Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Pulla Mustikka

Jauhot pöllyää- kuningatarpullat

Kuningatarpullat mascarponetäytteellä
Syyskuussa blogissa jauhot pöllyää. Yritän kaivaa esille puuttuvaa jauhopeukaloani. Aloitan ikiklassikosta eli pullasta.

Olen varustautunut talveen: Hillot on keitetty ja pakastimessa on mustikkaa, vadelmaa, mansikkaa ja lakkaa. Erityisesti tuo soiden kasvatti lämmittää mieltäni, en ole nimittäin saanut suosikkimarjaani ostettua useampaan vuoteen. Toivotaan, ettei ensi kesänä käy vanhanaikaisesti eli nyt säilötään ja hillotaan ja vuoden päästä sutinalla tyhjennetään pakastinta juuri ennen marjastuskauden alkua, jotta ensi vuoden sato mahtuu pakastimeen.

Aloitinkin tarmokkaasti jo nyt: Ensimmäinen litra mustikoita ja noin rasiallinen vadelmia upposi kuningatarpulliin jo ennen pakastimeen päätymistä. Tuoreista marjoista tehtyä pullaa on tehnyt mieli siitä asti, kun Prinsessakeittiössä ja Omenamintussa oli paistettu mustikkapullia. Omenamintusta opin, että perunajauhot voi korvata myös vehnäjauhoilla. Omat marjani olivat melko kuivia, koska ne päätyivät pulliin melkein suoraan puskista, joten laitoin joukkoon oheista ohjetta vähemmän perunajauhoja. Jos teet pullat pakastemustikoista, kannattaa laittaa koko ohjeistettu määrä, jotta täyte pysyy koossa.

Vinkkejä hyvään pullaan myös aiemmassa postauksessa. Leipominen on niin päivässään: Tällä kertaa tuli mahtavan leivottava taikina, joka pyöri pulliksi ihan huomaamatta. Edes jauhoja ei tarvittu leivonta-alustan päällä, lopputuloksena täydellisen pehmeät pullat. Oi, jospa se olisikin aina niin.

Kuningatarpullat mascarponetäytteellä

20-25 isoa pullaa

Pullataikina

5 dl maitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 kananmuna
1 rkl kardemummaa
150 g voita
11-13 dl vehnäjauhoja

Täyte

125 g mascarponea tai muuta tuorejuustoa
75 g ranskankermaa
1/2 kananmuna (loput voit käyttää pullien voiteluun)
1/2 sitruunan raastettu kuori
1/2 tl vaniljauutetta tai puolikkaan vaniljatangon siemenet (voit myös korvata vaniljasokerilla)

750 g marjoja (mustikoita ja vadelmia)
3/4 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja tai perunajauhoja

1. Sulata voi.

2. Mittaa taikinakulhoon maito. Lämmitä se kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon tuorehiiva, sokeri, suola, kananmuna ja kardemumma.

3. Ala alustaa nesteen joukkoon vehnäjauhoja vähitellen. Muista vaivata sinnikkäästi, jotta saat taikinaan sitkon. Lisää joukkoon sulatettu voi, kun taikina alkaa irrota kulhon reunoista. Muista jättää taikina suhteellisen löysäksi, mutta voit lisätä vielä jauhoja voin lisäämisen jälkeen, jos taikina on kovin tarttuvaista.

4. Anna kohota kaksinkertaiseksi liinan alla.

5. Leivo taikinasta pyöreitä pullia. Anna kohota puolisen tuntia liinan alla. Pullien kohoamisen aikana tee valmiiksi täytteet.Paina kohotettuihin pulliin kolo esim. juomalasilla. Laita koloon ensin tuorejuustoseosta ja sen päälle marjoja. Tee riittävän syvät kolot ja täytä ne maltillisesti, etteivät täytteet valu pois.

6. Voitele kananmunalla ja paista 225 asteessa 10-12 minuuttia.

Psst… Seuraa Suolaa&hunajaa -blogia myös Facebookissa