Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Ruokaisa Salaatti

Pikainen arjen pelastus – Bataatti-papusalaatti

Bataatti ja mausteiset pavut. En jaksa laskea, kuinka monta kertaa olen kuitannut niillä lounaan viimeisen vuoden aikana. Useimmiten paahdan bataatin rauhassa makeaksi uunissa, mutta tämä on nopeampi tapa jalostaa samat ainekset ruokaisaksi salaatiksi. Bataatti-papusalaatti on parinkymmenen minuutin homma siitä hetkestä, kun otan veitsen käteen. 

Salaatti lähti alunperin liikkeelle Jonna Vormalan hienon Jäävuoren huippu -salaattikirjan lämpimästä bataatti-papusalaatista, jonka Jonna puolestaan on jalostanut kertomansa mukaan omaan suuhun sopivaksi toisen ison kauppaketjun asiakaslehdestä. Näillä kolmella salaatilla ei ole enää juuri muuta yhteistä kuin bataatit ja pavut. Talven myötä tippuivat pois tomaatit ja pavut alkoivat saada pintaansa mausteita. Tee sinä sama, poimi tästä ohjeesta se, mikä miellyttää ja muokkaa muuten omaan suuhun sopivaksi.

Oma versioni ei ole niin justiinsa. Hurautan sen kasaan aika vapaalla kädellä, välillä hapoksi menee sitruunaa tai limeä papuihin, välillä balsamicoa bataatteihin. Mausteöljyyn voit huoletta lisätä mausteita ohjetta enemmän, mutta lisää silloin myös öljyä, jotta öljystä ei tule liian tahnamaista. Jos kaipaat enemmän potkua papuihin, lisää niihin muutama tippa chilikastiketta tai hippusellinen chilirouhetta. Muutoin olen salaatin ainesosien suhteen aika joviaali, mutta arkenakaan en tingi kahdesta: tuoreesta korianterista ja kunnon fetasta.

Lämmin bataatti-papusalaatti

kolmelle (-neljälle lisukkeena)

1 bataatti
1/2 dl öljyä +  paistamiseen
noin 1 prk (285 g) mustapapuja tai kidneypapuja
noin 2 tl jeeraa
noin 1 tl korianteria
noin 1 tl savupaprikaa
(muutama tippa srirachaa, jotain muuta chilikastiketta tai chilirouhetta)
limen tai sitruunan mehua (tai balsamicoa bataatteihin)

reilu kourallinen tuoretta pinaattia tai rucolaa
1 punainen chili
pieni punasipuli
noin 100 g kreikkalaista fetaa
suolaa

mustapippuria
reilusti tuoretta korianteria

1. Kuutioi bataatti.

2. Kuumenna reilu loraus öljyä pannulla, lisää pannulle bataattikuutiot ja paista miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia tai kunnes bataatit ovat saaneet hiukan väriä ja kypsyneet. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla.

3. Bataattien kypsyessä mittaa esimerkiksi juomalasiin noin 1/2 dl öljyä, sekoita joukkoon jeera, korianteri ja savupaprika (sekä halutessasi chilirouhe). Huuhtele ja valuta pavut. Leikkaa punainen chili renkaiksi tai silppua se, siivuta punasipuli ohuiksi siivuiksi, silppua tuore korianteri.

4. Siirrä kypsät bataatit salaattikulhoon. Kaada pannulle mausteöljy, kuumenna hetki ja lisää pavut. Pyöritä pavut mausteöljyssä ja kuumenna. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla ja purista joukkoon limen- tai sitruunanmehua.

5. Kaada salaattikulhoon bataattien joukkoon pavut, chilisiivut, punasipuli ja korianteri. Sekoita, lorauta joukkoon hiukan öljyä, jos salaatti vaikuttaa kuivalta. Sekoita joukkoon vielä tuoretta pinaattia tai rucolaa ja murustele reilusti fetaa.

6. Tarjoa mieluiten lämpimänä tai haaleana.

Kyllä sillä nälkä lähtee – Maalaissalaatti

Salaatti ei ole (pelkkää) terveysruokaa. Se on parhaimmillaan ruokaisa ja maukas – ja toisin kuin merkittävä määrä miehistä luulee, sillä kyllä lähtee nälkä. Testaa vaikka tuhti maalaissalaatti.

Maalaissalaatti

Pilasin hetkellisesti suhteeni salaatteihin vuosituhannen alussa, kun salaattien osalta yhtä kuin -merkin saattoi vetää lähinnä jäävuorisalaattiin, tomaattiin, kurkkuun ja tomaatteihin. Hysteerisenä rasvanvälttelyajanjaksona tuo ei kovin maukas sekoitus vielä syötiin usein ilman kastiketta. Salaatin irvikuva, enemmän terveysintoilu kuin maku edellä. Tuossa yhdistelmässä ei ole juurikaan energiaa, ravintoaineita – eikä varsinkaan makua.

Ajat ovat onneksi muuttuneet, ylenmääräisen rasvanvälttelyn sijaan olemme löytäneet hyvät rasvat – kunnon kastike on itseasiassa terveellinen lisä salaattiin. Modernit salaatit hyödyntävät monipuolisesti erilaisia raaka-aineita – salaatin sijaan pohja voi syntyä vaikkapa juureksista, bulgurista tai kvinoasta. Hyvässä salaatissa on purutuntumaa, rapeita elementtejä ja sopivasti proteiinia pitämään nälkää.

Moderni ote on myös Jonna Vormalan Jäävuoren huippu -salaattikirjassa, joka on saanut aiheesta suitsutusta. Kekseliäitä, maukkaita ja ruokaisia salaatteja, jotka silataan kunnon kastikkeilla. Eikä yhdessäkään jäävuorisalaattia, kaikkien lounasbuffeteiden suurinta vitsausta, maamme myydyintä salaattia. Sen sijaan paahdettuja kasviksia, papuja, sieniä, juustoja ja täyskäsi erilaisia salaatteja vuonankaalista, radicchion kautta lehtikaaliin.

Myös tämä maalaissalaatti on poimittu kirjasta, lisäsin joukkoon puoli punttia parsaa, joka pyöri jääkaapin vihanneslokerossa ja suositellun kastikkeen sijaan sekoitin pikaisen sinappivinegretin. Jonna toteaa kirjassa, että maalais-etuliite antaa oikeuden odottaa laatua ja käsityöläisyyttä. Paista siis krutongit hyvästä leivästä ja kokoa salaatti kunnon raaka-aineista. Salaatin juju on marinoitu punasipuli – sitä kannattaa valmistaa vähän suurempi erä. Tein tuplasatsin ja käytin sitä myös fetasalaatissa ja nostelin lohileipien päälle.

vinkkiRapein pekoni paistuu maltillisella lämmöllä. Nosta ensimmäinen erä pekonia kylmälle pannulla, säädä liesi keskilämmölle ja paista pekonisiivut molemmilta puolilta. Kun rasva sulaa hitaasti pekonista, jäljelle jää rapea pekoni, joka ei ole kuiva. Nosta pekonit pannulta talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva valuu pois. Jos kaikki siivut eivät sovi pannulle, seuraavat voit nostaa lämpimälle pannulle. Paista nekin keskilämmöllä.

 

Maalaissalaatti

kahdelle

75 g pekonia
noin 50 g vahvaa, kovaa juustoa (esim. gruyère tai appenzeller)
2 kananmunaa
kourallinen pinaattia
1 kerä salaattia
1/2 punttia vihreää parsaa
kruntonkeja
pikkelöityä punasipulia

Krutongit

1 paksu siivu maalaisleipää
2 rkl öljyä
1 valkosipulin kynsi

Pikkelöity punasipuli

1 punasipuli
1/4 dl väkiviinaetikkaa
3/4 dl vettä
1/2 dl sokeria
1/4 tl suolaa
1 tl sinapinsiemeniä

Nopea sinappivinegretti

1 osa valkoviinietikkaa (1/4 dl)
3 osaa oliiviöljyä (3/4 dl)
1 pieni valkosipulin kynsi
vajaa 1 tl dijonsinappia
noin 1/2 tl sokeria
suolaa
mustapippuria

1. Laita ensin punasipuli pikkelöitymään. Viipaloi punasipuli ohuiksi siivuiksi ja nosta siivut kulhoon. Laita kaikki liemen ainekset kattilaan, kiehauta ja sekoita kunnes sokeri on liuennut. Kaada liemi punasipulin päälle, jätä jäähtymään ja maustumaan.

2. Sekoita kastike: Yhdistä keskenään kaikki muut ainekset paitsi öljy ja sekoita, kunnes sokeri on liuennut. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen

3. Keitä kananmunat pehmeiksi. Laita kananmunat kylmään veteen, kuumenna vesi kiehuvaksi, keitä kevyesti poreilevassa vedessä noin 6-6,5 minuuttia. Kaada vesi pois, odota hetki, että kosteus kuivuu kananmunan pinnalta ja upota munat kylmään veteen.

4. Valmista krutongit: Leikkaa leipä kuutioiksi. Kuori ja halkaise valkosipuli. Kuumenna öljy pannulla, lisää valkosipulinkynnen puolikkaat ja leipäkuutiot. Paista keskilämmöllä kullanruskeiksi. Kaada lautaselle odottamaan.

5. Kuori parsa ja leikkaa se kahteen osaan. Kuumenna suolalla maustettu vesi kiehuvaksi ja keitä varsia kolme minuuttia, lisää kattilaan nuput ja keitä vielä kaksi minuuttia. Kaada vesi pois ja nosta parsa odottamaan.

6. Paista pekoni rapeaksi (ks. vinkki yllä).

7. Kokoa salaatti. Revi salaatti rouheiksi paloiksi, sekoita joukkoon pinaatti. Höylää juustosta reiluja palasia ja halkaise kananmunat. Leikkaa pekonisiivut halutessasi muutamaan osaan. Levitä salaatti ja pinaatti laakealle lautaselle ja kokoa muut ainekset salaattipedin päälle. Halutessasi voit sekoittaa kastikkeen salaatin joukkoon tai tarjota sen erikseen. Kastike ei mene kokonaan, mutta se säilyy hyvin jääkaapissa.

Salaattikauden aloitus – ranskalainen maalaissalaatti

Vaikka viime aikoina olisi kaivannutkin sisäistä lämmikettä, padat on taas hylätty kaappiin. Ranskalainen maalaissalaatti on hyvä tapa aloittaa laskeutuminen salaattikauteen. Se vihertää toki, mutta pekoni ja kananmuna tekevät siitä tuhtia ruokaa kylmempäänkin kevätpäivään. 

ranskalainen-maalaissalaatti

Salaattien klassikosta on monen monta versiota. Jokaisella omansa. Tässä pienenä twistinä on sinappivinaigretten joukkoon paahdetut mustat sinapinsiemenet. Lohkomisen sijaan raastoin kananmunan salaatin joukkoon. Muuten mennään klassisella kaavalla: Pekonia, vihreitä papuja, friseetä ja pinaattia, tomaattia ja kananmunaa. Kastikkeena sinappinen vinaigrette ja päällä valkosipuliöljyssä paistettuja krutonkeja. Helppo tapa muuttaa kuivahtanut leipä herkulliseksi. Sinappisen vinaigreten joukkoon voit silputa myös tuoreita yrttejä esim. lehtipersiljaa, rakuunaa tai ruohosipulia.

annos-ranskalainen-maalaissalaatti

Ranskalainen maalaissalaatti

kahdelle

ruukku erilaisia vihreitä salaatteja (esim. romainea, friseetä, babypinaattia tai muita salaatteja)
150 g kirsikkatomaatteja
2 kananmunaa kypsäksi keitettynä
4 siivua pekonia
75-100 g tuoreita, vihreitä papuja

krutongit

oliiviöljyä
1 viipale eilistä vaaleaa leipää
1 valkosipulin kynsi kokonaisena

kastike

1/2 dl hyvää oliiviöljyä
1 rkl (sherry)viinietikkaa
1 tl dijonsinappia
1 rkl mustia sinapinsiemeniä
ripaus sokeria
suolaa, mustapippuria

1. Keitä kananmunat kypsiksi (jos haluat raastaa ne, 8 minuutin munat ovat sopivia)

2. Kuumenna uuni 160 asteeseen ja paahda pekonit rapeiksi.

3. Leikkaa leipä kuutioiksi, poista valkosipulin kynnestä kuoret ja litistä sen rakenne kevyesti rikki.  Kuumenna oliiviöljy pannulla, laita valkosipuli ja leipäkuutiot pannulle ja ruskista leipä rapeiksi krutongeiksi.

4. Keitä tai höyrytä pavut kypsiksi.

5. Paahda sinapinsiemeniä kevyesti kuivalla pannulla. Vatkaa vinaigren ainekset haarukalla kastikkeeksi.

6. Kokoa salaatti: Sekoita pavut salaatin joukkoon ja sekoita niiden joukkoon haluamasi määrä vinaigrettea. Nostele lautasille. Asettele päälle puolitetut kirsikkatomaatit ja pekoni. Raasta kananmuna päälle ja nosta pinnalle vielä krutongit. Lisää kastiketta halutessasi.

******

The classic French salad gets a little twist from roasted black mustard seeds. Lots of fresh greens but still hearty enough even in the chilly spring days which this spring has offered more than one can handle. A baby step towards a salad season and new crop.