Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Koti

Keittiötöntä elämää

Raakaruokaa vai valmisruokaa? Kun kaikki astiat ja ruoanlaittovälineetkin on pakattu laatikoiden uumeniin, innokaskaan kotikokki ei juuri kokkaa.

Tässä näette keittiömme toisen seinustan. Keittiöliike on onneksi piirtänyt tästä vähän tarkemmankin version. Tilaus on saatu jo matkaan. Keittiötöntä elämää edessä enää vain pari viikkoa. Muutaman viikon päästä meillä on upouusi keittiö, vaikka alkuperäisenä ajatuksena oli vain hiukan ehostaa vanhaa. Nälkä kasvoi syödessä, niin kuin kävi koko remontin suhteen.

keittiöpiirrustukset

Muuttolaatikot on nyt pakattu ja kannettu uuteen kotiin (kiitos ystävät ja sukulaiset!) – toivottavasti pian myös purettu. Pojat pystyttävät tuolla parhaillaan asunnon ensimmäisiä säilytyskaappeja. Päästään eroon tästä lainalaatikkolabyrintista- tai ainakin osasta siitä.

Seuraavat kaksi-kolme viikkoa elellään vielä ilman keittiötä ja syödään sen mukaisesti. Mitä siis tekee ruokabloggaaja ilman keittiötä? Postauksia saattaa tulla vähän harvakseltaan – työpaikkaruokalasta ostetuista eväistä ei riitä virtuaalisesti jaettavaksi. Montakohan kertaa laitakokki suostuu kahden viikon aikana seuraksi Fafa’siin?

Tulevina viikkoina blogissa kurkistetaan ehkä muutaman kerran uuteen kotiimme. Pitkään patoutunut sisustamisen tarve saattaa nimittäin purkautua, kunhan parketin asentamiselta ja maalaamiselta jaksan muutakin kuin rojahtaa iltaisin sänkyyn. Olen viettänyt viimeiset viikot hiukan sekaisin laattojen, kodinkoneiden, tapettien ja maalien uumenissa. Paljon on saatu aikaan, mutta paljon on tekemättä. Yhden seinän lattialista oli pakko lyödä seinään ennen muuttoa ihan symbolisesti. Entisessä kodissa viimeinen nimittäin kiinnitettiin poismuuttoa edeltäneenä iltana.

Muut valinnat on jo onneksi tehty, mutta keittiön välitilan materiaalia mietin kuumeisesti. Vaihtoehtoja tuntuu olevan loputtomasti, mutta vielä en ole päätöstä pystynyt tekemään. Mitkä asiat sinulla painaisivat välitilan materiaalin valinnassa? Onko sinulla jo vankka suosikki seuraavaa keittiöremonttia varten?

Rakastan vanhoja tanskalaisia miehiä

Useimmat heistä ovat valitettavasti jo kuolleita. Tänään saamme uuden kodin avaimet. Odotellessa on hyvä hakea remontti-intoa fiilistelemällä sisustusvalintoja. Tuolinaisena koeistun harva se ilta virtuaalisesti. Moni suosikeista on tosin seurannut mielessä jo vuosia. 

Siinä missä muut tekevät pyhiinvaellusmatkoja pariisilaiselle hautausmaalle, minä teen omani Arne Jacobsenin suunnittelemaan hotelliin Kööpenhaminaan, jossa jokseenkin jokainen esine on hänen tuotantoaan. Eikä tarvitse mennä edes hotelliin. Tanskassa maan tunnettujen suuruuksien muotoilu on arkipäivää. Lounasravintolassa istutaan usein Seiskalla eikä Le Klintin valaisimilta ei voi välttyä. Alunperin esimerkiksi Jacobsenin suunnittelun lähtökohtana on ollut arjen kauneuden tarjoaminen myös keskiluokalle. Haluttujen tuotteiden hintataso on kohonnut niin korkealle, että enää ne eivät ole helposti kaikkien saatavilla, mutta edelleen vuosikymmenien jälkeenkin ne hurmaavat laajalti.

– No, kaikki tytöt nyt tykkäävät Myranista, totesi vanha opiskelukaverini, kun ihaillen sivelin hänen ruokapöydän tuolejaan, joihin mies oli kaukokatseisesti sijoittanut ylioppilasrahansa jo lähes parikymmentä vuotta sitten. Totuuden nimissä olen enemmän seiskanaisia, mutta ongelma on se, että nykyään niitä on kaikkialla. Minulla ei ollut varaa sijoittaa niihin viisitoista vuotta sitten, jolloin ne eivät vielä olleet vallanneet kaikkia soppia Suomenmaassa.

Deko-lehden päätoimittaja totesi viime lehdessä, ettei heidän lehdestään helposti löydä numeroa, jossa jossain kodissa ei olisi seiskoja tai Eamesin klassikkotuoleja. Välillä juttuja on jopa pakko vaihtaa lehdestä toiseen, etteivät lukijat saisi sivu toisensa jälkeen samanlaisia ruokailutiloja. Siinäpä se tiivistettynä. Olivatpa nämä klassikot, kuinka kauniita tahansa, olisi kiva löytää jotain uutta ja kiinnostavaa.

Ihan vielä ruokailutilan tuolit eivät ole ostoslistalla. Entiset ovat supermukavat, mutta tuolinaisena aion löytää yhden sun toisen nurkan uudesta kodistamme, johon voi sujauttaa mukavan – ja kauniin – istumapaikan. Valinta on vain niin vaikeaa, houkuttelevia tuoleja on maailma pullollaan. Vaikka väitetään, ettei tuolia voi enää keksiä uudestaan, ilahduttavasti silmiin on sattunut useampiakin kauniita uusia tuoleja, joissa on klassikkoainesta.

Keittiön ehostusta odotellessa fiilistelin keräämällä tähän muutamia suosikkejani – vanhoja ja uusia, joista joku päätyy ainakin työhuoneen tuoliksi ja toinen eteiseen. Toivottavasti joskus myös uuteen ruokailutilaamme, kun nykyiset istuimet tulevat tiensä päähän. Vaihtoehdoissa on muitakin kuin tanskalaisten kuolleiden miesten aikaansaannoksia.

Harvoin kadun ostamatta jättämistä. Yhden kerran muistan, enkä ehkä helposti tule pääsemään siitä yli. Olen halunnut Domuksen aika lailla koko aikuiselämäni ajan. Meille ei vaan oiken ole mahtunut yhtäkään uutta tuolia. Löysin jokseenkin täydellisen yksilön vuosia sitten ja hinta ei ollut huima: noin 100 euroa. Kävelin onneni ohi kirvelevin sydämin ja edelleen kaduttaa. Hinta oli oiva osoitus siitä, että designin hankkiminen ei ole ostamista, se on sijoittamista.

domus-siro-skin

Silta-sarjan Martinin – yksi ihana tanskalainen mies lisää – ja Metten entinen yhteinen koti on kadehdittavan pullollaan nautittavaa designiä. Jos olisin todella rikas, meillä istuttaisiin mahdollisesti samoilla Hans J. Wegnerin Wishboneilla kuin heilläkin. Toivomusluuta muistuttavaa selkänojaa olen ihaillut aikojen alusta, mutta sen punosten täydellistä kauneutta olen oppinut arvostamaan vasta vähän vanhempana. Se saattaisi olla minun työtuolini, ellei olisi niin kallis.

wegner-ch24-wishbone-chair-sixKuva: www.wegnerwishbonechair.com

Pohjoismaista yhteistyötä parhaimmillaan on suhteellisen tuoreen tanskalaisen yrityksen &Traditionin In Between -tuoli, jonka on suunnitellut suomalaissyntyinen nykyään Göteborgissa asuva Sami Kallio. En väitä olevani suuri designtietäjä, mutta kyllä näin kauniilla selkänojalla varustetussa tuolissa voisi olla klassikkoainesta.

in-between-ja-about-a-chair

Toivon, että Vitran ostama Artek nousee uuteen kukoistukseen, eikä haittaisi yhtään, jos pari suomalaista designyritystä ponnistaisi myös maailmalle nykyistä voimallisemmin. Tanskalaiset tuntuvat nimittäin osaavan tämän lajin, sieltä tipahtelee tuoreita designtaloja kuten Muuto ja HAY. Muuto (joka on saanut nimensä suomen sanasta muutos) on koonnut lahjakkaiden skandinaavien suunnittelutöitä merkkinsä alle, mutta pitää kuitenkin päämajaansa Tanskassa. HAYn About a Chair AAC21 -tuolissa on kivaa 60-lukulaista muotokieltä tukevasti modernisoituna. Muistatteko ne kaikkien virastojen kuppituolit oranssilla tai vihreällä kankaalla? Tämä ei ehkä toimisi ruokailutilassa, mutta kevyessä käytössä olevaan kotitoimistoon sen voisin hyvinkin sijoittaa. Pidän siitä nimenomaan kankaalla päällystettynä.

Yksi uusi kotimainen on tietenkin oltava listoilla. Olkoon se syksyn mittaan paljon kehuja kerännyt kauniin pelkistetty Siro+. Sen ovat matoista ja paperinarutuotteista huonekaluihin laajentaneelle Woodnotesille suunnitelleet Ilkka Suppanen ja Raffaella Mangiarotti. Usein vähemmän on enemmän. Kun näin tuolin Habitaressa totesin, että sen selkänoja on omaan makuuni hiukan kapea. Sivustapäin otetuista kuvista sitä ei huomaa. Vaikka Siro+ ei omaan kotiini sopisikaan, en voi silti olla ihailematta tuolin täydellisen yksinkertaista muotokieltä. Pelkistäminen on taiteenlaji.

Designklassikot tekevät ison loven lompakkoon, klassikkoainesta olevien ostamisesta selviää usein edullisemmin, mutta harvoin kiinnostavaa muotoilua ja kestävää laatua saa halvalla. Haluan kuitenkin lopuksi nostaa vielä edullisemman kategorian tuolin. Ei sekään halpa ole, mutta reilun satasen hintaisena huomattavasti lähes tonnin Wishboneja tai melkein 500 euron Domuksia kukkaroystävällisempi. Calligrasin Skin sattui silmään alkusyksystä. Sisä- ja ulkokäyttöön sopivana ja pinottavana se voisi olla virkistävän erilainen vaihtoehto terassille ruokatuoliksi.

Vedetään tunteella

Täydellinen valo. Olen näemmä ihminen, joka tekee elämänsä suurimmat taloudelliset päätökset valon perusteella.

vedetään-tunteella

Yli kymmenen vuotta sitten kävelin sisään melkoisen paljon korjausta vaativaan luukkuun ja näin vain valon. Sen takia olemme sinnitelleet putkiremontin ja paljon muuta, mutta kertaakaan ei ole kaduttanut. Meidän kodissamme on ihana valo – se kantaa yli yhden putkirempan.

Pidämme kivijalkaliikkeistä, tykkäämme pyöräillä lasilliselle tai syömään perjantai-iltaisin. Kerrostaloasuminen sopii meille, ei lumitöitä ja grillaaminenkin on onnistunut nykyisen kodin parvekkeella. Vannoimme, että nykyistä kauemmaksi keskustasta emme muuttaisi missään tapauksessa. Alue supistui supistumistaan: tuo talo käy, tuossa en haluaisi asua. Sitten kävelimme sisään tukevasti keskiluokkaisen ja -ikäisen nukkumalähiön 60-luvun rivitaloon, rakastuimme ja löimme samantien pankin avustuksella rahat tiskiin.

Historia toisti itseään. Vuosien haahuilu ja vaatimuslista unohtuivat hetkessä – riitti, että uudessa kodissa on täydellinen valo. Niinpä me kaksi mukavuudenhaluista, vannoutunutta kerrostaloasujaa (vain ylin kerros käy…) ostimme asunnon maantasalta ja pari omena- ja luumupuuta (miten niitä leikataan?) alueelta, jonka ainoat kivijalkaliikkeet ovat S-market, Alepa, apteekki, R-kioski ja kehno pizza-kebabravintola.  Ei huoltoyhtiötä, vaan lumityöt pitää tehdä ihan itse, jos aikoo ajaa aamulla töihin.

Vedettiin siis tunteella ja nyt jännittää. Jos rakastuu valoon, ei pysty vastaamaan ystävien järkeviin kysymyksiin, onko siellä tarpeeksi pistorasioita ja mitkä kaikki keittiökoneet täytyy uusia. Parin viikon päästä sekin selviää, kun saamme avaimet.

Tuleeko tästä nyt sitten sisustusblogi, kysyi ystäväni, joka tietää, että minulla on tapana hurahtaa uuden edessä. Ei, ei tästä tule sisustusblogia, vaikka muotoilu on minulle ehkä jopa ruokaa suurempi intohimo. Pelkään kuitenkin pahoin, etten voi olla jakamatta kanssanne kevyttä keittiön ehostusta, saatatte joutua kurkistamaan pieneen pihaamme, kun ensi kesänä jännään, minkä värisenä vuosikymmeniä vanha syreeni kukkii ja tulen tarvitsemaan vertaistukea niiden hedelmäpuiden leikkaamisessa. Onnellisen puutarhurin vuosi on jo avattu puutarhan leikkauskalenterin kohdalta. Onkohan se puutarhasuunnitelmaan 60-luvulla piirretty kirsikkapuu siellä edelleen elossa? Omena- ja luumupuu ainakin olivat tuottaneet jo valtavasti satoa. Taidetaan päästä jo tänä vuonna omien omenoiden makuun – myöhäislajikkeesta kerätään sato vasta vähän ennen lumentuloa.

esitteet

Nyt minulla on täällä näppylähanskat, pensselit ja telat valmiina, lattialle on levitelty laattoja ja parkettivaihtoehtoja. Leikekirja pursuaa inspiraatiokuvia. Vajaan kuukauden päästä meistä tulee nukkumalähiöläisiä, joiden kodissa on ihana valo. Eiköhän me sen takia jakseta pyöräillä pari kilometriä lisää kahvilaan. Toivon kuitenkin vähälumista talvea – tarvitsen pehmeän laskun pientalolliseksi.