Tietoa mainostajalle ›

Tagin arkisto: Perunasalaatti

Jäähyväiskirje vai lomaviesti – äidin perunasalaatti

Kun aloin kirjoittaa tätä joulun alla, en tiennyt, onko kyseessä jäähyväiskirje vai lomaviesti. Kuukausien kypsyttelyn ja tauon jälkeen alkaa tuntua, että paino on kuitenkin jälkimmäisellä. Mutta aika näyttää, päättyykö kaikki äidin perunasalaattiin.

Olisi helppo piiloutua vauvavuoden taakse ja sanoa, että blogille ei ole ollut aikaa. Se olisi kuitenkin vain osatotuus. Paremminkin kyseessä on melkein kuuden vuoden henkinen tilinpäätös, syksyn ja talven kestänyt pohdinta siitä, mitä bloggaaminen merkitsee ja antaa minulle. Kuudessa vuodessa on tapahtunut paljon ja olen saamapuolella.

Blogin myötä olen tutkinut ruokaan liittyviä trendejä ja ilmiöitä paljon laajemmin kuin olisin muutoin kenties tehnyt. Kiinnostavaa niissä on se, että ne kertovat yhteiskunnasta laajemminkin. Muutokset suomalaisessa ruokakulttuurissa ja -maailmassa ovat olleet nopeampia kuin useimmat meistä olisivat uskaltaneet ennustaa, meistä on tullut vaivihkaa ruokakansaa.

Eettisemmin ja ekologisemmin syövää ruokakansaa, joka haluaa syödä lähiruokaa, suosii sesonkeja ja satsaa laadukkaampiin raaka-aineisiin. Vielä jokunen vuosi se oli pienen piirin hifistelyä, nyt niin suosittua, että kaikki nämä ilmiöt näkyvät jokseenkin jokaisessa suomalaisessa marketissa. Satokausikalenterin kaltaiset hankkeet ovat lisänneet aiemmin vähämenekkisten sesonkikasvisten kuten kurpitsan myyntiä draamaattisesti. Keskon Ruokailmiöt -tutkimuksen mukaan 46 % aikoo ostaa enemmän pientuottajien ruokaa vuonna 2017. Vuonna 2016 pankin räjäyttivät kasvipohjaiset lihankorvikkeet, ehkäpä menestynein start up hiersi kauraa nyhtökauraksi ja vahvimmin kasvava ruokatrendi oli osapäivävegaanius. Viisi vuotta sitten en olisi laittanut lanttiakaan vetoa, että kasvisruoka kääntyy massojen mielihaluksi.

Kuusi vuotta sitten Helsinki oli ihan kiinnostava ravintolakaupunki, nyt ravintolakartta on laadukkaampi, monipuolisempi ja kansainvälisempi, mutta samalla rennompi kuin koskaan aiemmin. Makuelämyksistä on tullut arkipäivää – ja tämä kaikki useamman vuoden kestäneessä taantumassa. Edellisen laman antia olivat halvan kaljan juottolat, parissakymmenessä vuodessa kaivauduimme sivistyksen pariin, sillä kuluva taantuma synnytti roskapankkien sijaan oman rahan bistroja ja liudan edullisemman pään autenttisia etnisiä. Kauppakeskuksissakaan ei riitä enää perusmättö, seuraavaksi ennustan, että yhä useampi lähiöravintola tekee kasvojen kohotuksen ruokapuolella. Orastava nousukausi todennäköisesti kasvattaa entisestään kulutusta kodin seinien ulkopuolella.

Samaan aikaan ruokamaailmaan on tullut myös vastenmielisiä ilmiöitä, jotka ovat saaneet minut pohtimaan, haluanko olla mukana ruokkimassa niitä. Kun ruoasta tulee liian suuri osa elämää, lipsahdetaan epäterveen puolelle. Täydellisen terveellisen ruokavalion rakentaminen, täyskiellot, oman elämän hallinta ruoan kautta, mutta yhtä lailla jatkuva täydellisen aterian metsästys ovat enemmänkin indikaattoreita siitä, että ruoka on saanut liian hallitsevan roolin elämässä. Suorittamisen puolelle mennään välillä sekä täydellisen aterian että optimaalisen ruokavalion tavoittelemisessa, ruoasta ja sen terveysvaikutuksista on tullut klikkiotsikkokamaa. Hyväosaisen länsimaalaisen näkökulmasta kyseessä on kuitenkin ”vain” ruoka.

Myös blogimaailma on muuttunut ja samalla moni minulle rakkaista blogeista on hiljennyt. Vajaa vuosikymmen sitten hommaa leimasi yhteisöllisyys. Yhteisen pöydän ääressä istuttiin joko virtuaalisesti tai fyysisesti. Viime vuosina yleistynyt päivätyön tavoittelu on tuonut blogimaailmaan lieveilmiöitä, jotka ovat vieraannuttaneet minua bloggaamisesta. Kun harrastustoiminta ammattimaistuu, häviää hommasta pahimmillaan kokonaan roso ja blogin oma ääni. Kotikutoiset ruokapäiväkirjat ovat vuosien varrella keskimäärin muuttuneet huomiohakuisemmaksi ja päämäärätietoisemmaksi henkilöbrändin rakentamiseksi. Mietin välillä, olenko vain vanhoja haikaava jäänne maailmassa, jossa ruoan sijaan keskustellaan täydellisen Instagram-tilin rakentamisesta tai listasijoituksista, kommentoidaan innostumisen sijaan oman näkyvyyden maksimoimiseksi. Kuitenkin juuri aitoudessa on blogien voima.

Kaupallisuuden lisääntyminen on korostanut entisestään läpinäkyvyyden merkitystä. Myös lahjahevosta on syytä katsoa suuhun. Jos haluaa mediaksi median rinnalle, tarvitaan täydellistä avoimuutta esimerkiksi siitä, kuka lounaan on maksanut.  Blogimaailmassa nousevana teemana on, että tällä halutaan elää ja siksi asioita halutaan korvaus. Ja niin työstä kuuluukin, jos sellaista bloggaamisesta haluaa tehdä. Mutta enemmän soisi keskustelua siitä, mikä on bloggaajan arvokkain valuutta. Se on lukijoiden luottamus ja ylenpalttinen kaupallisuus on omiaan verottamaan sitä ihan kaikkien blogien osalta. Vastavoimia ovat aitous, avoimuus ja rehellisyys. Vaikuttimien täytyy olla täysin selviä.

Vielä ennen joulua olin alkamassa kypsyä päätökseen, että tämä on nyt tässä. Olin niin kyllästynyt ja negatiivinen, että en jaksanut edes adventtikalenterin neljättä luukkua tehdä. Ajattelin, että on parempi lopettaa, kun on vielä kivaa – vaikka en ollut ihan varma, oliko edes kivaa. Tässä kevään mittaan olen tajunnut, että tämä on naisen oma huone, johon vain minulla on avaimet. Ja voin tehdä juuri sellaisen kuin itse haluan, omilla ehdoillani.

Mitä kauemmin olen ollut kirjoittamatta, kuvaamatta ja lukematta, sitä enemmän pohdintoihin on alkanut sekoittua haikeutta. Mieleen nousee yhä enemmän ajatuksia siitä, mistä haluan vielä kirjoittaa. Tapasin blogin kautta saamiani ystäviä ja muistin taas, mikä tässä hommassa on parhaimmillaan parasta. Jakaminen ja innostuminen. Sanomisen tarve ja kuvaamisen halu. Vähitellen ne alkavat taas nostaa päätään ja teen ehkä hitaan ja varovaisen paluun tauolta. Blogissa ja ruoanlaitossa olen palaamassa perusasioiden äärelle, yksinkertaista ruokaa rakkaudesta lajiin. Sellaista kuin tämä äidin perunasalaatti, joka on säilynyt muuttumattomana vapusta toiseen lapsuuden juhlapöydästä omaan ruokapöytään.

Ennen joulua päätin karsia blogista kaiken, mihin liittyy deadlinejä, pakkoa tai velvoitteita kenellekään. Jatkan vain, jos halu kasvaa riittävän suureksi. Vieläkään en tiedä, kummalle puolelle vaaka alkaa kallistua, mutta tuntui hyvältä istua hetki tämän tekstin äärellä ja kirjoittaa. Niin hyvältä, että tätä kirjoittaessani poltin innostuksissani perunasalaatin perunat pohjaan. Ehkä se on merkki.

Kolmen sipulin perinteinen perunasalaatti

neljälle

noin 600 g kiinteitä perunoita (paino kuorineen)
1 omena
reilu 5 cm purjon valkoista osaa
1 pieni sipuli
2-3 maustekurkkua

Kastike

3 reilua rkl majoneesia
3 reilua rkl ranskankermaa
1-2 rkl omenaviinietikkaa tai valkoviinietikkaa
2-3 tl dijonsinappia
ripaus valkopippuria
ripaus suolaa
muutama ruokalusikallinen tuoretta ruohosipulia

1. Kuori perunat ja höyrytä tai keitä ne kypsiksi. Anna jäähtyä haaleiksi.

2. Hienonna sillä välin sipuli ja purjo. Leikkaa maustekurkut ja omena pienehköiksi kuutioiksi.

3. Leikkaa haaleat perunat kuutioiksi ja sekoita kaikki ainesosat kulhossa.

4. Hienonna ruohosipuli. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset ja maista, että kastike on aavistuksen hapokas ja sinappinen. Koska itse salaatti on aika mietoa, kastikkeessa pitää olla paljaaltaan vähän tiukka maku, se tasoittuu, kun sekoitat sen salaatin joukkoon.

5. Sekoita kastike muiden ainesten joukkoon ja nosta perunasalaatti kylmään maustumaan mielellään useammaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

6. Koristele ennen tarjoilua silputulla ruohosipulilla (tai ruohosipulin kukilla).

Pottumaalla – perunasalaatti savuranskankermalla

Mahtaako kukaan enää muistaa vanhaa totuutta kesäkuun 10. päivästä? Aiemmin se oli raja, jota ennen ei kylvetty eikä istutettu. Kun nyt katsoo vaikkapa Instagramin tai Facebookin kuvavirtaa tomaatit ovat kukkineet jo monessa kodissa komeasti, eikä hentoisista taimista ole enää tietoakaan. Mitä aiemmin sen parempi tuntuu olevan ajan henki.

perunasalaatti ranskankermalla 1Kuin vaivihkaa aikaisesta sadosta on tullut se, mitä tavoitellaan. Oman maan perunoita viimeistään juhannuksena, kasvimaat täydessä kukoistuksessa heinäkuussa. Viljelystä kohkataan ja intoillaan pitkin kevättä heti sen jälkeen, kun lumet ovat sulaneet maasta, ellei vähän aikaisemminkin. Ei enää montaakaan viikkoa ja kuvavirran alkaa täyttää uusi sato.

Huomasin itsekin lapioivani kasvulavoja kuntoon kuin viimeistä päivää toukokuun alkupuolella. Aika aloittelevana viljelijänä ehdin saada jo vähän hengenahdistusta, kun ajattelin olevani ihan kaiken kanssa toivottoman myöhässä. Kasvimaa oli lähinnä suunnittelupöydällä, enkä ollut esikasvattanut yhtään mitään.

Sain mielenrauhan vähän kuin sattumalta. Taatusti vuosia sormensa multaan upottanut Hyötykasviyhdistyksen Alku & Juuri -putiikin myyjä kehotti toukokuun puolivälissä odottelemaan vielä muutaman viikon perunanistutuksen kanssa ja kertoi samalla sivulauseessa, ettei esikasvata mitään muuta kuin tomaatit. Niille Suomen kesä ei riitä kasvukaudeksi. Ei toki kaikille muillekaan lajeille, mutta useille kyllä. Tuon keskustelun jälkeen lapio upposi maahan asteen nautinnollisemmissa tunnelmissa – ja ehkä kasvatus sujuu myös pienemmin hallavaurioin.

Muutaman kesän perusteella tiedän jo, että viljely opettaa nöyräksi. Se vaatii vaivannäköä, mutta lopputulos ei ole taattu. Citypuput ovat tänäkin vuonna ehtineet pistää poskeensa kaikki metsämansikan taimeni, yhtenä vuonna menivät kaikki kaalit. Toisaalta en ole viimeiseen kolmeen vuoteen ostanut juurikaan yrttejä kaupasta kesän aikana. Viimeisiä napsitaan lumentuloon saakka, sitkeimpiä vielä sen jälkeenkin.

Eikä olennaista ei ole edes lopputulos. Muutama viikko sitten viikonloppuna peittelin pimenevässä illassa kasvatuslaatikoitani harsojen alle, ilmassa tuoksui hentoisesti kirsikankukka. Se samainen puu, joka ei viime vuonna tuottanut yhtään hedelmää, on valkoisenaan kukkia. Vähän kuin varkain on alkanut kukkia myös syreeni. Juuri siinä hetkessä pää oli tyhjä muista ajatuksista. Ei ihme, että puutarhan hoitoa suositellaan lääkkeeksi alakuloa poteville. Kun päästää irti suorittamisesta, siinä on jotain mystisen rauhoittavaa.

Istutin pari viikkoa sitten viikonloppuna istutuslavallisen perunaa. Testissä on parsaperunaa, siikliä ja ruotsalaissa ruokalehdissä paljon näkyvää Annabelleä. Kun palasin juuri reissusta, ne puskivat jo komeaa vartta tulemaan alkukesän koleudesta huolimatta. Niitä nostetaan maasta kenties joskus heinäkuun loppupuolella, varhaisten lajikkeiden kasvuaika on parisen kuukautta. Ei siis omia pottuja juhannuksena, mutta ei niiden kanssa ole kiire.

Vanhan kansan viisauksissa on osin vinha perä. Kaikista hallanarimpia kasveja ei ennen kesäkuun 10. päivää kannata laittaa ulos ja monet muutkin tarvitsevat aluksi harsot turvakseen – myös se peruna. Tuottoisin sadonkorjuuaika on elo-syyskuussa, siihen asti aion nauttia viljelystä – ja kaupan perunoista.

*****

Harri Syrjäsen kesäisestä Saaristoruokaa-kirjasta poimittuun mutkattomaan perunasalaattiin käytin ruotsalaisia varhaisperunoita. Yksinkertaisen perunasalaatin ainoa juju on savuaromi. Sitä kannattaa annostella maltillisesti, pieni häivähdys taustalla riittää. Parhaimmillaan salaatti on aika vahvan kalan kaverina. Kirjassa sen kanssa tarjotaan silliä, me savustimme lohta. Salaatti kaipaa myös kunnolla suolaa ja reilun puristuksen sitruunamehua. Suola avaa makuja ja sitruuna taittaa ranskankerman rasvaisuutta. Ohjetta on muokattu hiukan, käytän mm. huomattavasti vähemmän ranskankermaa kuin kirjan alkuperäisessä ohjeessa.

Perunasalaatti savuranskankermalla

kahdelle

8 varhaisperunaa
1 uuden sadon punasipuli tai puolikas keskikokoisesta vanhan sadon sipulista
2-3 rkl ranskankermaa
muutama tippa savuaromia (Liquid smoke)
yhteensä noin kourallinen ruohosipulia ja tilliä
sitruunamehua
suolaa
valko- tai mustapippuria

1. Keitä perunat kypsiksi, siivuta punasipuli ja sekoita ranskankerman joukkoon savuaromi.

2. Anna perunoiden jäähtyä hiukan, halkaise ne reiluksi paloiksi.

3. Sekoita kaikki ainekset, mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Maista ja lisää tarvittaessa savuaromia tai mausteita.

*****

For the whole of May a feeling of rush was sneaking into my mind. A rush to get the garden ready, plant everything.  A fear of being too late to get any crop. But in the darkening night late May when covering my vulnerable baby plants against the cold night temperatures it then struck me – the beauty of that moment. A faint cherry blossom scent in the air, a true peace of mind, pure joy of sinking my hands into the earth. 

Mainly to get to taste the the home-grown potatoes soon after lifting I decided to plant few sort of potatoes for the first time. The taste of them should be of different order than anything you can buy. But growing the new potatoes myself gives me also an access to varieties not available in shops. In about two months I should have the best of potatoes – or so I hope. Two years of gardening have taught me to be humble under the forces of nature – and of rabbits and snails. You may well saw, but you never know if you reap. 

Tuhdisti vihertävä perunasalaatti

Perunasalaatti piparjuuri-tillikastikkeella
Reilusti vihertävä perunasalaatti ratkaisee pari perunasalaatin yleistä peruskompastuskiveä. Se ei ui kastikkeessa ja maistuu muullekin kuin majoneesille, mutta samaan aikaan se on kuitenkin ihanan tuhti.

piparjuuriperunasalaatti
Selailin Tukholman matkalla kirjakaupassa Green Kitchen Stories -blogin kirjoittajien David Frenkielin ja Luise Vindahlin keittokirjaa. Olin jo muutamaan kertaan kävelemässä sen kanssa kassalle. Takaraivossa kummittelivat kuitenkin huojuvat keittokirjapinot kotona, joissa riittää kokattavaa. Palautin kirjan hyllyyn. Useammassakin kirjakaupassa. Aina se onnistui jotenkin avautumaan todella herkullisennäköisen perunasalaatin kohdalla, jossa oli käytetty herneitä, tomaatteja ja piparjuurta.

Vaikka kirja ei lähtenytkään mukaan, salaatti jäi kummittelemaan. Oma versioni on siitä vielä vihreämpi ja myös hiukan kevennetty, koska en pidä turhan majoneesisista salaateista. Salaatissa ratkaistaan perunasalaatin pari perusongelmaa.  Se ei ole tunkkainen, koska majoneesia on raikastettu maustamattomalla jogurtilla ja kevyt takapotku piparjuuresta varmistaa, ettei salaatti jää mauttomaksi. Kastike pyöritellään pääosin perunoihin, joten koko salaatti ei ui kastikkeessa. Jotenkin se onnistuu olemaan samalla ihanan tuhti ja kuitenkin raikas.

Perunasalaatti piparjuuri-tillikastikkeella

neljälle-kuudelle

noin 700 g uusia perunoita
100 g sokeriherneitä
noin 200 g kirsikkatomaatteja
2 vartta kevätsipulia
kourallinen babypinaattia
noin 1/4 ruukkua tilliä
vajaa puoli ruukkua ruohosipulia

Kastike

1/2 dl majoneesia
2 rkl maustamatonta jogurttia (tai kermaviiliä tai ranskankermaa)
reilu 1 rkl tuoretta piparjuurta
1 tl Dijon-sinappia
suolaa
mustapippuria
noin 1/4 ruukkua tilliä

1. Pese perunat ja keitä ne kypsiksi suolatussa vedessä. Ole tarkkana, että ne jäävät napakoiksi.

2. Keitä sokeriherneitä suolatussa vedessä muutama minuutti.

3. Valmista kastike. Sekoita kaikki ainekset, piparjuuri raastettuna ja tilli silputtuna. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa.

4. Halkaise perunat kahtia ja sekoita kastike niiden joukkoon.

5. Kokoa salaatti laakealle lautaselle: Viipaloi kevätsipuli, halkaise tomaatit ja sokeriherneet kahtia. Sekoita  ne kevyesti perunoiden joukkoon niin, että suurin osa kastikkeesta jää perunoihin. Pyöräytä lopuksi joukkoon hyvin huuhdeltu pinaatti. Ripottele pinnalle reilusti ruohosipulia ja tuoretta tilliä ja raasta päälle vielä vähän piparjuurta.

******

At worst a potato salad is lacking flavour and swims in mayonnaise. Forget the blandness, this green potato salad solves both downsides. A kick from the horseradish, lots of greens and a lighter sauce in which part of the mayonnaise is substituted with natural yoghurt. The inspiration for the  fresh salad is from Green Kitchen Stories