivälahjaksi laitakokille viikonloppumatkan etelänaapuriin.

Viikonlopussa ei hirvittävän paljon ehdi, vaikka Tallinna oli juuri sopivan kokoinen lomalle, jonka tarkoituksena on lähinnä huilia. Lähes kaikkialle pääsee kätevästi jalkaisin ja kaupunki sopii hyvin laiskaan hengailuun. En ollut aiemmin juurikaan poistunut vanhan kaupungin ulkopuolelle, nyt poikkesimme pikaisesti myös Kalasadamassa.

Ravintolasuosituksia poimin verkosta ja sain tutuilta. Tässä parhaat päältä:

SfääR

Mere pst. 6E

Seiskat, Domukset, Steltonin termarit, Alvar Aallon valaisimet, Designhouse Stockholmin lyhdyt, Klaus Haapaniemen mukit. Pohjoisia klassikoita kumiankkoihin ja Peppi Pitkätossuun sisustuksessaan yhdistelevä ravintola voisi olla missä tahansa Skandinavian pääkaupungissa. Samassa tilassa on ravintola ja vaateliike. Viime vuonna Tallinnan neljänneksi parhaaksi ravintolaksi valittua Sfääriä suositteli etukäteen moni tuttavistani ja valitsimme sen lauantailounaalle. Ruokalista on monipuolinen: Runsaat alkupalat ja keitot olivat noin 5-9 euroa, pääruoat 8-20 euroa, viinit laseittain 5 euroa ja alkoholittomat juomat muutaman euron paikkeilla.

Ruoan kuvataan olevan italialaisvaikutteista modernia virolaista ruokaa. Valitsimme molemmat alkuun bruchettat. Toiselle punajuurta, vuohenjuustoa ja karamellisoitua päärynää, toiselle katkarapuja ja uppomunaa. Kumpaakaan annoksista en bruschetaksi kutsuisi, mutta ei nimi ruokaa pahenna. Nämä olivat ehdottomasti lounaan parhaat palat. Pääruoaksi nieriäsalaatti ja tomaattikeitto, joista kumpikaan ei ollut poikkeuksellisen hyvä, mutta kummassakin oli kuitenkin raaka-aineet ja maku ihan kohdallaan, ja seuraksi lämmintä, ilmeisesti paikanpäällä leivottua leipää.

Rento ja leppoisa paikka. Hintataso on kuitenkin paikallisella mittakaavalla kalliihko. Hitaanpuoleinen, mutta ystävällinen tarjoilu.

Leib

Uus tn. 31

Jos menet Leibiin pimeän tultua, sisääntulo on melkein sadunomainen. Kiipeät nimittäin portista muurin ympäröimälle pimeälle sisäpihalle, jonka perällä loistaa kirkkaasti valaistu ravintola. Kaunista ja tunnelmallista. Kesällä sisäpiha on viihtyisä terassi.

Löysin Leibin Kauppalehti Optiossa olleen suosituksen perusteella ja sitä oli kehuttu kovasti myös useammassakin paikallisessa blogissa. Se oli sopivasti lähellä hotelliamme, joten varasin pöydän sieltä, emmekä pettyneet.

Alkupaloiksi samettisen pehmeää kukkakaalikeittoa. Itse en tosin suuremmin välittänyt pinnalla olleesta paahdetusta sipulista. Keitossa se vettyy hetkessä ja menettää rakenteensa. Pääruoaksi valitsin viiriäistä, jota olen halunnut kokeilla pitkään. Sen kera lautasella oli lanttua, härkäpapuja ja lehtikaalia. Sesonkia oli kunnioitettu myös laitakokin annoksen lisukkeissa. Seuralaiseni oli todella tyytyväinen lautaselta löytyneisiin lehtikaaliin, kanttarelleihin ja linsseihin, jotka saivat makua myös savupekonista. Vielä jälkiruoaksi lämmintä omenapiirakkaa voitaikinakuorella jäätelön kera.

Mukavan rouheaa, bistrotyyppistä ruokaa. Ateria kahdelle muutamalla lasillisella viiniä alle 80 euroa. Ehdottomasti reissun helmi.

Kohvik Moon

Võrgu 3

Pikkuisen Võrgu-kadun ja sen varrella sijaitsevan Kohvik Moonin löytää helposti, kun ottaa koordinaatiksi Kalasadama-kadun. Se sijaitsee vanhan kaupungin ulkopuolella, mutta kuitenkin vain lyhyen kävelymatkan päässä sekä laivasatamasta että vanhasta kaupungista. Samaan reissuun voi yhdistää myös vierailun Eesti Disainimajassa, jossa on myynnissä nuorten virolaisten suunnittelijoiden tuotteita.

Fine dining-kategorian ulkopuolella Tallinnan toiseksi parhaaksi ravintolaksi viime vuonna valittu Moon on ravintolaa pyörittävien Roman Zaštšerinskin ja Igor Andrejevin paluu perusasioiden pariin. Molemmat ovat ymmärtääkseni hankkineet kannuksensa Tallinnan kärkikaartiin kuuluvan Ö:n keittiöstä, mutta halunneet yksinkertaisemman ruoan pariin. Kolmisen vuotta sitten avattu Moon ampaisi heti avaamisensa jälkeen Tallinnan parhaiden ravintoloiden joukkoon ravintola-alan ammattilaisten äänestyksissä. Se vaikuttaa säilyttäneen suosionsa. Sunnuntaina lounasaikaan ravintola oli melkein täynnä. Ainakin suuremman seurueen kannattaakin tehdä pöytävaraus.

Ruokalista on slaavilaishenkinen: Pelmeneitä, borssia, piirakoita, blinejä ja monia muita slaavilaisen keittiön herkkuja tuoreesti mutta perinteitä kunnioittaen. Perinteisten herkkujen rinnalla kuitenkin listalla on kattavasti myös modernimpia makuja ja se uusiutuu sesongin mukaan muutaman viikon välein. Täällä syöt esimerkiksi edullisen lounaan: Vaikkapa kupillisella borssia ja maukkaalla vajaan parin euron piirakalla jaksaa kummasti. Piirakat olivat juuri sellaisia, kun ne parhaimmillaan ovat. Maut vaihtuvat päivän mukaan. Me saimme ankka-porkkanapiirakkaa ja lohi-kaalipiirakkaa. Molemmat olivat erinomaisia. Laitakokki kehui kovasti sekä pateetaan että kuhaansa. Näiden muutaman ravintolan perusteella uppomuna tuntuu olevan hitti naapurissa, sitä oli todella monessa annoksessa Sfäärissä ja muutamassa myös Moonissa.

Hintataso on kohtuullisen edullinen: Piirakat 1,50 euroa, pelmeniannos 7 euroa, borssikeitto 3 euroa. Erikoiskiitos myös todella ystävällisestä palvelusta.

Ja lopuksi vielä vinkki luksusviikonloppuun. Yksi parhaimmista aterioista reissulla oli nimittäin hotellimme aamiainen. Koska kyseessä oli hemmotteluviikonloppu olin panostanut hotelliin ja valitsin hotelli Telegraafin. Voin suositella sitä lämpimästi, hotelli oli kaikinpuolin loistava, mutta viimeinen silaus oli aamiaisen täydellinen munakokkeli. Parempaa en muista hotellissa koskaan saaneeni. Muutenkaan aamiaiselta ei olisi voinut enempää toivoa ja täydellisen hiljaiset huoneet ja upottavat sängyt olivat juuri sitä mitä väsynyt matkalainen tarvitsi. Tuli siis huilittua.

Vielä muutama linkki/osoite:

Listauksen Tallinnan parhaista ravintoloista löydät Eesti Maitsed -sivustolta. Se on listannut kattavasti hyviä ravintoloita sekä Tallinasta että muualta Virosta.

Jos pidät designista, kiinnostava liike on aiemminkin mainitsemani Eesti Disainimaja. Mukaani tarttui mm. 70-luvun tytön ihastuttaneet mahtavat paperinuket, joihin toivottavasti ihastuvat yhtä lailla 2000-luvun tytöt, rakkaat kummityttöni. Ja tuo heijastinkin sopisi erinomaisesti kaikille foodieille syyspimeisiin.