Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Author Archives: Jonna / Suolaa&hunajaa

Syksyä kohti – paahdetut perunat

Paahdetut perunat
Paahdetut perunat ovat varma orastavan syksyn merkki. Pottumuussin aika ei ole ihan vielä, mutta kohta varmaan kaipaa lämmikkeeksi sitäkin.

paahdetut-perunat

Tiedän, tiedän. Syksystä ei saisi hiiskahtaakaan. Edes pienenpienellä äänellä. Ettei se nyt vaan tulisi sieltä nurkan takaa. Suomessa on neljä vuodenaikaa, jotta kolme niistä voidaan keskittyä odottamaan kesää, väittävät näsäviisaat.

En tiedä, johtuuko se lapsuuden koulunaluista, opiskeluaikojen opinto-ohjelman ilmestymisestä vai mistä, mutta syksy on minusta innostavaa uusien alkujen aikaa. Tuntuu kuin vuosi oikeastaan alkaisi syksystä. Akut auringosta ladattuna jaksaa tehdä kunnianhimoisia suunnitelmia uusista opinnoista ja uusista urheilulajeista. Melkein ostin punttisalikortin, kunnes muistin, että salilla käyminen on sairaan tylsää.

Syksyllä aurinkoiset päivät eivät ole oletusarvo. Siksi jokainen kuulas, aurinkoinen syyspäivä tuntuu iloiselta yllätykseltä. Kesällä lähtökohtaisesti kuuluu paistaa, kaikki muu on pettymystä. Syksyn mittaan on luvassa monta sadepäivää, jolloin voi vetäytyä sohvannurkkaan. Hellepäivänä sitä pidettäisiin hyvän ilman haaskauksena.

Keväästä alkaen hehkutetaan uudesta sadosta. Lehdet pursuilevat reseptejä porkkanoista ja muista uuden sadon herkuista. Tosiasiallisesti nostin ensimmäiset porkkanani elokuussa ja valtaosa kesän sadosta oli yrttejä ja salaatteja lukuunottamatta syyskuuhun saakka viljelylaatikoissani kasvamassa kokoa ja makua.  Loppukesä ja alkusyksy ovat paljon alkukesää satoisampia. Keskikesä on kaltaiselleni alkuinnostujalle kaikista työläintä aikaa viljelyssä – ponnisteluista ei vielä saa kovin paljon konkreettista hyötyä, mutta vettä saa kantaa kasvimaalle hartiavoimin ja rikkaruohotkin olisi hyvä kitkeä. Nyt ne sadat kannetut kastelukannulliset palkitaan. Satoa saa melkein lumentuloon saakka. Viime vuonna meillä syötiin persiljaa parvekkeelta vielä marraskuussa.

Jos et vieläkään ole vakuuttunut syksyn ihanuudesta, vedän vielä ässän hihasta: syksyllä ei ole banaanikärpäsiä.

******

Kesällä ei tulisi mieleenkään lykätä perunoita uuniin. Varma alkavan syksyn merkki on myös ensimmäinen pottumuussi. Siihen ei kesäperuna taivu. Vielä ei hypätä perunamuussiin, mutta paahdoin perunoita ensimmäistä kertaa sitten viime talven. Onko nälkä -blogissa oli suositeltu kolmivaiheista kypsentämistä lohkoperunoihin tai muuten uunissa paahdettaviin perunoihin. Kolmen vaiheen: keittäminen, jäähdytys, paahtaminen avulla saadaan rapsakka kuori, mutta sisus säilyy kuitenkin pehmeänä ja mehevänä. Paahdoin perunat suola-timjami-rosmariinipedillä ryppyperunoiden tapaan.

Paahdetut perunat

kahdelle

4 keskikokoista perunaa
loraus öljyä
suolaa (vajaa 1/2 senttiä käyttämäsi astian pohjalle)
tuoretta tai kuivattua rosmariinia ja timjamia

1. Pese perunat, mutta älä kuori. Halkaise ne kahtia.

2. Laita kiehuvaan veteen ja keitä, kunnes ovat pehmenneet hiukan (noin 10 minuuttia).

3. Varaa kulhollinen jääkylmää vettä. Kaada keitetyt perunat jäähtymään kylmään veteen. Pidä huolta, että vesi säilyy kylmänä.

4. Kaada uunivuoan pohjalle vajaa 1/2 sentin paksuinen kerros suolaa, ripottele suolan päälle osa yrteistä.

5. Kuivaa perunat huolellisesti. Pyörittele ne kevyesti öljyssä. Nosta perunat suolakerroksen päälle leikattu puoli ylöspäin. Silppua päälle yrttejä. Älä lisää tässä vaiheessa niiden pinnalle suolaa. Ne saavat todennäköisesti riittävästi suolaisuutta suolapedistä.

6. Paahda perunoita 225-asteessa puolisen tuntia tai kunnes ne ovat saaneet väriä ja ovat kauttaaltaan kypsiä.

Äidin opit – Kaalilaatikko

Kaalilaatikko
Sori naapurit, rapussa taitaa nyt hiukan tuoksahtaa kaali. Joillekin se voi olla liikaa: Yhdessä opiskeluaikojen työpaikoistani kiellettiin omat eväät sen jälkeen, kun joku oli tuonut lounaaksi kaalilaatikkoa.

kaalilaatikko

Kaiketi kantavana ajatuksena kotikasvatuksessamme on ollut, ettei maailmalle lähdetä uusavuttomana. Sisareni ja minä muutimme kotoa kattilat ja paistinpannut muuttolaatikoissa ja nykyisin jo kellastunut Ruoanvalmistus-kirja kainalossa. Omani olen saanut marraskuussa 1993. Sen resepteillä ruokin aikanaan au pair -perheeni ja edelleen etsin siitä kaikki perusreseptit, joihin äiti on ennen lahjan antamista tehnyt omat muokkauksensa kuulakärkikynällä kunkin reseptin viereen.

Kotoa perittyä ovatkin sekä kohtuulliset perustaidot että ruoanlaiton ilo. Ja monen monta ruokalajia, jotka tehdään meillä edelleen aina samalla tavalla kuin ne tehtiin lapsuudenkodissani. Usein tosin äidin avustuksella. Tämäkin kaalilaatikko vaati ainakin kolme puhelua ennenkuin se tuli uunista ulos, ensimmäisen jo ennen kauppareissua. Pannukakun paistolämpötilan kysyn joka kerran uudestaan.

Nyt on paras aika vuodesta tehdä kaalilaatikko. Kuivista talvikaaleista ei kunnon laatikkoa synny. Se on yksi äitini bravuureista ja hänen tekemänään niin hyvää, että jopa kaalilaatikkoa vieroksunut laitakokki on alkanut ymmärtää hyvän päälle. Maku perustuu hitaaseen hauduttamiseen – kaikkiaan laatikkoa haudutellaan nelisen tuntia. Toinen äidiltä oppimani vinkki on ruskistuneen pinnan sekoittaminen muutamaan otteeseen laatikon joukkoon. Se antaa hyvää makua. Kaalilaatikkoa paistetaan ensin hiukan korkeammassa lämpötilassa. Kun pinta on saanut väriä, sekoitetaan laatikko kunnolla pohjaa myöten pari kertaa. Sen jälkeen lämpötilaa lasketaan ja annetaan laatikon muhia hyvä tovi kannen alla.

Äitini ohjeiden mukaan mennään usein sormituntumalla, joten tässäkään reseptissä määrät eivät ole justiinsa. Maista mausteiden oikea määrä tehdessäsi, niin saat mieleisesi lopputuloksen – niitä kannattaa kuitenkin laittaa tuhdisti, ettei laatikosta tule mitäänsanomatonta. Samoin nesteen määrä kannattaa arvioida matkan varrella. Sitä on myös helppo lisätä, jos laatikko vaikuttaa kuivuvan uunissa. Säästä kaikki kaalin keitinvesi, jotta voit lisätä sitä paistamisen aikana tarvittaessa.

Ohjeen annostus on suuri ja sen sekoittaminen on helpointa suuressa astiassa. Sotkuisen ja hiukan työlään valmistusprosessin ja pitkän hauduttelun jälkeen siitä sulaa iso osa pois, mutta onneksi jäljelle jäävä on sitten sitäkin maukkaampaa. Päälle puolukkaa ja kauden paras voimaruoka on siinä.

Kaalilaatikko

yksi iso ja yksi pieni valurautapadallinen

hiukan reilu 2 kg kaalia
800 g sika-nautajauhelihaa
2 dl puuroriisiä
2 pientä sipulia
suolaa
valkopippuria
reilusti kuivattua meiramia (ja halutessasi muita yrttejä esim. timjamia)
noin 6-8 rkl siirappia
kaalin keitinlientä

1. Pilko kaalit ohuehkoiksi siivuiksi. Laita ne kattilaan ja lisää suolalla maustettua vettä sen verran, että kaalit peittyvät. Keitä niitä vajaa 10 minuuttia tai kunnes ne ovat hiukan pehmenneet. Ota keitinliemi talteen.

2. Keitä puuroriisit puolikypsiksi.

3. Kuullota silputtu sipuli ja ruskista jauheliha kevyesti. Mausta jauheliha reilusti suolalla, valkopippurilla ja yrteillä. Ole maltillinen suolan kanssa, koska sitä on jo kaalin keitinvedessä.

4. Sekoita kaikki ainekset isossa astiassa. Jos et omista riittävän isoa astiaa, jaa annos pariin kulhoon. Saat mausteet sekoittumaan vain, kun pystyt sekoittamaan ainekset kunnolla sekaisin. Lisää kaalin keitinvettä sen verran, että saat löysähkön seoksen. Lisää siirappia vähitellen ja mausta mausteet. Lisää tarvittaessa. Mausta reippaasti, kaalilaatikko on parasta, kun siinä on reilusti yrttejä ja siirappia.

5. Kaada seos pataan ja paista ensin 200 asteessa. Kun laatikko alkaa ruskistua, sekoita pinta laatikon joukkoon. Lisää tarvittaessa nestettä. Toista muutamaan kertaan. Laske sen jälkeen lämpötila 175 asteeseen, laita kansi laatikon päälle ja hauduta vielä vähintään parisen tuntia. Mieluummin kauemmin. Annan laatikon paistua kaikkiaan noin nelisen tuntia.

 

facebookissa-lätkä

Lehtikaalicarbonara

Lehtikaalicarbonara

lehtikaalicarbonara

Viimeaikoina on ollut havaittavissa kaalien esiinmarssi. Alkukesästä iloittiin varhaiskaalista ja nyt syksyllä tapetilla ovat olleet erityisesti vanha tuttu ruusukaali ja viime syksynä trendiherkuksi noussut lehtikaali. Lehtikaali säilyttää kypsennettäessä syvänvihreän värinsä ja kun sen kypsentää vain pikaisesti, myös rakenne säilyy mukavan napakkana. Maku on näin kaalinystävän näkökulmasta mukavan kaalimainen.

Lehtikaalin kuten muidenkin kaalien kanssa voi aina huoletta parittaa pekonin. Sen vuoksi tuunasin perinteisestä carbonarasta lehtikaaliversion. Tuhtia ja hyvää syysruokaa. Sesonkia on vielä toivottavasti pitkään jäljellä. Lehtikaali nimittäin tykkää kylmästä sekä jääkaapissa että kasvimaalla: satoa saadaan ensimmäisiin pakkasiin saakka ja maku vain syvenee syksyn mittaan.

Lehtikaalicarbonara

kahdelle

4 siivua pekonia
1 valkosipulin kynsi
1 pieni sipuli
4 lehteä lehtikaalia
öljyä
1 kananmuna
50 g parmesania (tai puolet pecorinoa)
mustapippuria
(suolaa)

noin 200 g spagettia

1. Laita pastavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu, laita kattilaan reilusti suolaa.

2. Leikkaa pekoni paloiksi ja silppua sipuli. Leikkaa lehtikaalista paksuin osa lehtiruodista pois, huuhtele ja kuivaa kaalit. Suikaloi kaali. Vatkaa kananmunan rakenne rikki kevyesti ja sekoita sen joukkoon raastettu parmesan ja pecorino.

3. Kun vesi kiehuu, laita pasta kattilaan ja kuumenna toisella pannulla tilkka öljyä ja kuullota siinä kahtia leikattua valkosipulin kynttä niin, että öljy saa hiukan makua. Ota valkosipulin kynsi pois pannulta.

4. Ruskista pekonit kevyesti, lisää pannulle sipulit ja kuullota niitä hetki. Lisää lehtikaali ja kuullota, kunnes sen rakenne hiukan pehmenee.

5. Kun pasta on kypsää, ota vähän keitinvettä talteen ja kaada pasta sen jälkeen lävikköön. Kun olet valuttanut pastan, kaada se takaisin kattilaan ja ja sekoita joukkoon kananmuna-parmesanseos. Lisää tarvittaessa mukaan hiukan pastan keitinvettä. Kaada pasta pannulle pekoni-sipuli-kaaliseoksen joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Rouhi sekaan reippaasti mustapippuria ja lisää tarvittaessa suolaa.