Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Parsa Resepti

Makupareja vappubrunssille – lämpimät valkohomejuustoleivät

Yhteistyössä CASTELLO.
Vapun kohokohta on minulle jo vuosien ajan ollut brunssi. Aatto jää ihan lapsipuolen asemaan, ystävien tapaaminen vappupäivänä on työväen juhlan paras osuus. 

valkohomejuustoa, pekonia ja parsaa

valkohomejuustoa ja paahdettua raparperia

Jo vuosia – tai oikeastaan vuosikymmeniä – olen juhlinut vappua lähes joka vuosi samassa rakkaassa seurassa. Opiskeluaikoina Ullanlinnanmäellä, nykyisin haalarit on jätetty nurkkaan ja sama seurakunta tapaa enimmäkseen ravintolassa tai jonkun kotona. Ennen pääosassa oli kuohuviini, nyt siinä rinnalla panostetaan myös ruokaan. Kuohuvaa unohtamatta. Tärkeintä on kuitenkin seura. Ystävät, joiden kanssa olemme kasvaneet aikuisiksi, mutta emme kunnolla aikuistuneet. Se tulee todistettua joka vappu.

Sen takia tein myös CASTELLO-valkohomejuustoille vappureseptiikkaa, joka toimii vappubrunssilla kotioloissa. Helpoista helpointa tarjottavaa, sopivasti suolaista, vähän makeaa. Makoisia makupareja, pohjana hyvä leipä. Edes sitä ei tarvitse hankkia vappupäivänä. Edellisen päivän leipä paahtuu kyllä uunissa rapeaksi.

Valkohomejuusto on niin joviaali kaveri, että siihen voi yhdistää melkein mitä vaan. Kevään juhlaan keväiset raaka-aineet, siksi juuston makupareina on tällä kertaa vapun kunniaksi parsaa ja raparperia. Suolaisiin leipiin yhdistin myös klassisen parsan seuralaisen eli pekonin tai ilmakuivatun kinkun ja viimeisen silauksen leivät saavat lempeästä basilikaöljystä.

castello-creamy-white,-parsaa-ja-pekonia

castello-creamy-white,-raparperia,-appelsiinia-ja-vaniljaa

vinkki

Jos et saa raparperia, keitä mintulla maustettu mustikkahillo pakastemustikoista. Kesä-heinäkuussa kannattaa yhdistää juustoon aprikoosia. Muutama siivu valkohomejuustoa croissantin väliin itsekeitetyn aprikoosi- tai mustikkahillon kera. Täydellinen aamunaloitus.

Parsa-valkohomejuusto-pekonileivät

6 pientä leipää

3 isoa tai 6 pientä siivua hyvää maalaisleipää
1 pkt CASTELLO-valkohomejuustoa
6 siivua pekonia tai ilmakuivattua kinkkua
6 vihreää parsaa
voita tai öljyä voiteluun

Basilikaöljy

1/2 ruukkua basilikaa
ripaus suolaa
noin 1/2-3/4 dl hyvää oliiviöljyä

1. Valmista ensin basilikaöljy (voit valmistaa jo edellisenä päivänä): Leikkaa veitsellä basilikan lehdet rouheaksi silpuksi. Voit toki laittaa lehdet myös kokonaisina mortteliin, mutta silpun saa tahnaksi nopeammin. Laita lehdet mortteliin, ripauta hiukan sormisuolaa ja pyöritä basilika ja suola tahnaksi. Lisää öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Jos haluat tasaisen öljyn, siivilöi öljy siivilän ja harsokankaan lävitse. Purista lopuksi kankaasta jämäkästi kaikki mahdollinen öljy irti.

2. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

3. Kuori parsat ja leikkaa ne kahteen tai kolmeen osaan siten, että ne ovat sopivan pituisia leivän päälle. Nosta odottamaan kylmään veteen.

4. Leikkaa maalaisleipä siivuiksi, puolita isot siivut. Voitele ne ja leikkaa päälle reiluja viipaleita CASTELLO-valkohomejuustoa. Nosta leivät uuniin ja paista kunnes juusto sulaa ja saa hiukan väriä (noin kymmenen minuuttia).

5. Leipien paistuessa Keitä parsat ja paista pekoni rapeaksi. Jos haluat säästää yhden valmistusvaiheen, käytä pekonin sijaan ilmakuivattua kinkkua, sen voi laittaa leipien päälle kylmänä.

6. Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää suola, keitä parsan varsia kolme minuuttia, lisää sitten nuput ja keitä vielä kaksi minuuttia. Pidä huolta, että parsa jää napakaksi. Kaada keitinvesi pois.

7. Nosta pekonisiivut kylmälle pannulle, käännä liesi keskilämmölle ja paista molemmin puolin, kunnes pekonisiivut ovat rapeita. Nosta siivut paperin päälle, jotta ylimääräinen rasva valuu pois.

8. Kokoa leivät: Nosta kuuman juuston päälle kahteen osaan leikattu pekoni ja parsaa. Valuta päälle basilikaöljyä. Tarjoa lämpiminä.

Raparperi-valkohomejuustoleivät

kuusi pientä leipää

3 isoa tai 6 pientä siivua hyvää maalaisleipää
1 pkt CASTELLO -valkohomejuustoa
noin 200 g nippu raparperia
muutama ruokalusikallinen appelsiinimehua
2-3 rkl ruokosokeria
1 tl vaniljasokeria tai ripaus vaniljajauhetta
voita voiteluun

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

2. Valmista ensin paahdetut raparperit: Pilko raparperin varret reiluiksi paloiksi. Nuoria ei tarvitse kuoria, mutta jos kesä on edennyt pidemmälle, kannattaa paksut varret kuoria.

3. Levitä raparperit ohueksi kerrokseksi uunivuoan pohjalle.

4. Sekoita sokeri ja vanilja(sokeri) appelsiinimehun joukkoon ja kaada seos raparperien päälle. Sekoita seos raparperien joukkoon.

5. Peitä vuoka foliolla ja nosta se uuniin. Paista ensin 10 minuuttia ja poista sen jälkeen folio. Jatka paistamista ilman foliota, kokeile kypsyyttä viiden minuutin välein. Aika riippuu raparperien paksuudesta. Kokonaispaistoaika on noin 20 minuuttia.

6. Raparperien kypsyessä valmistele leivät. Voitele leivät ja leikkaa niille CASTELLO-valkohomejuustoa. Samalla kun nostat raparperit uunista, laita sinne leivät ja paista, kunnes juusto on sulanut ja saanut hiukan väriä (noin 10 minuuttia).

7. Kun leivät ovat valmiita, ota ne pois uunista ja nostele niiden päälle paahdettuja raparperejä. Tarjoa lämpiminä.

yhteistyössä

Postaus on yhteistyö CASTELLO:n kanssa

Kevään merkki – Kiran parsarisotto

Kevään avaus: Ensimmäiset parsat risottoon ja jälkiruoaksi raparperia. Viralliset kevään merkit samalla aterialla. Ikkunan takanakin vihertää päivä päivältä enemmän. 

parsarisotto

Parsakauden aloittaa meillä perinteisesti joko parsapiirakka tai -risotto – joko suoraviivaisen yksinkertainen tai Truly Kira -blogin Kira Åkerström-Kekkosen muutama vuosi sitten Hesarissa julkaistu herkullinen risotto, joka vaatii hiukan vaivannäköä.

Olen tehnyt Kiran reseptillä risoton useamman kerran ja resepti on säilynyt melko uskollisena alkuperäiselle. Oma risottoni on hiukan vähemmän voinen ja vahvan mintun sijaan käytän yrtteinä sekä basilikaa että minttua.

Joka kerta – niin nytkin – olen tehnyt tämän risoton kanssa saman virheen. Aloitan paistaa parsoja pannulla liian myöhään ja ihanan kostea risotto ennättää imaista nesteen itseensä – kuvatessa meni loputkin. Muistutuksena ennen kaikkea itselle, parsoja kannattaa alkaa paistaa jo ennen kuin lisää parsapyreen risoton joukkoon, vaikka niissä ei montaa minuuttia menekään. Makua se ei onneksi ole pilannut, koska riisi on edelleen sopivan purtavaa, mutta täydellisen kosteana rakenne ei odottelemalla säily.

Parsarisotto

kolmelle

500 g vihreää parsaa

Parsapyree

puolet parsasta
noin 5 dl vettä
25 g voita
1/2 dl kermaa
1 tl sitruunamehua

Risotto

2 salottisipulia
2 dl risottoriisiä
oliiviöljyä
1 dl valkoviiniä
noin 7 dl kasvislientä
1 1/2 rkl raastettua (luomu)sitruunan kuorta
noin 1 dl tuoretta basilikaa silputtuna
pari oksaa tuoretta minttua
vajaa 1 dl raastettua parmesania
suolaa
mustapippuria
nokare voita

1. Valmista ensin parsapyree. Taivuta parsoja yksi kerrallaan kevyesti, ne katkeavat siitä kohtaa, missä puumainen osa loppuu. Kuori parsat ja pilko puolet niistä kahteen osaan.

2. Laita kattilaan vesi ja voi, kiehauta ja nosta kaikki parsat kattilaan. Keitä noin 3-4 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. Nosta puolet parsasta jääveteen. Halkaise jäähtyneet parsat pitkittäin kahteen osaan.

3. Ota keitinliemestä 1/2 dl talteen, kaada loput pois. Kaada kattilaan jääneiden parsojen päälle keitinliemi ja 1/2 dl kermaa. Kiehauta, soseuta sauvasekoittimella, mausta pyree sitruunamehulla.

4. Valmista risotto. Silppua sipulit hienoksi silpuksi. Hienonna yrtit, raasta parmesan ja sitruunankuori. Kiehauta kasvisliemi, keitä sitä vähän enemmän kuin 7 dl. Pidä liemi kiehuvan kuumana.

5. Kuumenna reilu loraus öljyä kattilassa, kuullota sipulia hetki, lisää riisi ja kuullota, kunnes riisi on läpikuultavaa.

6. Lisää kattilaan valkoviini, keitä koko ajan sekoittaen, kunnes viiini on haihtunut. Lisää kasvislientä kauhallinen kerrallaan ja keitä kunnes riisi on vielä hampaissa tuntuvaa.

7. Paista loppuihin parsoihin parilapannulla raidat.

8. Lisää parsapyree, yrtit, sitruunankuori, parmesanraaste. Kuumenna ja sekoita lopuksi joukkoon nokare voita.

9. Nosta risotto lautasille ja nostele päälle paistetut parsat.

*****

This beautifully greenish asparagus risotto is like a delicious paean to a spring. The secret lies in a creamy asparagus puree that lends its lovely colour to this spring treat, that often starts the asparagus season in our kitchen. 

Juhannuksen perunasalaatti

Peruna-parsasalaatti salsa verdellä
Joko uudet perunat ovat löytäneet lautasellesi? Uusia perunoita saa jo ja parsaakin on vielä kaupassa. Nyt on hyvä aika yhdistää ne samalle lautaselle.

perunasalaatti parsalla ja salsa verdellä

Neljä pääraaka-ainetta. Paljon makua vihreän yrttisestä salsa verde -kastikkeesta. Siinäkö se olisi, juhannuksen perunasalaatti?

Idean papujen ja puolikuivattujen tomaattien käyttöön perunasalaatissa olen napannut siskon mieheltä, jonka bravuuri tämä on. Tuunasin reseptin  Soppakellarista poimitulla salsa verdellä. Todella helppo ja syntyy vaivatta pienelle tai isolle porukalle.

Perunasalaatti parsalla ja salsa verde -kastikkeella

neljälle

500 g pieniä uusia perunoita
1 puntti vihreää parsaa
2 dl isoja valkoisia papuja tai voipapuja
noin 10 puolikuivattua tai aurinkokuivattua tomaattia

Vihreä yrttikastike salsa verde

1/2 ruukkua basilikaa
1/2 ruukkua lehtipersiljaa
muutama oksa minttua
1 valkosipulin kynsi
1 tl dijonsinappia
2 rkl valkoviinietikkaa
1 tl (mustia) sinapinsiemeniä
1/2 sitruunan raastettu kuori
vajaa 1 tl suolaa
hyppysellinen sokeria
1/2 dl öljyä

1. Keitä perunat ja parsa.

2. Silppua yrtit kevyesti. Laita kaikki ainekset öljyä lukuunottamatta sauvasekoittimen myllyyn ja aja tasaiseksi.  Lisää öljy ohuena nauhana.

3. Sekoita perunasalaatin ainekset, sekoita joukkoon kastike.

******

This potato salad is as easy as it gets. Four main ingredients with salsa verde. Preparing takes about a time of boiling potatoes.