Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Author Archives: Jonna / Suolaa&hunajaa

Tämän vuoden suosikit, ensi vuoden haastajat

Vuoden lopussa on hyvä tehdä summaus. Mikä vuodessa 2012 oli ruokamielessä parasta ja mitä ensi vuonna on tulossa? Nämä satunnaiset ruokaan liittyvät asiat ovat erityisesti ilahduttaneet minua viimeisen vuoden aikana. Mitä asioita sinä nostaisit omalle listallesi?

1. Ravintola Ask
Ravintola Ask, Vironkatu 8

Vuoden ehdottomasti paras ravintolakokemus. Olen syönyt tänä vuonna pikaisella laskutoimituksella varmasti yli 20 eri ravintolassa, Krunikan helmi oli niistä ehdoton ykkönen. Yllättävä, sympaattinen, tärkeilemätön ja samaan aikaan tinkimätön. Filipin ja Lindan ravintola on täysosuma, jonne haluan vielä monen monta kertaa.

Onneksi päädyimme ihanan illallisseurani kanssa ottamaan kahdeksan ruokalajia. Neljään tyytyminen olisi saattanut kirvoittanut kyyneleet, kun niin monet maut olisivat jääneet kokematta. Me kaikki kolme sekasyöjää ihastelimme kilvan, miten kekseliäästi menussa oli käytetty kasviksia. Kaappiin on kotonakin päätynyt tattarisuurimoita, joita valmistan Askin keittiön oppien mukaisesti hiukan risoton tapaan. Ostoslistalla on myös punajuurien kanssa tarjottu vuohenjuustorahka.

Kahdeksan ruokalajia, puolikas viinipaketti ja lasillinen shampanjaa noin 140 euroa. Ehdottomasti jokaisen euron arvoinen. Ihastuin niin paljon, että paria läheistä muistettiin tänä jouluna lahjakortilla erinomaiselle illalliselle Vironkadulla.

2. Päärynä. 
Päärynä on uusi omena. Ihan mahdottoman monipuolinen hedelmä, joka on jäänyt turhaan omenan varjoon. Suosikkejani ovat ihanat pienet mehukkaat luomupäärynät, mutta lajikkeita riittää joka tarpeeseen. Olen tänä syksynä koukuttunut tuohon kurvikkaaseen kaunottareen. Siitä on paistettu mm. kakkua, paistoksia ja päärynä-vuohenjuustopizzaa.

päärynät

3. Yleiskone
Hävettävän monta vuotta laitakokin talouteemme tuoma myötäjäinen oli unohdettuna, kaapin  päälle pakattuna. En ymmärtänyt sen arvoa, mutta sittemmin olen ymmärtänyt viisauden, joka anoppini pojalleen aikoinaan antamaan lahjaan piiloutuu. Siitä on tullut oikean käteni jatke. Edelleen se viettää aikaa kaapin päällä, mutta enää se ei siellä pölyynny. Hämmentävän monipuolinen apuri, jota ilman ei meillä enää juurikaan esimerkiksi leipätaikinaa vaivata. Parasta leipää pitää alustaa kunnolla ja harva on sellainen rautanyrkki, että jaksaa ilman konetta puoli tuntia vaivata.

4. Hidas haudutus ja edullisten ruhonosien hyödyntäminen
Jos et tee liharuokia, koska pelkäät saavasi aikaan vain kuivaa känttyä tai pilaavasi kalliin raaka-aineen, unohda sisäfilee ja kiire. Valitse tiskiltä kassleria, lapaa, etuselkää tai muuta halpaa ruhonosaa ja hauduta rauhassa. Pirun vaikeaa epäonnistua. Nyhtöpossu, karkkipossu ja muut riivityt lihat ovat HS Nytin mukaan trendissä myös ensi vuonna, koska ruokatrendinä on kaikenlainen repiminen ja riipiminen. Se on näkynyt jo tänä vuonna, ei taida Suomessa löytyä blogia, jossa ei olisi nyhdetty jotain sämpylän väliin. Campasimpukka onnistui luomaan asiasta jopa uudissanan: Pulled pork taipui blogistaniassa nyhtöpossuksi. Meillä ei ole tänä vuonna paljon pihviä paisteltu, hitaat rauhassa haudutetut padat ovat sen sijaan poreilleet liedellä säännöllisesti.

5. Bamix
Taistelin vuosikausia Bamixin hankkimista vastaan, koska minulla on jo yksi sauvasekoitin, enkä hirveästi usko varustehifistelyyn ruoanlaitossa. Se on kuulkaa se rakkaus, mikä ruoan maustaa. Mutta puolen vuoden jälkeen on pakko todeta, että Bamixista on pirusti hyötyä siinä rakkauden rinnalla. Täydellisen kuohkeita ja sileitä sosekeittoja, johon saa kauniin vaahdon pinnalle ilman puolta litraa kermaa. Klassikko on maineensa ansainnut.

6. Murun keittokirja
Tänä vuonna ilmestyi monia hyviä keittokirjoja, mutta vuoden tarjonnasta suosikkini on ehdottomasti Muru (Teos). Siinä on tavoitettu juuri se, mikä Murussakin on parasta: Hyvää konstailematonta ruokaa ja sympaattinen tunnelma. Kirja on kulunut sohvannurkassa vielä enemmän kuin keittiössä, mutta niiden muutamien kertojen perusteella, kun se on ollut tositoimissa, myös reseptiikka toimii. Aika ajoin harvennan keittokirjahyllyäni ja laitan sieltä osan kiertoon. Tämä kirja ei ollut yövieras, vaan jäi meille asumaan.

murun-keittokirja-suolaajahunajaa

7. Hävikistä herkuksi
Ei meistä kuukaudessa pyhimyksiä tullut, mutta bloggaajien keväisen kuukauden tempauksen pohjalta aloin entistä enemmän pohtimaan meidän perheen osuutta ruokahävikin vähentämisessä. Kauppalistat, juuri tarvittavan määrän ostaminen ja raaka-aineiden ketjutus jäivät meillä pysyviksi käytännöiksi. Pyrimme ennenkaikkea siihen, ettei yksikään eläin ole kuollut sen takia, että se päätyy meillä roskiin. Välillä onnistumme paremmin, välillä huonommin, mutta keskimäärin ruokahävikkimme on pienentynyt aiemmasta.

Ilolla seurasin, miten eri blogeissa tartuttiin tähän asiaan ja miten luovasti ruokahävikkiä vähennettiin. Kuukauden mittaiseksi suunniteltu tempaus elää edelleen Facebookissa. Ruokabloggaajat ovat hieno yhteisö ja yhdessä tekeminen oli todella antoisaa, jokainen toi oman osaamisena ja yhdessä saimme paljon aikaan.

hävikistä-herkuksi-suolaa&hunajaa

Glorian Ruoka&Viinin päätoimittajan mukaan yksi ensi vuoden ruokamaailman trendeistä tulee olemaan säästäväisyys ja Ridderheimsin raportin mukaan hävikin vähentäminen on yksi isoista ruokatrendeistä. Seuraavaksi se tulee raportin mukaan leviämään kotitalouksista yrityksiin ja kauppoihin. Odotan mielenkiinnolla, kuka isoista ruoka-alan yrityksistä tarttuu ensimmäisenä vakavissaan tähän asiaan. Lupaan palkita pioneerin euroillani.

8. Martellin pastat
Ruokahifistely on lukemani mukaan siirtymässä seuraavaksi suolasta pippuriin, mutta minä olen jämähtänyt pastaan. Martellin pasta on saanut minut vakuuttuneeksi, että kuivapastoissa on oikeasti eroja. Heidän valmistamassaan pastassa seinämät ovat ihananpaksuja, siitä on helppo keittää täydellisen al denteä ja pastan pintaan tarttuu reilusti kastiketta. Hifistelyäkö? Nimenomaan, mutta testaa itse, olenko väärässä. Varoitan, jäät koukkuun. Ostin Martellia Tampereelta Keittiöelämää-liikkeestä ja usutan aina kaikki Tampereen kävijät tuomaan minulle tuliaisina pastaa. Saakohan sitä jostain Helsingissä? Vieroitusoireet alkoivat samantien, kun pussin pohja taas häämöttää.

martelli-suolaa&hunajaa

9. Hyötyviljely
Jos suree uutta asuntoa etsiessään, että muutto tarkoittaa viljelylaatikoiden menettämistä ja mittailee asuntonäytöillä pihoja sillä silmällä, on koukussa viljelyyn. Onneksi meidän asunnon etsintämme on legendaarisessa maineessa tuttavapiirissämme ja niin pitkissä puissa, että ehkä ennätän vielä ensi kesänkin viljellä. En ole nimittäin ainoa, joka on hurahtanut sormien työntämisestä multaan: Jonot viljelypalstoille ovat ilmiömäiset ja kesällä kaupunkilaisviljelijöiden Facebook-seinät täyttyvät istuttamisesta, kuokkimisesta ja sadonkorjuusta. En muista mummoni ilakoineen yksittäisestä porkkanasta itseni tavoin. Mutta pienistä onnistumisista on aloittelijan onni revittävä. Ihan vielä en selaile siemenluetteloita, mutta ehkä jo pian on senkin aika. Yritän pitää mielessä ensimmäisen viljelykesän oppini: Vähemmän on enemmän.

tilli-suolaa&hunajaa

Muutamasta vaatimattomasta viljelylaatikostani huolimatta olen kyllä jatkossakin pääosin suomalaisten maanviljelijöiden taitojen varassa, eikä meillä myöskään syynäillä paikkaa kanalalle tai mehiläistarhalle takapihalta. Niitä alkaa ennusteiden mukaan ilmestyä urbaaneille pihoille yhä enemmän. Viime kesänä oma kaupunkimehiläistarha oli ymmärtääkseni ainakin ravintola Savoylla ja Amerikan suurlähetystöllä, myös Keilaniemeen Fortumin pihalle saatiin mehiläisyhdyskunta Italiasta.

Pienimuotoisesta lähiviljelystä on alkanut tulla maailmalla bisnes mm. New Yorkissa on kasvihuone, jossa viljellään ruokaa lähialueen asukkaille, Tukholmaan kaavaillaan myös hiukan vastaavaa. Siinä yhdistyy kaksi voimakasta ruokatrendiä: Lähituotanto ja yhteisöllisyys.

10. Fafa’sin falafelit
Fafa’s, Iso-Roba 2 ja Vilhovuorenkatu 10
Näiden maine on kiirinyt, syystä. Tuoreista raaka-aineista valmistettujen falafeleiden takia kannattaa poiketa Iso-Roballa tai uudessa Kallion toimipisteessä Vilhovuorenkadulla. Luin juuri, että niitä saisi ostettua myös Anton&Antonista, mutta tämä tieto on vahvistamaton. Otan aina saman annoksen, koska muuten uhka annoskateuteen olisi suuri. Tunnen kaupungin parhaiden falafelien maun suussani jo siinä vaiheessa, kun kävelen Erottajaa pitkin kohti ravintolaa. Silloin ei voi riskeerata kokeilemalla jotain muuta. Laaturaaka-aineista valmistettu katuruoka on muuten nousussa maailmalla, Fafa’s on siis ihan aallonharjalla: Pikaruokaa hyvistä raaka-aineista.

Mielenkiintoista nähdä, mitä tulee tapahtumaan ruokavuonna 2013. Olen selaillut erilaisia artikkeleita ennustetuista trendeistä ja hyvät ystävät, kaikki on mahdollista, niin paljon ennustukset toisistaan eroavat. Tuleeko Aasian jälkeen Afrikka vai sittenkin Meksiko? Molempia povataan seuraaviksi nouseviksi ruokakulttuureiksi. Helsinkiin on avattu tämän vuoden aikana sekä aitoa meksikolaista että afrikkalaista ruokaa tarjoavia ravintoloita. Jäämme edelleen odottamaan ruoka-autoja ja katuruoan nousua. Tai ehkä ryhdymmekin fennomaaneiksi, rypytämme karjalanpiirakoita ja nostamme suomalaista ruokakulttuuria ja paikallisia raaka-aineita.

meksikolaista

Raaka-aineista nousussa on ilmeisesti ainakin riista. Johtajatkaan eivät kuulema enää golfaa, vaan metsästävät – green cardin sijaan sosiaalista pääomaa saa metsästyskortista ja kalastusluvasta.

Kaksi asiaa yhdistää kaikkia lukemiani ennusteita: Itse tehty, lähellä tuotettu, paluu juurille ja yhteisöllisyys ovat asioita, jotka toistuivat ennusteissa kerta toisensa jälkeen. Toivotaan, etteivät ne ole trendi vaan ihan oikeaa pysyvää ruokakulttuuria. Tiivistettynä ennusteeni ensi vuodelle: Hyvää, maukasta, itse valmistettua – ja ehkä jopa kasvatettua tai kalastettua – ruokaa hyvässä seurassa. Tähän trendiin tartun innolla. Hyvää ruokavuotta 2013 odotellessa!

facebookSeuraa suolaa&hunajaa myös Facebookissa

Miten avokadopastasta tuli vuoden SE resepti?

Avokadopasta
Suhtauduin avokadopastaan todella epäluuloisesti. Ajatus pastasta ja avokadosta yhdessä ei herättänyt minkäänlaista mielihalua ja synnynnäisenä skeptikkona voin huoletta jättäytyä hypetyksen äärellä viimeiseksi reliikiksi. Kun resepti kuitenkin levisi viruksen tavoin ja nosti samalla koko kirjan mahtaviin myyntilukemiin, minua alkoi kiinnostaa avokadopasta ilmiönä: Miten yhdestä ruokaohjeesta voi tulla tällainen hitti? 

avokadopasta-suolaa&hunajaa

Syksyn mittaan olen lueskellut lähes klassikoksi noussutta Malcolm Gladwellin The Tipping Point -kirjaa, jossa avataan ilmiöiden, trendien ja epidemioiden syntyä ja pohditaan, miksi toiset ilmiöt lentävät ja toiset jäävät jalkoihin, miten pieni joukko ihmisiä voi nostaa asioita muiden huulille tai ostoskoreihin. Suurimmat ilmiöt syntyvät aina osittain onnenkantamoisena, mutta  Gladwellin kirjassaan nostamat tekijät ovat helposti tunnistettavissa myös avokadopastan nousussa.

Ilmiöt ovat aina nousseet yksittäisistä ihmisistä ja pienistä edelläkävijöiden ryhmistä. Hanna ja Alexander Gullichsenin kirjoittaman Safkaa-kirjan taitavassa markkinoinnissa on luotettu verkostojen voimaan. Suositussa Chicling-blogissa on seurattu kirjan syntyä alkumetreiltä saakka, kirja sai ensimmäiset seuraajansa blogin ansiosta paljon ennen kuin painokoneet käynnistyivät. Bloggaajana Hanna tunsi omansa:  Mitään toista ruokakirjaa ei ole tuotu yhtä kattavasti ja systemaattisesti esille ruokabloggaajille. Se tuotti hedelmää: Ensimmäiset kirjoitukset ilmestyivät heti julkkareita seuraavana päivänä ja sen jälkeen niitä on tullut kymmeniä ja kymmeniä. Käsi ylös, kuka ei ole kirjoittanut Safkaa-kirjasta tai avokadopastasta blogissaan tai Facebook-päivityksessään?

Maailmaan mahtuu nykyään paljon ruokapuhetta. Ruoasta puhutaan, ruokaa kuvataan, ruokavalokuvia jaetaan sosiaalisessa mediassa. Harva vietti aikaa keittiössä tai ravintolassa muutama vuosi sitten kameran kanssa tai ainakaan levitti syömänsä ruoan ilosanomaa tuttavapiirissään. Avokadopastan leviäminen perustui juuri tähän: Pakkohan se oli kokeilla, saako tämä pasta minutkin itkemään. Ei saanut, mutta läheltä piti -viestit levisivät kuvineen Facebook-seinillä.

Avokadopasta on varmasti osoitus sosiaalisen median voimasta ilmiöiden alullepanijana, edelleen kuitenkin massamedia näytti mahtinsa juuri siinä, mihin se nimensä mukaisesti sopii – massojen tavoittamisessa. Olisiko kirjasta otettu painosta toisensa jälkeen, jos massamedia ei olisi tarttunut sosiaalisessa mediassa nousseeseen ilmiöön?  Aamutelevisio, naistenlehdet, media toisensa jälkeen on nostanut joko kirjan tai sen tekijät esille avokadopastan siivittämänä. Ilmiö sai ehkä alkunsa sosiaalisesta mediasta, mutta itse uskon, että käännekohta, joka räjäytti pankin oli ensimmäinen artikkeli laajalevikkisessä sanomalehdessä. Onnekkaasti se oli erittäin positiivinen juttu maan luetuimmassa päivälehdessä. Hesarin artikkelin jälkeen Stockalla myytiin ei-oota pecorinon suhteen. Sen jälkeen uutisten kierre sai pontta itsestään: Pecorinon, lehtipersiljan ja avokadon loppumisesta saatiin uutinen. Suuren yleisön tavoittamiseen tarvittiin edelleen joukkoviestimiä.

Gladwellin mukaan ilmiön leviämisessä kriittistä on siihen liittyvien viestin tarttuvuus. Onko mitään tarttuvampaa kuin rakkaustarinat? Avokadopastaan liitetty tarina, jonka mukaan pasta liikutti maukkaudellaan Hannan ensitreffeillä lähes kyyneliin, on varmasti ollut kriittisessä asemassa viestin leviämisessä. Rakkaus, tuo ikiaikainen kassamagneetti. Mikään määrä onnenkyyneleitä ei kuitenkaan olisi tehnyt maailman parhaasta tomaattikastikkeesta avokadopastan kaltaista hittiä. Avokadon ja pastan yllättävä ja outo liitto oli juuri se viimeinen kierre, joka teki asiasta kiinnostavan. Tätähän on pakko kokeilla. Lähtökohtaisesti sen ei pitänyt olla hyvää, mutta se on yllättänyt monet positiivisesti. Omastakin tuttavapiiristäni löytyy niitä, jotka lappavat sitä suoraan kattilasta ja niitä, joiden mielestä siitä vouhkaaminen on lähinnä paljon melua tyhjästä. Niitä, jotka ovat ihastuneet on keskustelun perusteella paljon, paljon enemmän.

Resepti on myös riittävän helppo, jotta se voi levitä kulovalkean tavoin. Muutama ainesosa, vähän pilkkomista ja pastan keittämistä. Siihen pystyy suurin osa suomalaisista kotikokeista. Ainekset ovat helposti saatavilla, eivätkä maksa maltaita. Murun taivaallinen tryffelirisotto, joka aloitetaan liemen keittämisestä ja sisältää kalliita, hankalasti saatavia raaka-aineita ei koskaan valloittaisi samassa mittakaavassa suomalaisia keittiöitä.

Gladwell muistuttaa, ettei yksikään ilmiö ei synny erillisenä ympäröivästä todellisuudesta. Avokadopastan synnyssä avainasemassa onkin nähdäkseni ollut yllättävä taho, jota ei tässä yhteydessä ole juuri esiinnostettu, nimittäin useimpien naapurustosta tuttu K. Taikasana on syöntikypsä avokado. Muutama vuosi sitten Pohjolan perällä oli avokadojen kehitysmaa, jossa vaihtoehtoina olivat raaka ja mätä, pahimmassa tapauksessa yhdistyneenä samassa hedelmässä. Avokadon ystävät kypsyttivät hedelmiä sanomalehtiin käärittyinä ja mieliteko piti osata aavistaa jo päiviä etukäteen, silti kypsyminen oli tuurissaan. Avokadopastasta olisi tuskin syntynyt hittiä, jos ensimmäiset kokeilijat olisivat hampaat irvessä syöneet puoliraa’asta tai puolimädästä avokadosta kokattua pastaa. Tuskinpa Facebookissa ja blogeissa olisi kauaa intoiltu kitkerästä ja tympeästä pastasta. Markkinointi & mainonta -lehden mukaan Keskossa oli haistettu Ruotsin vahva avokadotrendi jo huomattavasti ennen avokadopastaa. Markkinoille tuotiin syöntikypsät Pirkka-avokadot, joiden myynnin kasvu oli eksponentiaalinen jo ennen tätä syksyä. Tänä syksynä ne onkin sitten viety käsistä. Ilmiön synnylle olivat ajan lisäksi kypsiä myös avokadot.

Siinä vaiheessa kun äitini kysyi: “Oletko kuullut uudesta keittokirjasta, jonka on tehnyt joka bloggaaja? Se voisi olla mukava joululahja”, ajattelin, että suuri yleisö on nyt saavutettu. Seuraukset ovat olleet sen mukaiset: Viides painos keittokirjasta puolen vuoden sisällä julkaisusta, vakiopaikka ostetuimpien tietokirjojen joukossa, paikka suuren kirjakauppaketjun joulumainonnassa, avokadopastasta Googlen Zeitgeist-raportin mukaan hauissa eniten nousussa ollut ruokaresepti.

Kirja on toki hyvä ja vakiinnuttanut paikkansa meidänkin keittokirjahyllyssämme, mutta tällaisessa menestyksessä on ollut onni myötä. Onnea on avitettu taitavalla markkinoinnilla ja lisäksi aika oli kypsä avokadopastan kaltaiselle uudelle yllättävälle ruoalle. Miten tuollainen menestysresepti toistetaan? Odotan mielenkiinnolla seuraavaa yllättäjää. Mitä syitä te keksitte sille, miksi se tällä kertaa oli juuri avokadopasta?

***

Pakkohan nyt viimeistään oli sitten testata myös se itse pasta. Ei meilläkään kyyneliä vuodatettu – ei lähimainkaan, mutta epäilevä tuomas joutui kyllä kääntämään takkinsa: Hyvä, virkistävän erilainen pasta, jota on ehditty kokkaamaan jo useampaan otteeseen. Olen lisännyt hiukan chilin määrää ja valikoin aina pienehkön limetin, jotta limetti ei lyö kaiken muun yli. Ilman limettiä pastasta tulee todella löysä eli liikaa sitä ei kannata vähentää. Muuten mennään uskollisesti alkuperäisen ohjeen mukaan.

Avokadopasta

kahdelle

1 avokado
1 pieni valkosipulin kynsi
puolikas chili (siemenet poistettuna)
1/4 dl oliiviöljyä
1/2 limetin mehu
kourallinen lehtipersiljaa
kourallinen basilikaa
1/2 dl pecorinoa
1/2 dl parmesania
suolaa
mustapippuria

200-250 g spaghettia

1. Laita pastan keitinvesi kiehumaan. Mausta se kunnolla suolalla, kun se kiehuu. Lisää pasta kattilaan ja keitä ohjeen mukaan al denteksi.

2. Pastan kiehuessa pilko avokado, valkosipulit, chili ja yrtit kulhoon. Erityisesti valkosipuli kannattaa vetää todella pieneksi, valkosipulin palaset eivät maistu raakana erityisen hyvälle. Raasta joukkoon juustot, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja maista, että kastike on riittävän suolaista.

3. Ota noin desin verran pastan keitinvettä sivuun. Valuta pasta. Kaada se kastikkeen joukkoon ja sekoita kunnolla sekaisin. Lisää keitinvettä tarpeen mukaan (noin 1/2 desiä).

facebook

 

Ruokapuheita myös suolaa&hunajaa Facebook-sivulla.

Piirakkaa joulupöydän jämistä – lohipiirakka

Lohipiirakka
Joko riittää joulukala? Loput piirakkaan ja taas maistuu uudelta. Niin hyvää, että meillä tämä meni viimeiseen muruun.

lohipiirakka-suolaa&hunajaa

Selailin joulunajan lehtiä ja kaikissa niissä oli vinkkejä siitä, miten hyötykäyttää loput jouluruuista. En siis ole ainoa, jolle oikean määrän ostaminen on mahdottomuus vuosi toisensa perään. Tällä kertaa onneksi meillä oli maltti mukana jo kaupassa, eikä esimerkiksi kahden kilon kinkusta juuri hernekeittotarpeita jäänyt. Tomi Björck ehdotteli iltapäivälehdessä karkkipossun tekemistä kinkun jämistä.  Itse pitäydyin klassisemmassa vaihtoehdossa: Lohipiirakka on oikeasti hyvää, eikä vain epätoivoinen yritys minimoida hamstrauksen aiheuttamia vahinkoja.

Tein piirakan jo glögijuhliin. Päätypala jäi aamuksi, ja sain siitä vielä kuvan napattua. Heti ensimmäisen otoksen jälkeen sekin meni parempiin suihin viimeiseen muruseen. Taikinana käytin voitaikinan sijaan rahka-voitaikinaa ja täytteissä pitäydyin perinteisissä: Riisiä, kuullotettua purjoa, kylmäsavulohta, kananmunaa ja reilusti tilliä.

Lohipiirakka

noin kuudelle – kahdeksalle

Rahkavoitaikina

200 g voita
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
250 g maitorahkaa

Täyte

1 1/2 dl riisiä
3-4 kovaksi keitettyä munaa
300-400 g kylmäsavulohta (tai graavilohta, jos sitä nyt jäi)
isohko purjo
noin 1 dl tilliä
mustapippuria tai valkopippuria

Voiteluun

kananmuna

1. Nypi voi, vehnäjauhot ja leivinjauhe sekaisin. Lisää rahka, sekoita tasaiseksi. Nosta taikina jääkaappiin noin tunniksi vetäytymään peitetyssä astiassa tai kelmuun käärittynä.

2. Valmistele sillä välin täytteet: Keitä riisi kypsäksi. Pilko purjosta valkea ja vaaleanvihreä osa ja kuullota se. Keitä kananmunat koviksi ja viipaloi ne.

3. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli toisesta noin puolen sentin paksuinen levy.

4. Nosta täytteet levyn päälle: Riisi pohjalle, sitten kuullotettu purjo, lohisiivut, tilli ja lopuksi päällimmäiseksi kananmunat.  Muista jättää reunoille pari senttiä tyhjää, jotta saat piirakan suljettua helposti, eikä se vuoda.

5. Kauli toinen puoli taikinasta samankokoiseksi levyksi ja nosta täytteen päälle. Sulje piirakan reunat huolellisesti painelemalla.

6. Voitele piirakka kananmunalla ja tee veitsellä muutama ilmareikä. Paista kullanruskeaksi 200 asteessa. Piirakka kypsyy noin 25 minuutissa.

facebookPsst… suolaa & hunajaa myös Facebookissa