Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Helpot Ja Nopeat

Laiskan köksän vispipuuro

Vispipuuro mehusta
Valmiista mehusta vispipuuro syntyy vaivatta. Jääkaapin mehuhyllyn vajuttamisen voi aloittaa jo hyvissä ajoin ennen seuraavaa satokautta. 

Jos katsoo koko valmistusprosessia, on tämän vispipuuron synnyttämiseen käytetty aika paljon energiaa. On haettu mustaherukat Kuopion torilta bussilla (äiti), perattu marjat (äiti), keitelty mehut (äiti), tuotu mehupullot junalla Helsinkiin (äiti) ja tehty mehusta vispipuuro (minä). Jos omistaa ahkeran äidin, loppuosa on  kuitenkin laiskalle kokille sopivan vaivaton satsaus vispipuuroon. Nykyään mustaherukka- ja puolukkamehutiivistettä saa onneksi kaupanhyllystäkin. Vielä vajaa kymmenen vuotta sitten niin ei aina ollut.

Meillä vispipuuro melkein poikkeuksetta keitetään mehusta. Omat suosikkini syntyvät musta-tai punaherukkamehusta tai niiden sekoituksesta. Olen pohtinut myös seljankukka- ja raparperimehujen testaamista puuron tekoon. Minulla on aina jääkaapissa se muutama pullo mustaviinimarjamehua flunssan karkoitukseen, niistä liikenee riittävästi myös vispipuuroon. Mehuversio on vaivaton, ei marjojen keittelyä eikä siivilöintiä. Siitä tulee myös aina takuuvarmasti samettisen pehmeää. Puuron voi toki tehdä myös ihan oikeista marjoista, vilkaise vaikka Vatsasekaisin Kilinkolin Riikan marja-aronia-omenavispipuuroa.

Meillä vispipuuro tunnettiin lapsuudessani marjapuurona. Google-haun perusteella vispipuuro menee rinnanmitalla ohi yleisempänä muotona, mutta valmistustapa vaikuttaa olevan sama. Liekö murrevaikutusta sitten. Kummalla nimellä tämä herkku teillä tunnetaan?

Vispipuuro

neljälle

1 litra tiivisteestä laimennettua vahvaa mehua (esim. mustaherukka-, punaherukka-, puolukkamehu)
1 1/2 dl mannasuurimoita
ripaus suolaa

1. Laimenna mehutiivisteestä vahva mehu. Juotava, mutta hiukan normaalia vahvempi on vispipuuroon hyvä. Silloin puurossa on makua.

2. Kuumenna mehu kiehuvaksi. Vatkaa joukkoon mannaryynit ja ripaus suolaa. Keittele puoli tuntia – kolme varttia miedolla lämmöllä. Siinä mannaryynipaketissa lukee viisitoista minuuttia, mutta usko pois, tässäkään asiassa maltti ei ole pahitteeksi, vaan puuroa voi ihan hyvin haudutella rauhassa.

3. Anna jäähtyä ihan viileäksi ja vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella. Vatkaa perusteellisesti, jotta saat kunnolla kuohkean puuron. Malttia tarvitaan tässäkin, äitini on opettanut, että olennaista on jäähdyttää puuro kunnolla. Prosessia voi nopeuttaa laittamalla kattila kylmään veteen lavuaariin.

Puuroa ja pullantuoksua myös Facebookissa

Arkirealismia – chili con carne

Ihan tavallinen perjantai. Kiiltokuvaa, inhorealismia vai jotain siltä väliltä?

Liemessä-Jenni haastoi jo hetki sitten bloggaajat kertomaan ihan oikeasta arjestaan. Blogissani ei tunnusteta mitään ruokauskontoa, eikä harrasteta ruokafasismia, mutta jäin Jennin haasteen syyn pohjalta miettimään, milloin syömisestä on tullut suorittamista ja ruoka on alkanut määrittää identiteettiä?

TNS Gallupin tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista arvioi olevansa ruokahifistelijöitä. Verkko on täynnä erilaisia tiukkoja ruokavalioita, jossa elämä pelastetaan syömällä oikein ja joiden noudattaminen vaatii jatkuvaa säätämistä ja vaivannäköä. Olemme alkaneet elää syödäksemme – ja ennenkaikkea syödäksemme oikein. Mitä se oikein sitten itse kenellekin on. Raw, paleo, hyvä karppaus, lähiruoka. Mitä vaan, mutta sitä tehdään täysillä. Onko syömisestä tullut ainoa asia, jota voimme täysin itse hallita? Kannattaa lukea vaikkapa Pastanjauhajien terävänäköinen kirjoitus lähiruokahypestä.

Bloggaajat ovat myös keskustelleet, onko blogeista hävinnyt aitous ja piilotetaanko todellinen arki stailatun kiiltokuvaelämän alle. Kun katsoo lukuisten muiden bloggaajien tavallisia arkipäiviä, kyllä niistä edelleen välittyy kiinnostus ruokaan. Vaikeaa kuvitella, että mikään muu kuin aito innostus asiaan saisi näkemään vaivaa blogin eteen. Tässä oma perjantaini: Inhorealismia vai kiiltokuvaelämää – vai ehkä kenties ihan mukavaa tavallista arkea?

Perjantai 9.11.2012

Aamulla alkaa mennä heti pieleen tämä tavallisen perjantain kuvaaminen. Kokeilunhaluisena ruokabloggaajana syön nimittäin noin 70 % arkiaamuista maustamatonta jogurttia ja mysliä tai marjoja. Niinä kaikkina muina aamuina syön ruisleipää. Kuka pystyy tekemään ruokaa koskevia päätöksiä ennen auringonnousua? Ihminen tarvitsee puoliunessa rutiineja, sanon minä. Mutta tänään niitä rikottiin urakalla: Vispipuuroa ja siskon tuliainen, puolikas maailman noin kolmanneksi parhaasta riisipiirakasta Hanna Partaselta. Syntyperäisenä kuopiolaisena koskee hiukan myöntää, että Joensuun torilta saa parempia.

Hesarin A-osan sijaan Nyt-liite, jonka kannessa mainostettiin poliittista debattia kahden äärilaidoilla sijaitsevan nuoren ääniharavan välillä.  Todellisuudessa juttu on kirjoitettu lähinnä henkilökuvaksi ja debatti jää kliseiden jauhamiseksi. Ehkä nämä nuoresta politiikkaa tehneet ovat vain jo harjaantuneet toistamaan niitä. Jos heidät istutettaisiin kymmenen vuoden päästä vastakkain, toistaisivatkohan he samaa mantraa?

Töihin kieli keskellä suuta kesärenkailla. Viimeistä päivää, tänään on vihdoin talvirenkaiden vaihto. Lähes joka päivä Hietsun läpi ajaessa merimaisema jaksaa ilahduttaa. Kotimatkalla nappaan nopeasti muutaman kuvan. Kunpa vielä joskus selviäisin aamupullalle Regattaan. Radiossa sanotaan, että talvesta ennustetaan todella lauhaa ja vetistä. Eihän tänä vuonna ole vielä riittävästi satanutkaan.

Normiduunipäivä, normilounas. Suomalaisten yleisin ravintola-annos syödään työpaikkaruokalassa. Niin minäkin teen, melkein joka päivä ja mielellään. Parasta ruokalaruokaa, mitä olen saanut. Esimerkiksi pinaattiletut ovat itse paistettuja ja jono on aina sen mukainen. Oikeastaan pinaattilettupäivinä heidän ei muuta ruokaa kannattaisi tehdäkään, kaikki muutamaa höyrähtänyttä lukuunottamatta syövät kuitenkin niitä lettuja. Tänään paistettuja ahvenia, uunipunajuuria ja kumiperunoita. Mahdollisimman nopea kuva kännykällä – kuvaisiko kukaan täysipäinen työpaikkaruokala-annostaan?

Aika talvirenkaiden vaihtoon on alkuiltapäivästä ja olen kotona valoisaan aikaan. Talonmiehemme on merkinnyt viljelylaatikkoni kepeillä, ettei aja niiden päälle lumiauralla. Se mies on mahtava, en kyllä vahingossakaan paljasta nimeä, ettette nappaa meidän kultakimpalettamme. Mansikat ovat vallanneet melkein puolet yhdestä laatikosta, ehkä saan ensi vuonna yli kymmenen marjaakin. Päivänvalo paljastaa laiskan viljelijän, syystoimet näyttävät jääneen retuperälle. Onneksi kohta on niin pimeää päivälläkin, ettei sitä kukaan huomaa.

Vielä reilu tunti töitä kotisohvalla ja kone kiinni. Kerään hyvä vaimo -pisteitä ja heitän laitakokin bändin pikkujouluihin. Luvassa ilta yksin kotona, se on välillä ihanaa luksusta. Ruoaksi eilistä chili con carnea, josta talouden toisen osapuolen mukaan olisi kannattanut jättää kaneli pois. Hämmentävää, miten korvapuusteihin sitä voi hulauttaa reilusti ja maku vaan paranee, lihassa aika pienikin määrä lyö läpi. Ainakin tämän perheen se jakoi ja taidan joutua syömään sitä hävikin vähentämisen hengessä kolme päivää. Toinen menossa. Ruokaseurana Hesari, vaikka äiti on kyllä opettanut, ettei ruokapöydässä saa lukea.

Meillä ei juurikaan syödä eineksiä. Paitsi satunnaisesti valmiskeittoja tuunattuna ja Saarioisten maksalaatikkoa, jälkimmäistä ainoastaan minä. En ole E-koodien vahtaaja, ihmisellä joka tarvitsee viikottaisen kokispullonsa ei taida olla siihen varaa. En ole myöskään ruokasnobi, joka syö ainoastaan puhdasta ja lähellä tuotettua ruokaa, mutta faktisesti valtaosa eineksistä maistuu pahalle. Samaa mieltä taitaa olla joku muukin, einesten kulutuksen kasvu on nimittäin hyytynyt, jopa siinä määrin, että Saarioisten äidit ovat joutuneet yt-neuvotteluihin. Meillä ei todellakaan kokata joka päivä, usein eletään leivillä – kylmillä tai lämpimillä – tai jääkaapin jämistä kokatuilla munakkailla. Jos kokataankin, syödään aika perushelppoa ruokaa: soppaa, pastaa tai muuta joka syntyy kohtuullisen vaivattomasti. Eineksiä ei syöty lapsuudenkodissanikaan. Sitä maksalaatikkoa lukuunottamatta. 70- ja 80-luvulla sitä ei kutsuttu ruokasnobismiksi vaan keittotaidoksi.

Koti-illan keskeyttää miellyttävä yllätys. Saan seuraa iltakävelylle. Pirkkolan metsissä pikkupakkasessa reilu tunti. Siinä ehtii puida aika paljon asioita. Tulisi jo lunta, hellittäisi edes hiukan tämä pimeys.

Iltapalaksi iso kulhollinen pop cornia. Ei ehkä terveellistä, mutta ihanaa. Saan pomoltani paljon hyviä reseptejä, mutta tämä on suosikkini: Pätkistä ja lakua yhtäaikaa suuhun. Ei vaadi keittotaitoa. Jos alkaa ymmärtää, miksi Jari Sillanpäällä on valtavasti innokkaita ihailijoita ja Katri Helena saa liikuttumaan, on varmaan liukumassa tukevasti keski-iän puolelle. Nippu lehtiä perjantai-illan ratoksi. Laitoin Suomen Kuvalehden päällimmäiseksi, jotta se vahvistaisi älykköimagoani. Olisi mielenkiintoista nähdä, millainen vaihtoehtoinen pääkirjoitus päätoimittajalla oli pöytälaatikossa, jos Obama ei olisikaan saanut neljää lisävuotta.

Sohvannurkassa yli puolen yön. Lehtiä ja leffa toisella silmällä. Ja tottakai he saivat lopussa toisensa. Senhän kaikki tiesivät jo ennenkuin elokuva alkoi. Tavallisen hyvä päivä. Vaikka huomenna kuulema sataa. Onhan se selvä, että samantien lauhtuu, kun saan ne talvirenkaat alle. Haluan lunta ja pakkasta – pian.

***

Tavallisen perjantai – tai oikeastaan torstain – chili con carnen resepti on muokattu Lauran Tähden reseptistä. Laitoin kanelia todella vähän, se maistui kuitenkin selvästi. Jos se epäilyttää, jätä suosiolla pois, makua on kyllä muutenkin. Tein chili con carnen rotukarjan jauhelihasta, koska se maistuu hyvälle. Samalla periaatteella valitsen raaka-aineet muutenkin. Hyvistä sesongin raaka-aineista saa parasta ruokaa, mutta kyllä oikein hyvää ruokaa saa myös arkena purkkitomaateista ja -pavuista kuten vaikkapa tämä chili con carne.

Chili con carne

neljälle

1 sipuli
öljyä
400 g naudan jauhelihaa
2 valkosipulin kynttä
1 kuivattu chili (tällä tulee jo aika tulinen, puolikas riittää, jos haluat miedomman)
1 prk säilöttyjä tomaatteja
1 prk kidneypapuja
vajaa 1/2 tl kanelia
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl jauhettua korianteria
1 rkl lihafondia
suola
mustapippuria

1. Kuumenna öljy pannulla, kuullota sipuli.

2. Lisää jauheliha ja ruskista.

3. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Hauduta miedolla lämmöllä 20 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä.

4. Lisää pavut. Kuumenna.

suolaa & hunajaa – arkea ja juhlaa myös Facebookissa.

Hyvän päivän kanakeitto

Kermainen kana-currykeitto
Voimaruokaa hyvän päivän iltaan. Lokakuun teeman mukaisesti tämäkin soppa syntyy noin puolessa tunnissa – ja muutamalla eurolla.

Oli satanut viikon putkeen, melkein joka päivä. Ensin vettä, sitten jotain lumentapaista ja sitten taas vettä. Autossa ei ollut talvirenkaita, mutta minulla oli uudet, ihanat fuksianpunaiset kumpparit ja kaivoin kellarista lämpimät kengät. Kuljin koko viikon kuivin ja lämpimin jaloin.  Työnsin kummipojan vaunuja puolitoista tuntia ulkona. Sain palkinnoksi paljon hampaattomia hymyjä. Ostin matkalla Mumusta suosikkileipääni. Illalla keitin lämmittävän keiton. Tiskikoneen hajoaminen oli väärä hälytys. Chris Cleavelta oli suomennettu uusi kirja, täydellinen ilma lukea surevan äidin kirjettä Osama bin Ladenille sohvannurkassa. Hyvä päivä.

Onnellisuustutkijoiden mukaan onnesta kuulema 50 prosenttia on geneettistä, 10 prosenttia johtuu ulkoisista tekijöistä kuten rahasta tai terveydestä, 40 prosenttiin voi vahvasti vaikuttaa itse elämäntavoillaan, asenteellaan tai teoillaan. Tämän yritän muistaa silloinkin, kun ei ole yhtä hyvä päivä.

******

Illan keitto oli kanakeittoa, monien kulttuurien ‘comfort foodia‘, voimaruokaa. Tästä pomolta saadusta reseptistä tehdään meillä kahta versiota: Pehmeästi currylle maistuvaa tai röörit auki -soppaa. Ero on pienenpieni. Pehmeämmän version saat käyttämällä curryjauhetta, flunssan estoversiossa voit vaihtaa curryn keltaiseen (tai jonkun muun väriseen) valmiiseen currytahnaan ja lisää lisäksi joukkoon pieni pala inkivääriä. Erityisesti pidän siitä pehmeän currynmakuisesta, lempeästä versiosta. Jos haluat ruokaisamman keiton, voit hyvin lisätä riisiä tai nuudeleita soppaan.

Lokakuussa blogissa on kokattu arkeen sopivaa ruokaa, sellaista on tämäkin. Kaupan grilattu broileri antaa keittoon hyvän maun. Pilkot pari porkkanaa ja sipulin, paloittelet broilerin ja keittelet reilu puoli tuntia. Onnistuu vähän kiireisempänäkin päivänä.

Kermainen kanakeitto

kahdelle

2 rkl voita
1 pieni sipuli
1 porkkana
1 tl currya (mieto versio) tai
1 reilu tl keltaista currytahnaa ja pieni pala tuoretta inkivääriä raastettuna
4 dl kanalientä
1 iso kanankoipi tai broilerin rintafilee
1 1/2 dl pakastemaissia
1/2-1 dl kermaa
(ruokaisaan keittoon lisäksi riisiä)

1. Pilko sipulit ja porkkana pienenpieniksi kuutioiksi

2. Sulata voi kattilassa lisää sipuli, porkkana ja curry ja hauduttele erittäin miedolla lämmöllä kannen alla 25 minuuttia.

3. Jos haluat keittoon riisiä, kuullota sitä hetki tässä vaiheessa ja lisää sen jälkeen kanaliemi. Lisää kana paloiteltuna. Keitä kunnes riisi on melkein kypsää (10-15 min.) ja lisää sen jälkeen maissi. Keitä kunnes maissi on kypsää ja lisää lopuksi kerma. Kuumenna vielä keitto.

Psst… Kurkkaa myös Facebookiin.