Italialainen tuoremakkara-lihapata
Ilmatieteen laitos on uhkaillut termisen talven peruuttamisella, menisiköhän samalla ilmoituksella myös henkinen talveni?
Se alkoi aika lailla siitä päivästä, kun kelloja siirrettiin. Tunti vain, mutta se vei loputkin vähästä valosta. Pimeässä töihin ja pimeässä pois. Samaan aikaan osuivat oman elämän ruuhkakuukaudet: Remppaa, vipinää töissä, ei keittiötä, pahvilaatikkoelämää, ei nettiyhteyttä kuin puhelimessa.
Ensimmäistä kertaa yli kahden vuoden bloggaamisen jälkeen tuntui, ettei siitä irronnut juurikaan iloa. Kuvat näyttivät aneemisilta, eikä minulla ollut mitään sanottavaa. Ei aikaa lukea muiden blogeja, ei kiinnostusta etsiä inspiraatiota ruokalehdistä. Eikä muutenkaan juuri mahdollisuutta seurata, mitä maailmalla ympärilläni tapahtuu.
Loppuvuoden tyhjentelin käytännössä postausvarastoa ja elin mikroruoalla. Ei tosin ollut paljon vaihtoehtojakaan, koska ainoa toimiva kodinkone oli mikro. Siinä me sitten laitakokin kanssa törötimme sohvalla pahvilaatikkovuorien valtaamassa uudessa kodissamme syömässä thaicubeja ja muuta vähänkään siedettävää valmisruokaa.
Bloggausalhossa pohdiskelin, kuinka viisas ja sivistynyt olisinkaan, jos käyttäisin tämän kaiken ajan vaikka venäläisten klassikoiden lukemiseen – tai edes Suomen Kuvalehden. Sen sijaan minä asettelen astiota ja annoksia pellavaliinalle ja mallailen, missä kohtaa yrtit tai leivänmuruset parhaiten toimisivat. Ohjelmoin elämääni viikonloppuisin päivänvalon mukaan ja viilaan kuvia.
Osin ilon bloggaamisesta vei myös tiukka itsekritiikki. Vain parhaat otokset pääsivät blogiin, muutama keskinkertainen seulan läpäissyt harmitti vietävästi. Myös kokkaaminen tuntui yllättävän työläältä. Olikin vaikeaa tarttua taas kauhaan useamman kuukauden tauon jälkeen. Yhtäkkiä ymmärsin ulkona syömisen ja valmisruoan varassa eläviä. Siihen kierteeseen on helppo jämähtää, vaikka oikeasti valtaosa valmisruoasta maistuu aika pahalta.
Pakollinen tauko teki hyvää. Sitten alkoi pitkä joululoma, olin kotona päivänvalon aikaan. Onnistumisia keittiössä. Jokseenkin täydellistä pizzaa, erityisen hyvää lihapataa. Juuri tätä, jonka reseptin jaan teille tässä postauksessa. Ja kas, ne tulivat takaisin. Into ja ilo. Ruokalehdet alkoivat taas täyttyä post-it-lappumerkinnöistä, musta muistikirjani ruokaideoista. Ja luin minä sitä Suomen Kuvalehteäkin. Ja pari mahtavaa kirjaa vielä päälle.
Tapasin kollegan, joka silmät intoa palaen kertoi harrastavansa vaatteiden ompelemista pienten ihmisten kokoisille aikuisnukeille ja saavansa siitä valtavasti iloa. Ja voi pojat, niillä nukeilla oli varsinainen garderoobi. Omani kalpenisi niiden turkisten, pitsien ja iltapukujen rinnalla. Silloin tajusin, ettei vapaa-aikaa tarvitse suorittaa eikä harrastusten tarvitse olla järkeviä. Voin kokata, koska minulle tuottaa valtavasti iloa tarjota hyvää ruokaa läheisilleni. Voin asetella liinoja, naruja ja sommitella kuvia ihan vain sen takia, että esteetikko minussa nauttii siitä. Vaikka järjellä ajatellen se on kovin omituinen harrastus.
Yhden pienen päätöksen tein joululomalla. Tiputan rimaa hiukan. Kävin ostamassa valokuvaukseen tarkoitetun päivänvalon väriä toistavan lampun (kiitos vinkistä Meanwhile in Longfield -blogin Huli). Sen valo ei helli ruokaa kuten luonnonvalo parhaimmillaan. Lyhyellä kokemuksellani valo tulee vielä aika kovana ruokaan, vaikka sitä miten suodattaisin ja heijastaisin seinien kautta. Usein seurauksena on melkoisen latteita otoksia. Mutta niin olkoon, kunnes taitoni kehittyvät.
Riman tiputtamisessa on vielä vähän töitä. Tämänkin padan kuvasin kolmeen otteeseen kahtena päivänä. Kolmantena sentään vain söin. Toisena päivänä ruoka oli jo mennyt muhennoksen puolelle ja söimme sitä pastan kanssa. Parhaimmillaan pata on kuitenkin ihan sellaisenaan hyvän leivän ja parmesanin kanssa. Valitettavasti kuvat eivät todellakaan tee sille oikeutta. Ensimmäisen päivän otokset olivat kuitenkin kuin laserilla läpivalaistuja. Vielä en pystynyt laskemaan rimaa niin paljon yhdellä kertaa.
Valo lisääntyy koko ajan, mutta siihen saakka tänne pääsevät myös ne keinovalossa kuvatut keskinkertaisemmatkin otokset, jos resepti sen ansaitsee. Aion ottaa hiukan löysemmin rantein. Välillä hiukan elämänmakua, joskus taas toivottavasti myös niitä lempeässä luonnonvalossa kuvattuja parempia otoksia. Mutta aina hyvää ruokaa, ilolla kokattua. Kuten tämä lämmittävä tuoremakkara-lihapata. Samanoloisia oli mm. uudessa Elle Mat & Vinissä ja Eeva Kolun kätten jäljiltä Hesarin ruokasivuilla. Onko se nyt ihme. Kalenterin mukaan pitäisi olla talvi. Ja ennustavat taas, että se tulisi myös lämpötilojen puolesta. Ehkä luntakin. Se tarkoittaa valoa! Ei tarvitsekaan peruuttaa talvea tältä vuodelta, mutta toivottavasti henkinen talveni on nyt ohi.
Italialainen liha-tuoremakkarapata
kuudelle
3 tuoremakkaraa (esim. salsiccia)
noin 600 g naudan etuselkää tai muuta pitkään haudutettavaa lihaa
2-3 porkkanaa
pieni palsternakka
pala juuriselleriä
1 varsisellerin varsi
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
2 prk kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
2 dl punaviiniä
reilu 1 rkl kuivattua timjamia
2 laakerinlehteä
1 tl kuivattuja chilihiutaleita
öljyä
suolaa
mustapippuria
2-3 dl vettä
1 tlk valkoisia tai muita papuja
parmesania pinnalle
1. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuutio juurekset ja varsiselleri.
2. Kuumenna öljyä suuressa padassa, kuullota ensin hetki sipulia, lisää sitten loput juureskuutiot ja kuullottele maltillisella lämmöllä sen aikaa, kun ruskistat makkarat ja lihapalat.
3. Kuutioi liha ja poista tarvittaessa kalvot. Ruskista makkarat kokonaisena ja lihat paloina muutamassa erässä kuumassa öljyssä paistinpannulla. Lisää pataan. Laske tilkka vettä pannulle, jotta saat maut talteen ja kaada se pataan.
4. Lisää pataan säilötyt tomaatit, punaviini, laakerinlehti, chilihiutaleet, timjami ja tarvittaessa vettä.
5. Kuumenna pata uudestaan kiehuvaksi, laske lämpö alhaiseksi ja anna muhia kannen alla vähintään kolme tuntia. Etuselkä tarvitsee mureutuakseen pitkän haudutuksen.
6. Lisää pavut juuri tarjoamista. Kuumenna pata, mausta suolalla ja mustapippurilla.
7. Tarjoa parmesanin ja hyvän leivän kanssa.
Arkistoja kaivellaan myös täällä, kun töihin paluu vienyt kaiken energian. Saa nähdä miten pitkälle arkiston aarteita löytyy ja palaako innostus vielä. Onneksi tämä on tosissaan harrastus ja voi hyvin hiukan laskea rimaa 🙂
Arjen asettuminen vie varmaan oman aikansa. Kun saat kuviot kuntoon, mieli ehkä palailee taas näihin hommiin. Tsemppiä työhön palaamiseen!
Ihana kuulla, että ilo on palannut! Se on juuri se, mikä harrastuksessa on tärkeintä.
Kohti valoa <3
Päivä päivältä sitä on joku minuutti enemmän 😉
Ihme juttu, miten rakkaasta harrastuksesta voikin välillä tulla hammasta purren -touhua. Pieni energiankasaamistauko onneksi aina auttaa. Ja täytyyhän niitä ideoitakin keräillä välillä rauhassa.
Hellitin hiukan omasta kuvaitsekritiikistäni myös. Jännää, että siitäkin selviää hengissä! Ihanaa tätä vuotta 🙂
Lohduttavaa, että siitä siis selviää. Vähän harmittaa noita kuvia katsoa, mutta ehkä siihen tottuu.
Nyt minulla on taas ainakin intoa ja energiaa ja pää täynnä ideoita.
Ihanaa tätä vuotta ja tervetuloa häämatkalta tänne harmauteen, rouvaseni!
Kiitos ja sitä samaa! toivottavasti pian tavataan joissain merkeissä 🙂
Järjestelykysymys 😉 Olisi ihanaa nähdä piankin.
Kässäpiiri + sinä ulkojäsenenä…
Täyttä asiaa bloggaamisesta! Luulen, ettei tämä pimeys ole yhdellekään työssäkäyvälle bloggaajalle valokuvauksellisesti kovin antoisaa aikaa, mutta ehkä tästäkin selvitään – koko ajan on valoisampaa! Ja ainakaan minä en ole huomannut sinun kuvissasi mitään vikaa – voit siis hyvin ottaa vähän iisimmin niiden kanssa 😉 pieni rentoutus voisi kyllä välillä tehdä itse kullekin hyvää, täällä toinen valokuvien kanssa tappeleva. pikku tauon jälkeen harrastus tuntuu onneksi taas freesiltä ja innostavalta, uusia juttuja odotellen! Ja nam mikä lihapata!
Pimeys ei todellakaan ole kuvaamisen kannalta parasta aikaa, koska en todellakaan ala viritellä mitään studiotason valaistuksia tänne. Minä luulen, että naapurit, jotka näkevät meidän ruokailutilaamme pitävät minua jokseenkin hulluna, kun ennen syömistä talo pimennetään muuten ja sitten virittelen mun kuvausvalon. Ihan vähän naurattaa itsekin 😉 Ehkä he luulevat, että meillä on jonkinlainen ruokariitti…
Lihapata oli ihanaa, ja siksi vähän harmittaa, että tuossa se näyttää jo lähinnä mössöltä. Vielä aika vähän näitä ilman luonnonvaloa otettuja kuvia on läpäissyt tiensä tänne, mutta nyt alan vähän joustaa seulasta.
No hyvä kun saatiin selitys ettei nyt sitten pidetä sinua ihan hulluna 🙂
Hyvä, että tuli selvennettyä 😉 Se on vain meidän ruokariitti, muuten olemme ihan täysipäisiä.
Täytynee tulla moikkaamaan joku pävä ettet luule minua hulluksi nettistalkkeriksi 🙂 ja kyselemään remonttifaktat, raamithan meillä on samat ja aina jotain remppaa suunnitteella…
Tervetuloa! Siihen stalkkaukseen ei meidän taloissa nettiä tarvita 😉 Meidän remontti on ihan vaiheessa, mutta tulkaa vaan kylään, niin me päästään vastavuoroisesti tsekkaamaan teidän takka ja varasto. Olen kurkkinut niitä sillä silmällä…
Oh, I feel you sister! Ihan samasta ilmiöstä kärsin viime talven itse. Tämä nyt jo reilun puolen vuoden bloggaustauko on tehnyt kyllä ihmeitä – olen alkanut taas lukemaan sielun täydeltä muiden inspiroivia blogeja, siis todella lukemaan enkä vilkuilemaan kiireessä, olen kaivanut ruokalehtiarkistoja taas esiin ja ihan oikeasti pää on taas alkanut kasaamaan uusia idiksiä. Ihana löytää niitä taas täältäkin! 🙂
Ihana kuulla Tiina! Olen kovasti toivonut, että inspiraatio taas iskee sielläkin. Toivottavasti tapaamme ainakin täällä säännöllisesti ja ehkä vielä Fanni & kanelikin tekee paluun. Olet yksi lemppareistani!
Kiitos tsemppauksesta! Ehkäpä tässä kevään tullessa keksin uusia suunnitelmia F&K:n kanssa 🙂
Voi, se olisi hienoa!
Odottelen itsekin sitä kevään valoa ja valoisia iltoja, vaikka sainkin lahjaksi saman lampun kuin Huli. Sen mukana tuli jalusta ja hain vielä kaksi jalustaa, jotta saan valon eteen viritettyä kankaita yms. pehmentämään valoa. Harjoittelua silti kaivataan tässäkin.
Käynpäs vakoilemassa kuviasi sillä silmällä. Nyt olen pehmentänyt valoa heittämällä lampun päälle valoverhokangasta. Kaikki paremmat ideat otetaan vastaan!
Kysyn aina samaa kaikilta valonkaipaajilta: oletko kokeillut irtosalamaa? Kameroiden omat salamat ovat kauheita “uglymakereita” mutta irtosalamalla voi heijastaa valon esim. katon kautta.
Meillä on keittiössä pienet ikkunat ja muissa ikkunoissa puusälekaihtimet ja syömme iltaruoan yleensä kahdeksan jälkeen, joten kuvaan aina sisällä salamalla, jolloin voi käyttää ISO-arvoja 100-400. Jalustaa ei pieneen keittiöön mahdu virittämään eikä se ole toimintakuviin muutenkaan paras vaihtoehto kun välillä pitää kuvata kattilaan ja välillä leikkulaudalle. .
Ainakin meidän kameramme valkotasapainoautomaatti toimii salaman kanssa suht hyvin, salamatta sisäkuvien valkotasapainoa pitää korjata lähes aina.
Irtosalama oli toinen vaihtoehto, jota mietin. Se on kuitenkin ihan kohtuullisen kallis hankinta, jos aikoo ostaa kunnollisen. Siksi aloitin tästä halvemmasta vaihtoehdosta.
Mutta mukava kuulla, että olet tyytyväinen, jossain vaiheessa voi hyvin olla, että salaman hankinta tulee ajankohtaiseksi.
Olen kuullut tänä talvena todella monen puhuvan väsymyksestä ja harrastamisen ilon puutteesta. Itsellänikin on ollut jotenkin juuri tänä talvena hämmentävän suuressa määrin noita tunteita. Luulenpa, että nämä lämpimät säät ja sen myötä harmaa ja pimeä keli on vaikuttanut vahvasti meihin kaikkiin. Nyt, kun onneksi (jos Pekka Poutaa on uskominen) pakkaset saapuvat tänne eteläänkin niin taivas kirkastuu ja saadaan vähän valoakin 🙂
Mitä tulee harrastuksiin ja niihin suhtautumiseen en voi muuta, kun todeta saman minkä totesin 11 vuotta sitten kilpaurheilu “harrastuksen” lopettaessani (loppuvuosina treenejä oli yhteensä 27 tuntia viikossa ja suorittamisen paine oli korvia huumava ja kyseessä ei todellakaan ollut ammatti, vaan harrastus) – En aio ikinä enää harrastaa mitään veren maku suussa!
Harrastuksen kuuluu olla kivaa. Ja vaikka siinä haluaakin olla hyvä ja hommassa haluaa kehittyä, sen ei saa antaa muuttua suorittamiseksi hauskan pidon sijaan.
Tsemppiä sulle! Ja kiva, että ilo harrastamiseen on palannut 🙂
Hyvä päätös – ei kiitos verenmaulle myös täältä!
On muuten varmaan ihan totta, että tämä harmaus ja pimeys varmasti vaikuttaa näihin tuntemuksiin. Nyt olen systemaattisesti pakottanut itseni ulos ja liikkumaan. Siitä saa kummasti energiaa, vaikka vähän sataisikin. Ilo on siis palannut ja sen voimalla jaksaa taas.
Tässä vuosien varrella on oppinut, että itse sitä taitaa olla oman bloggaamisensa suurin kriitikko. Minulla juurikin nuo siirut elämänmullistukset suuntaan tai toiseen laittavat bloggaamisen enempi ja vähempi jäihin. Siihen palaa, kun palaa tai sitten pitää vähän pidemmän tauon.
Nytkin kun koti on vaihtunut ja elämä kokenut muutenkin aikamoisen mylläkän, ei ole juuri ollut mehuja bloggaamiseen. Mutta, pikkuhiljaa, kun kuviot alkavat selkiintyä, on saanut omat tavarat edes vähän paikalleen, keittiökoneet uusiutuivat mieluisiksi ja viikonlopullekin saattaa olla luvassa pakkasta ja auringon pilkahduksia, niin keittiön, kameran ja koneen kolmiyhteys alkaa kummasti vetää puoleensa. 😉
Aloitin oman paluuni ihan sillä, että pari sipulia odottaa tuossa leikkuulaudalla! Siitä se lähtee. 🙂
Teilläkin on siis uusi koti. Miten mukavaa.
Uusi keittiö on ihana – vaikka meidän onkin vielä hiukan kesken. Olen superiloinen mm. meidän induktioliedestä.
Sipulit ovat oikein oivallinen aloitus, siitä se todella lähtee. Toivottavasti taas pian blogissakin tapahtuu.
En ymmärrä, miten en ollut huomannut tätä postaustasi heti sen julkaisun jälkeen, mutta samassa valonkaipuussa eletään täälläkin. Joltinenkin mielenrauha jysähti päähän sen jälkeen, kun raivopäisesti kokkasin sitä hupsua keittokirjahaastettani loppuun ennen vuodenvaihdetta, nyt on suorastaan rento olo 😀
Huomasin juuri, että joko on viime päiviä ohuempi pilvi taivaalla, tai sitten oikeasti on jo vähän valoisampaa yhdeksän jälkeen aamulla! Kevät tulee!
Juuri tuon takia minä päätin, että tänä vuonna minulla ei ole yhtään projektia, jotka pitää suorittaa valmiiksi. Noin niinkuin yksityiselämässä.
Eilen lähdin töistä, en edes paljoa normaalia aikaisemmin ja kas en ajanutkaan autohallista täydelliseen pimeyteen vaan iltahämärään. Kevät tulee!
Minua kyllä jo houkuttaisi aloittaa jotain, mutta Kammenpyörittäjä tiukasti kieltää 😀 Pitää kuulema ladata akkuja keväistä Italia-sessiota varten, kesäistä ranskastelua ja sitten syksyn Espanja-viikkoja. Voisi jopa etsiä valmiiksi ohjeita? No ei sentään, sehän kuulostaa suunnitelmallisuudelta 😀
Pysyt nyt tiukkana itsellesi. Ei koko vuoden projekteja, muutama pienempi vain. Ehkä joku yksi keittokirja eikä koko Englannin kaikkia eturivin kokkeja kerralla. Tai jotain muuta vähemmän kunnianhimoista. Ehdottaisin 😉 Mutta kyl maar mää muiden ponnisteluja mielellään seuraan…
Pata uunissa, tuoksu ihana!
Hyvä, hyvä. Ei voi mennä makkaralla ikinä pahasti pieleen…
Huijasin, ei se missään uunissa ole vaan liedellä…
Pikkujuksaus vain.