Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Venäläiset Piirakat Resepti

Slaavilaistunnelmissa – pirogit

Venäläistyyppiset pirogit
Iso kannullinen teetä tai kulhollinen tuhtia lihalientä ja pari piirakkaa vie slaavilaistunnelmiin.

venäläiset-piirakat

Hyytävä ja sateinen Pietari sai uudet kasvot viime keväänä, kun astuimme kadulta lämpimään kellarikahvilaan ja saimme eteemme muutamalla roposella täydellisiä pieniä piirakoita ja kannullisen teetä. Vielä parempia ankka- ja lohipiirakoita tarjottiin Kohvik Moonissa Tallinnassa.

Siitä lähtien olen yrittänyt saada aikaan samanlaisia. Kysäisin jopa Kohvik Moonissa, miten ihmeessä kuoresta saa näin hyvää. Tarjoilija pyöritti silmiään ihmeissään: “Sehän on ihan perusvehnätaikina”. Viva Ciabattan Aleksi tarjosi lopulta minulle ratkaisun ja taika oli yksinkertainen: Ihan perusvehnätaikina, mutta vähemmän hiivaa, jolloin taikinasta tulee hiukan tiiviimpi. Tajusin myös, että taikina kannattaa kaulita todella ohueksi. Silloin kuoresta ei tule rakenteeltaan pullamainen ja täyte pääsee pääosaan. Kaikkien kokeilujen jälkeen palattiin perusasioiden äärelle: Vehnätaikinaan.

Täytteenä oli tällä kertaa sieniä, porkkanaa ja riisiä. Sieniä on aika maltillisesti, koska vasta harjoittelen henkisen sieniallergiani voittamista. Laita ihmeessä enemmän, jos olet sienten ystävä. Jos haluat lihaisamman täytteen, jätä riisi pois. Laita silloin enemmän sieniä, porkkanaa ja sipulia. Vaihtoehtoisesti voit tehdä piirakoihin myös lohi– tai kaalitäytteen.

Venäläistyyppiset pirogit

12-16 keskikokoista piirakkaa  tai noin 20 pientä piirakkaa

Kuoritaikina

3 dl maitoa

vajaa 1/4 pkt hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
50 g voita
6-7 dl vehnäjauhoja

Täyte

1 iso sipuli
1-2 porkkanaa
400 g jauhelihaa
5 g kuivattuja sieniä
1,5 dl keittämätöntä riisiä
mustapippuria
valkopippuria
(timjamia)
suolaa
öljyä

1 kananmuna voiteluun

1. Aloita taikinasta. Sekoita maitoon hiiva, sokeri ja suola.

2. Sekoita joukkoon noin 5 dl jauhoja. Ala vaivata. Lisää sulatettu rasva, vaivaa taikinaa ja lisää jauhoja sen verran, että saat kimmoisan taikinan, joka irtoaa kulhon seinistä.

3. Anna kohota kaksinkertaiseksi.

4. Valmista täyte. Laita sienet likoamaan ja keitä riisi kypsäksi.

5. Pilko sipulit ja porkkanat pienen pieniksi kuutioiksi. Kuumenna öljy ja kuullota sipuleita ja porkkanoita jokunen minuutti, kunnes ne alkavat pehmentyä.

6. Lisää jauheliha ja ruskista se. Lisää sienet ja mausta.

7. Sekoita joukkoon riisi, maista mausteet ja lisää tarvittaessa.

8. Jaa taikina 12-20 osaan ja kauli paloista ohuita pyörehköjä kiekkoja.

9. Nosta keskelle täytettä reilusti. Jätä reunoille taikinaa sen verran, että saat kuitenkin suljettua piirakan napakasti. Sulje piirakka nostamalla taikinanreunat vastakkain täytteen päälle ja paina ne kiinni sormilla. Käännä saumapuoli alapuolelle.

10. Voitele piirakat munalla ja paista 200 asteessa noin 12-14 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä ja kauniin ruskeita

 

facebook_finalsuolaa&hunajaa myös Facebookissa. Liity joukkoon!