Hävikkiprimavera
Ruoanlaiton ei tarvitse olla näpertämistä, mutta hävikin vähentämisessä auttaa kummasti, kun riisiä ei kaada suoraan paketista, eikä spaghettia mittaa kouralla. Keittiövaaka ja desilitran mitta ovat hävikin vähentäjän taisteluvälineitä biojätteen ehkäisemisessä.
Suomalaisen kotikokin pahin pelko on, että ruoka loppuu kesken. Itsekin tunnustan, että helposti tulee laitettua vielä kerta kiellon päälle vaikkapa pastaa kiehumaan, ettei vaan jää nälkä kurnimaan. Nyt paransin tapani ja hankin spaghettimitan. Aion alkaa mitata myös riisin maltillisesti pitokokin mitan sijaan. Sitä ei taida olla järkevää lennättää toiselta puolelta maapalloa biojäteastiaani.
Hävikistä herkuksi -vinkki: Punnitse tai mittaa pääraaka-aineet. Lopun voit sitten vetää rennolla ranteella.
Sopivasta annoskoosta jokaisella on varmasti oma mielipide. Itse käytän esimerkiksi keittämättömän pastan suhteen ohjenuorana 75-100 g/henkilö, jos se on ainoa ruokalaji. Jos kastike on ruokaisaa, silloin mennään pienemmällä pastamäärällä, mutta aglio & olion tyyppisissä pastoissa siirrytään mitta-asteikon toiseen päähän. Näillä määrillä pasta-annoksessa pääosassa on pasta ja kastiketta annostellaan maltillisesti. Jos olet toisen suunnan suosija, kannattaa tietenkin vähentää pastan määrää.
Edellisessä postauksessa kerroin, että aion ketjuttaa raaka-aineita hävikin pienentämiseksi. Eilen syötiin parsarisottoa, tänään parsanipun jämät päätyivät tähän pastaan. Parsan kaveriksi tähän yhden sortin primaveraan kaivoin pakastimesta herneitä ja siivutin kesäkurpitsaa. Lähipäivinä ketjutus jatkuu, koska kesäkurpitsaa oli kaupassa saatavilla vain jättikokoisena. Se on onneksi monikäyttöinen vihannes, joka taipuu myös leivontaan.
Tätä pastaa syödessä ei tunne torjuvansa hävikkiä, vaan pöytään saa ylellisen kermaisen pastan, jonka voi tehdä juuri niistä vihanneksista, joita kaapissa sattuu olemaan. Mukaan voi kelpuuttaa vaikka varhaiset porkkanat. Muutoin kannattaa suosia tuoreita raaka-aineita, mutta jos tuoreita herneitä ei ole vielä saatavilla, pakasteherneetkin käyvät kyllä. Ne ovat saaneet synninpäästön jopa Henri Alénilta.
Pasta primavera eli pasta kevätvihanneksista – ja pakasteherneistä
2 nälkäiselle
150-200 g spaghettia tai muuta pastaa
oliiviöljyä
1 pieni kesäkurpitsa, muutama parsanvarsi, reilu 1/2 dl herneitä tai joku muu yhdistelmä vihanneksia, yhteensä noin 200-250 g nälän mukaan
3 valkosipulin kynttä
150 g ranskankermaa
pari kourallista yrttejä (esimerkiksi basilikaa, lehtipersiljaa tai minttua)
noin 1 dl raastettua parmesania tai pecorinoa
mustapippuria ja sormisuolaa
1. Laita pastavesi kiehumaan ja keitä pasta ohjeen mukaan.
2. Pastan kiehuessa paista pannulla kasviksia ja silputut valkosipulin kynnet. Muista poistaa parsasta puumainen osa varresta, ennen kuin laitat sen pannulle. Parsan paistoaika on hiukan lyhyempi (varsin noin 4-6 minuuttia, nuput pari minuuttia vähemmän). Voit myös grillata parsan ja kesäkurpitsan grillipannulla. Sivele ne siinä tapauksessa öljyllä ennen grillaamista. Muista paistaa valkosipuli kohtuullisen miedolla lämmöllä, ettei se ruskistu.
3. Kun kasvikset ovat lähes kypsiä, lisää ranskankerma ja mausta pippurilla ja suolalla. Pippuria kannattaa käyttää reilusti. Pidä huolta, etteivät kasvikset mene yli. Lisää lopuksi yrtit (jos käytät minttua, ole maltillinen määrän suhteen).
4. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Sekoita joukkoon juusto. Rouhi vielä pinnalle mustapippuria ja parmesanlastuja.
Pssst… Hävikistä herkuksi on yli 30 ruokablogin yhteinen tempaus toukokuun ajan. Haluamme innostaa lukijoitamme taikomaan hävikki herkuiksi. Ja samalla pienennämme myös omaa ruokahävikkiämme. Kannattaa käydä Facebookissa tykkäämässä. Sieltä löydät kaikkien blogien inspiroivat ideat. Juuri nyt käynnissä myös kilpailu, jossa arvotaan kaikkien 10.5. mennessä vastanneiden kesken Omenaminttu-blogin Hannelen kaunistakin kauniimpi kirja Kausiherkkuja omasta pihasta.
Mulle jäi mittatrauma yläasteen kotitaloustunnilta. Ekan tunnin puolivälissä opettaja kysyi narisevalla äänellään pää vinossa “mikä tämä on??” pitäen kädessään nuolijaa. Vastasin sen olevan nuolija, jolloin opettaja kallisti päätään ja jatkoi naristen: “tämä on kissankieli”. Seuraava kysymys oli: “milloin mitta on täysi?” Noh, minulla se oli täyttynyt jo ensimmäisen vartin aikana. Inhosin kotitaloustunteja ja mitä ilmeisemmin opettaja minua. Sillä meni lähes joka tunti hermot siihen, kun en mitannut kuivattua oreganoa tai muita mausteita maustemitalla, vaan maustoin ja maistelin oman mieleni mukaan. 🙂
Mahtavat pedagogiset taidot… Ei kuitenkaan onneksi saanut vietyä kiinnostusta ruoanlaittoon. Sinulla on niin vahvat perusteet, että saat käyttää mittana kouraa täyden mitan sijaan 😉
Jos en ihan väärin muista, niin pasta primaveran keksijä käytti kanssa pakasteherneitä. En muista kaverin nimeä, mutta annos syntyi kait jollain hänen hiihtolomallaan, ja suunnilleen kaikki annokseen käytetyt aineksit olivat out-of-season ja jotain ihan jämiä paikallisesta supermarketista. Mutta niin vaan syntyi klassikko, joka sopii mun mielestä myös tähän hävikistä herkuksi tempaukseen kuin nenä päähän. Herkkuu!
Hämmentävä syntytarina, koska nykyään se on ihan sesonkiruokaa. Vaikka kyllähän ihan hyvää kesäkurpitsaa saa ympäri vuoden ja pakasteherneetkin toimivat. Oli kyllä herkkuu ja lisäksi helppoo ja halpaa.
Olen kauhean huono mittaamaan ruoka-aineksia,;tosin keittiössäni on keittiövaaka ja leivonnassa sitä tuleekin käyttettyä. Tuo spagettimitta on hauska,ja kuva mahtava! Ihana pasta!
Minä olen yrittänyt nyt opetella punnitsemista. Keittiövaaka on ahkerassa käytössä, mutta erityisen tyytyväinen olen tuohon spaghettimittaan, se on niin söpökin.
Miulla on melko hyvä näppituntuma spaghettiin (tietyn paksuinen nippu sitä on sopiva annos), mutta muut pastat punnitsen ja riisin mittaan. Mutta vaikka oon kotitalousopettaja niin onneks erilainen kuin Riikan kaameiden muistojen ope: miun tunnilla saa maustaa luovuutta ja järkeä käyttäen 🙂
Ja hauskaa muuten: miekin tein parsanipuista sekä risottoa että pastaa. Tosin lisäks myös yhtä alkupalaa sekä wokkia… Parsasta pitää nauttia nyt kun se kerran on sesongissa, seuraavaan kertaan onkin sit melkein vuos aikaa!
Meillä tehtiin samasta nipusta myös piirakkaa, joten nyt on parsaa syöty, mutta kyllä pari nippua vielä menee tässä kevään mittaan. Nyt pitää vetää överit, että jaksaa taas vuoden odottaa 😉
Minun kotitalousopettajani oli myös aika pilkuntarkka, mutta olen itse omaksunut siitä huolimatta löysemmät ranteet. Hienoa kuulla, että koulu on muuttunut.
Pakasteherneet on meidän Maitotytön herkkua ja kyllähän ne ovatkin makeita.
Sulla on nyt aivan pro-kuvat!
Lisäksi vielä kadehdin tuota sun järjestelmällisyyttä, mittaamista ja ketjuttamista. Mulle tuo viimeinen termi on tuttu lähinnä koirankoulutuksesta. ..siinäkään osaa sitä soveltaa….
Jos ei prot kuitenkaan, mutta ihan hirveästi opin siellä Jennin kurssilla – ja ostin heti uuden objektiivinkin 😉
Tämä järjestelmällisyys vaatii aika lailla ponnisteluja eli ei todellakaan tule tuosta vaan, mikä kertonee minun luontaisesta järjestelmällisyydestäni. Silti en ole päässyt nollahävikkiin. Kauppalasku toukokuulta on tämän sitkeän jääkaapin tyhjäksi kokkaamistsempin tällä hetkellä 25 euroa ja joka ilta ollaan syöty lämmin ruoka paitsi lauantaina oltiin kyläilemässä. Aion kyllä parantaa tapani jatkossa, en halua tietää, paljonko meillä on kaadettu menemään tähän saakka. Jos ei ihan teidän jääkääpilta näyttänyt, kun asutaan kuitenkin kahdestaan, mutta ihan samat asiat tunnistan.
Mulla on kans tuohon mittaamiseen vähän vaihteleva suhde. Leipomisen suhteen olen kai läksyni oppinut ja mittaan ja erityisesti punnitsen kiltisti. Ruuanlaitossa jaksan puntaroida satunnaisesti ja mittailla aina joskus. Ja sen pastan määrän suhteen olen läksyni oppinut. 🙂
Minäkin olen suurpiirteinen muutoin, mutta yritän punnita ne pääraaka-aineet, jotka vaikuttavat annoskokoon. Toinen vaihtoehto on pastassa, että vetelen onnessani sen kaiken ja alan kohta muistuttaa jääkiekkopakkia massaltani.
Herkun näköinen pasta. Siellähän näkyy jo lautaa alustana ja jalustaakin käytetty taitavasti 😉
Anopin luona kävin vähän löytöretkillä 😉
En ole tuollaista spagettimittaa ennen nähnyt, hauska vekotin. Pakasteherneet sen sijaan kuuluu suosikkeihin. En millään jaksaisi odottaa koko talvea tuoreiden satokautta.. Hienot kuvat ja komea sommittelu!
Kiitos. Minäkin olin menossa ostamaan ihan toisenlaista mittaa, mutta ei löytynyt, joten päädyin tähän ja on osoittautunut käteväksi.
Todella hienoa kuva mittauksesta! Ekakin kuva on hyvä, mutta toinen on kyllä mahtava. Ja kiitos kun muistutit pasta primaverasta, sillä oli yksi lempipastojani ja -kokkauksiani Nicaraguassa.
Sitten vaan kokkaamaan. Siskoseni, syntyy vaikka lapsi povella, on niin helppo.
Meillä riisi valmistetaan japanilaiseen tapaan höyryttämällä, joten riisi ja vesi mitataan aina. Tosin helpotusta siihen tuo japanilainen mittakuppi ja höyryttimen/”keittimen” mittaviivat. Liikaa ei riisiä mielellään valmista, vaikka ylimääräisenkin riisin voi käyttää vaikka okayu-“velliin” tai paistettuun riisiin. Pastakin tulee aina mitattua, mutta meillä sitä käytetään paljon enemmän: 250 g kahdelle hengelle 😀 Tosin määrää ei jaeta kristillisesti tasan 😉
Minäkin mittaan aina riisin, koska valmistan samalla tavalla, mutta ongelmana on ollut se, että mittaan armeijalle kahden hengen sijaan ja sitä tuppaa jäämään yli. Meilläkin liikutaan asteikon yläpäässä 😉
Thänks, tätä mä teen heti ensi tilassa itselleni lounaaksi!
Hyvä, hyvä. Minä luulen, että minäkin upotan sen kesäkurpitsan jämän etäpäivän lounaaseen.
Olipa hyvä postaus! mistä hankit spaghettimitan (nimim. koukussa keittiövempaimiin)? olen myös suunnitellut hankkivani keittiövaa’an, jos se helpottaisi elämää ja vähentäisi arvuuttelua keittiössä. On välillä haastavaa kokata kun on kovin suurpiireinen tyyppi, mutta esim. spaghettia ja riisiä tulee aina tehtyä liikaa.
Riisin saan usein käytettyä seuraavana päivänä johonkin, mutta spaghetti jää aina käyttämättä.
Spaghettimitta on ihan Stockalta. Minä olen myös toooodella suurpiirteinen, mutta olen oppinut, että kahdesta asiasta en enää luovu: Keittiövaa’asta ja digitaalisesta paistolämpömittarista. Molemmat erinomaisen tarpeellisia keittiövälineitä. Yritän välttää kaikkea turhaa, mutta meillä keittiövälineissä ja astioissa turhan raja on aika liukuva 😉
Pingback: Summa summarum | suolaa&hunajaa