Tietoa mainostajalle ›

Tagin arkisto: Teriaykikana

Teriyakikanaa

Teriayki-appelsiinikanaa ja kookosriisiä
Teriayki on kutkutellut minua pitkin talvea. Se tuntui osuvan silmiin kaikkialla. Siihen oli pakko tarttua. Askel askeleelta kehittelin reseptiä, josta tuli lopulta aika koukuttava. Sen salaisuus on appelsiini.

teriyaki-appelsiinikana-2

Tämä on kaikin puolin helppo herkku, marinadi on hioutunut kahden kuukauden aikana, koska meillä on syöty tätä jo monta kertaa. Appelsiinia, inkivääriä ja hiukan chiliä. Sokeri tuo hiukan makeutta ja antaa teriaykiruoille ominaisen kiillon pintaan. Itseasiassa kiilto on niin ominaista teriaykille, että sanan ensimmäinen osa tulee japanin kielen sanasta teri, kiiltää. Jälkimmäinen osa sanasta yaki tarkoittaa grillaamista tai paistamista.

Kikkoman pyysi minua pari kuukautta sitten tekemään heille reseptin. Alusta alkaen oli selvää, mitä reseptissä ainakin on – teriaykikastiketta. Vähän puolivahingossa syntyi uusi oiva kokonaisuus. Teriaykin lisäksi olen nimittäin ihastunut myös korianteriseen kookosriisiin. Kookosmaito antaa maun lisäksi riisille mukavan tahmaisen rakenteen, korianteri raikastaa kokonaisuuden. Kattilan pohjalta on pakko kaapia kaikki jämät parempiin suihin – pääasiallisesti omaani.

Olen käyttänyt reseptissä Kikkomanin teriayki grilli- ja marinadikastiketta ja makeaa soijakastiketta. Samalta valmistajalta löytyy myös valmiita teriaykimarinadeja oikotietä kaipaaville.

kikkoman-kastikkeet

Sain arvottavaksi Bangkokin katukeittiö -keittokirjan, Kikkoman-esiliinan sekä Kikkoman-tuotteita (Kikkoman Soijakastike 150 ml, Kikkoman Soijakastike 500 ml, Kikkoman design-pullo, Kikkoman Wok Sauce 250 m, Kikkoman Wok&Marinade hunaja-valkosipuli 250 ml). Palkinnon arvo on yhteensä noin 75 euroa ja olet mukana arvonnassa, kun vastaat 4.5. mennessä.

Teriyakikanaa ja kookosriisiä

kahdelle

4-6 broilerin paistileikettä

marinadi

1 dl Kikkoman teriyaki marinadi- ja grillikastiketta
3/4 dl öljyä
1 (luomu)appelsiinin kuori
pari senttiä tuoretta inkivääriä
1-2 tl chilihiutaleita
3 rkl ruokosokeria
2 rkl Kikkoman makeaa soijakastiketta
1 rkl balsamicoa tai riisiviinietikkaa
2 valkosipulin kynttä
suolaa

1. Raasta tai pilko inkivääri ja silppua valkosipuli. Pese appelsiini huolellisesti ja raasta kuori.

2. Sekoita kaikki marinadin ainekset, laita liha marinadiin ja anna marinoitua vähintään muutama tunti.

3. Pyyhi ylimääräinen marinadi lihasta. Grillaa tai paista broileri pannulla kypsäksi.

4. Tarjoa esimerkiksi kookosmaidossa keitetyn riisin ja höyrytetyn parsan tai parsakaalin kanssa. Ripottele päälle hiukan tuoretta chiliä ja tuoretta korianteria.

Kookosmaidossa keitetty riisi

Korvaa noin 1/3 riisipaketin kyljessä ohjeistetusta vesimäärästä kookosmaidolla. Keitä ohjeen mukaan kypsäksi. Sekoita lopuksi reilusti silputtua tuoretta korianteria riisin joukkoon.

blogiyhteistyö

Postaus on toteutettu yhteistyössä Kikkomanin kanssa.