Parmesan-ruohosipuliskonssit
Tiesittekö, että tällä viikolla vietetään jokavuotista nuukuusviikkoa? Siinä missä piheys on hiukan vastenmielistä ja itsekeskeistä, nuukuudessa on jotain kummallisen viehättävää. Se on mummoni ja äitini sukupolven katuviisautta. Sitä, että syödään se mitä ostetaan ja ostetaan vain se mitä tarvitaan.
Seitsemänkymmentäluvulta alkanut laajempi elintason nousu on ilmeisesti saavuttanut sen pisteen, että olemme kyllästäneet itsemme tavaralla. Muutaman vuoden takainen vuoden nuori taiteilija Anna Tuori totesi juuri haastattelussa: “Tykkään shopata, vaikka se ei enää olekaan muodikasta”. Käänne siihen, että tavarasta kieltäytymisestä on tullut ostamisen sijaan trendikästä, on ollut nopea. Niin nopea, että en usko, että se todellisuudessa näkyy kovinkaan monessa kodissa. Määrän sijaan halutaan vain parasta, mutta siinä sivussa nurkat täyttyvät myös määrästä. 70-luvun peruskoti ei olisi antanut aihetta dokumenttiin, jossa luovutaan kaikesta tavarasta ja haetaan yksi päivässä takaisin tarpeellisuusjärjestyksessä.
Kun katson ympärilleni kodissamme, joudun toteamaan, että hiukan enemmän mielenhallintaa olisi voinut harrastaa jo kaupassa, vaikka en oman elämäni leostraniukseksi pyrikään. Yritän vakuuttaa itselleni, että olen valikoiva kuluttaja ja pyrin ostamaan tarpeeseen, koska turha tavara ahdistaa minua ja tukkii pienen asuntomme. Rehellisyyden nimissä on pakko todeta, että tarve on kovin venyvä käsite. Meille ei tarvita yhtään kippoa, kuppia tai pöytäliinaa (toivottavasti mieheni ei lue tätä), mutta kummasti niitä tarttuu matkaan tasaisin väliajoin – hyvä muotoiluhan on investointi. Tarve vai halu, siinäpä pulma. Aika harvoin sitä katuu tekemättä jäänyttä ostosta – joskus kyllä.
Samalla, kun olen miettinyt kuluttamistani, olen yrittänyt venyttää nuukuuden hyvettä myös ruokaan. Se ei suinkaan ole tarkoittanut, ettenkö edelleen ilolla kantaisi ahkerasti rahaa hyviin ravintoloihin ja satsaisi laadukkaisiin raaka-aineisiin. Enemmänkin olen pyrkinyt siihen, että syömme, mitä ostamme ja ostamme vain sen verran kuin tarvitsemme. Jääkaappi kokataan mahdollisimman tyhjäksi ennen seuraavaa kunnon kauppakeikkaa. Jos tänään menee puolikas fenkoli pastaan, huomenna loppu syödään kalan lisukkeena. Suunnitelmallisuus, kaikkien raaka-aineiden hyödyntäminen ja sesonkien suosiminen ovat alentaneet myös kauppalaskua ilman, että sillä olisi ollut vaikutusta ruoan makuun tai laatuun. Tunnustan tosin, ettei meillä sitä mitenkään sentilleen seurata, mutta näppituntumalla lasku on aiempaa pienempi.
Tämä viikko meillä siis nuukaillaan ja kokataan kohtuullisen pullistelevaa jääkaappia tyhjäksi. Nämä skonssit ovat lämmittelyä nuukailulle. Hävikistä herkuksi -hengessä ne ovat syntyneet piimäparta-kummipoikani jättämästä vajaasta piimäpurkista, parmesanjuustonkannikasta ja ruohosipulin jämistä. Olen muutamaan kertaan hakenut oikeaa juuston määrää ja leivoin samat skonssit useampaan kertaan samaisesta piimäpurkista välillä parmesanista välillä pecorinosta. Nyt resepti on siinä pisteessä, että sen voi julkaista muidenkin iloksi. Skonsseja parempaa viikonloppuaamujen suolaista palaa parempaa ei olekaan. Ne syntyvät alusta loppuun puolessa tunnissa.
Kannattaa huomioida, että annos on pieni. Skonssit ovat parhaimmillaan samana päivänä, joten niitä ei ylenmääräisesti kannata leipoa – paitsi tietenkin, jos seinäntakana asuu mukavia naapureita. Kannattaa vilkaista myös Leibomo Limbun oiva skonssiohje.
Parmesan-ruohosipuliskonssit
(tulostettava versio reseptistä)
noin 4 kpl
2 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl parmesania tai pecorinoa raastettuna
1/2 tl ruokasoodaa
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 rkl silputtua ruohosipulia
80 g voita
1 dl piimää
1. Sekoita kaikki kuivat aineet ja ruohosipuli.
2. Nypi joukkoon voi.
3. Sekoita nopeasti joukkoon piimä. Älä vaivaa, skonssien leivonnassa on olennaista, että ei synny sitkoa, jotta saat ilmavia ja pehmeitä skonsseja.
4. Taputtele taikina pöydälle paksuksi levyksi ja leikkaa pyöreällä muotilla skonsseja (tai nosta sopivina kasoina pellille).
5. Voitele voisulalla ja paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Jätä melko vaaleiksi, silloin ne ovat mehevimmillään.
Vähän samoin periaattein yritän minäkin mennä…
Herkullisen näköiset skonssit 🙂
Välillä aina hyvät periaatteet unohtuvat, mutta onneksi pääsääntöisesti linja pitää…
Skonsseja ei olekaan tullut tehtyä pitkiin aikoihin.. Herkullisen kuuloinen resepti.
Hyvää vaihtelua perusskonsseihin. Minulle skonssit ovat suolainen herkku, joten tämä suuntaa siihen suuntaan.
Ihanan näköiset skonssit! Mikään, missä on parmesaania, ei vaan voi maistua huonolta. Minä olen viime aikoina heittänyt enemmän ruokaa roskiin kuin aikoihin (en siis paljon, mutta enemmän kuin aiemmin), ja tämä on häirinnyt minua. Lähinnä tämä on johtunut kiireestä työ- ja vapaa-ajalla, kun en ole jaksanut ja ehtinyt käydä jää- ja ruokakaappien sisältöä tarpeeksi läpi. Pitänee siis ottaa itsellekin nuukuusviikko työn alle – tähän voisi sisältyä ainakin poron ja marjojen syöntiä pakkasesta ja jääkaapin vihanneslokeron tyhjennystä ennen seuraavaa kunnon kauppareissua.
Meilläkin sekä porot että marjat pitäisi syödä pois pakastimesta ja muutenkin tyhjentää se ennen kesän sesonkia.
En ole skonsseja tehnyt varmaan koskaan… Piimää meillä ei juoda, mutta maidosta voisin tehdä, siinä tulisi käytettyä sopivasti viikonloppuaamujen latesta ylijäävä maitokin.
Jotakin vähän hapanta kannattaa varmaan laittaa myös joukkoon, jos jätät piimän pois.
Nuukus – kauhea ajatus! 😀 Ei vaineskaan, terve kunnioitus rahaa ja luonnonvaroja kohtaan kunniaan, oli sitten kyse ruoasta, kipoista tai vaatteista. Harkitsen nykyään ostokset joka kaupassa tarkkaan, etenkin vaatteiden kohdalla.
Niin minäkin, mutta välillä voisin harkita vähän vähemmänkin tarkkaan, kun garderrobi kaipaisi päivittämistä.
Mutta oikeassa olet, turha kuluttaminen on – no, turhaa – ja terve kunnioitus luonnonvaroja kohtaan on hienosti sanottu.
Marjat on onneksi meillä jo melkein syöty, mutta poroa olis vielä. Mun pitäisikin alkaa liemen keittelyyn, kuten olitkin jo ehtinyt tehdä.
Olen Limbun skonssien suuri fani. En kyllä tajua, miksen ole kokeillut tuota sun julkaisemaa Limbbu-reseptiä. Tai tätä. Vappubrunssi onneksi jo häämöttelee horisontissa.
Kaikkea ei vaan aina ennätä. Mutta Limbun skonssien reseptistä on todettava, että harvoin pääsee kotioloissa niin lähelle oikeaa kuin Limbun skonssien kohdalla. Suosittelen testaamaan.
Näistä tuli todella hyviä ja menivät kuin kuumille kiville. Pitää tehdä pian uudelleen. Piimäparran ansiosta ainakin piimää on aina jääkaapissa.
Piimäparta voi tuoda tänne tuliaisia ensi kerran, kun tulette. Meillä ei tahdo se loppu oikein upota mihinkään.