Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Aamiainen

Onko hyvä elämä täydellinen suoritus? – Kookos-banaaniletut

25.01.2015 11:26 \ 16 kommenttia \

Ihminen syö noin kolmen elefantin painon verran elämänsä aikana. Haittaako tuo, jos kolme kärsällistä lipsahtaa epäterveellisen puolelle, jos kaksitoista tukijalkaa on kunnossa?

kookos-banaaniletut

“Minua ei haittaa, jos ruoka on pahaa, jos tiedän sen tekevän minulle hyvää”. Naistenlehdestä lukemani haastattelun lause pysäytti. Monen aukeaman juttu tyystin muilla ansioilla julkisuuteen nousseesta naisesta, artikkelin pääaihe oli hänen tiukan kurinalainen ruokavalionsa. Ei gluteenia, ei maitotuotteita, ei sokeria, ei juurikaan lihaa.

“En juurikaan käy ystävien kanssa syömässä tai lähde ravintolaan, koska en löytäisi sieltä oikeastaan mitään, mitä voin syödä”, totesi toinen nuori nainen. Kyse ei ollut hänenkään kohdallaan allergiasta, vaan täydellisen hyvinvoinnin tavoittelusta.

Kukaan ei tarvitse valkoista vehnäjauhoa tai sokeria, elimistön kannalta ne eivät ole tarpeellisia. Toinen kysymys on, onko hirveän vaarallista syödä niitä satunnaisesti, ellei lasketa mukaan esimerkiksi keliaakikkoja tai muita allergian takia niistä kieltäytyviä. Kuinka vaarallista on astua välillä sivuraiteille, jos pääosin syö monipuolisesti ja terveellisesti?

Olisiko hyvän olon kannalta olennaisempaa, että syömästään nauttii, syö arjessa terveellisesti ja kohtuullisesti, eikä mitään ruokavaliota suorita hampaat irvessä? Jos ruokavaliosta tulee niin määräävä tekijä elämässä, että se eristää sosiaalista tapaamisista ja pakottaa suunnittelemaan kaiken etukäteen, onko se enää hyvinvoinnin lähde?

Ei yksi pisara valtamerta kaada, sanoi Sami Jauhojärvi itsenäisyyspäivänä presidentinlinnan juhlapöydän antimien äärellä. Huippu-urheilija, jonka kroppa on työväline. Ihminen syö noin kolmen elefantin painon verran elämänsä aikana. Haittaako tuo, jos kolme kärsällistä lipsahtaa epäterveellisen puolelle, jos kaksitoista tukijalkaa on kunnossa?

Liikaa mitään ei tee hyvää, mutta tekeekö jatkuva ein sanominen ja täydellinen kieltäytyminenkään? Kohtuus, kauhean tylsä sana, eihän se lupaa täydellisyyttä. Monen mielestä jo sekin on vaativaa, mutta toisaalta se  on todella lempeä käsite. Lempeyttä itselleen, sitä mahtuisi ajanhenkeen nykyistä enemmän. Onko hyvinvoinnin salaisuus täydellinen suoritus vai sittenkin hiukan lempeämpi ote elämään?

Blogeissa ja lehdissä on kiertänyt vauhdilla kahden ainesosan ihmeletut, niistä ilakoi  myös terveyttä uhkuva pääministerimme. Sopivathan ne täydellisesti tähän aikaan. Ei gluteenia, ei sokeria, ei valkoisia jauhoja, paljon proteiinia. Niitä voi pitää melkein terveellisinä – tämän hetken proteiininjanoisen kansan mielestä.

Saatoin pilata niiden täydellisen terveellisyyden, mutta lisäsin niihin hiukan makua kookosmaidolla, kardemummalla ja vaniljalla ja paransin rakennetta jauhoilla. Kookosmaidon sijaan nesteenä voi käyttää myös maitoa, halusin hukuttaa kookosmaidon jämän jääkaapista pyörimästä, mutta kookos maistuu maussa vain kevyesti eli maidollakin pärjää.

Jos banaanisi on todella kypsä, taikina ei kaipaa makeutusta, mutta muutoin kannattaa tarjota lettujen kanssa vaikkapa vaahterasiirappia tai ripauttaa taikinaan hiukan sokeria tai muuta makeuttajaa. Tähän kannattaa upottaa se kaikista mustin banaani.

Kookos-banaaniletut

noin 10-12 pientä lettua

1 dl kookosmaitoa tai maitoa
1 kypsä banaani
1 kananmuna
3/4 dl vehnäjauhoja
lusikankärjellinen leivinjauhetta
1/4 tl kardemummaa
ripaus vaniljajauhetta (tai -uutetta)
(sokeria tai muuta makeutukseen)

paistamiseen kookosöljyä tai voita

1. Muussaa banaani haarukalla.

2. Vatkaa kulhossa rikki kananmunan rakenne. Lisää kookosmaito ja mausteet.

2. Sekoita vehnäjauhon joukkoon leivinjauhe ja vatkaa jauhot taikinaan.

3. Sekoita taikinaan muussattu banaani.

4. Anna taikinan turvota hetki.

5. Paista maltillisella lämmöllä lettupannussa, jotta letut ennättävät kypsyä myös sisältä.

******

No – the zeitgeist of eating. No to gluten, no to milk protein, no to sugar – most currently favored modes of eating require giving up some major food groups totally. They ask for a discipline to say no to temptations that might harm your absolute well-being as if a perfect diet without any missteps would be an ultimate virtue. Would it really be that harmful to occasionally err on the light side of life – within reason?  A festive eating or drinking with happy abandon is after all just a drop in an ocean as long as everyday choices are on a healthy and moderate side. Should we all have a bit more mercy on ourselves?

Kategoriat: aamiainen, brunssi, hävikistä herkuksi, helpot ja nopeat, kananmuna \ 16 kommenttia

Puurohyllyn klassikoita – Riisipuuro ja karamellisoidut omenat

05.11.2014 16:11 \ 6 kommenttia \

Puuro. Väittävät sen olevan muodissa, mutta minun pöydässäni se on klassikko. Pysynyt tukevasti lempiruokien listalla vuosikymmeniä.

karamelliomenat-ja-riisipuuro

Pop up -puurobaareja, uusia tuotemerkkejä puurohyllyllä hakemassa kasvua tuoteryhmässä, joka ei ole saanut suurta huomiota vuosiin. Puuroa kahviloiden ruokalistalla. Vuoden lopussa minulla on ollut tapana kerätä vuoden kiinnostavimpia ilmiöitä. Tänä vuonna tuolle listalle nousee itseoikeutusti puuro.

Opiskeluvuosina söin mieluusti viikon puuroa, jos se oli hinta uudesta kivasta hameesta. En edes kovin vastentahtoisesti. En karsastanut koulun ohrapuuropäiviä ja edelleen jos hotelliaamiaisella tai kahvilassa on hyvää haudutettua puuroa, valitsen sen lähes poikkeuksetta. Ihan joka viikko en puuroa keitä, mutta kerran-pari viikossa haen sitä aamupalaksi työpaikan alakerran ruokalasta. Tähtään sinne vähintään riisipuuropäivänä.

Puurohyllyssäni on kotona kauraa, ruista, ohraa, mannaa, riisiä, spelttiä. Se on siis vähän kuin vähän muodista tipahtanut vaatekaappi. Nyt kuuluisi ilakoida chiansiemen- ja kvinoapuuroista ja hurahtaa gluteiinittomiin vaihtoehtoihin. Taidan kuitenkin olla tässä asiassa vähän sukua mielensäpahoittajalle. Joskus vanhassa on vara parempi. Haluan uskoa, että kattilassani kiehuu klassikoita. Sellaisia, joita syömme senkin jälkeen, kun gluteiini pääsee taas pannasta ja kvinoavillitys tasaantuu.

Keitin riisipuuron viikonloppuaamun aamupalaksi. Karamellisoiduilla omenilla ja paahdetuilla mantelilastuilla se on ylevä päivän aloitus. Ohjeeseen otin vinkkiä Truly Kiran Kiran vinkistä, että omenat voi karamellisoida myös päinvastoin kuin tavallisesti. Sen sijaan, että sulattaa ensin pannulla sokerin ja lisää voin siihen ja vasta sen jälkeen omenat, voi ensin sulattaa voin, kuullottaa siinä omenoita ja vasta sen jälkeen lisätä sokerin. Ensimmäinen tapa antaa minusta enemmän karamellin makua omenoihin, jälkimmäinen on helpompi. Puuroon en karamellisoi omenia aivan yhtä tuhdisti kuin vaikkapa jälkiruoaksi. Siksi oheisessa reseptissä on myös vähemmän voita ja sokeria kuin jälkiruokaresepteissä.

Voit katsoa karamellisoidun ananaksen reseptistä ohjeen perinteiseen karamellisointiin.

Riisipuuro

kahdelle

1 dl puuroriisiä
2 dl vettä
noin 6-7 dl maitoa
suolaa
nokare voita

1. Huuhtele riisit siivilässä kylmällä vedellä.

2. Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää riisit ja keittele keskilämmöllä, kunnes vesi on melkein imeytynyt riiseihin.

3. Lisää maito, kuumenna kiehuvaksi, lisää nokare voita, laske lämpötilaa ja hauduta alhaisella lämpötilalla noin tunti. Lisää tarvittaessa maitoa. Hyvän puuron rakenne on sellainen, että sen voi kaataa kattilasta. Ei juokseva tai vetinen, mutta kostea.

4. Mausta lopuksi suolalla.

Karamellisoidut omenat

2 keskikokoista omenaa
iso nokare voita (vajaa 50 g)
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
kanelia
kardemummaa

lisäksi mantelilastuja paahdettuina

1. Lohko omenat ja poista siemenkodat.

2. Sulata voi pannulla, nosta omenat pannulle ja paista kunnes ne ovat pehmenneet (reilu viisi minuuttia).

3. Lisää sokeri, suola, kaneli ja ripaus kardemummaa. Paista vielä pari minuuttia. Nostele puuron päälle, hyödynnä myös liemi.

*****

It seems that the shelf of flakes in my cupboard is an porridge equivalent to an out-dated wardrobe. No raved quinoa or chiaseeds but traditional rolled oats, semolina, barley, rye flakes and small grain rice instead. For the information of all porridge fashionistas I regard them as black. Always in fashion. Also after the ban of gluten will be canceled and quinoa will not be sold as a cure for all ailments. 

I have been a bit of an old bore in my relationship with quinoa and other newcomers, but as an affectionate porridge lover I embrace this something of a renaissance of this old friend, though. All the sudden the supply of long-simmered porridge have namely improved remarkably also outside my domestic circuit.

Only a small knob a butter or berries. That is how I mostly prefer my plateful, but in a need for little something for my sweet tooth I made a rice porridge a tab nobler by topping it up with caramelized apples. Over the years I have learned the path to a smooth and velvety texture; simmering a porridge at low heat for at least an hour and keeping the consistency pourable instead of thick or lumpy.

Kategoriat: aamiainen, brunssi, hävikistä herkuksi, joulu, kasvisruoat, perinteistä kotiruokaa \ Tagit: , , \ 6 kommenttia

Josko avais ravintolan – parmesanritarit

25.10.2014 10:00 \ 14 kommenttia \

Satunnaisesti leikittelemme ajatuksella omasta ravintolasta. Millainen se olisi? Mitä siellä tarjottaisiin? Kahvila vai ehkä sittenkin viinibaari. Heti sen jälkeen, kun olen mielessäni sisustanut paikan, törmään pariin käytännön ongelmaan.

parmesanritarit

Jos haluaa tarjota uunituoretta ja “täällä leivottua”, se tarkoittaa heräämistä ennen kukonlaulua. Aamuäreälle ja -uniselle ihmiselle se on tehokas tapa sysätä ihminen pysyvään äreyteen. Sitäpaitsi en edes juuri pidä leipomisesta. Hylätään siis kahvila. Entäs sitten viinibaari? Ihmiset haluavat istua sellaisissa perjantai- ja lauantai-iltaisin. Se taas tarkoittaa luopumista kaikesta vapaa-ajasta ja ihmissuhteista. Ajatusleikin hauskuus loppuu sen jälkeen, kun olen valinnut sen musta-valkoruutuisen lattian ja suunnitellut kupariputkista rakennetut valaisimet.

Ajatusleikki ravintolasta on minulle vain satunnaista pakoa arjesta. Ymmärrän, ettei minulla olisi mitään edellytyksiä saada ravintolaa menestymään. Ei alan koulutusta eikä hampurilaisravintolaa ja pizzapistettä kummempaa työkokemusta alalta. Enkä tosipaikan tullen olisi valmis hyppäämään niin kylmään veteen. Pidän liikaa työstäni ja elämästäni tällaisena.

En ole ajatusleikkeineni kuitenkaan yksin, osalle se on paljon ajatusleikkiä vakavampaa. Yritysneuvonnan tilastojen mukaan useimmat hyppäävät yrittäjiksi alalle, josta heillä on kokemusta tai johon heillä on soveltuva koulutus. Silloin yrityksellä on realistisemmat edellytykset menestyä. Alanvaihtoa haaveilevien kolmen kärki oli haastatellun yritysneuvojan mukaan kahvila, kukkakauppa ja sisustusliike. Mihinkään niistä ei periaatteessa vaadita muodollista koulutusta. Aloille on teoriassa mahdollista hypätä pelkän esteettisen silmän, hygieniapassin tai jauhopeukalon turvin ja investointikin on paljon paperikonetta pienempi. Todellisuudessa ilman kokemusta ja koulutusta perustettavat yritykset ovat usein jo liikeideasta lähtien epärealistisia.

Minusta ei olisi riskinottajaksi, eikä varmaan loppujen lopuksi monesta muustakaan alanvaihdosta haaveilevasta. Vuosien satunnaisessa ravintolan sisustamisessa olen kuitenkin keksinyt yhden ravintola-idean, joka sopisi tällaiselle laiskahkolle ravintoloitsijalle. Ainoa vaihtohtoni on avata hitaisiin ja myöhäisiin aamiaisiin keskittynyt paikka, joka ei avaudu ennen kymmentä.

Se osuu sinänsä nappiin, olen erinomainen aamiaiskokki. Teen Julia Childin jälkeen maailman toiseksi parhaan munakokkelin ja kysykää minulta ihmeessä vinkit köyhiin ritareihin, pannukakkuihin, skonsseihin ja erilaisiin munaruokiin. Olen erikoistunut niihin.

Aamiaisravintola siis. Auki vain viikonloppuisin, ettei kokkaaminen ala tuntua työltä. Siitä ei tosin olisi bisnekseksi. Taidan pitää kiinni mukavasta päivätyöstä ja valmistan aamiaisia miehelle. Ne tarjoillaan sen jälkeen, kun kokki on herännyt. Vain lauantaisin ja sunnuntaisin.

Parmesanritarit

kahdelle

pari viipaletta kuivahtanutta leipää

1 dl maitoa
1 kananmuna
reilu 1/2 dl parmesania raastettuna
ripaus valkopippuria
ripaus savupaprikaa
1/2 tl sinappijauhetta
tuoretta timjamia

paistamiseen valkosipulin kynsi, nippu tuoretta timjamia, nokare voita ja loraus öljyä

1. Vatkaa munan rakenne kevyesti rikki. Lisää joukkoon maito, kuivat mausteet, hienoksi raastettu parmesan ja silputtuja tuoreen timjamin lehtiä.

2. Kaada seos laakealle lautaselle ja kostuta leipä molemmin puolin nesteessä. Anna imeytyä muutama minuutti.

3. Laita pannulle valkosipulin kynsi kokonaisena, nippu tuoretta timjamia, nokare voita sekä loraus öljyä (voit toki paistaa myös pelkässä voissa). Kuumenna ja nosta leipäviipaleet pannulle. Paista kullanruskeiksi. Nosta pannulta, raasta rinnalle tuoretta parmesania ja sirottele yrttejä. Tarjoa esimerkiksi pekonin ja uunissa paahdettujen tomaattien kanssa.

*****

Once in a while I flirt with an idea of owning a restaurant. While playing around with a thought of having a café I soon realize that waking up before dawn for baking might not be a job best suitable for a slumberous morning person. But then again opening a wine bar with wining and dining would mean sacrificing all your weekends and pretty much the rest of your life as well.

I figured out that the only niche left for a sluggish restauranteur keen on her beauty sleep is a place for slow and late breakfasts. It would match perfectly with my competencies, I namely make the best scrambled eggs and my house specialties are scones, pancakes and french toasts. Ask anything, I know the tricks. Been practicing, a lot.

Cooking breakfast for a day or two in a week might not make a solid business, though. I’d better stick with the day job I happen to like a lot and serve my parmesan french toasts for the lucky hubby. First after 10 a.m. Only Saturdays and Sundays.

Kategoriat: aamiainen, brunssi, hävikistä herkuksi, helpot ja nopeat, leivät \ Tagit: , , , , \ 14 kommenttia