Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Category Archives: Kasvimaa

Kivisen tien verran valmiimpi – kasvimaan uudet kiveykset

Yhteistyössä Rudus
Olen vihdoin ottanut lapion käteen ja alkanut hommiin puutarhani suhteen. Ihan kauhea on nyt kasvimaan verran kivempi.

louhikivet kasvimaallaAloitin pihan kohennuksen kasvimaasta – ajatus perennapenkistä hengästyttää vielä liikaa. Viime kesänä rakensin istutuslaatikot ja vahasin ne mustiksi (jos päätät tehdä saman, muista käyttää myrkytöntä, kasvilaatikoihin tarkoitettua vahaa ja huomioi, että mustassa näkyy ihan kaikki lika), loppukesästä rakensin palstalle polut. Tiukka talvi tuhosi kasvit. Polkuihin se ei päässyt käsiksi, päädyin nimittäin tekemään ne kivestä.

Pihaan saa uppoamaan kasoittain rahaa – pieneenkin. En halunnut lappaa rahaa sivupihalla muurin takana sijaitsevaan kasvimaahan, mutta halusin kuitenkin kauniin ja viimeistellyn palstan, joka sopii kaupunkiympäristöön (eikä saa sitä ikkunastaan katsovaa naapuria epätoivon partaalle). Siis hyvännäköistä, helppohoitoista, kohtuuhintaista ja sellaista, jonka pystyn tekemään itse. Ei kiveyksiä, joiden rakentaminen vaatii ammattilaisapua tai katetta, jonka huoltaminen olisi omien ja naapureiden hedelmäpuiden keskellä aikamoinen savotta ja vaatisi muutoinkin kohentamista joka vuosi.

Päädyin valitsemaan Ruduksen Louhikivet, valetut betonikivet. Ne jäljittelevät luonnonkiven ulkonäköä, mutta ovat luonnonkiveä edullisempia ja helpompia työstää myös tällaiselle maallikolle – niiden asentamiseen en tarvinnut omaa hauista vahvempaa konevoimaa.

Näin asennat Louhikivet

louhikivet kasvimaa

Louhikivet ovat levyissä, joista pystyy suoraan ilman leikkaamista rakentamaan joko 40, 60 tai 80 senttiä leveitä polkuja (ja tietenkin kaikki noiden mittojen kerrannaiset). Kun suunnittelin kasvimaan, mitoitin viljelylaatikoiden väliin jäävät polut sopimaan kottikärryjen ja Louhikivien mittoihin. Muutamat kohdat, joissa se ei ollut mahdollista, on ollut helppo rakentaa irrottamalla levyistä yksittäisiä “kiviä” ja asettelemalla ne haluttuun muotoon. Työkalutkin ovat olleet yksinkertaiset: Mittanauha, narua, laudanpätkä, kastelukannu, lapio, kottikärryt ja harja.

Kaivoin kivien alta maa-ainesta pois noin parinkymmenen sentin syvyydeltä. Narujen ja keppien avulla on helppo varmistaa, että linja pysyy kaivaessa kohdallaan ja polut suorina. Kuopan pohjalle levitin suojakankaan, jotta selviän vähemmillä rikkaruohoilla. Tiedän monta hauskempaakin pihatyötä kuin rikkakasvien kitkemisen.

Korvasin poistetun maa-aineksen asennushiekalla (hienolla kivisoralla). Tarvittava hiekkakerros riippuu vähän alla olevasta maa-aineksesta, mutta myös käytöstä ja pinta-alasta. Muutamakin sentti lisää syvyyttä lisää huomattavasti pohjatöihin tarvittavien materiaalien määrää. Kaivoin ensin paljon laskettua syvyyttä syvemmältä ja sen vuoksi jouduin tilamaan lisää hiekkaa ja työt keskeytyivät turhaan.

Kapeat kasvimaan polut, joilla ei kävele mitään minua painavampaa, voi rakentaa huomattavasti kevyemmillä pohjatöillä kuin koko pihan kattavat kiveykset, joilla ajetaan autolla. Isoihin kivitöihin ammattilaisen apu on tarpeen.

Tasoitin hiekan laudanpätkän avulla ja tiivistin sen. Edes tiivistämiseen ei tarvittu konevoimaa. Kastelukannu, kumisaappaat ja oma paino riittivät – kerrankin raskauskiloista oli jotain hyötyä. Märkä hiekka painuu tiiviimmäksi. Siksi kastelin sitä samalla, kun tiivistin sitä.

Betonikivet läpäisevät vettä, mutta silti kaadot kannattaa katsoa huolella, etteivät vede valu taloon päin. Oma kasvimaani ei ole ihan talon vieressä ja sadat litrat hiekkaa todennäköisesti tekivät vähän saviselle pihallemme vain hyvää veden virtausten kannalta. Silti laitoin kaadot niin, että vesi kulkee poispäin talosta.

Asettelin kivet tiivistetyn hiekan päälle. Älkää kertoko ammattilaisille, mutta yksittäisten kivien irrottaminen levystä oli tehokkainta tehdä pudottamalla laatta maahan. Kivet irtoilivat toisistaan saumojen kohdalla, mutta itse kivet kestivät kovempaakin tiputtelua ehjinä ja ne pystyi asettelemaan yksitellen tiukkoihin paikkoihin. Pääosin pystyin kuitenkin rakentamaan polut kokonaisista laatoista, jolloin työ on nopeaa ja edistyy vikkelästi.

Saumasin kivet samalla pienirakeisella hiekalla, jota käytin asennushiekkana. Levittelin hiekkaa lapiolla ja käsien avulla laattojen päälle. Lopuksi harjasin hiekan tasaisesti saumoihin ja ylimääräisen hiekan pois kivien päältä katuharjalla ja kastelin saumat. Ne myös tiivistyvät aikaa myöten, Suomen kesä kyllä kastelee. Vaikka rikkakasveista en välitäkään, sammaleen toivottaisin tervetulleeksi saumoihin.

Asiantuntijan ohjeet pihakivien ja -laatoitusten tekemiseen voit lukea Ruduksen sivuilta Kiviasentajan käsikirjasta.

Vinkit pihakivien asentamiseen:

louhikivet polku

Suunnittele mahdollisimman ajoissa. Koska valitsin kivet ennen kuin pihalle oli tehty minkäänlaisia penkkejä tai laitettu kasvilaatikoita, pystyin huomioimaan suunnitelmassa kivilaattojen leveyden. Se nopeutti työtä valtavasti. Varmistin myös, että pääsen jokaiselle viljelylaatikolle kottikärryillä.

Metreillä on väliä – jokaisella. Mitä lähemmäs lopullista sijoituspaikkaa saat tilattua painavat kivet ja hiekat, sitä nopeammin työ etenee. Me jouduimme kärräämään kivet, uuden ja poistetun maa-aineksen kärryllinen kerrallaan ja se oli työn ylivoimaisesti hitain ja raskain osuus. Tiesi tehneensä.

Muutama sata litraa ei ole mitään. Maallikolle suursäkkien vetoisuudet tuntuvat valtavilta, mutta tässä hommassa jokunen sata litraa ei ole mitään. Tilasin juuri yli 2500 litraa hiekkaa ja multaa pihallemme, eikä se tunnu muuna kuin lihaskipuna. Kärrääminen on vielä vähän vaiheessa, mutta kaikki tulee menemään, eikä riitäkään. Anna ammattilaisten laskea sinulle menekki. Menekin laskemista varten kannattaa iskeä lapio ensimmäisen kerran maahan ja kurkata, kuinka syvälle joudut kaivamaan. Kymmenen senttiä lisää syvyyttä, vaikuttaa tuntuvasti menekkiin aika pienelläkin alueella.

Kaikki pois – ja se maksaa. Mieti myös, miten pääset eroon poiskaivetusta maa-aineksesta. Sen kärrääminen kaatopaikalle on kallista puuhaa ja sinun pitää huomioida se hyvissä ajoin, jotta ehdit tilata esimerkiksi suursäkit maa-ainekselle.

Ihan ilmaista kiveyksen tekeminen ei koskaan ole. En ole laskenut hintaa sentilleen, mutta kaikkine kivineen ja pohjahiekkoineen  projektiin on uponnut jokunen satanen. Se on aika paljon viljelypalstan poluista, vaikka polkua on yhteensä reilu 16 neliötä. Olin kuitenkin valmis maksamaan pitkäikäisestä ja helppohoitoisesta ratkaisusta.

Kiveysten jälkeen sormet syyhyävät vielä kohentamaan ja istuttamaan. Lahjoin miehen rakentamaan vielä yhden istutuslaatikon. Olisi tuossa yhdet ristiäiset järjestettävinä, mutta sormet syyhyävät istuttamaan karhunlaukkaa ja vadelmaa. Nyt kun kasvimaalle menee mielikseen.

yhteistyo

Postaus on toteutettu yhteistyössä Ruduksen kanssa.

Miksi aidan takana on ruoho vihreämpää?

Sanotaan, että ensimmäisenä kesänä kannattaa vain istua rauhassa ja katsoa, mitä puutarhasta nousee. Vuotta viisaampana jouduin toteamaan, että juuri mitään kaunista ei noussut ja se vähäkin vihreä repsottaa aika tavalla. Nyt kahta vuotta viisaampana kiroan työn määrää. Naapurin puolella on huomattavasti vihreämpää. Kirjaimellisesti. 

Kaksi vuotta sitten oli ensimmäinen kesämme uudessa kodissa, ensimmäinen aikuisiällä pientalossa, ensimmäistä kertaa meillä oli oma piha. Haaveilin lämpimistä kesäpäivistä ja -illoista pihalla, joka kukkii kaikissa valkoisen sävyissä ja suunnittelin napsivani yrtit ja salaatit omalta kasvimaalta. Teoriassa uusi pihamme vaikutti helppohoitoiselta, pääosin terassiksi laudoitettu atriumpiha ja pieni puutarhapiha talon kyljessä.

Totuus on kuitenkin toinen: Piha on täysin retuperällä ja viime kesän selkävamma esti käytännössä ne vähäisetkin puutarhatyöt. Puutarhapihalla risukoituneita kirsikka-, luumu- ja omenapuita, joita kukaan ei ole leikannut vuosiin. Hedelmien on annettu pudota maahan ja mädäntyä sinne, joten maaperä on tuhdisti hummuksella. Nurmikko on käytännössä pelkkää sammalta ja rikkaruohoja. Se pitäisi kuoria kokonaan pois ja parantaa maaperää hiekalla. Pursuavaa kompostia ei ollut tyhjennetty, hoidettu tai muutenkaan käännelty vuosiin. Erinomainen kasvualusta nokkosille, joita pursuaa jokaisesta raosta – pihan tuotteliain hyötykasvi.

Vähitellen mieleen alkoi hiipiä epätoivo. Apua, meillä on puutarha, eikä minulla ole mitään aavistusta, mitä sen kanssa teen. Minne tahansa katsoinkin, näin vain tekemistä, mutta en tiennyt, mistä aloittaisin. Tekemisen määrä lamaannutti. Pelkäsin tappavani jotain väärällä hoidolla – todennäköisempää taitaa olla, että tapan jotain hoitamattomuudella.

Sitten tajusin, ettei puutarhassa ole kyse elämänmittaisista suhteista. Kaivoin ylös vanhat herukkapensaat, jotka eivät suvainneet tehdä marjan marjaa. Kävin ostamassa uudet taimet, mustaherukan ja karviaisen, koska juuri ne haluan omaan puutarhaani. Päätin olla pelkäämättä tappamista. Kukinnan jälkeen aion tarttua oksasahaan ja leikkaan luumu- ja kirsikkapuut sekä syreenin. Pelotta päin, eivät ne vähästä kuole. Jos kuolevat, niitä ei ollut tarkoitettu meidän puutarhaamme.

Päätin keskittyä yhteen kulmaan kerrallaan. Tein listan asioista ja tajusin, että kaikista tärkeintä minulle, että saan satoa. Ensimmäisenä työlistalla oli kuvassa oleva puutarhapihan kulma, johon saan pienen kasvimaan. Suljin silmäni kaikkien muiden alueiden rappiolta toistaiseksi. Keskityn siihen, että saan yhden nurkan kuntoon.

lähtötilanne

Viime kesänä kaivoimme maasta ja kannoimme  yli 350 kiloa vanhoja betonilaattoja pois kasvimaan alta, kuorin kerroksen maata – uusi alku, tyhjä kangas.

IMG_1120

Ostin kasan vanhoja kuormalavoja ja käsittelin ne mustiksi. Multaisen pihan päälle rakennettu lavakasvimaa kaipasi vielä siistejä polkuja. Kate olisi ollut kaunis, mutta työläs. Ympärillä on paljon puita, joten lehtisavottaa olisi riittänyt. Puutarhuriystäväni ehdottama hiekkasora taas ei miellyttänyt minua. Päädyin kiviin.

Lopullisen valinnan tein liuskekivien ja betonikivien välillä. Ihastuin Ruduksen mustiin Louhikiviin. Lopputulos on luonnollinen, mutta betonikivet ovat luonnonkiviä edullisempia ja niiden asennus on helppoa. Tähän saakka olen tarvinnut lähinnä lapiota, tasoituslautaa ja narua. Se ratkaisi valintani. Pystyn tekemään kiveyksen itse – iskin lapion maahan ja pian näette lopputuloksen. Esimakua voi kurkata Instagramista.

Ymmärrän, ettei tämä puutarha valmistu vielä tänä(kään) kesänä – mutta se on toivottavasti aimo askeleen pidemmälle. En ole ihan varma, miten minä kaikki-heti-tänne-ihminen sen hyväksyn. Epätäydellisyyden ja keskeneräisyyden. Yritän kovasti. Ja aina kun tulee heikko hetki, avaan portin ja kurkistan kasvimaan puolelle. Siellä nimittäin kohta vihertää – ja jo nyt näyttää paljon kauniimmalta. Ei valmiilta, mutta pitkältä askeleelta oikeaan suuntaan.

Ehkä siitä onkin kyse. Koko ajan kaikki on vähän valmiimpaa, mutta valmiiksi ei koskaan tulekaan. Alan nähdä sävyjä, muitakin värejä kuin valkoista. Siitähän tässä on kyse, mieli muuttuu matkalla ja samalla muuttuu myös puutarhasuunnitelma. Matka zen-asenteeseen on kuitenkin vielä kesken – haaveilen sellaisesta minikaivurimiehestä, joka rouhaisisi kaiken pois ja käsissäni olisi tabula rasa.

Pottumaalla – perunasalaatti savuranskankermalla

Mahtaako kukaan enää muistaa vanhaa totuutta kesäkuun 10. päivästä? Aiemmin se oli raja, jota ennen ei kylvetty eikä istutettu. Kun nyt katsoo vaikkapa Instagramin tai Facebookin kuvavirtaa tomaatit ovat kukkineet jo monessa kodissa komeasti, eikä hentoisista taimista ole enää tietoakaan. Mitä aiemmin sen parempi tuntuu olevan ajan henki.

perunasalaatti ranskankermalla 1Kuin vaivihkaa aikaisesta sadosta on tullut se, mitä tavoitellaan. Oman maan perunoita viimeistään juhannuksena, kasvimaat täydessä kukoistuksessa heinäkuussa. Viljelystä kohkataan ja intoillaan pitkin kevättä heti sen jälkeen, kun lumet ovat sulaneet maasta, ellei vähän aikaisemminkin. Ei enää montaakaan viikkoa ja kuvavirran alkaa täyttää uusi sato.

Huomasin itsekin lapioivani kasvulavoja kuntoon kuin viimeistä päivää toukokuun alkupuolella. Aika aloittelevana viljelijänä ehdin saada jo vähän hengenahdistusta, kun ajattelin olevani ihan kaiken kanssa toivottoman myöhässä. Kasvimaa oli lähinnä suunnittelupöydällä, enkä ollut esikasvattanut yhtään mitään.

Sain mielenrauhan vähän kuin sattumalta. Taatusti vuosia sormensa multaan upottanut Hyötykasviyhdistyksen Alku & Juuri -putiikin myyjä kehotti toukokuun puolivälissä odottelemaan vielä muutaman viikon perunanistutuksen kanssa ja kertoi samalla sivulauseessa, ettei esikasvata mitään muuta kuin tomaatit. Niille Suomen kesä ei riitä kasvukaudeksi. Ei toki kaikille muillekaan lajeille, mutta useille kyllä. Tuon keskustelun jälkeen lapio upposi maahan asteen nautinnollisemmissa tunnelmissa – ja ehkä kasvatus sujuu myös pienemmin hallavaurioin.

Muutaman kesän perusteella tiedän jo, että viljely opettaa nöyräksi. Se vaatii vaivannäköä, mutta lopputulos ei ole taattu. Citypuput ovat tänäkin vuonna ehtineet pistää poskeensa kaikki metsämansikan taimeni, yhtenä vuonna menivät kaikki kaalit. Toisaalta en ole viimeiseen kolmeen vuoteen ostanut juurikaan yrttejä kaupasta kesän aikana. Viimeisiä napsitaan lumentuloon saakka, sitkeimpiä vielä sen jälkeenkin.

Eikä olennaista ei ole edes lopputulos. Muutama viikko sitten viikonloppuna peittelin pimenevässä illassa kasvatuslaatikoitani harsojen alle, ilmassa tuoksui hentoisesti kirsikankukka. Se samainen puu, joka ei viime vuonna tuottanut yhtään hedelmää, on valkoisenaan kukkia. Vähän kuin varkain on alkanut kukkia myös syreeni. Juuri siinä hetkessä pää oli tyhjä muista ajatuksista. Ei ihme, että puutarhan hoitoa suositellaan lääkkeeksi alakuloa poteville. Kun päästää irti suorittamisesta, siinä on jotain mystisen rauhoittavaa.

Istutin pari viikkoa sitten viikonloppuna istutuslavallisen perunaa. Testissä on parsaperunaa, siikliä ja ruotsalaissa ruokalehdissä paljon näkyvää Annabelleä. Kun palasin juuri reissusta, ne puskivat jo komeaa vartta tulemaan alkukesän koleudesta huolimatta. Niitä nostetaan maasta kenties joskus heinäkuun loppupuolella, varhaisten lajikkeiden kasvuaika on parisen kuukautta. Ei siis omia pottuja juhannuksena, mutta ei niiden kanssa ole kiire.

Vanhan kansan viisauksissa on osin vinha perä. Kaikista hallanarimpia kasveja ei ennen kesäkuun 10. päivää kannata laittaa ulos ja monet muutkin tarvitsevat aluksi harsot turvakseen – myös se peruna. Tuottoisin sadonkorjuuaika on elo-syyskuussa, siihen asti aion nauttia viljelystä – ja kaupan perunoista.

*****

Harri Syrjäsen kesäisestä Saaristoruokaa-kirjasta poimittuun mutkattomaan perunasalaattiin käytin ruotsalaisia varhaisperunoita. Yksinkertaisen perunasalaatin ainoa juju on savuaromi. Sitä kannattaa annostella maltillisesti, pieni häivähdys taustalla riittää. Parhaimmillaan salaatti on aika vahvan kalan kaverina. Kirjassa sen kanssa tarjotaan silliä, me savustimme lohta. Salaatti kaipaa myös kunnolla suolaa ja reilun puristuksen sitruunamehua. Suola avaa makuja ja sitruuna taittaa ranskankerman rasvaisuutta. Ohjetta on muokattu hiukan, käytän mm. huomattavasti vähemmän ranskankermaa kuin kirjan alkuperäisessä ohjeessa.

Perunasalaatti savuranskankermalla

kahdelle

8 varhaisperunaa
1 uuden sadon punasipuli tai puolikas keskikokoisesta vanhan sadon sipulista
2-3 rkl ranskankermaa
muutama tippa savuaromia (Liquid smoke)
yhteensä noin kourallinen ruohosipulia ja tilliä
sitruunamehua
suolaa
valko- tai mustapippuria

1. Keitä perunat kypsiksi, siivuta punasipuli ja sekoita ranskankerman joukkoon savuaromi.

2. Anna perunoiden jäähtyä hiukan, halkaise ne reiluksi paloiksi.

3. Sekoita kaikki ainekset, mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Maista ja lisää tarvittaessa savuaromia tai mausteita.

*****

For the whole of May a feeling of rush was sneaking into my mind. A rush to get the garden ready, plant everything.  A fear of being too late to get any crop. But in the darkening night late May when covering my vulnerable baby plants against the cold night temperatures it then struck me – the beauty of that moment. A faint cherry blossom scent in the air, a true peace of mind, pure joy of sinking my hands into the earth. 

Mainly to get to taste the the home-grown potatoes soon after lifting I decided to plant few sort of potatoes for the first time. The taste of them should be of different order than anything you can buy. But growing the new potatoes myself gives me also an access to varieties not available in shops. In about two months I should have the best of potatoes – or so I hope. Two years of gardening have taught me to be humble under the forces of nature – and of rabbits and snails. You may well saw, but you never know if you reap.