Category Archives: Hyötyviljely

Minulla ei ole viherpeukaloa, ei edes keskellä kämmentä. Senkin uhalla perustin kuitenkin keittiöpuutarhan viljelylaatikoihin takapihallemme.

Saan viherherätyksen aina keväisin. Kannan tuntuvan summan rahaa puutarhamyymälään, vuoraan parvekkeemme kukilla ja yrteillä, jotta voin tappaa ne heinäkuussa. Vain sitkeimmät selviytyvät hoivissani. Se ei kuitenkaan estä minua toistamasta samaa virhettä joka vuosi.

Joka vuosi päätän, että luen ja otan selvää. Yksinkertaisinkin artikkeli masentaa kuitenkin tälläisen vihertumpelon. Yleensä kolmannessa lauseessa aletaan puhua koulimisesta, karaisusta, kiertoviljelystä, maanparannuksesta, multaamisesta, varkaitten poistamisesta tai muista mystisistä toimenpiteistä. Keskiverto puutarhaopus lannistaa minut viimeistään sivulla neljä. Nyt olen kuitenkin lukenut sinnikkäästi ja teoriassa homma on ihan hallussa – tai sitten ei.

Olen nyt joka tapauksessa ottanut askeleen kohti sadonkorjuuta. Olen kaivannut penkit, virittänyt suojakankaat, salaojittanut, kantanut huikealle tilukselleni yli 500 litraa luonnonmukaisesti tuotettua multaa sekä turvesäkin, kylvänyt, istuttanut ja tankannut jokaisen istuttamani lajikkeen hoito-ohjeet. Nyt istun täällä miettimässä, miten erotan rikkaruohot varsinaisesta kasvustosta, voikukan villirucolasta.

Todennäköisesti kylvin epäonnistumisen pelossa aivan liian paljon siemeniä toivoen, että edes joku niistä itäisi. Olin kerrankin sentään sen verran nöyrä, että valitsin vain lajikkeita, joiden väitetään olevan helppoja kasvatettavia – tai ainakaan yhdenkään valitsemani kasvin kohdalla ei mainittu niiden olevan hankalasti hoidettavia. Ymmärsin siis unohtaa parsajuurakot ja viiniköynnökset ja tyydyin viinisuolaheinään.

Paitsi siemenien myös lajikkeiden osalta minulta saattoi karata mopo pahasti käsistä. Nöyrempi puutarhuri jättäisi luettelon välistä, koska on varsin nöyryyttävää, jollei näin mittavasta listasta synny minkäänlaista satoa. Osan kasvatan siemenistä, mutta anoppi oli koulinut ja karaissut minulle mittavasti kasvatettavaa. Täydensin laatikkojani myös paikallisessa puutarhamyymälässä. Kasvimaallani on kasvamassa nyt mm. porkkanoita, kyssäkaalia, kaskinaurista, retiisiä, tilliä, purjoa, salaatteja, pinaattia, vuonankaalia, ruusukaalia, kukkakaalia, kesäkurpitsaa, avomaankurkkua, rucolaa, steviaa, persiljaa, mansikkaa, ruohosipulia, silopersiljaa, sitruunamelissaa, lipstikkaa ja mäkimeiramia. Hengästyttävä lista, toivottavasti hengästyttää myös satoa korjatessa.

Ensimmäinen pieni voitto matkalla kotipuutarhuriksi on plakkarissa, toivotaan, ettei se jää kesän ainoaksi saavutukseksi. Viimevuotinen parvekkeelle unohtunut villirucola alkoi nimittäin versoa innolla uudestaan huolimatta täysin ravinteettomasta kasvualustasta, yllättäen tunnistin sen rucolaksi ja siirsin rakkaudella sen kasvimaalleni citykanien syötäväksi.

Pahoin pelkään, että tästä kaikesta uurastuksesta on palkkiona lähinnä kipeä alaselkä ja elämäni kalleimmat salaatit. Siksi otin runsaasti kuvia kasveistani nyt, kun ne vielä ovat hengissä. En vielä uskaltanut lukea oppaista kohtaa kasvitaudit ja tuhohyönteiset. Haluan uskoa, että kumpikaan näistä uhista ei löydä minun kasvimaalleni. Olen toivoa täynnä ja tunnen jo oman maan kesäkurpitsan, kaskinauriiden, keltaisten porkkanoiden ja kyssäkaalin maun suussani, mutta samalla pohdin, mitä tarkoittaa, että pitää lannoittaa usein? Kauhean epämääräinen ajanmääre näin vihertumpelon näkökulmasta.