Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Tomaatti-fetabulgur

Tomaattisesonki – tomaattibulgur

Tomaattinen bulgursalaatti
Sasu Laukkosen mukaan Suomessa on tomaattiongelma: Yhdeksän kuukautta vuodessa ne ovat mauttomia ja vetisiä. Nyt on onneksi se lyhyt aika vuodesta, kun ne ovat makua pullollaan.

tomaattinen-bulgur-2

Viime vuonna parvekkeellani kypsyi vaivainen yksi tomaatti. Onneksi vuodet eivät ole veljeksiä. Tänä vuonna kaksi tomaatin taimeani ovat tuottaneet satoa niin paljon, ettei viime aikoina kaupasta ole tarvinnut tomaatteja ostaa. Nypin kypsiä ja mehukkaita kirsikkatomaatteja parvekkeelta joka päivä vähintään leivän päälle.

Toinen lajikkeista on peruspunainen – kokeneempi viljelijä olisi laittanut lajikkeen nimen talteen, niin olisi ensi vuonnakin osannut ostaa saman omaan suuhun sopivan laadun. Toisen taimen sain taimivaihdossa shison siemeniä vastaan Kivistöstä. Tunsin itseni melkein oikeaksi viljelijäksi. Taimivaihto! Teknisesti osuuteni vaihdosta ei tosin käy taimesta. Vajaan siemenpussin vaihtamiseen ei paljon viljelijäntaitoja tarvita. Pussin mukaan tomaattien piti olla suklaanväristä lajiketta, mutta alkaa kyllä vahvasti vaikuttaa, että väri onkin oranssi. Odottelin hedelmien muuttumista rusehtavaksi. Kun mitään ei tapahtunut, maistoin yhden raa’aksi epäilemäni oranssin ja se oli täydellisen kypsä. En pistä pahakseni, hyviä ovat ja niin somiakin.

Tämän bulgurin idean olen saanut hyvän ystäväni turkkilaiselta naapurilta. Ystäväni juhlissa on yhä useammin cateringtoimintaa aloittelevan naapurin maukkaat tarjoilut. Hänen punaiseen bulgursalaattiinsa jää pahasti koukkuun. Tämä ei ole samanlainen, oikea on huomattavasti tulisempi, eikä siinä ole tomaatteja, basilikaa tai fetaa, mutta löysin idean niiden lisäämisestä vanhasta Lantliv Mat & Vinistä. Tämä ohje on sovellus naapurin salaatista ja siihen on yhdistelty ideoita Lantliv Mat & Vinin tomaattisesta couscoussalaatista. Reseptin ideana on bulgurin kypsentäminen veden sijaan tomaattimehussa.

Annos on todella iso kahdelle, mutta meillä se hurahti melkein kokonaan karitsalihapullien kaverina. Pöydässä istui tosin kaksi todella nälkäistä kesän pisimmän pyöräretken jäljiltä. Voit tarjota lisänä myös turkkilaista jogurttia kastikkeena. Eikä pari mustaa oliiviakaan salaatissa haittaisi, jos ei unohtaisi niitä kauppaan.

Tomaattinen bulgursalaatti

kahdelle-kolmelle

2 dl bulguria
2 dl tomaattimehua (tai bulgurpaketin ohjeen mukaan)
1 valkosipulin kynsi
vajaa 1 tl kuivattuja chilihiutaleita (tai tulisuuden mukaan)
noin 150-200 g erivärisiä kirsikkatomaatteja
1 kesäsipuli tai punasipuli
100 g vahvaa fetajuustoa
noin 3 rkl hyvää oliiviöljyä
4-5 oksaa basilikaa

1. Laita kattilaan tomaattimehu, pienen pieneksi silputtu valkosipuli ja chilihiutaleet. Kuumenna kiehuvaksi.

2. Kypsennä bulgur ohjeen mukaan, mutta käytä nesteenä veden sijaan tomaattimehua.

3. Viipaloi sipuli ohuiksi siivuiksi, halkaise kirsikkatomaatit ja silppua basilika krouvisti. Sekoita ne kypsän bulgurin sekaan. Sekoita joukkoon myös oliiviöljy.

4. Kaada bulgur tarjoiluastiaan, murustele päälle fetaa ja koristele muutamalla basilikan lehdellä.