Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Raparperikakku

Kiitos kysymästä, hyvää kuuluu – ruusuinen vadelma-raparperikakku

Kun palaa tauolta, kannattaa se tehdä komeasti. Raikas ja ruusuinen vadelma-raparperikakku, juhlapöydän kuningatar kirpun ristiäisistä, on juuri sopiva paluu blogin pariin.
ruusukakku

En tiedä, oliko minulla hirveästi kuvitelmia, millaista vauva-arki on. Mutta jos olikin, tuskin olisin osannut ennakoida täysin todellisuutta. Symbioosia on takana nyt reilu kolme kuukautta. Toisaalta kaikki on ollut paljon helpompaa kuin uskalsin ehkä toivoakaan, leppoisaa ja ihanaa. Mutta samalla paljon tiiviimpää, kuin ymmärsin odottaa. Kun pullo ei kelpaa, äiti on aika kriittinen. Tämä majakka ja perävaunu -yhdistelmä ei pääse irti toisistaan.

Kaikesta tästä on ollut seurauksena viiden vuoden blogiharrastuksen pisin tauko. Muistikortti pullistelee kuvia, uskokaa kai älkää, meillä on nimittäin taas kokattu. Eikä sanottavakaan ole loppunut. Päinvastoin: Pää on täynnä puolivalmiita tekstejä, ideoita ja asiantynkää. Kun istuu päivät imettämässä, on aikaa ajatella. Paljon. Vain kädet puuttuvat. Niitä voisin ottaa pari lisää.

Tätäkään kakkua tuskin olisi syntynyt ilman niitä apukäsiä. Miehen. Äidin. Anopin. Leivoin kakun ristiäisiin, kun ympärillä oli hyssyttäjiä. Kesti yli kuukausi saada se tänne blogiin. Sellaista se on. Meidän uusi normaali. Ainakin vielä hetken. Tahtovat nimittäin kasvaa silmissä nuo lapset.

Ruusuinen vadelma-raparperikakku on saanut innoituksensa ruusuisesta pavlovasta. Vadelmia saa nyt edullisesti ja raparperiakin edelleen, joten parempaa aikaa leipoa tämä ruusuinen kakku ei olekaan. Kakut ovat juuri nyt tällaisia: Korkeita ja yksinkertaisia. Toinen äärilaita on övereistä överein, joka pullistelee koristeita ja ui toffeessa ja muussa yltiömakeassa. Välimuotoja ei tunneta.

vinkkiKorkea kakku on helpoin koota kahdesta erillisestä kakkupohjasta. Ne kypsyvät nopeammin kuin yksi korkea kakkupohja, eikä pinta ehdi tummua turhan tummaksi.

Kun kokoat kakkua laita pohjimmaiseksi ja ylimmäiseksi leveimmät kakkupohjat, keski-osa on helpompi tasoittaa vaahdolla kuin yläosa. Tasoita reunat kermavaahdolla (tai tässä tapauksessa täytteenä käytettävällä kerma-mascarponevaahdolla) ja nosta kakku kylmään. Kylmän vaahdon päälle on helppo levittää kuorrutus tasaisesti.

Tasaisen pinnan salaisuus on palettiveitsi. Tavallisella veitsellä kuorrutteen levittäminen tasaiseksi on hankalaa. Veitsi kannattaa myös kastaa kuumaan veteen jokaisen vedon jälkeen. Helpoiten levittäminen onnistuu, jos sinulla on pyörivä alusta, mutta kohtuullisen hyvää jälkeä saa ilmankin. 

Ruusuinen vadelma-raparperikakku

noin kahdellekymmenelle, kahteen noin 18-senttiseen vuokaan

Kakkupohjat

5-6 munaa (3 dl)
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte

raparperihilloketta (ks. resepti alla)
reilu 5 dl vadelmia (jos käytät pakastevadelmia, valuta neste huolellisesti pois)
4 dl vispikermaa
150 g mascarponea
3-4 tl ruusuvettä
sokeria

Kuorrutukseen

3 dl vispikermaa
100 g mascarponea
2-3 tl ruusuvettä
sokeria

Koristeluun ruusuja ja macaroneja
Kostuttamiseen sitruunalla maustettua vettä

lisäksi leivinpaperia ja voita vuokien vuoraamiseen sekä foliota suojaamaan ruusujen varret

1. Kuumenna uuni 185 asteeseen. Voitele molemmat kakkuvuoat ja vuoraa ne leivinpaperilla (tai voitele ja korppujauhota ne).

2. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Kuohkean kakun perusta on muna-sokerivaahto eli vatkaa kunnes saat helposti tehtyä kahdeksikon vaahdon pinnalle vatkaimesta valuvasta taikinasta.

3. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon ja siivilöi varovasti taikinan joukkoon. Käytä sekoittamiseen sähkövatkaimen sijaan esimerkiksi nuolijaa.

4. Jaa taikina tasan kahteen vuokaan ja paista kakkupohjia noin 20-25 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. Kokeile kypsyyttä tikulla: Kun tikkuun ei tartu enää taikinaa, kakku on kypsä.

5. Nosta kakut uunista ja pudota ne hetken kuluttua vuoasta noin parinkymmenen sentin korkeudelta pöydälle. Kakuissa oleva vesihöyry korvaantuu ilmalla ja ne pysyvät kuohkeana.

6. Anna kakkupohjien jäähtyä ja leikkaa ne kahteen osaan täyttämistä varten.

7. Kakkupohjien jäähtyessä vatkaa täyte: Yhdistä kulhossa kerma ja mascarpone ja vatkaa vaahdoksi. Mausta sokerilla ja ruusuvedellä.

8. Yhdistä kaksi kakkua kokoamisvaiheessa. Jos haluat mahdollisimman suorareunaisen kakun, laita leveimmät kakkulevyt pohjimmaiseksi ja päällimmäiseksi.

9. Kokoa kakku kerros kerrokselta: Kostuta kakkulevy ensin sitruunalla maustetulla vedellä, levitä sen jälkeen raparperihilloke, sen päälle kerma-mascarponevaahto ja ripottele vaahdon päälle kolmasosa vadelmista.

10. Kun kaikki kerrokset ovat päällekkäin, tasoita vielä reuna kerma-mascarponevaahdolla tasaiseksi, peitä kakku ja nosta se kylmään.

11. Koristele kakku samana päivänä, kun tarjoat sen. Vatkaa kerma ja mascarpone vaahdoksi, mausta ruusuvedellä ja sokerilla. Kuorruta kakku ohuehkolla kerroksella vaahtoa. Tasainen kuorrutus on helpointa tehdä palettiveitsellä tai muulla leveällä veitsellä. Kostuta veistä vetojen välillä kuumassa vedessä.

12. Koristele ruusuilla ja macaroneilla: Leikkaa ruusuihin noin parin sentin mittainen varsi, suojaa se huolellisesti foliolla tai tuorekelmulla ja paina kakun pintaan. Asettele macaronit puolikaareen.

Raparperihilloke

noin 1 l raparperia pilkottuna
1 1/2 dl sokeria
lusikankärjellinen 100 %-vaniljaa
1/4 dl vettä

1. Keitä raparperihilloke jo hyvissä ajoin ennen kakun täyttämistä, jotta se ehtii jäähtyä. Hillo on melko hapanta, koska halusin kakusta makean sijaan raikkaan. Käytä enemmän sokeria, jos haluat hillosta makeaa.

2. Laita kaikki ainekset kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja keitä, kunnes raparperi on pehmeää (noin 10 minuuttia).

Puolialastomana – raparperikakku

Tästä kakkutrendistä pidän erityisesti: Nakukakut, naked cakes saavat pinnalleen vain huolettoman koristelun. Ei nyhräämistä, ei sokerimassaa. Kesän ensimmäisestä raparperikakusta tuli vähän kuin puolialaston, ei ihan nakukakku, mutta samassa hengessä.

raparperikakku suolaajahunajaa

Minun makuuni kakku saa näyttää vähän rustiikilta, en juurikaan välitä viimeiseen yksityiskohtaan hiotuista sokerimassaunelmista. Sellaiset kotoisen näköiset useimmiten myös maustuvat paremmilta. Hillon sijaan käytän mieluummin tuoreita marjoja, sokeria käytän säästellen. Ennemminkin raikasta kuin makeaa.

Kotoisannäköinen on myös kesän ensimmäinen raparperikakku. Väliin uunissa paahdettua raparperia ja vaahto tuorejuustosta, jogurtista ja kermasta, lopuksi pinnalle ronskiksi keoksi punaviinissä ja appelsiinimehussa paahdettua raparperia. Kakkupohja on todella kostea ranskankerman ja maidon ansiosta – ja siksi myös vähän haastava paistettava. Se kypsyy todella kauan, mutta vastapainoksi siitä ei saa kuivaa millään keinolla.

Halutessasi voit paahtaa myös väliin menevät raparperit punaviinissä ja appelsiinimehussa. Lopuksi kannattaa keittää liemestä siirappi ja valuttaa sitä kakun päälle juuri ennen tarjoilua. Sitä ei näy kuvassa, koska kakku matkasi vielä kuvauksen jälkeen juhliin. Siirappi kannattaa laittaa juuri ennen tarjoilua.

Kakku on tuhti ja iso, sen ohjeen voi huoletta puolettaa pienemmälle seurueelle.

Raparperikakku

noin 15 hengelle

Pohja

250 g pehmeää voita
300 g sokeria (3 dl)
1 sitruunan raastettu kuori
5 kananmunaa
150 g ranskankermaa
2 dl maitoa
1/2 dl sitruunamehua
400 g vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

vuokaan nokare voita ja korppujauhoja

1. Kuutioi voi ja nosta se hyvissä ajoin huoneenlämpöön pehmenemään. Voitele ja korppujauhota vuoka. Kuumenna uuni 175 asteeseen.

2. Lisää voin sekaan sokeri ja raasta sitruunankuori. Vatkaa kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.

3. Lisää kananmunat yksi kerrallaan koko ajan vatkaten.

4. Sekoita toisessa astiassa vehnäjauhojen sekaan leivinjauhe.

5. Vatkaa kolmasosa jauhoseoksesta voi-sokeri-kananmunavaahdon joukkoon.

6. Vatkaa sekaan ranskankerma.

7. Lisää taas kolmasosa jauhoista.

8. Lisää maitoja sitruunamehu. Vatkaa tasaiseksi.

9. Lisää loput jauhot, vatkaa tasaiseksi ja kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista kypsäksi, kakku vaati kypsyäkseen reilun tunnin.

Paahdetut raparperit

yhteensä noin kilo raparperinvarsia
1/2 dl punaviiniä
1/2 d appelsiinista puristettua appelsiinimehua
2 dl sokeria
nokare voita

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

2. Kuori raparperin paksut varret, ohuet nuoret varret voit jättää kuorimatta.

3. Jaa raparperit kahteen osaan, toiseen vajaa 400 g, toiseen reilu 600 g. Valitse pienempään vuokaan ohuita, punavartisia raparpereja ja pilko ne noin kymmenensenttisiksi. Lado ohueksi kerrokseksi vuoan pohjalle, älä laita päällekkäin.

4. Voitele isompi vuoka voilla ja pilko isompi erä raparperia noin puolensentin viipaleiksi. Pyöritä joukkoon noin 1 dl sokeria.

4. Sekoita punaviini, appelsiinimehu ja 1 dl sokeri ja kaada se pienempään vuokaan.

5. Peitä vuoat tiiviisti foliolla ja laita uuniin.

7. Paahda pieniä paloja noin 20 minuuttia ja kakun päälle tulevia tankoja noin 20-30 minuuttia. Kokeile haarukalla ensimmäisen kerran noin 10 minuutin kohdalla. Palojen on tarkoitus olla kypsiä, mutta napakoita, kakun väliin tulevat pienemmät palat voit paahtaa ihan pehmeiksi.

Jogurtti-juustovaahto

4 dl vispikermaa
3 dl turkkilaista jogurttia
200 g maustamatonta tuorejuustoa
sokeria
vaniljasokeria

1. Vatkaa kaikki ainekset napakaksi mutta pehmeäksi vaahdoksi.

Kakun kokoaminen

1. Jaa kakku kolmeen osaan, kostuta kevyesti vedellä jatketulla ja sokerilla maustetulla appelsiinimehulla. Pohja on todella kostea, se ei kaipaa paljon kosteutusta.

2. Levitä puolet kakun väliin tarkoitetuista raparperin paloista ensimmäisen kakkupohjan päälle. Vältä nostamasta nestettä kakun raparperin mukana. Levitä päälle noin kolmasosa vaahdosta. Nosta seuraava levy vaahdon päälle ja täytä samoin kuin ensimmäinen.

3. Levitä loput vaahdosta kakun päälle ja nostele punaviini-appelsiiniliemessä kypsennetyt raparperit kakun päälle.

4. Keitä vuokaan jääneestä punaviini-appelsiiniliemestä siirappi: Kiehuta lientä kovalla lämmöllä noin kymmenisen minuuttia niin, että se kiehuu kasaan. Anna jäähtyä. Valuta kakun päälle juuri ennen tarjoilua.