Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Author Archives: Jonna / Suolaa&hunajaa

Tyhjää täynnä – pitaleivät

pitaleivät-suolaajahunajaa

On lähes meditatiivista tuijottaa uuniin ja katsoa, kun pitaleivät alkavat paisua ilmaa täynnä oleviksi pallukoiksi. Se tapahtuu ihan silmissä. Homman juju on se, että taikina kaulitaan aivan ohueksi, eikä siihen pistellä reikiä. Taikinan sisään kertyvä ilma nostaa leivän yläosan irti pohjasta ja pitaleipään syntyy tasku, johon täytteet on helppo laittaa.

Muutamasta koe-erästä olen todennut, että taikina kannattaa kaulia lähes lettumaisen ohueksi, jotta se jaksaa varmasti nousta. Ei tietenkään tarvitse tavoitella mitään pitsireunaletun paksuutta, mutta sellaisen huonon letunpaistajan paksu ohukainen on oikein hyvä vertailukohta. Kannattaa olla tarkkana paistoajan suhteen: Kuoret ovat niin ohuita, että ne kypsyvät muutamassa minuutissa. Jos pita menee yli, siitä tulee helposti kuivaa. Ohjeissa leipiä kehotetaan paistamaan jopa kymmenen minuuttia, itse olen todennut, että omassa uunissani paras lopputulema syntyy jo noin viidessä minuutissa.

Täyttämisessä on tietenkin vain mielikuvitus rajana, mutta suosittelen kokeilemaan ainakin falafeleja ja tabboulehta.

Pitaleivät

8 kappaletta

2 1/2 dl vettä
1/2-1 tl suolaa
25 g hiivaa
2 rkl oliiviöljyä
noin 5 dl durumvehnäjauhoja (tai vehnäjauhoja)

1. Sekoita veteen hiiva, suola ja öljy.

2. Alusta joukkoon vähitellen tarvittava määrä jauhoja.

3. Anna kohota puolisen tuntia tai kunnes taikina on kaksinkertainen.

4. Jaa taikina 8 osaan ja kauli ohuiksi leipäsiksi. Taikina kannattaa kaulia lähes lettumaisen ohueksi, jotta valmiiseen leipään muodostuu uunissa tasku.

5. Anna kohota liinan alla noin puolisen tuntia.

6. Kuumenna uuni 250-275 asteeseen. Anna pellin kuumentua uunissa sen lämmitessä.

7. Nosta pitaleivät kuumalle pellille ilman leivinpaperia (leivinpaperi ei kestä yli 250 asteen lämpötilaa) ja paista kunnes ne ovat nousseet pallukoiksi ja ovat kypsiä, noin viitisen minuuttia riittää.

8. Jos et tarjoa leipiä heti, säilytä ne muovipussissa.

 facebookissa-lätkä

Päiväni ranskiksena: La Cantine ja Pastis

Vietin tuossa taannoin päivän ranskiksena ihan Helsingissä. Satuin samana päivään syömään sekä Munkkiniemen pieneen ranskalaisten omistajien La Cantine -bistroon että illalla mahtavien daamien kanssa Murun omistajien uuteen, ranskalaishenkiseen Pastikseen. Bistroilmiö rantautuu koko ajan tukevammin ja tukevammin Helsinkiin. Toivottavasti lisää on tulossa. Välillä on mukava nauttia fine dining -osaston taiturimaisista annoksista, mutta olen kyllä enemmän kallellaan mutkattomiin, rentoihin ravintoloihin, joissa ollaan laadukkaista raaka-aineista huolellisesti valmistettujen perusmakujen äärellä.

Ranskalaistunnelmia Munkassa

la-cantine-suolaajahunajaaLaajalahdentiellä toimiva La Cantine on paikalla ennen toimineen kahvila-leipomo Framboisin omistajien bistro. He uudistivat konseptin nelisen kuukautta sitten, ruokaa saa nyt myös iltaisin ja leipomovalikoima on supistunut. Tuoretta leipää paikasta voi ostaa edelleen.

Interiööriltään kahvilamainen ravintola on meille lauantain lounaspaikka. Maukkaat, edulliset ja runsaat salaatit tekevät paikasta käymisen arvoisen, erityisesti vuohenjuustosalaatti on erinomainen. Iltaisin ruokalista on hiukan lounasaikaa laajempi, mutta olemme käyneet paikassa vain lounaalla.

Munkkalaisia hemmotellaan mukavilla kahviloilla, ravintoloilla (mm. Solna) ja nyt myös uudella Kanniston leipomon myymälällä. Lisää tällaisia palveluita myös muualle ydinkeskustan ulkopuolelle, kiitos. Luulisi, että esimerkiksi Lauttasaaressa olisi ostovoimaa nykyistä laadukkaammallekin palveluvalikoimalle.

Ronskimpi maalaisserkku

pastisPastis on Murun astetta ronskimpi, ranskalaishenkistä maalaisruokaa tarjoileva pikkuveli (tai maalaisserkku). Vaikka Murussakaan ei turhia fiinistellä, on Pastis silti vielä askel kohti konstailemattomuutta. Konsepti on pidetty hienosti koossa: Ruoka, sisustus, palvelu ja jopa paperiset ruokalistat, joiden taustapuolelle kannattaa kurkata, henkivät mutkattomuutta.

Ruoka on sellaista, jota periaatteessa pystyisi valmistamaan kotonakin, mutta yksinkertaiset annokset on tehty niin taiten, että ainakaan meidän keittiössämme ei synny niin maukkaita liemiä ja kastikkeita tai yhtä täydellisen rapeaa kanan nahkaa, kun Pastiksen osaajat saavat Timo ‘Lintsi’ Linnamäen johdolla  aikaan.

Olen päässyt fiilistelemään Pastikseen vasta kerran, mutta käynti ei tule jäämään viimeiseksi. Jo pelkästään aterian aloittaneen viiriäisenkoivilla ryyditetyn maalaissalaatin takia menen toisen, kolmannen ja neljännen kerran – ainakin. Pidin kovin myös jälkiruoaksi syömästäni, paikan tyyliin ilman krumeluureja tarjotusta raparperipiirakasta ja inkiväärijäätelöstä. Isosta, mehukkaasta kevätkananpojasta olisi riittänyt syötävää kahden sijasta kolmelle.

Pastis on omassa tuttavapiirissäni saanut monenlaista palautetta: Osa on tykännyt kovasti, osan mielestä ravintolaan kuuluva wau-elämys jää puuttumaan. Minä taas nimenomaan pidin paikan konstailemattomuudesta ja mutkattomuudesta. Murun jäljiltä odotukset tekijöiden osaamisen suhteen ovat korkealla. Meille osui onnistunut ilta myös ruoan suhteen, ainoastaan ranskalaiset eivät olleet ihan täydellisiä. Seuruemme Pastis-konkari totesi saaneensa edellisellä kerralla parempia.

Paikka on ansaitusti suosittu, mutta noin kuukauden päähän pöydän saa viikonloppuillalle ja alkuviikon arki-illat onnistuvat varausjärjestelmän perusteella suhteellisen nopeallakin aikataululla. Ravintolassa on myös ilmeisesti ensimmäisenä helsinkiläisenä ravintolana varattu aina osa asiakaspaikoista ilman pöytävarausta saapuville. Matalan kynnyksen ravintolalle hieno käytäntö: Ravintolassa syöminen ei saisi edellyttää lähtöpäätöksen tekemistä kuukautta aikaisemmin. Kiitän myös hintatasoa: Kolme ruokalajia, kuohuva alkuun ja suositusviinit maksoivat yhdeltä alle 80 euroa. Laatuun nähden hinta on todella kohdillaan.

facebookissa-lätkä

Taimitikkuja kasvimaalle

taimitikkuja-suolaajahunajaa

Rasti seinään – askartelin. Kasvimaalle merkkaajia, jotta muistan, mitä olen istuttanut. Kun homma lähti taas käsistä jo siemenkaupassa, tämä on ainoa tapa yrittää pitää lukua, mitä sieltä maasta nousee. Huomatkaa lauseeseen sisältyvä vahva optimismi, jota viime vuoden sateet eivät saaneet lannistumaan.

Löysin idean merkkaajiin vuosi sitten Pinterestin kautta Wit&Whistle-blogista ja nyt sijaistoimintana suotuisaa kylvämisajankohtaa odotellessa etsin niihin tarvikkeet askarteluliikkeestä. Kaulitsin askartelumassan muutamassa erässä ja leikkasin sen tikuiksi – noin sentin levyisiksi, vajaan viidentoista sentin pituisiksi, toinen pää suoraksi ja toisesta terävä, jotta se uppoaa helposti multaan. Jos et omista erikseen askarteluun käytettävää kaulinta (jotkut kuulema omistavat, luin askarteluliikkeiden sivuilta), kaulitse massa kahden leivinpaperin välissä, jotta voit edelleen käyttää kaulinta myös ruoanlaittoon. Kirjoitin nimet kirjainleimasimilla ja sen jälkeen laitoin tikut kovettumaan uuniin 110 asteeseen noin puoleksi tunniksi. Kovettumislämpötila riippuu hiukan käyttämästäsi massasta. Itse käytin Fimomassaa. Massa kovettuu lopulliseen kovuuteensa, kun se jäähtyy. Se ei ole kivikovaa, mutta kestää kyllä oikein hyvin tökkäämisen multaan. Nyt merkkaajat ovat  olleet tuotetestauksessa kasvimaalla – helleaallosta huolimatta ne ovat ehtineet saada muutamat sateet ja kannuttain kasteluvettä niskaansa. Hyvin ovat kestäneet sekä auringon että veden. 350 gramman pakkauksesta tulee yli 30 tikkua.

Yrtit toki tunnistaa – ainakin omat istuttamansa, mutta tikut näyttävät hyviltä myös yrttiruukuissa eli jos et tarvitse taimitikkuja, kaulitse muutama yrttitikku.

taimitikut-läheltä-suolaajahunajaa