Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Author Archives: Jonna / Suolaa&hunajaa

When in Rome…

…kannattaa keskittyä roomalaisten tapaan suloiseen joutilaisuuteen. Rooma on yhdistelmä mahtipontisen hengästyttävää arkkitehtuuria ja muovituoleilla istuen nautittua konstailemattoman maukasta ruokaa.

Jos Berliini on Rooman sodissa omaisuutensa menettänyt boheemi pikkuserkku, joka on köyhä mutta hauska, on Rooma kuin vanhanajan suurruhtinas, jonka loistonpäivistä on hetki aikaa, mutta joka huokuu edelleen aristokratiaa ja onnistuu kätkemään kuluneet kyynärpäät nahkapaikkojen alle. Koko kaupunki on rakennettu tekemään vaikutus ja siinä se kyllä onnistuu.

Pienellä pintaraaputuksella Roomasta näkee myös toisen puolen. Kaupungissa, joka ulkoisesti muistuttaa valtavaa ulkoilmamuseota, eletään ihan oikeaa elämää. Kuivataan pyykit historiallisissa puitteissa. Mennään naimisiin. Autetaan naapuria hädässä. Kun hiljaisella sivukadulla edellämme kaatui vanhempi rouvashenkilö, oli paikalla samantien joukko auttajia arvioimassa vamman vakavuutta ja testaamassa, nouseeko käsi vai onko se kenties murtunut, tarvitaanko paikalle ambulanssi vai riittääkö rouvan kampeaminen pystyasentoon. Jokaisella oli asiasta asiantunteva mielipide, tuskin kenelläkään lääketieteellistä koulutusta, mutta kaikilla vilpitön auttamisen halu.

Vaikka Rooma on yli 3 miljoonan asukkaan suurkaupunki – todellisuudessa väkimäärä on vielä paljon suurempi, sillä kaupungissa elää valtava määrä laittomia siirtolaisia – muodostaa sen keskusta ja läheiset asuinalueet (kuten Trastevere tai Prati) turistin kannalta kätevän kokoisen alueen. Kaiken saavuttaa helposti jalkaisin – tosin samaan aikaan keskusta on niin sokkeloinen, että ensikertalaisina olimme puolet ajasta vähän eksyksissä. Kävely on muutenkin paras tapa aistia kaupungin tunnelmaa ja tehdä löytöjä. Italialaiset ovat yritteliästä kansaa. Jonkun arvion mukaan jopa joka neljäs italialainen työskentelee yrittäjänä, joten pieniä putiikkeja ja ravintoloita on pilvin pimein ja valikoima on sitä kautta valtava. Kaupunki on myös kuin rakennettu suloiseen joutilaisuuteen, jalkaisin löydät kaikki ihanat gelateriat ja terassit. Kulje silmä tarkkana, etteivät kauniit sisäpihat jää sinulta huomaamatta.

 

Rooma on täynnä mahtavia vastakohtia. Kun olet kunnon turistin lailla tutustunut Pietarinkirkon ylenpalttisiin koristeluihin ja kiivennyt yli 300 rappusta kirkon kupoliin, näet silmänkantamattomiin arkkitehtuuria, joka on rakennettu tekemään vaikutus. Samalla näet myös Vatikaanivaltion silmäätekevien valtavat terassit, joissa nautitaan aamukahvit muovituoleilla. Muovituolit eivät meillä taitaisi läpäistä kaupunkikuvaa valvovan viraston seulaa.

 

Designistaan kuuluisasta maassa (katsokaa nyt vaikka Alfa Romeota), syödään hyvällä ruokahalulla täydellistä pastaa mauttomien amerikkalaisten leffajulisteiden alla paperiselta pöytäliinalta, joka on kätevää vaihtaa jokaisen ruokailijan jälkeen. Samaan aikaan meidät kentältä noutanut taksikuski sai huolitellulla olemuksellaan meidät matkalaiset näyttämään kovin nukkavieruilta ja majapaikkamme emäntä tarjoili aamiaisen joka aamu tukka pöyheäksi kiharrettuna, chaneljakussa ja korkokengissä. Italialainen estetiikka jaksaa aina yllättää minut.

Olen täysin jäävi, mitä tulee italialaiseen keittiöön. Jos minun pitäisi valita vain yksi keittiö loppuelämäkseni valinta olisi selvä. Minut on siis kovin helppo tyydyttää, täydellinen spaghetti aglio & olio riittää, eikä siihen montaa raaka-ainetta tarvita. Italialaiset ovat tehneet niukkuudesta hyveen ja rakentaneet ruokakulttuurin, jossa hyödynnetään edullisimmatkin raaka-aineet. Italialaisten rakkaus omaan keittiöönsä on suojellut jopa Rooman keskustaa ulkomaisilta ketjuilta: Kultaiset kaaret ovat siellä harvassa, vallassa ovat ennemminkin pienet perheravintolat.

Rooma ei ole kohuttujen ja kokeilevien kulttiravintoloiden kotikaupunki, mutta kaupungin parasta antia ruoka kuitenkin kiistatta on. Roomassa on helppo syödä hyvin ja myös edullisesti. Vaikka kaupunki muutoin on Suomen hinnoissa ja esimerkiksi hotellit laatuunsa nähden kohtuullisen kalliita, on ruoka poikkeus. Valitsin toki ruokapaikat etukäteen ja vain muutaman kerran kävelimme sisään tutustumatta suosituksiin, mutta poikkeuksetta saimme hyvää ja maistuvaa ruokaa ja laskun loppusummat olivat hyvin kohtuullisia, pääasiassa 50-80 euron välillä kahdelta hengeltä viineineen. Minun vatsani ei tosin vedä neljää lajia, joten ihan alusta loppuun emme menuja useinkaan syöneet, mutta useamman ruokalajin kuitenkin.

 

Romana Cucina – roomalainen keittiö – on tunnettu mm. sisäelimistään. Saku Tuomisen Basta!-kirjasta opin, että niiden suosio juontaa juurensa aikoihin, jolloin rikkaat söivät ruhosta paremmat osat ja köyhät tekivät ruokansa osista, jotka eivät varakkaammille kelvanneet. Roomassa ruokalistalta löytyy siis mm.häränhäntää, naudan vatsalaukkua ja vasikan ohutsuolta. Löytyy tosin paljon muutakin: tyypillisiä pastoja ovat mm. juustosta ja pippurista makunsa saava cacio e pepe, tomaattinen all’amatriciana sekä klassikko carbonara. Me osuimme kaupunkiin onnekkaasti latva-artisokka-aikaan. Sitä löytyi lähes kaikkien ravintoloiden listoilta jossain muodossa.

Sanonnan mukaan kun olet Roomassa, sinun tulee tehdä kuin roomalaiset. Kaupungissa, joka on Euroopan kolmanneksi suosituin matkakohde keskimäärin 7-10 miljoonalla vuosittaisella turistilla, pettää itseään, jos kuvittelee pystyvänsä löytämään jotain, mitä moni muukin ei olisi jo löytänyt. Mutta sen ei kannata antaa häiritä, en antanut minäkään, kun listasin omia suosikkejani kaupungissa tällä matkalla. Löydät samat asiat varmasti yhdestä sun toisesta matkaoppaasta, mutta nämä halusin tallentaa itsellenikin muistiin, koska minun tieni vie Roomaan toisenkin kerran.

Franchi ja Cafe Castroni, Via Cola di Rienzo 204 (Prati)

Saat toki Cafe Castronista myös vastajauhetuista pavuista tehtyä kahvia, mutta ennen kaikkea se on mahtavan valikoiman omaava herkkukauppa, josta löydät oliiviöljyt, tryffelit, parhaat pastat ja kaiken kuivatavaran, mitä kuvitella saattaa. Naapurista Franchista mukaan makkarat ja juustot. Ei sillä, etteikö nykyään saa Suomestakin lähes kaiken, mutta Italiassa asuneen työkaverini mukaan esimerkiksi kunnon salcicciaa ei edelleenkään. Franchin kehuttua salamia saa sen sijaan kuulemma satunnaisesti myös Stockalta.

Pratissa sijaitseva Via Cola di Rienzo on hyvä ostoskatu muutenkin. Se on huomattavasti keskustan ostoskatuja leppoisampi ja kuitenkin valikoima on ihan kohtuullinen – ei riittävä todelliselle shoppausintoilijalle, mutta minä sain siellä ´kyllä kohtuullisen siivun matkabudjetista kulumaan.

La MonteCarlo, Vicolo Savelli 13, Piazza Navonan lähellä

Kun ottaa huomioon pizzerioiden lukemattoman määrän Roomassa, suhtaudun todella epäilevästi listauksiin, jotka julistavat tietävänsä Rooman parhaat pizzeriat. Kukaan ei ole voinut testata niitä kaikkia. Tämä oli joka tapauksessa päässyt monille listoille, joten päädyimme valitsemaan sen tuhansien  muiden vaihtoehtojen sijaan. Ravintolassa paistetaan juuri oikeanlaista ohuenohutpohjaista pizzaa, jossa on sopivan palaneet reunat. Itse valitsin pizzojen kuningatteren Margheritan, joka on armoton huonoille raaka-aineille, enkä pettynyt. Jos olet hollilla, oikein hyvä valinta.

Forno La Renella, Via del Moro 15 (Trastevere, Via del Moro lähtee Piazza Trilussalta)

Tämä osoite kannattaa painaa mieleen siihen tilanteeseen, kun harhailet Trasteveren kaduilla ilman selkeää suositusta ja alhainen verensokeri on aiheuttamassa perheriidan. Ilman ruokaa ei Trasteveressä jää, tuskastuttavaa on loputon tarjonta – kulman takana voi olla taas parempi vaihtoehto. Ennenkuin valitset väärin nälän vallassa, suuntaa suorinta reittiä tänne. Täältä poistuu paikallisia hymy huulilla valtavat leipäkääröt kainalossa. Ihania täytettyjä leipiä. Vieläkin harmittaa, etten ehtinyt kokeilla täydellisen näköistä kesäkurpitsasiivuilla päällystettyä focacciaa.

Fiaschetteria Beltramme, Via della Corce 39

 
 

Ydinkeskustassa on muutaman neliökilometrin alueella poikkeuksellisen suuri todennäköisyys osua paikkaan, joka lähinnä haluaa rahat pois. Ihminen tarvitsee kuitenkin ruokaa myös siellä. Tämä on varmasti keskivertoa parempi valinta lähellä Espanjalaisia portaita. Tunnelmallinen paikka, jossa oli mahtava italiankielinen puheensorina. Kuka tietää, olivatko paikallisia vai muualta Italiasta, mutta vaikuttivat poistuvan paikalta yhtä tyytyväisinä kuin mekin. Hyvää peruspastaa kohtuullisella hinnalla, ei turistimenua. Ydinkeskustassa se on jo parempi suoritus kuin suurimmassa osassa naapuriravintoloita. Sitäpaitsi tarinan mukaan Madonnakin halusi gaalaillallisen sijaan konserttinsa jälkeen illalliselle tänne.

Cul de Sac, Piazza Pasquino 73 (Piazza Navonan lähellä)

Täällä et tule olemaan yksin, ravintolaa suositellaan siellä sun täällä eli kannattaa varautua ainakin puolen tunnin odotukseen. Turha kuvitella, että hoidat sen suomalaiseen tapaan varaamalla pöydän ja ilmestymällä sovittuna hetkenä paikalle. Edessämme jonottanut suomalaispariskunta oli koettanut taktiikkaa, mutta päätyi ihan samaan jonoon meidän muiden kanssa. Suosittelenkin valitsemaan italialaisen tavan. Haet ravintolasta jonotusnumeron, kysyt samalla, kuinka kauan kestää ja suuntaat ovesta vasemmalla sata metriä tunnelmalliseen Il Piccolo -viinibaariin nauttimaan ihania proseccoja eri puolilta Italiaa aperitiiviksi.

 

Cul de Sacissa kannattaa panostaa ennen kaikkea antipastoihin: salameihin, kinkkuihin ja juustoihin. Kehuttuja ovat myös pateet. Me harhauduimme pääruokiin, se ei kannata. Keskity siis valitsemaan parhaat antipastit ja viinit. Viinilista on kymmenen kertaa ruokalistaa paksumpi ja painaa kilokaupalla. Alkuillasta ravintolan olivat täyttäneet turistit, loppuillassa leppoisammassa ilmapiirissä söivät italialaiset. Pikkuinen ravintola on samalla viinivarasto ja tarjoilijat onkivat pullot pitkällä vavalla. Oma ohjelmanumeronsa sekin. Pieni tila pakottaa innovatiiviseksi, takit heitetään pöydän yläpuolella olevaan verkkohyllyyn.

Ristorante Antico Arco, Piazzale Aurelio (Trasteveren yläpuolella mäellä)

Viimeisenä iltana halusimme syödä todella hyvin. Selailin useampia vaihtoehtoja ja päädyimme Antico Arcoon lähinnä sen takia, että hotellistamme oli sinne vain reipas kivenheitto. Ravintola oli saanut paljon kehuja sekä paikallisissa blogeissa että erilaisilla matkailusivustoilla, tosin luottamukseni Tripadvisoriin on mennyt jo aikaa sitten. Kuka kehittäisi palvelun, jossa voisi valita itsensäkaltaisten ihmisten suosituksia? Samassa ravintolassa oli muuten vieraillut myös toinen bloggaaja Ankerias Vipunen.

Paikan maistelumenu oli hyvinkin rahansa arvoinen, lasku kahdelta viineineen oli noin 180 euroa. Maistelumenuksi se oli kooltaan ylenpalttinen, seitsemässä ruokalajissa oli mm. papusoppaa, pastaa sekä pihviä juustokastikkeella eli turhankin tuhti paketti. Maut olivat onneksi pääasiallisesti kohdallaan: Omasta mielestäni menun kohokohdat olivat keittiömestarin tervehdyksenä saatu samettinen pehmeästi fenkolille ja appelsiinille maistunut keitto ja lopun täydellinen mansikkasorbetti. Ruoka oli hyvää, mutta erityiseksi paikan teki palvelu, innostunut ja ystävällinen henkilökunta, joka vaikutti todella nauttivan työstään ja sai vieraan tuntemaan itsensä tervetulleeksi.

Lähteinä käytetty myös: Mondo Rooma, Saku Tuominen: Basta!, Glorian Ruoka & Viini, Wikipedia

Haagan hätävara

Tuunattu pappilan hätävara
Marjastus on minusta äärimmäisen rentouttavaa. Ja myös oikein palkitsevaa: Tässä tuhotaan viime kesän kyykistelyn satoa – yhdistettynä kuukauden teeman mukaisesti juustoon.

Yritän aina tällätä itseni laitakokin vanhempien Saarenperään mustikka- ja vadelmakauden aikana. Anoppiraukka joutuu raportoimaan säännöllisesti satokauden etenemisestä ja odotetun sadon suuruudesta. Homman hauskuus on säilynyt varmaan eritoten sen vuoksi, että pakastimemme on verrattain pieni, eikä mustikkamättäissä kyykistely mene ikinä urakoinnin puolella rajallisten säilytysmahdollisuuksien vuoksi.

Meillä on anopin kanssa erilainen taktiikka: Minä noukin marjat suoraan roskattomina, koska inhoan marjojen siivoamisvaihetta. Anoppi tyhjentää puskat tehokkaasti poimurilla ja siivoaa sinnikkäästi. Vuosien kokemuksella voin todeta, että minun tavallani pienikin pakastin jää puolityhjäksi, mutta vastapainoksi olen tyhjentänyt pääni kaikesta turhasta. Minun versioni on siis slow-marjastusta. Anopin taktiikka taas varmistaa, että mustikoita riittää näin pitkälle kevääseen.

Sain idean tähän jälkiruokaan Campasimpukan sööteistä mansikkakupeista. Hätävaran hengen mukaisesti halusin tyhjentää pakastinta ennen marjastussesongin alkua: Meillä lähdettiin liikkelle Saarenperän mustikoista ja lopputuloksena syntyi oma versioni pappilan hätävarasta.

Ja tämä on helpompaa kuin heinänteko: Kupin pohjalle ensin lemon curdia raikastamaan kokonaisuutta ja sitten vain kerroksittain kauramurua, mustikoita ja mascarponekermavaahtoa.

Pappilan hätävara

Mascarponevaahto

neljälle

2 dl kuohukermaa
250 g mascarponea
1 tl vaniljasokeria

1. Vatkaa kerma oikein löysäksi vaahdoksi. Lisää mascarpone ja vaniljasokeri. Vatkaa tasaiseksi.

Kauramuru

(tätä tulee turhan paljon, mutta pienempää annosta on aika hankalaa tehdä)

25 g voita
1/2 dl vehnäjauhoja
1/4 dl kaurahiutaleita
1 1/2 rkl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria

1. Hiero kaikki ainekset kulhossa tahnamaiseksi taikinaksi.

2. Laita taikina jääkaappiin voin tunniksi.

3. Sirottele taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.

4. Paista 175 asteessa noin kymmenen minuuttia, kunnes muru on kauniin kullanruskeaa. Anna jäähtyä kunnolla ennen annoksen kokoamista.

Potut lytyssä

Lytätyt potut
Tässä vaiheessa vuotta perunat alkavat kyllästyttää jo ihan tosissaan. Ihaniin uusiin perunoihin on vielä ihan liian pitkä aika, eikä männävuotiset ole enää parhaimmillaan. Nämä ovat hyvää vaihtelua ainaiseen keitetyt perunat-perunamuussi-linjaan.

Olen pahasti koukussa erilaisiin ruoka-aviiseihin. Olisin huomattavan paljon sivistyneempi, jos käyttäisin saman ajan vaikkapa venäläisten klassikoiden tai yhteiskunnallisten laatulehtien parissa. Uusi suosikkini on länsinaapurin Lantliv Mat & Vin. Sen voisi usein kokata melkeinpä kannesta kanteen.

Ohje lytättyihin pottuihin on irkkujen uuden suosikkikokin Donal Skehanin ohje helmikuun lehdestä, mutta olen muuttanut suhteita jonkin verran. Meillä nämä tarjoiltiin haukipuikkojen ja tartar-kastikkeen kanssa, mutta yhtä hyvin ne voi laittaa myös vaikkapa lihan kaveriksi.

Lytätyt potut

4 hengelle lisukkeena

reilu puoli kiloa pieniä perunoita
2 valkosipulin kynttä
kourallinen timjamin (ja rosmariinin) oksia hienoksi hakattuna
1 tl dijonsinappia
puolikkaan sitruunanmehu
4 rkl oliiviöljyä (ja lisäksi perunoiden pinnalle)
suolaa ja mustapippuria

1. Keitä perunat kuorineen melkein kypsiksi (15-20 minuuttia).

2. Sekoita sillä aikaa muut aineet morttelissa tai sauvasekoittimella.

3. Laita perunat uunivuokaan, valuta päälle oliiviöljyä, pyörittele perunoita öljyssä. Riko kaikkien perunoiden pinta perunanuijalla tai haarukalla ja jaa öljy-yrtti-valkosipuliseos perunoiden päälle. Rouhi päälle reilusti suolaa ja pippuria ja kaada oliiviöljyä.

4. Paista perunoita 200 asteessa puolisen tuntia tai kunnes ne ovat kullanruskeita.