Unohtakaa cup caket, cake popsit, whoopie piet ja muu sievistely. Cronut on maailmalla kuulema passé jo ennen meille rantautumistaan. Se on kuulkaas niin, että ensi vuonna syödään äijäruokaa, katuruokaa ja muuta ronskia ja rentoa. Jos ennusteita on uskominen, lautaselle ei päädy vaahtokastikkeita, eikä piperrysruokaa.
Vuodenvaihteeseen ajoittuu lukuisa joukko trendiennusteita siitä, mitä ruokamaailmassa tänä vuonna tapahtuu ja miltä näyttävät ruokatrendit 2014. Niissä näkyy toisaalta vahva terveellisyyden ja ravintorikkaiden ruokien nousu. Paluu juurille juureksiin ja ennestään tuntemattomiin vilja- ja palkokasveihin. Toisaalta povataan burgereiden, nyhtöpossun ja äijäruoan voittokulun jatkumista. Tosin ilman pekonia, jonka suosio ennustusten mukaan taittuu tänä vuonna.
Uusimmissa kansainvälisissä ruokalehdissä pikkelöidään, intoillaan teestä ja kokataan comfort foodia kaikkialta maailmasta. Tälle vuodelle ennustetaan mm. värikkäiden kukkakaalien ja gourmetkanan esiinmarssia, arvioidaan yhä useamman ravintolan luopuvan pöytävarauksista ravintoloille kalliin no show -ilmiön kasvun takia ja uskotaan verkkokauppojen rinnalle etenkin Yhdysvalloissa nousevan drive-in-ruokakauppoja. Vuoden sisällä selviää, mitä lautasille todellisuudessa tänä vuonna päätyy.
Poimin ennustusten tulvasta muutaman jutun, jotka kiinnostavat minua näin vuoden aluksi:
1. Juurekset – ja palkokasvit
Juuri nyt sesongissa, edullista ja maukasta. Aion tutkia tänä vuonna juureshyllyä tavallistakin tarkemmin ja laajentaa niiden käyttöä.
Himoitsen jatkuvasti tuttua ja turvallista punajuurta ihan kaikissa muodoissa, voisin syödä loputtomasti maa-artisokkaa, mustajuurikeitto on kauden parhaita makuja ja palsternakka kohottaa perusperunamuussin uudelle tasolle. Yksi kaikkien aikojen parhaista blogissa tekemistäni ruokalajeista ovat falafelit. Ei siis yhtään syytä jäljellä, miksi kauppakassini eivät täyttyisi myös uudemmista juurestuttavuuksista – ja palkokasveista.
2. Ranska.
Oikeasti ennustuksissa intoillaan ihan muista maista kuin Ranskasta – jos ei leivonnaisia lasketa. Mutta minua innostaa juuri nyt Ranska. Kokkauslistalla lähiaikoina mm. tuhti tartiflette, ankkaconfit ja papucassoulet. Keittokirjahyllyyni on kuin puolihuolimattomasti hiipinyt useampiakin hankintoja ranskalaisen keittiön saloista. Samassa paketissa Amazonista tuli tosin myös Lähi-idän keittiötä käsittelevää kirjallisuutta ja taginepata on saanut minut innostumaan Pohjois-Afrikan mauista. Ja Tanska, ainahan se on mielessä, kun ruoasta puhutaan.
Ranskalaiset leivonnaiset tulevan vuoden trendiksi nosti myös mm. Epicurious. Jo viime vuonna lehdissä ja blogeissa näkyi mm. tuulihattuja, eclaireja ja Paris brestejä. Macaronit ovat olleet pinnalla jo pidempään,
Kivistön tytöt esittelivät blogimiitissä meille viime kesänä canelét. Karamellisoituneet ohukaistaikinasta pienissä vuoissa paistettavat makupalat. Rapeat pinnalta, mehevän kosteat sisältä, tyypillisesti ne on maustettu tujauksella rommia ja ripauksella vaniljaa.
Seinäjoella oltiin tietämättämme trendien aallonharjalla. Nämä pienet makupalat ovat saaneet nimittäin niihin erikoistuneen leipomon myös New Yorkissa. Ranskalaissyntyinen lakimies avasi Canelé by Céline -leipomon, joka tarjoaa ison omenan herkkusuille vain kahta perinteistä ranskalaista herkkua: caneléja ja financierejä. Madeleinevuoka löysi keittiööni jo viime kesänä, seuraava hankinta taitaa olla canelévuoka. Sopivan mutkatonta leivontaa tällaiselle näperryskammoiselle.
3. Japanilainen ramen ja vietnamilainen pho
Juuri nyt ei maistuisi niinkään Keizo Shimamoton kehittämä, brooklyniläisestä ruokatapahtumasta trendihitiksi noussut ramen burger kuin maukkaaseen liemeen keitetty ramen- tai phokeitto. Orastava kiinnostukseni saattaa tosin johtua tästä kalsean kosteasta loputtomasta syksystä, jota kalenterin perusteella pitäisi kutsua talveksi. Tai siitä, että aasialainen ruoka on keittiössäni kaukana mukavuusalueelta – lisätaidot eivät tekisi pahaa.
Maailmalla ramen oli Glorian Ruoka ja Viini -lehden mukaan jo viime vuoden kuumimpia trendejä. Suomeen se ei ole vielä voimalla laskeutunut, mutta toivotan sen tervetulleeksi omaan keittiööni. Toivottavasti pian lastaan ostoskoriini misoa, miriniä ja nuudeleita.
4. Pienet tuottajat
Pienistä tuottajista ja lähiruoasta on puhuttu jo useampia vuosia, mutta ehkäpä ne pian eivät ole enää pelkkä kuriositeetti. Toivon, että tämä olisi itseään toteuttava ennustus. Pieni ei ole automaattisesti kaunista – eikä laadukasta, eettistä tai maukasta. Pientuottajien tuotteiden laajempi saatavuus toisi kuitenkin kaivattua monipuolisuutta kahden suomalaisen kauppajätin toisiaan toistaviin valikoimiin.
Paljon lupaavia versoja on jo nähtävillä. Helsingissäkin tuotetaan esimerkiksi juustoa, makkaraa ja jäätelöä pienten tuottajien voimin ja yhä useampi ketjuliike on ottanut ne valikoimiinsa. Helsingin Meijeriliikkeen muutama satsi juustoja päivässä tai Kolatun juustolan 70 000 kiloa juustoa vuodessa ovat toki suomalaisen meijerijätin tuotantomäärien rinnalla pilkkuvirheitä. Pienet toimijat tuovat kuitenkin parhaimmillaan ennakkoluulottomia, yllättäviä ja kiinnostavia tuotteita, jotka eivät selviäisi hengissä suurten elintarvikeyritysten tuotekehitysprosessista.
Mitäs luulette, nouseeko tee trendiksi Suomessa, pikkelöimmekö innolla ja onko se nyt sitten siinä cup cakesien kanssa? Mikä sinua innostaa juuri nyt keittiössä?
Lähteet mm. Epicurious, CBSNews, Delicious-lehti, Elle Mat&Vin, Viinilehti, Lantliv Mat&Vin, KItchen Daily, Glorian Ruoka&Viini, Huffington Post.
Kiva kirjoitus, Jonna! Olemme lukeneet paljon samoja lähteitä – nyökyttelin melkein kaikissa kohdissa. Paitsi Ranska puolestaan jostain syystä minun epämukavuusalueella, joskin canelet ovat kutitelleet makuhermoja kesästä lähtien (jos tilaat vuoan, vinkkaa, minäkin haluan).
Meillä on tänään falafel-päivä. Olen lukenut tooooosi tarkasti sinun reseptin!
Kiitos!
Ranska on noin keskimäärin ollut minusta täysin epäkiinnostava vuosia, mutta yhtäkkiä olen alkanut ymmärtää miten mutkatonta ja sesonginmukaista ruokaa siellä laitetaan. Perusraaka-aineet pääsevät loistamaan.
No nyt minä todella, todella toivon, että ne falafelit toimivat. Ei niissä kauhean pahasti voi mennä pieleen, kunhan puristaa tarpeeksi jämäkästi, etteivät hajoile paistaessa.
Arvaas vaan, mikä taikina mulla on täällä tekeillä! Vinkkinä, että valmis tuote on uppopaistettu ja rinkulan mallinen ;). Pikkelöintiä minäkin veikkaan tämän vuoden nousevaksi trendiksi. Kivistössä siitä ainakin ollaan enemmän kuin innoissaan.
Siis vaikka se on ihan passé 😉
Pikkelöinti ei taas saa oikein minua syttymään. Pelkään niitä syömättömiä purkkivuoria jääkaapin perukoilla. Mutta arvasin kyllä, että se on ihan Kivistön juttu.
Sepä se onkin haaste, että ne tulee sitten käytettyä. Japanissahan pikkelöityjä vihanneksia syödään esimerkiksi aamiaisella ja aperitiivien kanssa. Aperitiivien kylkeen useimmat niistä sopivatkin hyvin ja tietty ihan tavallisia ruokia piristämään.
Tanskassa sain kalaleivällä pikkelöityjä vihreitä tomaatteja, olivat superhyviä. Siinä teille yksi idea lisää. Minä nimittäin luulen, että täällä pikkelöinti jää aika vähiin…
Kiva kirjoitus taas. Minä en ole koskaan välittänyt trendeistä, ja siitä huolimatta (vai sen takia) aina silloin tällöin olen ollut trendien huipulla. Jos vannoo esim. punajuuren nimeen ja hehkuttaa sitä 20 v, niin väkisinkin jossain vaiheessa on “trendien huipulla” 😉 Sama juttu sisäelinten ja “nose-to-tail”-käytön kanssa; kun tekee samalla tapaa kuin omat vanhemmat, jotka tekivät samalla tapaa kuin heidän vanhemmat jne. niin johan on kumma jos joku näistä sukupolvistä ei joskus olisi “trendien huipulla”. Hihhih. Toisaalta vierastan oikeasti näitä trendejä ja niiden hypetystä, sillä monet asiat jotka nostetaan “hienoiksi asioiksi” ovat välttämättömyyksiä toiselle. Jostain syystä tämä jälkimmäinen ryhmä ei yleensä saa sitä ansaitsemaansa glooriaa, vaan se menee niille “trendsettereille”. No, hyvä edes niinkai, ainakin kun puhutaan omasta mielestä tärkeistä asioista.
Minä henkilökohtaisesti pidän muutamaa ohjenuoraa, tosin vuodesta toiseen, eli sama sopisi viime vuoteen tai todennäköisesti ensi vuodenkin jälkeiseen aikaan. Eli ensinnäkin sesonginmukaisuus on ehkä se tärkein ohjenuora (joo, tätä toistetaan blogissani ihan riittävästi). Se on edullista ja järkevää kuluttamista, sekä oman että ympäristön kannalta. Mansikat maistuvat parhailta silloin kun ne saa läheltä ja tuoreena, en keksi mitään syytä miksi niitä pitäisi syödä jouluna. Juureksia, ituja ja sellaista syödään taas silloin kun Suomessa ei mikään kasva. Appelsiineja ei saa läheltä, mutta niiden paras aika on onneksi silloin, kun Suomessa ei ole minkään hedelmän aika. Jne. jne.
Lähiruoka kuuluu tähän sesonkiajatteluun, tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta, ja pidänkin lähiruoka-ajattelua melkein yhtä tärkeänä kuin sesonkiajattelua. Tämä johtuu monestakin seikasta, mm. siitä ettei kuljetukseen mene juurikaan energiaa (jos merien takaa kuljetettu tomaatti on “energiatehokkaampaa” kuin Suomessa kasvatettu tomaatti talvella, niin silloin en tarvitse kumpaakaan). Lähellä tuotetusta ruuasta on myös helpompi tietää kuinka se on tuotettu/kasvanut ja minun on helpompi tehdä minulle tärkeitä valintoja. Jne.jne.
Kolmas ohjenuora, joka ehkä on korostunut viime aikoina, ja johon en aiemmin ole niin paljoa kiinnittänyt huomiota kuin noihin kahteen, on yksinkertaisuus. Kaiken ei tarvitse olla monimutkaista, pipertää saa ne joilla on siihen aikaa ja innostusta, minä en kuulu siihen joukkoon. Hyvään ruokaa riittää perusmaut, kikkailu jää vähemmälle ja vähemmälle koko ajan. Poikkeus tietysti vahvistaa säännön, olkoon se vaikka karkkipossu 😉 Haluan yksinkertaistaa myös ympäristöäni, en siis tarvivitse jokaista vempelettä ja peltiä, vaikka niillä saisikin helposti tehtyä vaikutuksen muihin. Simppeli perusruoka olkoon siis minun uusi valintani tärkeimmäksi trendiksi tulevalle vuodelle (joo, kuulen kuinka kaikki huokaavat että boooring). Jos tavoitteeksi ottaisi sen, että arki on sellaista, että juhlissa huomaa ison eron arkeen, vähän Mannerheimin keittiön tyyliin. Tämä ajatus heräsi/vahvistui myös nyt kun luin ihmisten joulun ajan postauksia. Monet valittivat kun on niin montaa sorttia jne, että kiva kun joulu loppui. Ehkä jos arkenakin syö kuin juhlissa, niin juhlien yltäkylläisyys ahdistaa. Olkoon siis arki sellaista, ettei juhlina tarvitse ahdistua 🙂
Tähän lisättäköön vielä yksi trendi, jonka soisin saavan suosiota: kaikkea ei tarvitse omistaa, eli vempeleitä, peltejä, kakkuvuokia ja muuta sellaista voi myös lainata. Minä olen lainaamassa pastakonetta ensi viikolla!
Tulipa taas pitkä tilitys 😉
Ihan parasta sinussa onkin, että jaksat vankkumattomasti seistä ajatustesi takana ja elät niin kuin opetat. Jatka samaan malliin, äläkä turhaan sitä pahoittele. Täältä tulee pelkkää kunnioitusta.
Minä olen kanssasi kyllä täysin samaa mieltä, oikeastaan jokaisesta kohdasta. Sesongit ovat kunniassaan, vaikka kyllä meillä leivän päällä tomaattia syödään jonkinverran talvellakin. Pyrin suosimaan lähellä kasvatettua, mutta en ole ehdoton. Välillä se ei ole ihan helppoa. Esimerkiksi nyt pyhiksi olisin halunnut mitä tahansa kotimaista pientä kalaa, josta olisin voinut tehdä tanskalaisia leipiä. Hallista ja kaupasta ei löytynyt yhden yhtää sorttia. Tarjolla oli käytännössä siikaa ja lohta. Pääasiassa lohta.
Simppeli ruoka ei ole boooooring. Maku ei millään lailla edellä pipertämistä. Välillä voi toki kokata jotain oikein aikaa vievää (kuten karkkipossu…), mutta sitäkään en osaa pitää piperryksenä. Olen oppinut, että esim. jälkiruokien pipertäminen ei ole minun juttuni, minä pidän enemmän rennolla kädellä vetämisestä. Jos kokkaisi enemmän simppelisti, tulisi ehkä esimerkiksi kutsuttua ihmisiä enemmän syömään.
Kiinnostava kirjoitus! Erityisesti ruokasesongit ja juurekset ovat minullakin mielessä. Ja Ranska toki aina 😉 toisaalta en ole kyllä ikinä ollut innostunut cake popseista tai muista piperryksistä. Ruoanlaitto on kyllä siitä kiva laji, että voi testata vaikka mitä eikä siitä ole koskaan mitään vahinkoa!
Ihanaa, että joku muukin tykkäilee Ranskasta.
Keskimäärin en ole muutenkaan mahdoton makean ystävä ja kaikki söpöstely on jotenkin ulkona kiinnostusalueeni. Joten cake popsit ja whoopiet saavat minun puolestani vaipuakin unholaan.
Olenkin vähän ihmetellyt miksei Suomessa saa vielä mistään ramenia. Ois kiva, jos ois joku paikka missä käydä ryystämässä kulhollinen silloin tällöin. Ja jos se kulho olisi vielä hyvä sellainen. Kotioloissa kun ramenin valmistus on aika urakka. (Ivan Orkinin Ramen-kirja on paras tietolähde, johon olen törmännyt).
Jos kotikeittiössä sen tekee, saattaa joutua oikaisemaan jossain kohtaa – ainakin tällainen laiska kokki. Mutta toivottavasti tulisi joku hieno paikka. Pääsisi oikeasti maistamaan miltä kunnon tavaran kuuluisi maistua.
Trendejä tulee ja menee, mutta epätrendikkyys on kohtalaisen pysyvää. Tai kuten sauvajyvänen tuossa totesi, kun pitkään tekee samaa, niin joskus sitä bloggaaja vanhoine juttuineen sattuu väkisinkin jonkin trendin huipulle.. Mutta jälkkärien pipertämisestä en luovu 😉
Voisin kuvitella, että canelét ovat ainakin leivonnassa seuraava “the juttu” mehiläisvahauksineen, koskapa se on taas jotain erilaista ja erikoista ja erikseen opeteltavaa. Niistä vaan pajatso saattaa tyhjentyä aika nopeasti, koska ymmärtääkseni se resepti on siinä eikä caneleissa ole juurikaan muunneltavaa kuten on ollut macaronseissa, cupcakeseissa, cakepopseissa ym.
Epätrendikkyys on oikein oivallinen olotila ja pipertämisestä kannattaa ehdottomasti pitää kiinni, jos hermot sen mahdollistavat ;-). Tuskinpa kukaan varsinaisesti trendien mukaan kokkaa, mutta niitä on mielenkiintoista välillä seurata. Yllättävän paljon ne vaikuttavat puolihuolimattomasti, kun niille tahtoo altistua tasaisesti joka paikassa.
Vaikea sanoa, ovatko canelet seuraava juttu. Suhtauduin niihin näemmä kovin kevytkenkäisesti, koska niiden tekeminen vaikutti vieressä seuraamalla kohtuullisen tehtävältä hommalta. Mutta että se vaatiikin erikoistaitoja. Ilmeisesti eclairit ovat caneleja suurempi juttu, tai ehkä se juttu on ranskalaiset leivonnaiset laajemmin. Palataan tähän vuoden päästä 😉
Èclaireissa onkin suurempi kirjo eri variaatioita. Huomasin sen, kun viime heinäkuussa postasin aiheesta. Helpon näköistä, mutta siinäkin on omat juttunsa joita pitäisi ehtiä treenata että homma sujuisi oikein ja éclaireista tulisi nättejä ja salonkikelpoisia.
Mutta jos niitä caneleja haluaa tehdä, netissä on ihan loistava do’s & don’ts blogikirjoitus joka opastaa aiheesta kaiken tarpeellisen
http://chezpim.com/bake/canele-recipe-method
Apua, luulen että meillä ei koskaan päästä täydellisiin caneleihin 😉 Ihailen ihmisiä, joilla on tuollainen kärsivällisyys ja tutkijan luonne.
Ei paniikkia Jonna, kyllä ne ihan oikeasti voi tehdä myös erikoistaidoitta ja mehiläisvahatta. Bordeauxlainen silikoninvihaaja leivosnatsi -appiukkoni on hyväksynyt canneléni erinomaisina. Silikonivuoassa, tällä ohjeella http://kivistossa.com/2011/08/05/bordeauxlaiset-cannelet/ Koulukuntia varmasti löytyy, mun koulukunta on Löysät ranteet.
Minä liityn samaan koulukuntaan pikimmiten 😉
Juurekset kiinnostaa. Aina ne on toki kiinnostaneet ja maistuneet. Mutta jotenkin tuntuu, että mitä enemmän ikää karttuu sitä enemmän sitä osaa arvostaa sesonkeja. Juureshyllystä silti aina tarttuu käteen vain ne tutut ja turvalliset. Ehkäpä myöhästynyt uudenvuodenlupaukseni voisi olla kokeilla itselle uusia ja tuntemattomampia juureksia ja palkokasveja useammin 🙂
Mä en edes tiedä mikä on japanilainen ramen….mutta Aasia kiinnostaa… joten,ehkäpä, jos ramenista tosiaan kasvaa tämän vuoden ruokatrendi en voi välttyä oppimasta mitä se on 😉
Samanmoisen lupauksen voisin tehdä itsekin. Aika vanhoihin tapoihin sitä tuntuu jämähtävän.
En minäkään ole ramenia maistanut, siksi se minua kovin kiinnostaisikin 😉