Toukokuun lopussa Suvannontielle avautui kaunis ja valoisa kahvila Suvanto. Se on kuin pieni keidas hektisen Mäkelänkadun vieressä. Ajatus viinibaarista on valitettavasti toistaiseksi jäänyt byrokratian rattaisiin.
Vuoden verran ruokatoimittaja Marita Suontausta ja valokuvaaja Ulla-Maija Hänninen puskivat läpi suunnitelmaansa kahvilasta ja viinibaarista Vallilaan. Remontissa oli matkalla monta mutkaa, lopputulemana onneksi ovet ovat auki ja sisustusarkkitehti Johanna Ikävalkon suunnittelema kahvila on ajanhengen mukaisesti sopivasti kulunut. Kadehdin hiukan vanhasta työväentalosta löydettyjä numeroita tuoleja, ihailen kaunista hunajakennolaatoista rakennettua lattiaa ja viini- ja olutlaseihin laitettuja tuoreita kukkia.
Sopivasti ydinkeskustan ulkopuolella, puu-Vallilan kyljessä sijaitseva kahvila Suvanto sai huomiota mediassa alkoholilupien takia. Viinibaarisuunnitelma viivästyi suomalaisen byrokratian takia: Saadakseen viiniluvat on ensin tarjoiltava pari vuotta olutta. Käytännössä vuorossa on oltava koko ajan jonkun, joka on tarjoillut työkseen. Se on kova vaatimus uudelle yrittäjälle. Toistaiseksi Suvannossa tarjoillaan vain pienten tuottajien oluita, mutta edelleen tavoitteena on viinibaari. Kun vilkaisee Vallilan keskiolutkuppiloiden värittämille kulmille, Suvannon viiniluvat olisivat tuskin suurin ongelmien aiheuttaja. Joskus on kovin vaikeaa ymmärtää suomalaisen byrokratian kukkasia.
Suvannossa saa todella hyvää puuroa. Puuro (3 euroa) keitetään luomuhiutaleista ja sen rinnalla tarjolla on mm. kahvilan omaa omenahilloa. Pidän Suvannosta juuri puuron takia. Se riittää sellaisenaan kevyeksi aamupalaksi. Arkiaamuisin tukevamman aamiaisen saa 8 eurolla ja viikonloppuisin katetaan runsas aamiaispöytä (12,50 euroa).
Tarjolla myös sopivan tavallista ruisleipää ilman suurempia hienouksia. Niiden ansiosta mies, joka vastustaa kahviloita, joissa saa vain “jotain kuivia kurpitsasämpylöitä, joissa ei ole edes voita”, suostuu seurakseni aamupuurolle. Kriittinen seuralainen kehui myös mehukkaan porkkanakakun, jonka välissä oli appelsiinimarmeladia.
En syö ruokaa vain siksi, että se on terveellistä. Sen sijaan syön usein ja erittäin mielellään ruokaa, joka on hyvää ja terveellistä. Juuri sellaista kuin tämä punajuurimakaronilaatikko. Siinä on paljon vitamiineja, tuhdisti proteiinia. Eikä yhtään lihaa. Ja maku? Sen on hyväksynyt sekä leikki-ikäinen että lihaasyövä mies.
Kun VegeSun pyysi minua kehittämään viisi reseptiä soijasta – yhden kuukaudessa tästä jouluun saakka, innostuin samantien. Lihansyönnin vähentämisessä en ole nimittäin kertaakaan käynyt “korvikkeiden” puolella. Olen pyrkinyt lisäämään esimerkiksi papuja ruoankäytössä, mutta jotenkin jättänyt soijapavut kokonaan huomiotta. Ennen kesäkuun testipakettia se ei ollut löytänyt tietä keittiööni.
Halusin oppia tekemään soijasta hyvää, ravitsevaa ja terveellistä ruokaa, en pelkästään ravitsevaa ja terveellistä. Kovin hankalaa se ei ole, mutta pari asiaa olen toistaiseksi oppinut.
Ensinnäkin soija on juuri niin hyvää kuin millaiseksi sen maustaa. Toisekseen soijassa ei ole juuri ollenkaan rasvaa, josta ruoka saisi makua tai mehevyyttä. Maku ja mehevyys on siis rakennettava ruokaan sen muista raaka-aineista.
Soija on itsessään melko mautonta, mutta siihen on helppo saada makua. Kun esimerkiksi soijarouheen keittää vahvassa kasvis- tai lihaliemessä ja maustaa reilulla kädellä, se on hyvää. Juuri niin hyvää kuin millaiseksi sen on maustanut. Ensimmäisillä kerroilla olin mausteiden kanssa turhan varovainen. Soija tarvitsee kunnolla yrttejä ja mausteita tuekseen. Myös runsas kasvisten käyttäminen palkitsee. Muuten ruoasta tulee helposti vähän mitäänsanomatonta.
Naudan jauhelihassa rasvaa on 10-17 %, sitä korvaamaan usein käytettävässä tummassa soijarouheessa on 0,5 %. Käytännössä se on siis lähes rasvatonta. Soijasta tehtäessä ruoka on vähärasvaista, vaikka paistaessa lorauttaisi vähän reilumminkin öljyä. Esimerkiksi punajuurimakaronilaatikossa kannattaa kuullottaa sipuli reilussa lorauksessa öljyä, käyttää vähintään kevytmaitoa, eikä täysmaitokaan ole liioittelua. Rasva on olennainen osa ruoanlaittoa, koska se saa maut esille ja mehevöittää ruoan.
Halusin tehdä soijasta helposti lähestyttävän arkiruoan. Siksi valitsin lähtökohdaksi useimpien lapsiperheiden arkiklassikon, makaronilaatikon. Sen tekemiseen kykenee jokainen, joka osaa pilkkoa sipulin ja keittää makaronit. Sen suurempia taitoja ei tarvita.
Punajuurimakaronilaatikko on saanut innoituksensa ravintola Juuren Taste of Helsingissä tarjoamasta maukkaasta laatikosta. Tämä on kuitenkin paljon arkisempi versio. Terveellinen ja maistuva arkiruoka, jossa on paljon makua punajuuren ja vuohenjuuston ansiosta. Vuohenjuuston voi hyvin korvata myös muulla juustolla, jos sen maku ei miellytä.
En ole niin arjesta vieraantunut, etten ymmärtäisi, ettei arjessa käytetä kahta tuntia ruoanvalmistamiseen. En minäkään käytä. Punajuuret voi kypsentää edellisenä iltana. Ne kypsyvät uunissa itsekseen tunnissa. Seuraavana päivänä aikaa kuluu ruoanlaiton aloittamisesta 20 minuuttia siihen, kun laatikko on uunissa. Sen jälkeen loppu on odottelua.
Ruoka on 2 1/2-vuotiaan kummipojan hyväksymä. Totesi syödessään: “Hyvää”. Söi lautasen tyhjäksi ja pyysi pakkaamaan vielä mukaan kotiinkin. Lapsi on tosin ilahduttavan kaikkiruokainen, maistaa ennakkoluulottomasti ja rakastaa punajuurta. Myös perheen mies antoi hyväksynnän: “Siis mitä ei ole lihaa? Täähän on aika jees”. Se on kehu.
Punajuurimakaronilaatikko
noin kahdeksalle-kymmenelle
reilu 600 g raakoja punajuuria 300 g makaronia 2 dl tummaa soijarouhetta (VegeSun) 4 dl vahvaa kasvislientä (kuutiosta tai jauheesta) 1 sipuli 2-3 valkosipulin kynttä 2 oksaa rosmariinia nippu timjamia 3 kananmunaa 3-4 dl kevyt- tai täysmaitoa mustapippuria suolaa rypsiöljyä noin 75 g kovaa vuohenjuustoa (esim. kuttucheddaria) noin 75 g emmentalia
1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Laita punajuuret kuorineen paistopussiin ja kypsennä niitä uunissa noin tunti tai kunnes ne ovat pehmeitä. Anna jäähtyä hetki, kuori ja raasta ne hienolla terällä mahdollisimman pieneksi raasteeksi. Tämän voit hyvin tehdä jo edellisenä iltana. Voit myös kypsentää punajuuret illalla, sammuttaa uunin tunnin jälkeen ja jättää ne uuniin muhimaan yön yli.
2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja öljyä vuoka esimerkiksi rypsiöljyllä.
3. Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi suolatussa vedessä (tai kasvisliemessä).
4. Keitä soijarouhetta vahvassa kasvisliemessä reilu viisi minuuttia, tai kunnes neste on haihtunut melkein kokonaan, mutta rouhe on edelleen kosteaa.
5. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulia, kunnes se pehmeää ja läpikuultavaa. Lisää pannulle muutamaksi minuutiksi valkosipuli. Sekoita soijarouhe kuullotetun sipuliseoksen joukkoon. Silppua joukkoon reilusti rosmariinia ja revi timjaminlehtiä. Mausta mustapippurilla.
5. Sekoita makaronit, sipuli-soijarouheseos ja raastetut punajuuret tasaiseksi seokseksi. Mausta mausteet, lisää tarvittaessa. Tarkista myös suola ja kaada seos voideltuun vuokaan.
6. Sekoita kananmunat noin kolmeen desiin maitoa ja raasta joukkoon muutama ruokalusikallinen (tai halutessasi reilummin) vuohenjuustoa. Kaada muna-maito-juustoseos vuokaan. Sekoita hiukan, jotta juusto ei jää laatikon pinnalle. Lisää tarvittaessa maitoa. Laatikossa on sopiva määrä nestettä, kun näet maidon nousevan näkyviin toiselta laidalta, kun kevyesti kallistelet vuokaa. Sopiva maidon määrä riippuu mm. siitä, kuinka kosteaksi jätit soijan.
7. Paista laatikkoa 200 asteessa noin 50-60 minuuttia. Raasta laatikon pinnalle juustoraastetta emmentalista ja vuohenjuustoa. Laita laatikko takaisin uuniin ja paista kunnes juustopinta on sulanut ja kauniisti paistunut.
Postaus on toteutettu yhteistyössä VegeSunin kanssa.
VegeSunin tuotteet valmistetaan eurooppalaisesta, geenimuuntelemattomasta soijasta.
Heinäkuussa ruokabloggaajien kuukausittaista ruokahaastetta käynnistäessäni toivoin, että saisimme kattauksen suomalaista ruokakulttuuria blogeihin, niitä parhaita lapsuuden makuja kaikkialta Suomesta.
Saimme paljon enemmän, kuin uskalsin edes toivoa. Perinneruokia ympäri Suomea, kyllä. Mutta sen lisäksi postauksia täynnä ihania ja lämpimiä lapsuusmuistoja. Olkoon kisan sato siis omistettu kaikille mummoille, mammoille, mummuille ja mummeille. Luulen, että monella heistä olisi tippa silmäkulmassa näitä tekstejä lukiessa – ilosta ja liikutuksesta.
Nyt on taas aika äänestää, että saadaan vuodesta 2007 kiertänyt viestikapula seuraavalle. Suosittelen lukemaan myös postaukset blogeista. Annos nostalgiaa, suomalaista ruokakulttuuria ja muutama voimato, olkaa hyvä:
“Mummolassa syötiin kalaa – PALJON kalaa. Ruokittavana kun oli kuitenkin ollut 12 suuta. Eikä se kala mitään lohta ollut, vaan sitä halvinta sorttia: omasta joesta verkoilla pyydettyä ahventa. Muikkua ja silakkaa.
Sitä kalaa syötiinkin siinä määrin, ettei isäni vieläkään siihen koske. etenkään silakkaan. Niinpä itse löysin sen vasta aikuisiällä ja voi, mitä rakkautta se onkaan ollut!”
“Vanhassa, kuluneessa, lommoilla olevassa kattilassa, puuhellalla keitetty kasviskeitto. Ahhh! Silloin lautasen reunalle nypittiin kaikki pavut (luvan kanssa), jonka jälkeen päästiin syömään.
“Muokkasin tämän kovin perinteiseltä maistuvan keiton reseptiä vähän paremmin 2000-luvun ruokamakuihin sopivaksi. Kuka on sanonut, että mummo asuu pienessä punaisessa tuvassa 15 km Vaarinkankaalta itään ja viljelee siellä pientä kasvimaata? Tämän päivän mummola voi olla ihan missä vain, Helsingissä, Portugalissa, tai vaikka Patagoniassa.”
“Musta on jännä, miten kalakukko liitetään niin voimakkaasti Savoon ja erityisesti Kuopioon. Koillismaalla isovanhempien luona oli todella usein muikkukukkoa tarjolla ja minusta muikkukukko istuu siihen ympäristöön kuin nenä päähän.”
“Maito lypsettiin alumiiniseen mjölkkannaan, laitettiin kansi päälle ja kannettiin kahvasta kotiin. Ensin siitä juotiin puolikkaat lypsylämpimät lasilliset, sillä oli se niin hyvää. Lopuista tehtiin viiliä.”
“Siskon kanssa pistettiin vielä viisaat päämme yhteen ja kaivettiin makumuistiemme sopukoista yksi erityinen mummolaherkku, nimittäin mummon sipulikurkut. Voi taivas, ne ovat hyviä. Sillä sekunnilla, kun siskoni sanoi sen ääneen, tiesin, että niitä on tehtävä.”
“Juuri mummon kanssa olen oppinut sienestämään ja arvostamaan itse kotona tehtyä ruokaa. Kaikista mummon ruoista on aina kuitenkin ollut yksi ylitse muiden: kotijuusto. Vaikka minäkin olen nykyään oppinut aika hyväksi kotijuuston tekijäksi, ei mikään voita mummon tekemää versiota.”
“Mutta mummon mustikkapiirakka, se se vasta olikin jotain. Uunipellille leivottu pehmeä ja paksu piirakka, jossa ei mustikkatäytteellä kitsasteltu. Piirakka tarjottiin aina isosta Tupperware-rasiasta, jonka piirakkakerrokset oli siististi eroteltu voipaperilla. Marjat piirakkaan käytiin keräämässä serkusten, setien ja tätien voimalla Nuuksion metsistä.“
“Lapsuudessani Mummu paistoi maailman parhaat lätyt, kaalilaatikot ja lihapullat, pikkuleivistä puhumattakaan! Syyskesällä keitettiin hilloa ja säilöttiin purkkikaupalla kurkkurelissiä. Mummulla oli perinteikkäät bravuurinsa, mutta hän oli myös ennakkoluuloton kokki, joka kokeili Paappani innostamana uusia reseptejä ja tutustui keittiössään eri ruokakulttuureihin.”
“Minulla oli mahdollisuus tutustua ainoastaan toiseen isoäideistäni, Kuusamon-mummoon, josta kaikkein ensimmäisenä muistuivat mieleeni lakritsipiiput ja nuotiolla pannussa keitetty kahvi. Ihan en kehdannut lähteä ruokahaasteeseen lakritsipiipun voimin, joten kaivelin muistiani vähän lisää.”
Kuka saa viestikapulan seuraavaksi? Äänestä suosikkisi alla 29.8 mennessä. Sen jälkeen äänestys sulkeutuu ja voittaja saa kunnian järjestää syyskuun ruokahaasteen.
Kohtuudella kaikkea - paitsi makua yllinkyllin. Blogissa on lusikka monessa sopassa ja matkaeväinä niin lapsuuden ruokamuistot kuin uudemmatkin suosikit. Emäntänä Jonna, helsinkiläinen ruokaharrastaja, kädessä kauha, kuokka ja kamera. Tervetuloa pöytään, toivottavasti ruoka maistuu!
![IMG_6200[1]](https://i0.wp.com/suolaajahunajaa.com/wp-content/uploads/2014/08/IMG_62001.jpg?resize=600%2C400)
