Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Puutarha

Miksi aidan takana on ruoho vihreämpää?

Sanotaan, että ensimmäisenä kesänä kannattaa vain istua rauhassa ja katsoa, mitä puutarhasta nousee. Vuotta viisaampana jouduin toteamaan, että juuri mitään kaunista ei noussut ja se vähäkin vihreä repsottaa aika tavalla. Nyt kahta vuotta viisaampana kiroan työn määrää. Naapurin puolella on huomattavasti vihreämpää. Kirjaimellisesti. 

Kaksi vuotta sitten oli ensimmäinen kesämme uudessa kodissa, ensimmäinen aikuisiällä pientalossa, ensimmäistä kertaa meillä oli oma piha. Haaveilin lämpimistä kesäpäivistä ja -illoista pihalla, joka kukkii kaikissa valkoisen sävyissä ja suunnittelin napsivani yrtit ja salaatit omalta kasvimaalta. Teoriassa uusi pihamme vaikutti helppohoitoiselta, pääosin terassiksi laudoitettu atriumpiha ja pieni puutarhapiha talon kyljessä.

Totuus on kuitenkin toinen: Piha on täysin retuperällä ja viime kesän selkävamma esti käytännössä ne vähäisetkin puutarhatyöt. Puutarhapihalla risukoituneita kirsikka-, luumu- ja omenapuita, joita kukaan ei ole leikannut vuosiin. Hedelmien on annettu pudota maahan ja mädäntyä sinne, joten maaperä on tuhdisti hummuksella. Nurmikko on käytännössä pelkkää sammalta ja rikkaruohoja. Se pitäisi kuoria kokonaan pois ja parantaa maaperää hiekalla. Pursuavaa kompostia ei ollut tyhjennetty, hoidettu tai muutenkaan käännelty vuosiin. Erinomainen kasvualusta nokkosille, joita pursuaa jokaisesta raosta – pihan tuotteliain hyötykasvi.

Vähitellen mieleen alkoi hiipiä epätoivo. Apua, meillä on puutarha, eikä minulla ole mitään aavistusta, mitä sen kanssa teen. Minne tahansa katsoinkin, näin vain tekemistä, mutta en tiennyt, mistä aloittaisin. Tekemisen määrä lamaannutti. Pelkäsin tappavani jotain väärällä hoidolla – todennäköisempää taitaa olla, että tapan jotain hoitamattomuudella.

Sitten tajusin, ettei puutarhassa ole kyse elämänmittaisista suhteista. Kaivoin ylös vanhat herukkapensaat, jotka eivät suvainneet tehdä marjan marjaa. Kävin ostamassa uudet taimet, mustaherukan ja karviaisen, koska juuri ne haluan omaan puutarhaani. Päätin olla pelkäämättä tappamista. Kukinnan jälkeen aion tarttua oksasahaan ja leikkaan luumu- ja kirsikkapuut sekä syreenin. Pelotta päin, eivät ne vähästä kuole. Jos kuolevat, niitä ei ollut tarkoitettu meidän puutarhaamme.

Päätin keskittyä yhteen kulmaan kerrallaan. Tein listan asioista ja tajusin, että kaikista tärkeintä minulle, että saan satoa. Ensimmäisenä työlistalla oli kuvassa oleva puutarhapihan kulma, johon saan pienen kasvimaan. Suljin silmäni kaikkien muiden alueiden rappiolta toistaiseksi. Keskityn siihen, että saan yhden nurkan kuntoon.

lähtötilanne

Viime kesänä kaivoimme maasta ja kannoimme  yli 350 kiloa vanhoja betonilaattoja pois kasvimaan alta, kuorin kerroksen maata – uusi alku, tyhjä kangas.

IMG_1120

Ostin kasan vanhoja kuormalavoja ja käsittelin ne mustiksi. Multaisen pihan päälle rakennettu lavakasvimaa kaipasi vielä siistejä polkuja. Kate olisi ollut kaunis, mutta työläs. Ympärillä on paljon puita, joten lehtisavottaa olisi riittänyt. Puutarhuriystäväni ehdottama hiekkasora taas ei miellyttänyt minua. Päädyin kiviin.

Lopullisen valinnan tein liuskekivien ja betonikivien välillä. Ihastuin Ruduksen mustiin Louhikiviin. Lopputulos on luonnollinen, mutta betonikivet ovat luonnonkiviä edullisempia ja niiden asennus on helppoa. Tähän saakka olen tarvinnut lähinnä lapiota, tasoituslautaa ja narua. Se ratkaisi valintani. Pystyn tekemään kiveyksen itse – iskin lapion maahan ja pian näette lopputuloksen. Esimakua voi kurkata Instagramista.

Ymmärrän, ettei tämä puutarha valmistu vielä tänä(kään) kesänä – mutta se on toivottavasti aimo askeleen pidemmälle. En ole ihan varma, miten minä kaikki-heti-tänne-ihminen sen hyväksyn. Epätäydellisyyden ja keskeneräisyyden. Yritän kovasti. Ja aina kun tulee heikko hetki, avaan portin ja kurkistan kasvimaan puolelle. Siellä nimittäin kohta vihertää – ja jo nyt näyttää paljon kauniimmalta. Ei valmiilta, mutta pitkältä askeleelta oikeaan suuntaan.

Ehkä siitä onkin kyse. Koko ajan kaikki on vähän valmiimpaa, mutta valmiiksi ei koskaan tulekaan. Alan nähdä sävyjä, muitakin värejä kuin valkoista. Siitähän tässä on kyse, mieli muuttuu matkalla ja samalla muuttuu myös puutarhasuunnitelma. Matka zen-asenteeseen on kuitenkin vielä kesken – haaveilen sellaisesta minikaivurimiehestä, joka rouhaisisi kaiken pois ja käsissäni olisi tabula rasa.