Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Resepti Kesäkurpitsa

Häivähdys oranssia – kesäkurpitsa-fetasalaatti

Kasvimaallani näkyy häivähdys oranssia. Sadonkorjuu on taas askeleen lähempänä – ehkä. Treenasin kaupasta hankitulla kesäkurpitsalla ja tuloksena oli maistuvaa kesäkurpitsa-fetasalaattia.

Kesäkurpitsassani on ensimmäinen kukka. Olen ollut jo hiukan huolissani, koska Facebookissa ja blogeissa muut ovat keulineet kesäkurpitsankukillaan jo jonkin aikaa, eikä minun penkissäni ole tapahtunut mitään oranssiin vivahtavaakaan ennen viime viikkoa. Mutta nyt on. Pieni tuuletus istutuslaatikon laidalla on paikallaan. Oman maan satoa odotellessa treenailen kaupasta hankituilla kesäkurpitsoilla, jotta sitten tiedän käyttää tulevat aarteet arvoiseensa ruokalajiin.

Löysin tämän loistavan (ei, tämä ei ollut ylisana) salaattiohjeen Sillä Sipulista, joka puolestaan oli löytänyt sen Proud Italian Cook -blogista. Minulle kävi hiukan vanhanaikaisesti: Tein tätä lomanavauspiknikillemme, mutta kolmessa tunnissa ei  yhden naisen liukuhihnalla syntynyt focaccia, sammiollinen gazpachoa ja tämä salaatti, joten salaatin suhteen oikaisin. Kesäkurpitsasuikaleiden paistaminen otti aikansa, eikä meillä enää kastikkeita sekoiteltu. Sillä Sipulista löytyy ohje myös kastikkeelle, itse lorautin salaatin sekaan hiukan oliiviöljyä ja valkoista balsamicoa ja rouhaisin mustapippuria. Toimi oikein hyvin näinkin.

Salaattia varten kesäkurpitsasta tehdään kauniita, ohuita suikaleita. Mandoliini on siihen kätevä väline. Juustohöylällä voi onnistua kaikista pienimpien kesäkurpitsojen kanssa. Olen itse todella kriittinen kaikkien keittiötarvikkeiden suhteen, vaikka himoitsen monia välineitä. Meillä on pieni keittiö ja täydet kaapit, joten pyrin harjoittamaan tarkkaa harkintaa välineurheilun kanssa. Mandoliinia harkitsin kauan ja sen onnellisena omistajana on todettava, että sillä on paikkansa keittiössäni. Mieluummin poistan laatikoista jotain muuta tarpeettomampaa.

Oikaistu kesäkurpitsa-fetasalaatti

runsaalla piknikillä riitti kahdeksalle, lisukkeena noin neljälle

200 g fetaa
2 kesäkurpitsaa
erilaisia salaatteja (esim. rukolaa, viinisuolaheinää, pinaattia, vuonankaalia, keräsalaattia tms.)
öljyä
pinjansiemeniä

Kastikkeeksi oliiviöljyä, valkoista balsamicoa ja mustapippuria.

1. Paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla. Laita ne jäähtymään sivuun (ei pannulla, etteivät ne jatka kypsymistä).

2. Suikaloi kesäkurpitsat mandoliinilla tai muutoin, sivelle niille öljyä molemmin puolin ja paista parilapannulla (tai grillissä, jos sellaisen omistat) nopeasti. Anna jäähtyä.

3. Sekoita salaattipohja erilaisista salaateista, lorauta joukkoon oliiviöljyä ja balsamicoa ja rouhaise sekaan mustapippuria. Sekoita hyvin.

4. Laita salaattipohja laakeaan tarjoiluastiaan, asettele päälle kesäkurpitsat ja murustele niiden päälle fetajuusto. Ripottele lopuksi päällimmäiseksi paahdetut pinjansiemenet.

Mitaten ja punniten – pasta primavera

Hävikkiprimavera
Ruoanlaiton ei tarvitse olla näpertämistä, mutta hävikin vähentämisessä auttaa kummasti, kun riisiä ei kaada suoraan paketista, eikä spaghettia mittaa kouralla. Keittiövaaka ja desilitran mitta ovat hävikin vähentäjän taisteluvälineitä biojätteen ehkäisemisessä.

Suomalaisen kotikokin pahin pelko on, että ruoka loppuu kesken. Itsekin tunnustan, että helposti tulee laitettua vielä kerta kiellon päälle vaikkapa pastaa kiehumaan, ettei vaan jää nälkä kurnimaan. Nyt paransin tapani ja hankin spaghettimitan. Aion alkaa mitata myös riisin maltillisesti pitokokin mitan sijaan. Sitä ei taida olla järkevää lennättää toiselta puolelta maapalloa biojäteastiaani.

Hävikistä herkuksi -vinkki: Punnitse tai mittaa pääraaka-aineet. Lopun voit sitten vetää rennolla ranteella.

Sopivasta annoskoosta jokaisella on varmasti oma mielipide. Itse käytän esimerkiksi keittämättömän pastan suhteen ohjenuorana 75-100 g/henkilö, jos se on ainoa ruokalaji. Jos kastike on ruokaisaa, silloin mennään pienemmällä pastamäärällä, mutta aglio & olion tyyppisissä pastoissa siirrytään mitta-asteikon toiseen päähän. Näillä määrillä pasta-annoksessa pääosassa on pasta ja kastiketta annostellaan maltillisesti. Jos olet toisen suunnan suosija, kannattaa tietenkin vähentää pastan määrää.

Edellisessä postauksessa kerroin, että aion ketjuttaa raaka-aineita hävikin pienentämiseksi. Eilen syötiin parsarisottoa, tänään parsanipun jämät päätyivät tähän pastaan. Parsan kaveriksi tähän yhden sortin primaveraan kaivoin pakastimesta herneitä ja siivutin kesäkurpitsaa. Lähipäivinä ketjutus jatkuu, koska kesäkurpitsaa oli kaupassa saatavilla vain jättikokoisena. Se on onneksi monikäyttöinen vihannes, joka taipuu myös leivontaan.

Tätä pastaa syödessä ei tunne torjuvansa hävikkiä, vaan pöytään saa ylellisen kermaisen pastan, jonka voi tehdä juuri niistä vihanneksista, joita kaapissa sattuu olemaan. Mukaan voi kelpuuttaa vaikka varhaiset porkkanat. Muutoin kannattaa suosia tuoreita raaka-aineita, mutta jos tuoreita herneitä ei ole vielä saatavilla, pakasteherneetkin käyvät kyllä. Ne ovat saaneet synninpäästön jopa Henri Alénilta.

Pasta primavera eli pasta kevätvihanneksista – ja pakasteherneistä

2 nälkäiselle

150-200 g spaghettia tai muuta pastaa
oliiviöljyä
1 pieni kesäkurpitsa, muutama parsanvarsi, reilu 1/2 dl herneitä tai joku muu yhdistelmä vihanneksia, yhteensä noin 200-250 g nälän mukaan
3 valkosipulin kynttä
150 g ranskankermaa
pari kourallista yrttejä (esimerkiksi basilikaa, lehtipersiljaa tai minttua)
noin 1 dl raastettua parmesania tai pecorinoa
mustapippuria ja sormisuolaa

1. Laita pastavesi kiehumaan ja keitä pasta ohjeen mukaan.

2. Pastan kiehuessa paista pannulla kasviksia ja silputut valkosipulin kynnet. Muista poistaa parsasta puumainen osa varresta, ennen kuin laitat sen pannulle. Parsan paistoaika on hiukan lyhyempi (varsin noin 4-6 minuuttia, nuput pari minuuttia vähemmän). Voit myös grillata parsan ja kesäkurpitsan grillipannulla. Sivele ne siinä tapauksessa öljyllä ennen grillaamista. Muista paistaa valkosipuli kohtuullisen miedolla lämmöllä, ettei se ruskistu.

3. Kun kasvikset ovat lähes kypsiä, lisää ranskankerma ja mausta pippurilla ja suolalla. Pippuria kannattaa käyttää reilusti. Pidä huolta, etteivät kasvikset mene yli. Lisää lopuksi yrtit (jos käytät minttua, ole maltillinen määrän suhteen).

4. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Sekoita joukkoon juusto. Rouhi vielä pinnalle mustapippuria ja parmesanlastuja.

Pssst… Hävikistä herkuksi on yli 30 ruokablogin yhteinen tempaus toukokuun ajan. Haluamme innostaa lukijoitamme taikomaan hävikki herkuiksi. Ja samalla pienennämme myös omaa ruokahävikkiämme. Kannattaa käydä Facebookissa tykkäämässä. Sieltä löydät kaikkien blogien inspiroivat ideat. Juuri nyt käynnissä myös kilpailu, jossa arvotaan kaikkien 10.5. mennessä vastanneiden kesken Omenaminttu-blogin Hannelen kaunistakin kauniimpi kirja Kausiherkkuja omasta pihasta.