Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Pinaattiletut

Kasvisruokapäivä – pinaattiletut

Kasvisruokapäivä, eikun kuukausi, tai ainakin lihaton kuukausi. Blogissa vietetään maaliskuussa lihatonta kuukautta ja käynnistän sen ikisuosikeilla eli pinaattiletuilla.

Lihattomalla kuukaudella ei toki muuteta maailmaa ja vaikka taustalla on myös ekologisia ja ennenkaikkea eettisiä pohdintoja, ajattelin kuitenkin lähestyä asiaa hurskastelun sijaan positiivisesta lähtökohdasta – haastan itseäni nykyistä monipuolisemmaksi kasvis- ja kalaruokakokiksi. Nykyinen repertoaari on niin kapea, että kaikki vinkit hyvistä resepteistä otetaan kiitollisena vastaan.

Kuukausi ei ole lihaton pelkästään blogissa, vaan ystäväni yllytyksestä päätin kokeilla lihatonta kuukautta myös virtuaalimaailman ulkopuolella. Tosin kylässä syön, mitä tarjotaan.

Maaliskuun teemaan on helppo tarttua kasvisruoalla, jota jopa kaikki koululaiset rakastavat. Sus siunatkoon niitä porvoolaisvanhempia, jotka hakivat pinaattilettukieltoa kouluruokailuun lisäaineiden vuoksi. En tiedä, miten heidän kävi, mutta joutaisivat nyt hyvitellä paistamalla oheisella ohjeella ison kasan lettuja. Pinaattiletut olivat kuitenkin kasvisruoista ainoa, joka ylsi koululaisten suosikkiruokalistalle.

Resepti on kaivettu vanhasta kotitalouden kirjastani, joka on lähes esihistorialliselta ajalta. Mutta resepti on pitänyt pintansa, sillä suhteet olivat aika lailla samat kuin mm. Kauhaa & rakkautta– ja Chicling-blogien ohjeissa. Kirjan ilmestymisen aikaan paikallisessa T- tai E-marketissa ei ollut tarjolla tuoretta italiaista pinaattia ympäri vuoden. Ohjeessa käytetäänkin pakastepinaattia. Chicling-blogin Hannalta nappasin idean muskottipähkinästä. Itse laitoin sen jo taikinaan.

Ja ei, näitä ei syödä sokerin kanssa, vaikka niin kuulema laitakokin partioleirillä ne aina syötiin. Selvisipä nyt samalla tuo partiomenneisyys, joka ei valitettavasti ilmene millään lailla arjessamme.

Pinaattiletut

kahdelle-kolmelle

5 dl maitoa
3 munaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl sulatettua voita
150 g pakastepinaattia
suolaa
mustapippuria
ripaus muskottipähkinää (todellakin vain ripaus, muuten se jyrää kaikki muut maut voimakkuudellaan)

1. Sekoita taikina.

2. Anna sen turvota vähintään puoli tuntia.

3. Paista voissa mieluiten valurautapannulla.