Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Resepti Soija

Kasvisruokaa joulupöytään – Punajuuripyörykät soijasta

Pehmeä sisus ja rapea kuori. Paljon, paljon punajuurta. Falafeleista innoituksensa saaneet punajuuripyörykät täydentävät meillä tänä vuonna joulupöydän alkupalapöytää.  

punajuuripullat

Otin soijahaasteen vastaan, koska halusin laajentaa omaa kasvisruokarepertuaarini ja kokeilla, voisiko tällainen soijaskeptikko oppia pitämään siitä. Teen suhteellisen paljon kasvisruokaa. Koska olen sekasyöjä, proteiinia lisääviin lihankorvikkeisiin ei ole tarvinnut turvautua. Syksyn mittaan olen päässyt ennakkoluuloistani ja onnistunut kokkaamaan monta hyvää ateriaa. Punajuurimakaronilaatikkoa arkeen, kasviskaalikääryleitävihreää currya, mustapaputacoja illanistujaisiin.

Eniten mietin, voisiko meidän sekasyöjien joulupöydässä oikeasti olla soijaa. Kasvisruoalle tuli kuitenkin tavallista suurempi tarve joulupöydässämme kuin arvasinkaan. Pöytään istuu jossain vaiheessa pyhiä yksi, jonka osalta raaka kala on tänä vuonna kielletty, joten alkupalapöytä alkoi kaivata täydennystä. Kalanrakastajien perheessä se tahtoo olla melko kalaisa.

Jo valmiiksi kypsät soijapapuhiutaleet sopivat syötäväksi esimerkiksi jogurtin päällä sellaisenaan, mutta sain ajatuksen liottaa niistä kikherneiden tapaan kasvispullien pohjan. Testailin liottamista ja keittämistä syksyn mittaan. Muutamassa tunnissa soijapapuhiutaleet pehmenevät riittävän pehmeäksi, jotta niistä saa ajettua massan. Voit hyvin liottaa niitä myös kylmässä vedessä yön yli.

Jouluiseksi versioksi soijapapupullat taipuivat punajuuresta. Toisin kuin falafeleissa, joissa rakenne syntyy kikherneistä ja maku yrteistä, näissä pääosaa näyttelee yön yli uunissa paahdettu punajuuri, minkä vuoksi myös rakenne on erilainen. Sisältä todella pehmeä, pinnalta rapsakka, kun maltat uppopaistaa pullia riittävän kauan, maussa on tuhdisti punajuurta.

Pullien valmistaminen on hiukan pidempi projekti, suurin osa ajasta tosin ei ole aktiivista kokkausta eli tämä ei lipsahda joulustressin puolelle. Ensin punajuuret paahdetaan yön yli pehmeäksi, sen jälkeen ne ajetaan massaksi yhdessä soijapapuhiutaleiden kanssa ja lopuksi pullat uppopaistetaan. Jos paistat kinkun matalassa lämpötilassa, punajuuret sopivat paahtumaan sen rinnalla.

Tarjoan nämä alkuruokapöydässä vuohenjuustokastikkeen, mutta ensimmäisen erän söimme arjen pääruokana. Vuohenjuustosta saat kastikkeen ohentamalla pehmeää vuohenjuustoa esimerkiksi kermalla.

Punajuuripyörykät

10 pyörykkää

1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 dl soijapapuhiutaleita
3 keskikokoista punajuurta
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 suurehko oksa tuoretta rosmariinia
nippu tuoretta timjamia
1 rkl balsamicoa
noin 2 rkl vehnäjauhoja

lisäksi karkeaa merisuolaa vuoan pohjalle, rypsiöljyä uppopaistamiseen

1. Kuumenna uuni 100 asteeseen (jos paistat kinkun vielä matalammassa lämpötilassa, menevät punajuuret siinä samalla).

2. Pese punajuuret huolellisesti, ripottele vuoan pohjalle ohut kerros merisuolaa, nosta punajuuret suolakerroksen päälle ja paahda uunissa yön yli. Liota soijapapuhiutaleita kylmässä vedessä vähintään kolme tuntia – voit liottaa myös niitä yön yli.

3. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulia huolella vähintään viitisen minuuttia, jotta se saa hyvää makeutta. Lisää loppuvaiheessa pannulle valkosipuli.

4. Kuori punajuuret, pilko ne muutamaan osaan. Aja punajuuret, kuullotettu sipuli sekä soijapapuhiutaleet hienoksi rouheeksi monitoimikoneella tai sauvasekoittimen myllyllä.

5. Sekoita massaan mausteet ja vehnäjauho. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa. Massassa on kaikki vehnäjauhoja lukuunottamatta käytännössä kypsää eli voit maistaa sitä oikein hyvin.

6. Kuumenna öljy 170-180 asteeseen. Paista pullat muutaman pullan erissä. Määrä riippuu siitä, kuinka suurta kattilaa käytät. Olennaista on, että öljy pysyy koko ajan riittävän kuumana. Anna paistua niin kauan, että pullat saavat väriä ja kuoresta tulee rapsakka.

7. Tarjoa vuohenjuustokastikkeen tai moussen kanssa.

 

*****

In a need to have more veggie alternatives on our Christmas menu I came up with beetroot veggie balls inspired by falafels. I used soya flakes instead of chick peas just to keep the the veggie ball together while deep-frying yet the main ingredient is one of my favorite ingredients of the festive season namely the beetroot. In our Christmas table the delicious beetroot balls will be served with chèvre mousse or sauce.  

yhteistyössä

Olen kokematon soijankäyttäjä. Halusin opetella tekemään siitä hyvää ruokaa.
Elokuussa soijasta syntyi arkiruokaa, punajuurimakaronilaatikkoa, syyskuussa jauheliha korvattiin soijalla kasviskaalikääryleissä. Lokakuussa syntyi lämmittävää voimaruokaa eli vihreää currya soijapaloilla. Marraskuussa kaikille sopiva illanistujaisruoka eli mustapaputacot.

Sarja on toteutettu yhteistyössä VegeSunin kanssa.

Parempaa jaettuna – mustapaputacot soijasta

Mustapaputacot ovat illanistujaisruoka, joka sopii käytännössä melkein kaikkiin ruokavalioihin ja kaupan päälle  se on myös edullinen ja helppo tarjottava suuremmallekin joukolle. 

mustapaputacot

En harrasta lounaita työpisteen ääressä, syön mieluummin seurassa. Sama soppa maistuu paljon paremmalta, kun sitä syö miehen kanssa saman pöydän ääressä ja vaihtaa samalla päivän kuulumiset. Parhaista ravintolaillallisista en useinkaan muista tarkasti ruokaa vaan seuran. Ystävät kylässä ja aika yksinkertainenkin ateria saa uuden ulottuvuuden. Ruoka vaan maistuu paremmalta jaettuna.

Neljäs ruoka soijasta on kaikille sopiva illanistujaisruoka. Erilaisten reseptikokeilujen jälkeen päädyin tarjoamaan teille mustapaputacoja soijalla. Enää ei ole yhtään syytä olla kutsumatta ystäviä kylään. Aika kohtuullisella pilkkomisella syntyy maukasta ruokaa isommallekin seuruelle ja sitä paitsi mustapaputacot sopivat monenlaisiin ruokavalioihin. Yhtä lailla kasvissyöjille ja keliaakikoille, kun valmistat ne maissitortilloista. Jos seurassa on keliaakikkoja, vaihda tumma soijarouhe vaaleaan. Tummassa voi olla pieniä määriä gluteiinia. Jos jätät juuston pois tai korvaat sen kasvispohjaisilla valmisteilla, ne sopivat myös maitoallergikoille ja vegaaneille.

Kata pöytään mustapapu-soijatahnaa, guacamolea, fetaa ja paahdettua tomaattisalsaa. Tomaattisalsan joukkoon kannattaa pilkkoa muutama paahtamaton tomaatti ilman siemeniä ja valuttaa hiukan salsaa vaikka suodatinpussissa, jos et halua siitä kovin juoksevaa. Lisäksi vähän punasipulia ja tuoretta korianteria. Samat soossit sopivat myös nachoihin ja käytännössä koko kattaus illanistujaisiin syntyy helposti.

Tortilloiksi voit valita joko maissi- tai vehnätortillat. Jos ostat maissitortilloita, valkeat masa harina-jauhoista valmistetut versiot ovat autenttisia ja ainakin minusta paljon parempia. Molemmat voit tehdä myös kotona. Varsinkin vehnätortillat ovat helppoja ja vaivattomia. Maissitortillat ovat ilman prässiä hiukan työläitä, mutta tehtävissä myös ihan kaulimen ja minigrip-pussin avulla. Katso ohjeet linkeistä.

Ohje on tehty purkkimustapavuista, mutta voit tietenkin keittää ne myös itse. Seuraa pakkauksen ohjeita ja ota tilkka keitinlientä talteen. Voit tarvittaessa lisätä sitä tahnaan, jos se uhkaa kuivua.

Mustapaputahna

täytteeksi noin 8-10 tacoon

1-2 dl tummaa soijarouhetta
kasvislientä
1 iso sipuli
kasvisöljyä
2 kypsää tomaattia
1-2 isoa valkosipulin kynttä
2 pkt tai prk mustapapuja (nesteineen noin 285 g / pkt)
1-2 tl anchochilirouhetta
2 tl jeeraa
2 tl savupaprikajauhetta
yhden limen mehu
mustapippuria
suolaa

Lisäksi esim. maissitortilloita, paahdettua tomaattisalsaa, guacamolea, fetaa, punasipulia ja tuoretta korianteria.

1. Keitä soija kypsäksi kasvisliemessä ja valuta huolellisesti, painele ylimääräinen vesi tarvittaessa pois.

2. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuutioi tomaatti pieniksi kuutioiksi.

3. Kuumenna öljy pannulla. Kuullota sipulisilppua keskilämmöllä noin viitisen minuuttia, lisää valkosipuli ja kuullota vielä muutama minuutti. Lisää pannulle mustapavut. Kuumenna noin viisi minuuttia, kaada puolet pannun sisällöstä sauvasekoittimen kulhoon ja aja tahnaksi. Laita tahna takaisin pannulle papuseoksen joukkoon, sekoita joukkoon myös soija ja kaikki mausteet.

4. Kypsennä vielä miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Mausta mausteet ja lisää tarvittaessa. Jos tahna uhkaa kuivua, lisää loraus vettä. Tahnan on tarkoitus olla kosteaa, mutta ei juoksevaa.

*****

I don’t do office lunches in my cubicle. I might not remember the details of dishes in a fancy restaurant no matter how great they were, but I never forget with whom I shared them. Simplest of fares raise to the next level when food is shared. 

I cooked simple no fuss black bean tacos that suit more or less to all diets with only minor adjustments. Simple yet delicious, and even if you would prepare everything from the scratch – which I encourage you to do – you can bang a meal out in a relatively little time. 

 

yhteistyössä

Olen kokematon soijankäyttäjä. Halusin opetella tekemään siitä hyvää ruokaa.
Elokuussa soijasta syntyi arkiruokaa, punajuurimakaronilaatikkoa, syyskuussa jauheliha korvattiin soijalla kasviskaalikääryleissä. Lokakuussa syntyi lämmittävää voimaruokaa eli vihreää currya soijapaloilla.
Syksyn mittaan ohjeita tulee yhteensä viisi.

Sarja on toteutettu yhteistyössä VegeSunin kanssa.