Avokadopasta
Suhtauduin avokadopastaan todella epäluuloisesti. Ajatus pastasta ja avokadosta yhdessä ei herättänyt minkäänlaista mielihalua ja synnynnäisenä skeptikkona voin huoletta jättäytyä hypetyksen äärellä viimeiseksi reliikiksi. Kun resepti kuitenkin levisi viruksen tavoin ja nosti samalla koko kirjan mahtaviin myyntilukemiin, minua alkoi kiinnostaa avokadopasta ilmiönä: Miten yhdestä ruokaohjeesta voi tulla tällainen hitti?
Syksyn mittaan olen lueskellut lähes klassikoksi noussutta Malcolm Gladwellin The Tipping Point -kirjaa, jossa avataan ilmiöiden, trendien ja epidemioiden syntyä ja pohditaan, miksi toiset ilmiöt lentävät ja toiset jäävät jalkoihin, miten pieni joukko ihmisiä voi nostaa asioita muiden huulille tai ostoskoreihin. Suurimmat ilmiöt syntyvät aina osittain onnenkantamoisena, mutta Gladwellin kirjassaan nostamat tekijät ovat helposti tunnistettavissa myös avokadopastan nousussa.
Ilmiöt ovat aina nousseet yksittäisistä ihmisistä ja pienistä edelläkävijöiden ryhmistä. Hanna ja Alexander Gullichsenin kirjoittaman Safkaa-kirjan taitavassa markkinoinnissa on luotettu verkostojen voimaan. Suositussa Chicling-blogissa on seurattu kirjan syntyä alkumetreiltä saakka, kirja sai ensimmäiset seuraajansa blogin ansiosta paljon ennen kuin painokoneet käynnistyivät. Bloggaajana Hanna tunsi omansa: Mitään toista ruokakirjaa ei ole tuotu yhtä kattavasti ja systemaattisesti esille ruokabloggaajille. Se tuotti hedelmää: Ensimmäiset kirjoitukset ilmestyivät heti julkkareita seuraavana päivänä ja sen jälkeen niitä on tullut kymmeniä ja kymmeniä. Käsi ylös, kuka ei ole kirjoittanut Safkaa-kirjasta tai avokadopastasta blogissaan tai Facebook-päivityksessään?
Maailmaan mahtuu nykyään paljon ruokapuhetta. Ruoasta puhutaan, ruokaa kuvataan, ruokavalokuvia jaetaan sosiaalisessa mediassa. Harva vietti aikaa keittiössä tai ravintolassa muutama vuosi sitten kameran kanssa tai ainakaan levitti syömänsä ruoan ilosanomaa tuttavapiirissään. Avokadopastan leviäminen perustui juuri tähän: Pakkohan se oli kokeilla, saako tämä pasta minutkin itkemään. Ei saanut, mutta läheltä piti -viestit levisivät kuvineen Facebook-seinillä.
Avokadopasta on varmasti osoitus sosiaalisen median voimasta ilmiöiden alullepanijana, edelleen kuitenkin massamedia näytti mahtinsa juuri siinä, mihin se nimensä mukaisesti sopii – massojen tavoittamisessa. Olisiko kirjasta otettu painosta toisensa jälkeen, jos massamedia ei olisi tarttunut sosiaalisessa mediassa nousseeseen ilmiöön? Aamutelevisio, naistenlehdet, media toisensa jälkeen on nostanut joko kirjan tai sen tekijät esille avokadopastan siivittämänä. Ilmiö sai ehkä alkunsa sosiaalisesta mediasta, mutta itse uskon, että käännekohta, joka räjäytti pankin oli ensimmäinen artikkeli laajalevikkisessä sanomalehdessä. Onnekkaasti se oli erittäin positiivinen juttu maan luetuimmassa päivälehdessä. Hesarin artikkelin jälkeen Stockalla myytiin ei-oota pecorinon suhteen. Sen jälkeen uutisten kierre sai pontta itsestään: Pecorinon, lehtipersiljan ja avokadon loppumisesta saatiin uutinen. Suuren yleisön tavoittamiseen tarvittiin edelleen joukkoviestimiä.
Gladwellin mukaan ilmiön leviämisessä kriittistä on siihen liittyvien viestin tarttuvuus. Onko mitään tarttuvampaa kuin rakkaustarinat? Avokadopastaan liitetty tarina, jonka mukaan pasta liikutti maukkaudellaan Hannan ensitreffeillä lähes kyyneliin, on varmasti ollut kriittisessä asemassa viestin leviämisessä. Rakkaus, tuo ikiaikainen kassamagneetti. Mikään määrä onnenkyyneleitä ei kuitenkaan olisi tehnyt maailman parhaasta tomaattikastikkeesta avokadopastan kaltaista hittiä. Avokadon ja pastan yllättävä ja outo liitto oli juuri se viimeinen kierre, joka teki asiasta kiinnostavan. Tätähän on pakko kokeilla. Lähtökohtaisesti sen ei pitänyt olla hyvää, mutta se on yllättänyt monet positiivisesti. Omastakin tuttavapiiristäni löytyy niitä, jotka lappavat sitä suoraan kattilasta ja niitä, joiden mielestä siitä vouhkaaminen on lähinnä paljon melua tyhjästä. Niitä, jotka ovat ihastuneet on keskustelun perusteella paljon, paljon enemmän.
Resepti on myös riittävän helppo, jotta se voi levitä kulovalkean tavoin. Muutama ainesosa, vähän pilkkomista ja pastan keittämistä. Siihen pystyy suurin osa suomalaisista kotikokeista. Ainekset ovat helposti saatavilla, eivätkä maksa maltaita. Murun taivaallinen tryffelirisotto, joka aloitetaan liemen keittämisestä ja sisältää kalliita, hankalasti saatavia raaka-aineita ei koskaan valloittaisi samassa mittakaavassa suomalaisia keittiöitä.
Gladwell muistuttaa, ettei yksikään ilmiö ei synny erillisenä ympäröivästä todellisuudesta. Avokadopastan synnyssä avainasemassa onkin nähdäkseni ollut yllättävä taho, jota ei tässä yhteydessä ole juuri esiinnostettu, nimittäin useimpien naapurustosta tuttu K. Taikasana on syöntikypsä avokado. Muutama vuosi sitten Pohjolan perällä oli avokadojen kehitysmaa, jossa vaihtoehtoina olivat raaka ja mätä, pahimmassa tapauksessa yhdistyneenä samassa hedelmässä. Avokadon ystävät kypsyttivät hedelmiä sanomalehtiin käärittyinä ja mieliteko piti osata aavistaa jo päiviä etukäteen, silti kypsyminen oli tuurissaan. Avokadopastasta olisi tuskin syntynyt hittiä, jos ensimmäiset kokeilijat olisivat hampaat irvessä syöneet puoliraa’asta tai puolimädästä avokadosta kokattua pastaa. Tuskinpa Facebookissa ja blogeissa olisi kauaa intoiltu kitkerästä ja tympeästä pastasta. Markkinointi & mainonta -lehden mukaan Keskossa oli haistettu Ruotsin vahva avokadotrendi jo huomattavasti ennen avokadopastaa. Markkinoille tuotiin syöntikypsät Pirkka-avokadot, joiden myynnin kasvu oli eksponentiaalinen jo ennen tätä syksyä. Tänä syksynä ne onkin sitten viety käsistä. Ilmiön synnylle olivat ajan lisäksi kypsiä myös avokadot.
Siinä vaiheessa kun äitini kysyi: “Oletko kuullut uudesta keittokirjasta, jonka on tehnyt joka bloggaaja? Se voisi olla mukava joululahja”, ajattelin, että suuri yleisö on nyt saavutettu. Seuraukset ovat olleet sen mukaiset: Viides painos keittokirjasta puolen vuoden sisällä julkaisusta, vakiopaikka ostetuimpien tietokirjojen joukossa, paikka suuren kirjakauppaketjun joulumainonnassa, avokadopastasta Googlen Zeitgeist-raportin mukaan hauissa eniten nousussa ollut ruokaresepti.
Kirja on toki hyvä ja vakiinnuttanut paikkansa meidänkin keittokirjahyllyssämme, mutta tällaisessa menestyksessä on ollut onni myötä. Onnea on avitettu taitavalla markkinoinnilla ja lisäksi aika oli kypsä avokadopastan kaltaiselle uudelle yllättävälle ruoalle. Miten tuollainen menestysresepti toistetaan? Odotan mielenkiinnolla seuraavaa yllättäjää. Mitä syitä te keksitte sille, miksi se tällä kertaa oli juuri avokadopasta?
***
Pakkohan nyt viimeistään oli sitten testata myös se itse pasta. Ei meilläkään kyyneliä vuodatettu – ei lähimainkaan, mutta epäilevä tuomas joutui kyllä kääntämään takkinsa: Hyvä, virkistävän erilainen pasta, jota on ehditty kokkaamaan jo useampaan otteeseen. Olen lisännyt hiukan chilin määrää ja valikoin aina pienehkön limetin, jotta limetti ei lyö kaiken muun yli. Ilman limettiä pastasta tulee todella löysä eli liikaa sitä ei kannata vähentää. Muuten mennään uskollisesti alkuperäisen ohjeen mukaan.
Avokadopasta
kahdelle
1 avokado
1 pieni valkosipulin kynsi
puolikas chili (siemenet poistettuna)
1/4 dl oliiviöljyä
1/2 limetin mehu
kourallinen lehtipersiljaa
kourallinen basilikaa
1/2 dl pecorinoa
1/2 dl parmesania
suolaa
mustapippuria
200-250 g spaghettia
1. Laita pastan keitinvesi kiehumaan. Mausta se kunnolla suolalla, kun se kiehuu. Lisää pasta kattilaan ja keitä ohjeen mukaan al denteksi.
2. Pastan kiehuessa pilko avokado, valkosipulit, chili ja yrtit kulhoon. Erityisesti valkosipuli kannattaa vetää todella pieneksi, valkosipulin palaset eivät maistu raakana erityisen hyvälle. Raasta joukkoon juustot, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja maista, että kastike on riittävän suolaista.
3. Ota noin desin verran pastan keitinvettä sivuun. Valuta pasta. Kaada se kastikkeen joukkoon ja sekoita kunnolla sekaisin. Lisää keitinvettä tarpeen mukaan (noin 1/2 desiä).
Ruokapuheita myös suolaa&hunajaa Facebook-sivulla.
Hyvä kirjoitus!
Nostan käpäläni, olen taas erilainen… Meillä on tehty avokadosta pastaa lohen ja valkosipulin kanssa ennen tätä trendiversiota, jota emme ole testanneet. Avokadot ja pecorinot olivat JKL:stäkin lopussa pahimman suosion aikaan.
Olen kyllä isosti iloinen avokadotarjonnan paranemisesta ja kaikista syistä, jotka saavat ihmiset kokkaamaan itse.
Ihan samaa mieltä, kaikki mikä innostaa kokkaamaan itse on positiivista. Ehkä tämä taas muistuttaa, miten helppoa on tehdä itse hyvää ruokaa.
Ujosti käsi ylös… Hyvä kirjoitus.
Ei yhtää ujosti tarvitse, sinähän et liiku massojen mukana vaan edelläkävijöiden joukossa rouva nyhtöpossu.
Kiitos!
Oih, pitäisikö harkita nimenmuutosta! 😀
No nyt viimeistään 😉
Todella mielenkiintoinen kirjoitus. Minä itse taivun rakkaustarinan innoittamiseen ja toisaalta sosiaalisen median taitavaan hyödyntämiseen – jos ilmiö ei olisi aluksi noussut/nostettu sosiaalisessa mediassa, kohua tähän tyyliin ei varmaankaan olisi tullut.
Tunnustus: meillä ei vieläkään ole tehty avokadopastaa. itse en suuremmin perusta koko avokadosta, mutta aion kyllä jonain päivänä reseptiä kokeilla.
Ja kyllä, olen silti blogannut kirjasta – possukastikkeen.
Ja luulenpa, että sosiaalinen media syttyi osin juuri tuosta rakkaustarinasta.
Kiinnostava teksti! Minä olen kyllä tehnyt avokadopastaa ja seurannut kirjan syntyä Chicling-blogissa, ostin kirjan jopa äidilleni joululahjaksi, mutta jostain syystä ei ole huvittanut omaan blogiin aiheesta kirjoittaa. Onhan pasta hyvää, ei siinä mitään, en vain jaksa olla niin innostunut aiheesta juuri sen takia, että se tuntuu jo niin loppuun kirjoitetulta – ei ole enää uutta sanottavaa. En yleensäkään jaksa lukea loputtomia saman aiheen toistoja blogeista, kuten reportaaseja samoista kekkereistä jne. Ilmiö on kyllä jännittävä, en ole minkään muun ruokakirjan kohdalla nähnyt samanmoista voittokulkua, ehkä aiemmin ei vain ole osattu hyödyntää sosiaalista mediaa yhtä hyvin… Olisi myös kiinnostava tietää kuinka harkittu strategia tuo on kirjan markkinnnissa ollut. Kirja on toki hyvä, joten mielelläänhän sille menestyksen suo!
Kuvittelisin, että strategia on ollut harkittu, mutta sen onnistumisestahan ei ole takeita. Olen enemmänkin yllättynyt siitä, miten vähän muut kustannusyhtiöt tekevät samaa. Pienillä oivalluksilla varmasti saisi aika lailla näkyvyyttä kiinnostaville kirjoille.
Minäkin muuten käärin kirjan pakettiin äidilleni joululahjaksi.
Luimupupu sen jo ehtikin sanoa, hyvin sanottu. Tykkään kovasti näistä sun analysoivista kirjoituksista! 🙂
Olen omasta poterostani ihaillut myös Safkaa-kirjan taitavaa markkinointia ja ilahtunut niistä onnenkantamoisista myös. Niitähän tarvitaan aina. Hyvän ruuan ja itse kokkaamisen edistäminen on aina positiivista!
Tosin, välillä tällainen FB-anti-ihminen anonyymibloggari jaksaa hämmästellä ihmisten rohkeutta laittaa oma elämänsä jakoon. Hämmästellä ja ihaillakin. Siinähän taitaa piillä osa onnistumisen taikaa, oman itsensä brändäämistä.
Ja tunnustan, kyllä sitä avokadopastaa meilläkin on tehty jo useampi setti. Vaikka miespuolinen kuulemma mieluummin mättääkin hyvää tartaria kuin tätä pastaa. 😉
Ihan ohuesti medianäkyvyydessä viittasin ihan samaan eli siihen, että on valmis asettautumaan julkisuuteen. Juuri kävelin lehtihyllyn ohi ja kahdessa lehdessä oli juttu Hannasta mainittu kannessa. Julkisuudesta on varmasti ollut hyötyä kirjan myynnin kannalta. Mutta mikään julkisuus tai paraskaan markkinointi ei nosta huonoa kirjaa, vaikka lentokorkeuteen varmasti vaikuttaakin.
Ja kiitos Tusla kehuista, näitä tykkään kovasti kirjoittaa. Ihanaa, että joku tykkää lukea.
Tätä onkin tullut pohdittua syksyn aikana. Kuten totesitkin, en minäkään usko että tuunattu tomaattikastike olisi saanut Hannaa kyynelehtimään. Salaisuus lienee, liikkiksen tarinan lisäksi, juurikin avokadopastan “outoudessa”. Se on tarpeeksi erikoinen nousemaan esiin perusreseptien joukosta, jotain uutta mitä ihmiset eivät olleet kokeilleet. Ja vieläpä helppo toteuttaa.
Ja tietenkin markkinointitapa osui nappiin. Kirjaa puffattiin Chicling-blogissa ja facebookissa pienillä täkyillä jo viime talvesta asti tyyliin “mitä mieltä olette tulevan kirjan kannesta?”, “tässä pari reseptiä työn alla olevasta Safkaa-kirjasta, maistuisiko teille lukijat?”. Kirjaa odotettiin kieli pitkällä jo pitkin kesää ennen kuin se oli edes ilmestynyt.
Hanna ja Alex ymmärsivät tehdä sen mikä esim. Ruotsissa osattiin tehdä jo 3-4 vuotta sitten, eli uskottiin sosiaalisen median voimaan. Blogit olivat jo levittäneet avokadopastan ilosanomaa ja sen hypetyksen vanavedessä Hesari julkaisi reseptin ja aamutv halusi haastatella Hannaa ilmiöstä.
Eli sanonpahan vaan, että hurraa bloggarit!
Ja taas ollaan kaikesta ihan samaa mieltä, hyvää pohdintaa siellä!
Hyvin kirjoitettu!
Itseä kyllä hymyilytti, kun joulun jälkeen ison kauppaketjun mainoksessa kerrottiin tarjouksessa olevan… avokadot! Tällaista tarjousta tuskin olisi ilman avokadopastaa tehty. 🙂
Kiitos.
Niinpä ja nyt niitä myös melkein aina saa, kun on kysyntää. Hieno lieveilmiö sekin.
Meidän ruokapöytäkeskustelussa nousi esiin Hannan ja Alexanderin sukunimi – pointti jota edes kukaan tässä keskustelussa ei maininnut. Äitini, joka ei seuraa blogeja ja joka selaili kirjan yksinkertaiset tomaatti-mozzarella-salaattireseptit läpi, oli vankasti sitä mieltä, että ilman Gullichsenin nimeä ei kirjaa olisi koskaan tehty, tai vaikka olisikin, se ei olisi ollut niin suosittu. Minulle taas ei kirjailijoiden sukunimi sanonut (tai sano) tuon taivaallista ja olin seurannut sen syntyä ainoastaan blogimaailman ja somen kautta. Sanotaanko näin, ettei meidän kiivaahko keskustelu saanut aikaan mitään tolkullista lopputulosta, mutta takaraivooni jäi kytemään pieni pohdinta siitä, mitä tapahtuisi kun minä, joka en ole kuuluisan suomenruotsalaisen taideperheen ravintoloitsijavesa, tarjoaisin kustantamolle ihan tavallisen pastan reseptiä ja bloggaisin siitä?
Omat vahvat verkostot ja ansiot alalta eivät varmaan ole koskaan ole haitaksi. Itse en usko, että kyse on niinkään sukunimestä, mutta varmasti on hyötyä, että on jossain määrin tunnettu ja näyttöä alalta. Sekä Maxillilla että Raflalla samoin kuin Chiclingillä on omat faninsa, se auttaa alkuun.
Käsi nousee täällä rohkeasti ylös, meillä ei ole tätä pastaa vielä kokattu. Lähinnä kyllä sen takia etten usko sen lapsille maistuvan. Avocadoon totuttelu vielä vähän vaiheessa enkä kovin usein jaksa eri ruokia aikuisille ja lapsille kokata.
Ilmiö on ollut todella mielenkiintoinen ja aiheesta saisi hyvää materiaalia somen hyödyntämisestä markkinoinnissa kirjaan tai muuhun julkaisuun. Tässä tapauksessa se taisi onnistua paremmin kuin hyvin. Aivan mahtava analysoiva kirjoitus sinulta, kiitos! Lisää näitä! Tässäpä muuten myös hyvää aineistoa välipäivinä opiskeluihin työnalla olevaan esseeseeni ;).
No onpas hienoa, jos tästä on apua esseeseen. Jos aihealue kiinnostaa enemmän, kannattaa ehdottomasti tarttua Gladwelliin.
Hyvä kirjoitus Jonna! Oli todella mielenkiintoista,miten tuosta avokaadopastasta tuli sellainen ilmiö. Kiinnostuin siitä koska se sisälsi aineksia joista pidän:avokaadoa,yrttejä,chiliä,valkosipulia sekä limeä. Tein sitä mutta tavallisen pastan sijaan käytin sobanuudeleita ja toisen kerran riisinuudeleita ja ihan hyvää oli niinkin. Omaani laitoin reilusti enemmän yrttejä;sekä persiljaa ,basilikaa kuin myöskin tuoretta korianteria.Annoin ohjeeni täällä asuvalle brasilialaiselle tuttavalleni,joka miehensä kanssa ihastui avokaadopastaan niin,että tekivät sitä usean kerran!
Kiitos Yaelian. Minustakin se on itseasiassa hyvä pasta – tykkään kaikista raaka-aineista, joten ei niillä pahasti voi mennä pieleen. Ohje kestää siis näemmä jopa kansainvälisen levityksen 😉
Hieno kirjoitus, todellakin! Minäkin tykkään lukea näitä sinun pohdintoja ajan ilmiöstä, on hienoa kun joku osaa pukea ne niin hyvin sanoiksi. Minä näen maailman jotenkin niin yksinkertaisesti, etten osaa hehkuttaa/analysoida asioita (=ne vaan ovat), ja silloin kirjoitukseni väkisinkin ovat tasapaksuja. Olenkin tullut siihen tulokseen, etten ole ruokabloggari, kunhan vaan pidän keittokirjaa netissä.
Myös minä joudun viittaamaan tässä harvassa joukossa, sillä en ole tehnyt avokadopastaa enkä muutenkaan ole kirjoittanut kirjasta mitään, possukastikkeeseen kommentoin yllättyneeni, että kuinka paljon on ihmisiä jotka eivät oel tehneet lihakastikkeita itse. Kiivi-allergikkona vältän myös avokadon ylenmääräistä käyttöä (=säästän sen guacamoleen), siinä on nimittäin samantyyppisiä antigeenejä kuin kiivissä, ja monilla kiivi (tai latex)-allergikoilla myös avokado ajan myötä alkaa aiheuttaa oireita.
Minä lisäisin vielä yhden suosion syyksi sen, että nyt iso joukko ihmisiä kokee että hei “minun hyvä kaveri” on toi jolla on toi kirja. Siis kun seuraa elämää blogista, ehkä käy jossain tilaisuudessa missä Hanna esiintyy, tulee tunne, että hei minä tunnen sen. Ja sehän tiedetään kuinka monet nykyään haluavat olla julkkiksia, tai ainakin niiden bestiksiä 🙂
Kiitos, onpas ollut ihanaa lukea näitä teidän kommenttejanne. Ja sinun “vain” keittokirjasi on pirun hyvä ruokablogi, opin sieltä joka kerta uutta.
Olen kyllä samaa mieltä tuosta sinun viimeisestä pointistasi. Hannan blogilla ja sen päiväkirjamaisuudella on varmasti ollut iso merkitys menestykselle.
sauvajyvänen, oot sinä ruokabloggari, meitä on monenlaisia!
Ja taas Nanna on niin oikeassa!
Hienoa, kun olet jaksanut pureutua mielenkiintoiseen ilmiöön!
Tunnustan etten ole minäkään tehnyt avokadopastaa…yksin ollessa tuntuu liian tuhdilta, ja tyttärellä taas on chiliallergia. Kirjan kyllä ostin jo syksyllä, mutta se matkasi Skotlantiin nuorison keittokirjastoon, joka taitaa käsittää jo kokonaiset 7 tai 8 kirjaa :).
Kahdelle tulee juuri hyvä määrä yhdestä avokadosta, mutta yhdellekin syntyisi hyvä niistä pikkuavokadoista, mitä satunnaisesti ainakin täällä näkee kaupassa.
Nuorison kotikirjasto on jo aikamoisen kattava. Kyllä noista kokkaa jo pitkään.
Hieno kirjoitus Jonna, vaihdetaanko aivoja joskus? Saat nämä hölskyvät multa, mä voisin välillä ajatella järkevästi sun omilla.
Kyllä olisin siinä vaihtokaupassa saamapuolella eli sopii minulle. Minä haluan sinun oivalluksesi ja järjettömän määrän tietoasi. Sopisiko vaikka ylihuomenna 😉
Minä nostan käteni ylös ja tosi korkealle! En ole syönyt avokadopastaa, en ole koskenutkaan Safkaa-kirjaan, en ole kirjoittanut avokadopastasta mitään facebookissa enkä myöskään aio. Mulle iskee tällaisissa hype-jutuissa yleensä ällötys ja ihan totta mua ei voisi vähempää kiinnostaa edes maistaa koko pastaa. En usko millään, että se voittaa millään mittarilla siskonmakkarapastaa (jota syötiin taas eilen ja tänään). 🙂
Tervetuloa skeptikkojen joukkoon 😉 Olin myös pitkään, että njaaa, en lähe ollenkaan tohon hommaan, sorruin elon tiellä, eikä se huono homma ollut ollenkaan.
Siskonmakkarapasta on kyllä pirun hyvää, kiitos taas, että muistutit siitä.
Olipas hyvä kirjoitus! Meillä tehtiin avokadopastaa heti sen Hesarin jutun jälkeen ja jo silloin tuntui että ollaan ihan jälkijunassa 😉 Pasta ei kyllä herättänyt intohimoja kuten odotin (siis koska se sisältää vain ja ainoastaan raaka-aineita joita rakastan, ei niinkään se rakkausteeman vuoksi) vaan oli oikeastaan aika laimea kokemus. Toinen kerta ei muuttanut sitä fiilistä, vaikka onhan se hyvää, mutta sai seuraamaan entistä kiinnostuneempana ja ehkä huvittuneenakin blogiposteja, artikkeleita ja facebookpäivityksiä aiheesta joita tosiaan on tullut kuin sieniä sateella. Tämä sun kirjoitus viimeisteli nyt tarinan, hieno selvitys. Jännä nähdä tuleeko, ja milloin tulee, seuraava resepti joka leviää tässä mittakaavassa.
Mittakaava on minulle mysteeri, mutta niinhän se monissa trendeissä ja ilmiöissä on. Itse olen saanut pastasta oikein hyvää ja myös ihan mitäänsanomatonta eri kerroilla. Suola, chili ja lime sekä tietenkin avokadon laatu ovat kriittiset oman analyysini perusteella. Toisella kerralla kokatessa laitakokki totesi, jos tämä olisi maistunut ekalla kerralla tältä, toista ei olisi tullut.
Jäädään odottamaan sitä seuraavaa ilmiötä, saattaa kestää hetken, ennenkuin nousee tässä mittakaavassa.
Pingback: Vuoden viimeiset vinkit 2012 | Arkijärki
Ärsyttävä nainen ja pahanmakuisen kuuloista, allergisoivaa ruokaa. En tue, vaikka kirveellä uhattaisiin. Ällötti jo sidekickinä tuttavansa blogissa. Vähän hävettää olla suomalainen, jos tuollaisella konseptilla viedään kuin pässiä narussa. Vielä viimeisenä niittinä, “Safkaa” ja “Rafla”? Todella rentoa, coolia ja très chic. NOT.
Jokaisella on toki oikeus mielipiteeseensä, mutta valtava joukko vaikuttaa olevan kanssasi eri mieltä. Hieno blogi ja keittokirja, joka saa suomalaiset kokkaamaan, minusta se on hatunnoston paikka ja suon heille menestyksen. Hyvä Hanna & Alexander!
Sosiologinen ruokablogi; hyvä Jonna! Mä meen ostamaan Gladwellin.
Gladwellissa oli ihan kiinnostavia pointteja, vaikka on jo ikääntyneempi opus. Mutta tietyt perusperiaatteet eivät vanhene. Kannattaa lukaista myös tämä kirjoitus, vähän samojen periaatteiden ympärillä liikutaan
http://sanahaltuun.fi/blogi/36/Miksi-Umayya-Abu-Hannan-kirjoituksesta-tuli-huippusuosittu/