Kolme poimintaa kevään tarjonnasta kaikille, jotka hinkuavat työntämään jo sormet multaan. Olisipa pian hallanvaara ohi myös alavilla mailla.
Pihakoivun lehdet komistuvat silmissä ja ruohosipuli puskee tulemaan jo isona mättäänä. Kevät viivytteli tuloaan tuskastumiseen asti, mutta nyt saa taas työntää sormet multaan. Viime kesänä tähän aikaan kasvimaatani peitti tiheä nurmi, nyt suunnittelen laajentamista lähes suurtilalliseksi. Kaivoin nimittäin vielä yhden viljelylaatikon ja maa-artisokkapenkin pihaan. Niille oli oiva paikka siinä rivin jatkona.
Toinen viljelykesä on ensimmäistäkin jännittävämpi. Käyn patsastelemassa tiluksillani päivittäin ja ihmettelemässä, mitä sieltä mullan alta puskee. Oregano ja viinisuolaheinä ovat ainakin paljastuneet monivuotisiksi. Mansikka on lähtenyt leviämään, enkä aio sitä estellä. Sitruunamelissa työntää sitkeästi uutta versoa tulemaan. Viime kesänä se venyi varsinaiseksi hujopiksi ja varjosti parhaan auringon laatikkonaapureiltaan. Taidan siirtää sen kasvimaan kulmaan muita kiusaamasta. Erityisen iloinen olen siitä, että anopilta saatu lipstikka, joka viime vuonna rojahti pitkin pituuttaan ja suuttui siirrosta, ponnistaa nyt uusin voimin. Ehkä olen vuodessa oppinut jotain: Tunnistin maasta nousseen taimen lipstikaksi roskakatoksen kulmalla, jonne sen viime kesänä lykkäsin.
Suomen Gallupin tekemän Kotipuutarhatutkimuksen mukaan neljännes pääkaupunkiseudulla asuvista ja noin kolmannes parvekeviljelyä harrastavista haluaisi kokeilla palstaviljelyä. Suosituimmille palstoille on jo jonot. Suosittelenkin kääntämään katseet kerrostalojen pihoille, pieneenkin pihannurkkaan saa mukavasti sijoiteltua muutaman laatikon ja on paljon helpompaa aloittaa viljely omassa pihapiirissä. Kastelu onnistuu ohimennen roskienvientireissulla ja tarvittavat yrtit saa haettua vaikka kesken ruoanlaiton.
Viime kesänä aloin erikoistua pihabongaukseen: Olen keskittynyt asuinalueemme kerrostalopihojen viljelymahdollisuuksiin. Seulaani on osunut valtava määrä hyödyntämättömiä nurkkauksia, joiden perusteella ei uskoisi hyötyviljelyn olevan yksi tämänhetken trendeistä. Hyötyviljely kerrostalon pihassa on laiskalle puutarhurille optimaalinen tapa: Talonmies hoitaa talven lumityöt ja kesän ruohonleikkuun, muutamasta laatikosta ei valtavaa stressiä saa aikaan, mutta sen sijaan paljon iloa. Valtaosan pöytämme vihreistä antimista kasvattaa edelleenkin suomalainen maajussi, mutta jo yrttiomavaraisuus saa minut hyrisemään tyytyväisyydestä ja suoraan maasta pöytään nostetut porkkanat peittoavat kaupasta haetut.
Asuntonäytössä kuulin itseni sanovan: “Ihan kiva kämppä, mutta eihän tässä yhtiössä ole yhtään pihaa. Missä minä sitten viljelisin?” Mitä lähemmäs kesä on tullut, sitä välinpitämättömämmin olen silmäillyt myytäviä asuntoja. Sehän tarkoittaisi laatikoistani luopumista. Sen takia fillaroinkin pitkin lähiseutujen katuja ja kartoitan potentiaalisia taloyhtiöitä. Viime kesänä talossamme oli asunto myynnissä ja kuulin nuoren parin huokailevan laatikoideni luona: “Tässä taloyhtiössä haluaisin kyllä asua”. Pakko todeta, että niin minäkin. Yhden naapurin kanssa vaihdetaan kahden vihertumpelon viljelyvinkit ja jaetaan kaniverkkorullat, toisen kanssa mittelöidään kesäkurpitsasadolla. Viime kesänä jäin tappiolle, tänä kesänä kurkkumädän on parempi pysyä kaukana kesäkurpitsastani.
Olen valmistautunut kasvukauteen teoriaopinnoilla eli selaamalla sohvannurkassa alan kirjallisuutta ja puutarhalehtiä. Tässä kolme poimintaa tarjonnasta.
Aloittelevalle palstaviljelijälle
Viime vuonna ostamani Marttojen julkaisema Taina Koivusen Satoisa palstapuutarha on jo aika lailla hiirenkorvilla. Se ei masenna kokematontakaan lukijaa ylenmääräisellä alan termistöllä tai liian epämääräisillä ohjeilla. Vaikka viime kesän satoni jäi melko vähäiseksi kosteista sääolosuhteista johtuen, en voi syyttää siitä ainakaan huonoa opaskirjaa.
Kirjassa käydään läpi palstapuutarhan vuosi. Viime viikkoina olen tankannut kevätlannoitusta ja yrittänyt hahmotella sopivia kasvilajeja laatikoihini niiden tarvitseman valon perusteella. Kokeneelle viljeljälle aloittelijoille suunnattu kirja tuskin tarjoaa paljon uutta tietoa, mutta pidän sen informatiivisista kuvauksista liittyen eri lajikkeiden vaatimiin kasvuolosuhteisiin, kylvö- ja kasvuaikoihin sekä uhkaaviin tuholaisiin. Juuri huomasin, että purjon suhteen olen jo auttamattomasti myöhässä. Ilmankos siitä ei viime vuonnakaan syntynyt surkeita pikkutaimia kummempaa.
Taina Kauppinen: Satoisa palstapuutarha (Martat). 2011
Vaihtoehtoviljelijälle
Kaupunkiviljely on saanut sen verran huomiota, että tänä keväänä useampikin kustantaja on iskenyt tähän markkinarakoon. Sain arvostelukappaleen Varpu Tavin kirjasta Villiinny kaupunkiviljelijäksi (Gummerus). Kaupunkiviljelystä voi minun puolestani riisua turhan hippeilyn pois. Enemmän kuin vaihtoehtoliikkeestä kyse on suurimmalle osalle parveke- ja palstaviljelijöitä mukavasta ajanvietteestä, jossa saa työntää sormensa multaan. Tavin kirjassa vallitsi lähes hurmoksellinen henki, jossa kaupunkiviljely nähdään käänteentekevänä muutoksena tehotuotannon pilaamassa maailmassa. Tavi kutsuu kirjassa viljelyn tuotoksia kulinaariseksi terveydenhoidoksi ja mm. listaa basilikan masennuslääkkeeksi ja tuo esille pinaatin ominaisuudet syövän torjunnassa. Koululääketieteen kannattajana käytän hammassärkyyn chilin sijaan särkylääkettä ja hammaslääkäriä.
Tavi näkee katoille ja seinille nousevan kaupunkiviljelyn toisena vihreänä vallankumouksena, joka tuo yhä suuremman osuuden ruoanviljelystä urbaaneihin ympäristöihin. Jos kuitenkin katsotaan kokonaisuutta ruoantuotannon näkökulmasta kaupunkiviljely tulee olemaan marginaalinen ilmiö, joka täydentää ruokakoria. Käytännössä ruokahuoltoon tarvittavat peltoalat eivät sijaitse ruuhka-Suomessa. Se ei tarkoita, etteikö viljely kaupungeissa olisi merkityksellistä ja voisi ilmiönä laajentua.
Lähiruokaa aletaan tuottaa myös Hertsikan pelloilla Helsingissä, jotka Jan Liesaho on vuokrannut Svenska odlingens vänner i Helsinge:ltä. Stadin puutarhuri on kuitenkin verkkosivujensa mukaan Helsingin ainoa vihannesten ammattiviljelijä ja käytännössä hänenkin luomusatonsa suuntaa enimmäkseen Helsingin hyviin ravintoloihin ja viljelyssä painottuvat harvinaisuudet. Suomen vilja-aitat ja perunapellot sijaitsevat todellisuudessa tukevasti kehäkolmosen ulkopuolella. Palsta-, kaupunki- tai parvekeviljely täydentää kaupunkilaisten ruokapöytää, mutta valtaosa tarvitsemastamme ruoasta kasvatetaan muualla.
Kirjassa oli varsin kevein perustein väitetty mm. lähellä tuotettua luomua muuta ruokaa ravinteikkaammaksi. Luomun terveysvaikutuksista ja ravinteikkuudesta on kuitenkin toisistaan poikkeavaa tutkimustietoa. Luomu ei myöskään yksioikoisesti ole paras valinta ruokkimaan kasvavaa väestöä. Esimerkiksi samasta pinta-alasta saatavat pienemmät sadot voivat itseasiassa tarkoittaa merkittävästi suurempaa peltopinta-alan tarvetta, mikä puolestaan johtaa kiihtyviin sademetsien hakkuisiin. Olisi hienoa, jos maailman ruokatuotantoon ja puhtaaseen ruokaan olisi niin yksioikoinen totuus kuin kirjassa annetaan ymmärtää. Maailmassa, jossa on helppo suodattaa tietomäärästä vain omaa mielipidettä myötäilevät tiedonsirpaleet, tekee kuitenkin hyvää ravistella ajatuksiaan eri tavoin ajattelevien ihmisten näkemyksillä. Siinä mielessä kirja oli virkistävää luettavaa.
Kirja oli lähes ideologinen julistus kaupunkiviljelyn puolesta, mutta olisin arvostanut hiukan laaja-alaisempaa näkemystä asiaan. Paljon huomiota saaneiden, lehdistön hellimien Dodon, Kääntöpöydän ja Savoyn kattopuutarhan sijaan olisi voinut kaivaa tuoreempiakin esimerkkejä urbaaneista viljelijöistä. Kun pääsin Tavin täydentäväksi lääketieteeksi kutsuman parantamisen yli, sain kirjasta myös paljon hyödyllistä tietoa. Etanoiden riivaamana kaupunkiviljelijänä aion yrittää suojata salaattejani noilta niljakkailta tuholaisilta kirvelin avulla, jonka Tavi mainitsee karkottavan niitä. Kirjasta selvisi myös, että mm. tillin ja härkäpavut voi huoletta kylvää jo nyt. Kiiruhdin saman tien siemenkauppaan ja lievitin viljelykuumetta kylvämllä tillin ja istuttamalla sipulit. Viljelykausi on nyt virallisesti avattu.
Varpu Tavi: Villiinny kaupunkiviljelijäksi (Gummerus). 2013
Taimikaupoille halajaville
Hyötykasviyhdistyksen Annalan taimitori on tänä vuonna torstaina 23.5. Aion mennä tutkimaan tarjontaa ja toivon tekeväni löytöjä, joita ei lähistön puutarhamyymälän kasvihuoneesta tai siementelineestä löydy. En ole aiemmin käynyt puutarhakauden avajaisissa, mutta kokeneempien innostus on päivien jälkeen ollut niin silmiinpistävää, että merkitsin taimitorin kalenteriin jo hyvissä ajoin. Tiluksillani olisi tilaa myös parille kiinnostavalle uutuudelle. Himoitsen kovasti karhunlaukkaa, mutta siitä saa leikellä satoa vasta toisena vuotena ja kovin pitkäaikaisia suunnitelmia ei tässä vaiheessa kannata tehdä, kun muutto on joka tapauksessa jossain vaiheessa (toivottavasti) edessä.
Annalan puutarha, Hämeentie 154, Helsinki
******
Vihertääkö viljelyinnostus siellä ruudun toisella puolella? Mitä penkkeihinne tai yrttiruukkuihinne on päätymässä? Itse haluaisin kokeilla shisoa – sekä vihreää että punaista, mutta se olisi ilmeisesti pitänyt jo istuttaa. Laitan siis toiveeni Annalaan, ehkä sieltä löytyy jotain kiinnostavaa uutta.
Kirjakuvat: Gummerus ja Martat
Ihana postaus ja hyviä kirjavinkkejä! Sitten kun saan ameriikoista tilaamani villipurjot kasvamaan niin lupaan niistä sinulle juuripaakun! Se on käsittääkseni hieman vastaava ulkomuodoltaan kuin karhunlaukka (jota sitäkin haluaisin kokeilla) mutta maku lienee hieman eri.
Liisa, sinä saatat olla idolini. Ikinä villipurjoista kuullutkaan.
Ja huomenna on muuten taimimyynti myös Keravan vankilan puutarhalla. Kannattaa suunnata sinne, hyvä valikoima, edullista ja myös muuta kuin ihan “peruskauraa”.
Kivat kirjat. Minä olen myös puutarhakirjaostokiellossa. Siis sen keittokirjaostokiellon lisäksi… 😀
Parsan juurakoita kantsii kysyä juuri sieltä Annalasta, taimia Sofian lehdon puutarhalta.
Hyvä, kun muistutit siitä Sofianlehdosta. Sinne täytyy suunnata pikimmiten. Harmittavasti olen huomisen poissa Keravan liepeiltä!
Suosittelen niitä juurakoita ensisijaisesti, jos vaan saat Annalasta. Ovat ainakin meillä olleet terhakkaampia heti alusta nuo juurakot kuin taimet.
Minä en ole yhtään varma vielä, uskallanko ryhtyä parsan viljelyyn, mutta ajattelin käväistä siellä Sofianlehdossa katsomassa muutenkin tarjontaa.
Täällä ollaan vasta ihan alkumetreillä, tänä kesänä en saa varmasti muuta kuin raparperit istutettua.. Ensi kesänä sitten jatketaan 🙂 Kiitos kirjavinkeistä!
Raparperit ovat loistava alku. Minä olen aina nenä kiinni anopin puskissa samantien, kun ensimmäiset varret alkavat olla syötävässä pituudessa – eli pian!
Täälläkin on hurahdettu aivan totaalisesti viljelyyn. Viime vuonna ruukuissa kasvattamani yrtit menestyivät aika huonosti, mutta nyt lasitetulla parvekkeella oleva viljelylaatikko on saanut ainakin innostuksen heräämään. Laatikossa ei mitään juureksia tai vastaavia viljellä, mutta monenlaista yrttiä olen sinne jo laittanut (huomenna vähän lisää ja toivottavasti myös kuvia blogiin) ja kirsikkatomaatinkin hankin. Tomaatti näyttää viihtyvän! Bonuskorttina aion huomenna istuttaa salkopapua, saa nähdä miten se viihtyy ja menestyy. Nyt alkoi kyllä houkutella tuo taloyhtiön pihalla viljely – meillä kun on aika iso ja vehreä piha eikä kukaan varmasti pahastuisi jos johonkin nurkkaan jotain lykkäisin. Hmm…
Minä ehdotin asiaa taloyhtiön kokouksessa, kaikki olivat vain oikein tyytyväisiä. Yksi halusi lisäkseni niitä laatikoita ja olen huomannut, ettö muutkin seurailevat kasvua. Suosittelen juttelemaan asiasta, meillä vastaanotto oli ainakin tosi positiivinen. Ja jos haluat ehtiä täksi kesäksi, juttelet vaan naapureiden kanssa ja kysäiset hallitukselta.
Hyvin ehtii vielä shison kylvää potteihin! Ulos taimet voi istuttaa yöpakkasten jälkeen, ja yllättävän pienistäkin ne lähtevät kasvuun, kun vaan saavat juurensa syvälle multaan. Onnea yritykselle!
Kiitos vinkistä, menen siis siemenostoksille. Tosin onnistuin löytämään vain punaisen shison lehtiä, mutta ehkä siitä voi aloittaa. Oletko törmännyt vihreän shison siemeniin?
Olen etsinyt niitä vihreän shison siemeniä kanssa, mutta laihoin tuloksin. Jos jostain löytyy, niin saa laittaa tänne kanssa vinkkiä!
Toisena koululääketieteen kannattaja taidan jättää tuon hurmoskirjan väliin. Kiitos kirja-arvosteluista. Olin juuri noita teoksia vähän katsellutkin.
Minä olen kaiken hurmoksen suhteen kauhea skeptikko 😉
Pidetään silmät auki vihreän shison suhteen. Lupaan vinkata sinulle, jos tulee vastaan,.
Arvaa kuka ei oo tehny vielä mitään kasvimaansa eteen?
No justhan tässä on vasta routa lähtenyt maasta, ei pidä liikaa hoppuilla.
Täällähän vihertää myös, vaikka tällä hetkellä onkin melko tasaisen harmaata, ainakin palstalla. Minähän olen sitä mieltä, että molempi parempi, ja kolmin vielä kivempaa 🙂 Eli olin siinä onnellisessa tilanteessa, että saan viljellä muutamaa laatikkoa ja suurta määrää ruukkuja omalla pihalla, kaupungin (savista) vuokrapalstaa alle kilometrin päässä ja vielä jakaa huomioni mökin kasvi- ja marjamaalle.
Minä olen selaillut noita ja vähän kaikkia muitakin krijoja, ja kaikki tuntuvat kivoilta. Mutta se mitä kaipaan, olisi kirja jossa kerrottaisiin myös niistä vähän vaatimattomimmista palstapaikoista. Ainakin pääkaupunkiseudulla monet palstat ovat tiukkaa savimaata, joka vaatii melkoista työtä että sen saa tuottamaan muutakin kuin sipulia. Minusta ihmiset tarvitsisivat neuvoa ja ennen kaikkea rohkaisua jatkamaan vuodesta toiseen. Tuollakin palsta-alueella näkee monia jotka aloittavat innosta puhkuen, mutta ensimmäisen vuoden kivikova savi ja järjetön määrä rikkakasveja masentavat eivätkä he tule enää seuraavana vuotena, vaikka siitähän se kiva on alkamassa. Tuntuu vaan, että kirjat on kuvattu niilla paratiisimaisilla multavilla paikoilla 😉
Tuo on varmaan ihan totta. Minä olen saanut edes pienen tajun siitä, miten kovaa viljeleminen voi olla seuratessani sinun sitkeyttäsi. Viljelylaatikoissa ostomullassa se on helppoa ja kivaa – sellaista kirjoissa kuvattua paratiisia 😉 Käytännössä vaikkapa rikkakasveja on hyvin vähän ja nekin sellaisia helposti poisnykäistäviä yksilöitä.
Mahtavat vinkit, kiitos! Heti maanantaina kirjastoon.
Ps: oman maan parsat, en uskalla edes haaveilla…
Oman maan parsat kuullostavat minustakin jotenkin kaukaiselta utopialta. Tusla on kyllä rohkaissut kovasti…
Jonna, tämä oli kyllä niin hyvän mielen postaus! Ja sai taas haaveilemaan siirtolapuutarhamökistä…
Hahaa, minäkin huomaan aina välillä haaveilevani siirtolapuutarhamökistä, mutta jotenkin luulen, että tosielämässä se yhteisöllisyys saattaisi olla minulle liikaa.