Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Pasta Factory

Lounaalla portinpielessä

Tunnetko jo Teurastamon? Ellet, kannattaa pistäytyä kurkkaamassa lupaavaa alkua Kalasataman ja Sörkän kainalossa.

Syksyllä avautunut Teurastamo on minusta kenties parasta, mitä helsinkiläiselle ruokakulttuurille on tapahtunut tänä vuonna. Toiminta on toki vasta alkutekijöissään. Alueella on kuitenkin kaikki ainekset kehittyä todella mielenkiintoiseksi, kunhan toiminta nousee kunnolla siivilleen. Jo nyt siellä tapahtuu yhtä sun toista: Maalaisten markkinoita, keittiökirpputoreja ja ravintolapäivänä piha toivottavasti täyttyy ravintoloitsijoista. Minä ainakin hingun lisää. Olisi hienoa, jos näistä tulee vakio-ohjelmaa ja vaikkapa maalaisten markkinat olisivat säännöllisesti muutaman kerran kuukaudessa. Lisäksi alue kaipaa lisää kiinnostavia liikkeitä, jotka vetävät ihmisiä paikalle. Ensi vuoden aikana Teurastamolla avaa ovensa onneksi monta uutta ravintolaa mm. keittiönsä kiinalaiseen katuruokaan pohjaava Ho’s Food ja BBQ-kulttuuriin uskova B-Smokery.

Olen käynyt syksyn mittaan mm. keittiökirpputorilla, lounaalla Kellohallissa ja viime viikonloppuna kävimme noutamassa tuorepastaa Pasta Factorystä, lihaa Roslundilta ja possuburgerin innoittama jäimme samantien Roslundiin myös lounaalle. Suosittelen lämpimästi. Possun lavasta valmistettu savunmakuinen pulled pork burger (7,50 euroa) vei kielen mennessään. Saimme yllätyksenä myös maistiaiseksi pienet ankanrintaburgerit. Toivottavasti niitä löytyy jatkossa myös lounaslistalta: Mureaa ankanrintaa komppasi kevyesti sinapille vivahtanut majoneesi ja raikas viipale appelsiinia. Muuta ei tarvittu, raikas ja maistuva makupala. Ja hyvän palvelun ansiosta ruoka maistui vielä tavallistakin paremmalle. Miten niin Suomessa ei muka olisi palvelukulttuuria? Täältä lähdimme hymyssä suin ja hyvillä mielin.

Vakiovalikoima Roslundilla kattaa lähinnä peruslihat, koska heillä ei ole liikkeessä omaa sahaa. Tilaamalla saa kuitenkin kuulema vaikka krokotiiliä. Heidän lihatukkunsa sijaitsee lähes naapurissa, joten koko tukun valikoima on käytännössä saatavilla. Eikä perusvalikoimakaan huono ole: Meidän mukaamme tarttui mm. pancettaa ja maissikanaa. Ensi kerralla aion testata ainakin landekinkkua eli suomalaista ilmakuivattua kinkkua.

Lihakauppiaiden mukaan lounasasiakkaita on jo ilahduttavasti, mutta muutoin Teurastamon liikkeitä ei ole vielä oikein löydetty. Hei helsinkiläiset, poikkeaminen Teurastamolla vaatii meistä useimmille pienen kiepauksen, mutta mitäs jos äänestetään lompakoilla ja pidetään paikka hengissä. Se on nimittäin sen arvoinen jo nyt ja sitä kehitetään innolla ja intohimolla koko ajan paremmaksi ja kiinnostavammaksi. Menkää siis kokeilemaan, toivottavasti tekin yllätytte yhtä iloisesti. Seuraavaksi me testaamme Kellohallin illallista, jota olivat käyneet maistelemassa ainakin Siskot kokkaa-blogin Nelle, Avaruusaseman Arietta ja Sillä Sipulin Merituuli.

Teurastamosta ja sen tapahtumista löydät lisätietoja heidän Facebook-sivuiltaan ja verkkosivuiltaan. Jos ravintoloitsijana toimiminen on ollut tilan puutteesta kiinni, marraskuussa sekään ei ole este: Teurastamo tarjoaa pihansa ravintoloitsijoiden käyttöön.

Psst… suolaa & hunajaa myös Facebookissa.