Kauniin vaaleanpunainen raparperivispipuuro syntyy punaisimmista raparperin varsista. Niistä nuorista ja ohuista, jotka eivät vaadi kuorimista. Kuohkea ja maukas ei katso kuitenkaan väriä, vihreätkin kannattaa vatkata puuroon.
Raparpereja on monenlaisia, en ollut sitä vain koskaan oikein tajunnut. Ne eroavat esimerkiksi lehtiruodin punaisuuden ja oksalaattipitoisuuden suhteen. On sellaisia maatiaislajikkeita kuin meillä takapihalla. Erinomaisen maukas, mutta ei mikään kaunokainen. Se puskee tulemaan paksua vihertävää vartta. Ihmettelin puheita siitä, ettei raparperia tarvitse kuoria. Meidän korstot kannattaa kuoria heti alkukesästä alkaen.
Kun sain ensimmäisen sadonjako-osuuden Kaupunkilaisten omalta pellolta, tajusin lajikkeiden erot. Niputtain pikkusormen paksuisia, kauniin vaaleanpunaisia varsia, joiden kuorissa ei ole tietoakaan säikeisyydestä. Valitettavasti lajike ei ole selvillä, koska se on vanhaa kantaa peltoa hallinnoivan Ruokaosuuskunnan virkistyspuutarhasta. Kaikista pinkeimpiä ovat esimerkiksi Englannissa kasvihuoneissa kasvatettavat aikaisen sadon rapaperit, jotka kerätään jo tammikuussa.
Lajikkeen lisäksi ero voi olla kasvatusmenetelmässä. Sata vuotta sitten joku unohti vahingossa Chelsean puutarhassa ämpärin raparperipuskan päälle ja valonpuutteesta johtuvassa ahdingossa kasvi kasvatti paljon ohuita pitkiä lehtiruoteja paksujen sijaan. Sattumasta kasvoi menetelmä, jota käytetään yhä raparperien kasvatuksessa. Aikainen sato kerätään äärimmillään kynttilänvalossa, jotta vältetään kokonaan altistus valolle ja raparperi säilyttää kauniin sävynsä.
Ensi kesänä aion testata, muuttuuko maatiaiseni ensi vuonna ohutvartiseksi kaunokaiseksi ämpärimenetelmällä. Sillä tekniikalla anoppi saa aina ainakin ensimmäisen sadon todella aikaisessa vaiheessa kevättä.
Oman pihan raparpereista keittämäni vispipuuro jää aina enemmänkin vihertäväksi kuin punertavaksi, mutta makuun väri ei vaikuta. Herkullista ja ihanasti hapanta. Sokeria on ohjeessa aika maltillisesti, vähemmän happaman ystävien kannattaa sitä vähän lisätä keittovaiheessa tai ripotella suoraan puuron päälle.
Raparperivispipuuro
noin 3 dl pilkottua raparperia
5 dl vettä
3/4 dl sokeria
1 dl mannaryynejä
1. Laita kattilaan raparperit, sokeri ja pari desiä vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä viitisen minuuttia, että raparperi pehmenee.
2. Lisää loput vedestä, kuumenna kiehuvaksi ja vatkaa sekaan mannaryynit. Keitä noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä tai kunnes puuro on kypsää ja raparperi pehmennyt huomaamattomaksi puuron joukkoon
3. Laske tiskialtaaseen kylmää vettä ja nosta kattila veteen. Anna jäähtyä ihan kylmäksi.
4. Vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella.
*****
Pretty in pink. The pinkest of rhubarbs are early crop varieties cultivated under a bucket, suffering from a lack of light and thus growing fast in their search for the sun. Those blushing and thin beauty queens are harvested in a candlelight to shield them against even a smallest ray of light. Their outdoorsy cousins grow greener and thicker stalks, maybe not as elegant but luckily as delicious.
A traditional Finnish breakfast, dessert or snack, a fluffy whipped berry porridge, is made with semolina wheat and berries, vigorously whipped into a light mousse after it has cooled down. Almost any kind of berries will do but I prefer the sourness of lingonberries, red and black currants.
An early summer take calls for rhubarb that gives the whipped porridge a lovely distinctive tartness. The outdoorsy maincrop cousins tend to make a greenish porridge but picking the young, red stalks and leaving them unpeeled colour it pale pink.
