Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Raparperipiirakka

Kymmenen minuutin elämänmuutos – Raparperipiirakka

Tarvitseeko viittäkymmentä erilaista raparperipiirakkareseptiä, jos joka vuosi leipoo korkeintaan kaksi? Pari erinomaista riittää, tässä on niistä toinen.

raparperipiirakka

On varmaan kohtuutonta arvioida tarvetta kirjalle, jota ei ole edes lukenut. Sormeni oli jo lähes tilaa-painikkeella tavarapaljouden ahdistaessa. Ikäänkuin Konmarissa olisi joku elämää suurempi viisaus.  Kunnes tajusin, etten tarvitse kirjaa. Olen aina tiennyt, että turhan hamstraaminen lähinnä tukkii mielen, eikä minulla ollut pienintäkään aikomusta alkaa ripustella lakanoita roikkumaan henkareihin. Olen sitäpaitsi niin hyvä vähentämään tavaraa, että taloudessa asuva mies lähes istuu tavaroidensa päällä, kun raivauspuuskani iskee. Siihen ei Konmaria tarvita.

Raivokkaiden puuskien välillä olen äärimmäisen hyvä aiheuttamaan kaaosta, vähän kuin puolihuolimattomasti se leviää ympärilleni. Samaan aikaan sisäinen minimalistini ja äärisiistin äidin kasvatti ahdistuu kaikesta irtotavarasta ja pienimmästäkin epäjärjestyksestä. Vielä tavallista enemmän se ahdistaa, kun viettää suuren osan päivästään kotona.

Siksi tein alkuvuodesta pienen päätöksen – kymmenen minuutin askeleen kohti parannusta. Jokaisen päivän päätteeksi järjestän kotiamme kymmenen minuuttia. Niissä minuuteissa ehtii hämmentävän paljon – päivän jäljet järjestykseen. Kun minuutteja kertyy päivä toisensa jälkeen, meillä on nykyään oikeastaan koko ajan perusjärjestys. Ei täydellisen putsplank, mutta riittävän siistiä, että olen (melkein) alkanut kestää jopa yllätysvieraita.

Olen taas karsinut ja vähentänyt – olen niin pitkällä, että puuska on yltänyt jo melkein pyhimpään. Kirjoihin ja lehtiin. Kannoin niitä läjäpäin kierrätykseen, mutta erityisesti lehtipinoissa on vielä karsimisen varaa. Ollaan ydinkysymyksen äärellä: Tarvitseeko ihminen lukemattomia raparperipiirakkareseptejä, kun vuodessa piirakoita syntyy korkeintaan kaksi. Viime vuodesta alkaen tämä on ollut niistä toinen: Aloitan raparperikauden joko tällä Helsingin Sanomista löytyneellä piirakalla tai britakakulla. Piirakka on tuhti ja mehevä ja se säilyy hyvänä useamman päivän.  Olen hiukan vähentänyt muruseoksen sokerin määrää, koska minusta alkuperäinen oli turhan makea.

Raparperipiirakka

Muruseos

100 g voita
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja

Piirakka

2 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
1 dl maitoa
1 dl kermaa
100 g suolaista voita
4 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
600 g raparperia paloina

1. Suojaa noin 25*35-senttinen vuoka leivinpaperilla. Kuumenna uuni 160 asteeseen (kiertoilma). Jos et käytä kiertoilmaa, nosta lämpötilaa noin 20 asteella.

2. Tee ensin muruseos. Nypi kaikki ainekset kulhossa nopeasti kokkareiseksi seokseksi. Nosta pakastimeen odottamaan siksi aikaa, kun valmistat piirakan muutoin.

3. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

4. Kiehauta kattilassa maito, kerma ja voi niin, että voi sulaa. Kaada nauhana kananmuna-sokerivaahdon joukkoon samalla vatkaten.

5. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon ja siivilöi jauhot taikinaan. Sekoita varovasti nostellen.

6. Kaada taikina leivinpaperilla suojattuun vuokaan. Ripottele päälle ensin raparperit ja niiden päälle reilu kerros muruseosta.

7. Paista noin 40 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsää.

Juhannus kaupungissa – raparperi-vadelmagalette

Takana laiska kaupunkijuhannus. Hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja paljon aikaa sohvannurkassa. Ei tämä ollutkaan hullumpi vaihtoehto. Keittiössäkin tuli vietettyä aikaa enemmän kuin koko kiireisen kevään aikana. Pitkästä aikaa ehdin jopa leipoa, jumalaista raparperi-vadelmagalettea.

raparperi-vadelmagalette

Viimeksi vietin juhannuksen Helsingissä yli kymmenen vuotta sitten, edellisestä Suomessa vietetystä juhannuksestakin on seitsemän vuotta. Tulimme kuitenkin Kreikasta juhannusviikon tiistaina, eikä nokan suuntaaminen kohti ruuhkaisia teitä ja mökkiä houkuttanut. Sade-ennuste lupaili taivaalta pieniä miehiä, näin mielessäni itseni istumassa läpimärkänä avoveneessä matkalla mökille. Päätimme jäädä kaupunkiin.

Viime vuodet olemme viettäneet juhannuksen pidennetyllä kaupunkilomaviikonlopulla jossain Euroopan kolkassa, jossa ei tunneta keskikesän juhlaa. Yhtä vuotta lukuunottamatta sää on aina ollut parempi kuin Suomessa. Viime vuonna Suomessa satoi lunta, Lontoossa lämpö helli.

Koko opiskeluajan vietin juhannukset kaupungissa. Olin työpaikassa, jossa piti valita yksi juhlaviikonloppu, jonka teki töitä. Juhannus oli minulle merkityksettömin. Helsingissä oli juhannuksena maagista taikaa, pyöräilin sen hiljaisia katuja kotiin ja tuntui kuin olisi ollut autiokaupungissa. Kaikki oli kiinni, kaduilla ei näkynyt juuri ketään, tuntui kuin kaupunki olisi ollut vain minua varten.

Ihan samaan autioituneeseen tunnelmaan ei enää pääse, moni muukin vaikutti valinneen kaupunkijuhannuksen. Oma taikansa oli kuitenkin pelata aurinkoisena sunnuntaiaamuna hiljaisessa Kaisaniemen puistossa tennistä. Juuri sen verran poistuin nukkumalähiöstämme.

Onneksi saimme viikonlopun mittaan useampiakin juhannusvieraita ja sain syyn leipoa ihanaa raparperi-vadelmagalettea Kira Åkerström-Kekkosen reseptillä. En edes aloita piirakan kehumista, koska ylisanoille ei ehkä tulisi loppua. Vadelman ja raparperin yhdistelmä on täydellinen tällaiselle happamien makujen ystävälle. Kuin huomaamatta huitaisimme galeten neljästään jälkiruoaksi aika tuhdin aterian jälkeen.

Muokkasin reseptiä hiukan. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään kaksia erilaisia spelttijauhoja. Minulla ei kovin usein ole minkäänlaisia spelttijauhoja, ne ovat aika kalliita ja käytän niitä harvakseltaan. Nyt sattui onnekkaasti olemaan puolikarkeita spelttijauhoja kaapissa. Käytin puolet niitä ja loput vehnäjauhoja. Pohja sai speltistä hyvän syvän maun, paljon paremman kuin pelkästä vehnäjauhosta leivottaessa. Vaihdoin myös makusiirapin rosmariinilla ja sitruunalla maustettuun versioon ja laitoin raparperia hiukan enemmän, koska vadelma jyrää sen helposti.

Raparperi-vadelmagalette

Pohja

100 g puolikarkeita spelttijauhoja
100 g vehnäjauhoja
2 rkl ruokosokeria
ripaus suolaa
2 keltuaista
100 g voita
1 rkl kylmää vettä

Täyte

300-350 g raparperia
200 g vadelmia
3 rkl ruokosokeria
1 rkl maissitärkkelystä

Makusiirappi

1 dl vettä
1 dl ruokosokeria
1 iso oksa rosmariinia
1 sitruunan kuori
lusikankärjellinen vaniljajauhetta tai 1/2 vaniljatanko

voiteluun kananmuna, pinnalle ripaus ruokosokeria

1. Tee taikina hyvissä ajoin, sen pitää vetäytyä vähintään puoli tuntia jääkaapissa. Voit hyvin tehdä sen myös vaikkapa edellisenä päivänä.

2. Sekoita keskenään jauhot, sokeri ja suola. Lisää keltuaiset ja sekoita tasaiseksi.

3. Nypi joukkoon kylmä kuutioitu voi mahdollisimman nopeasti, jotta taikinaan ei muodostu sitko. Lisää tarvittaessa ruokalusikallinen kylmää vettä, jos taikina on liian kuivaa. Taputtele taikina kiekoksi, kääräise se tuorekelmuun ja nosta jääkaappiin vetäytymään vähintään puoleksi tunniksi.

4. Valmista taikinan vetäytyessä siirappi. Mittaa kattilaan vesi, sokeri ja vaniljajauhe. Laita rosmariinin oksa ja leikkaa vaikka kuorimaveitsellä sitruunankuoresta suikaleita. Kiehauta neste ja nosta pois liedeltä maustumaan vähintään puoleksi tunniksi.

5. Kuumenna uuni 175 asteeseen.

6. Valmista täyte juuri ennen kuin alat kaulita taikinaa. Sekoita kaikki ainekset sekaisin varovasti, jotta vadelmat eivät hajoa.

7. Kauli taikinasta jauhotetulla pöydällä pyöreä vajaan puolensentin paksuinen ympyränmuotoinen levy.

8. Levitä täyte tasaisesti pohjan päälle, jätä reunoille tilaa jokunen sentti, jotta saat käännettyä reunat täytteen päälle.

9. Käännä reunat täytteen päälle. Piirakan ei tarvitse olla kovin sliipattu, galette voi hyvin olla vähän rustiikkisen näköinen.

10. Voitele reunat kananmunalla ja ripottele niiden päälle vähän ruokosokeria.

11. Paista kypsäksi (noin 50 minuuttia), valele täytettä paistamisen aikana muutamaan otteeseen makusiirapilla.

12. Tarjoa sellaisenaan tai vaikkapa vaniljajäätelön kanssa.

*****

As always all my fellow Helsinkians had headed to welcome the white, day-light filled nights and celebrate summer solstice at summer cottages. Not a single soul in Kaisaniemi park when we played tennis on a sunny midsummer Sunday. A magical feeling, like having the whole city just for yourself.

Rhubarb raspberry galette was the sweetest ending to a relaxed midsummer feast in a deserted city. A lemon rosemary syrup could not be simpler to make but it adds that little extra something when used as a finishing touch.