Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Porkkana-inkiväärikeitto

Kuukauden lempiraaka-aine – inkivääri

Porkkana-inkiväärikeitto appelsiinimascarponella
Innostuin Divaanin toimituksen lempiraaka-aineesta, inkivääristä, ja suunnittelin yhden ruokalajin sijaan kokonaisen menun sen ympärille. Jos syysflunssaa pukkaa, tässä oli rautaisannos flunssan estolääkettä. Herätellään ruokahalu
 alkudrinkillä ja jatketaan siitä eteenpäin inkivääriä säästämättä jälkiruokaan saakka.

inkivääri

Inkivääri on hyvä osoitus siitä, mitä rajojen avaaminen saa aikaan. Tuoretiskien vakiotuote oli vuosia poissa valikoimasta ilmeisesti mm. säännöstelyn ja erilaisten kaupanrajoitusten vuoksi. Vasta EU-aika palautti sen takaisin hyllyyn. Välissä tarjolla oli vain kuivattua tai säilöttyä tavaraa, vaikka inkivääriä on arvostettu sekä lääkekasvina että mausteena myös Suomessa jo pitkään.

Inkivääri tuodaan Suomeen muualta, mutta olisi ilmeisesti mahdollista saada se menestymään myös eteläisessä Suomessa kaikkein aurinkoisimmilla parvekkeilla ja pihoilla. Syötäviä kasvista ovat maavarsi ja juurakko, juurakosta jakamalla alkunsa saa myös uusi kasvi.

Ottaen huomioon inkiväärin kirpakan ja tömäkän maun se on yllättävänkin taipuisa mauste, jota käytetään laajasti maustamaan niin makeita kuin suolaisiakin ruokia. Ensimmäinen piparkakku (ginger bread) on Wikipedian mukaan ilmeisesti leivottu jo 2400 eaa. Intiasta ja Kiinasta lähtöisin oleva kasvi maustaa nykyään ruokia ja juomia kuten ginger alea, inkivääriteetä ja inkivääriglögiä lähes kaikkialla maailmassa.

Inkivääri on niin monipuolinen mauste, että innostuin tekemään yhden ruokalajin sijaan kokonaisen menun, jossa inkivääri maustaa kaikkia ruokalajeja alkudrinkistä jälkiruokaan. Kaneli taipuisi vastaavaan, mutta kovin montaa muuta näin monipuolista maustetta ei tule mieleen. Ehkä olen vain puolueellinen, koska inkivääri on yksi ehdottomia suosikkimakujani.

Inkiväärin kanssa sopivia makuja on valtavasti. Monista vaihtoehdoista rakensin oman menuni neljän makuyhdistelmän varaan: Inkivääri, lime & omena, inkivääri, appelsiini & porkkana, inkivääri & kana, inkivääri & päärynä. Uudesta, tänään ilmestyvästä Divaanista löytyy kolme Suvi Rüsterin maukasta inkiväärireseptiä lisää.

 

Inkiväärinen flunssanestomenu

Omena-inkiväärihömpsy

Porkkana-inkiväärikeitto

Inkivääri-sitruunakanatagine

Inkivääriliemessä keitetyt päärynät, vaniljajäätelöä ja mantelikeksiä

Tällä ja ensi viikolla hukutan teidät inkivääriin. Aloitetaan inkivääri-porkkanakeitolla, joka on julkaistu blogissa jo aiemmin. Se onnistuu kuitenkin yhdistämään niin hyvin klassiset inkiväärin makuparit appelsiinin ja porkkanan, että tässä yhteydessä se ansaitsee uusintakierroksen.

Myöhemmin tällä viikolla inkivääri maustaa sitruunan rinnalla kanan taginessa ja lopuksi haudutellaan päärynöitä inkivääriliemessä. Sokerina pohjalla omena-inkiväärihömpsy, jonka rakentaminen on ollut pitkä – hik – ja kivinen työ.

porkkana-inkiväärikeitto

Porkkana-inkiväärikeitto appelsiinimascarponella

neljälle

800 g porkkanoita
1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
1/2 dl öljyä
1 tl jeeraa
reilu kolmen sentin pala tuoretta inkivääriä
1 tl kurkumaa
vajaa 1 rkl korianterin siemeniä (voit käyttää myös 1 tl jauhettua korianteria)
1/2 dl valkoviiniä
noin 7-8 dl vettä
1/2 dl appelsiinimehua
1 dl kermaa
suolaa, mustapippuria, yrttejä (esim. minttua, lehtipersiljaa, korianteria)

1. Kuori ja pilko porkkanat, sipuli ja valkosipuli. Kuori ja raasta tai pilko tuore inkivääri. Jauha korianterin siemenet morttelissa.

2. Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota sipuli ja valkosipuli pehmeiksi. Lisää mausteet (suolaa ja pippuria lukuunottamatta) ja kuullottele muutama minuutti.

3. Lisää porkkanat ja pyörittele kunnolla mausteissa.

4. Lisää valkoviini ja hetken päästä vesi. Keitä porkkanat pehmeiksi.

5. Soseuta keitto ja lisää kerma ja appelsiinimehu. Ohenna tarvittaessa vedellä. Mausta suolalla ja pippurilla ja keittele vielä kymmenisen minuuttia. Kannattaa huomioida, että tarvitset suolaa tavallista kasviskeittoa enemmän, koska pohjana ei ole käytetty kasvislientä (halutessasi voit toki käyttää). Mausta lopuksi tuoreilla yrteillä ja tarjoa appelsiinimascarponen kera.

Appelsiinimascarpone

neljälle

vajaa 1 dl mascarponea
2 rkl valutettua, maustamatonta jogurttia (laita valumaan enemmän)
1 tl raastettua appelsiininkuorta
3 rkl appelsiinimehua
suolaa

1. Sekoita kaikki ainekset ja tarjoa nokare keiton pinnalla.