Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Papusalaatti

Vielä on kesää jäljellä – papu-fetasalaatti

Alkukesän ihmisen mielestä juhannuksesta alkaa alamäki, loppukesän ihminen ei ole juhannukseen mennessä huomannut kunnolla kesän edes alkaneen. 

papu-fetasalaatti

Olen jälkimmäistä tyyppiä. Koen ohimeneviä kesän pilkahduksia, kun tuomet alkavat tuoksua ja syreenit kukkia. Kunnolla tajuntaan se ei kuitenkaan uppoa. Lomakin tupsahtaa eteen aina vähän puolihuolimattomasti. En ehdi kunnolla aloittaa aamujen laskemista, kun mieli ei ole vielä laskeutunut kesään.

Nyt pitkän ja helteisen loman jälkeen olen kesätunnelmissa. Onneksi loppukesän ihmiselle kesää on vielä jäljellä. Melkein parasta koko kesässä ovat nimittäin elokuun pimeät mutta lämpimät illat, kun voi istua vähän liian pitkään ulkona. Parhaimmillaan hyvässä seurassa ja roseelasillisen kera.

Paluu arkeen on toki alkanut tänäkin vuonna, mutta aion ottaa kesäilloista kaiken irti. Jos ennustuksiin on uskominen tänä kesänä on luvassa paljon lämpimiä elokuun iltoja. Ja jos kalenteriini on uskominen, luvassa on myös paljon roseeviiniä. Elämä on palannut kaupunkiin.

Kesän sato alkaa kunnolla kypsyä. Alkukesästä kuvittelee kaipaavansa parsaa, kun sen sesonki on ohi, mutta loppukesän sato vie kaiken huomion. Mullasta pukkaa koko ajan kaikkea maukasta. Kuten vaikkapa vihreitä papuja, vihdoin niitä kotimaisia, täydellisen napakan vihreitä eikä ruskeapilkkuisia kenialaisia, jotka oikeastaan useimmiten kannattaa jättää ostamatta.

Tässä salaatissa on papujen ystävälle purtavaa. Vihreiden papujen lisäksi myös purkillinen papusekoitusta. Viitseliäs ja ennakoiva kokki liottaisi ne, mutta aina ei ehdi. Purkistakin saa. Kannattaa valita papusekoitus, jossa on ainakin kikkerneitä ja paria muuta lajiketta. Napakat kikherneet sopivat salaattiin hyvin sekä makunsa että rakenteensa puolesta.

Idea reseptiin on Soppa365 -lehdestä, johon Sanomien ruokatoimittajat ovat yhdistäneet voimansa – mukana myös ikisuosikkini Hanna Jensen. En ole vielä päässyt oikein verkkopalveluun kiinni, mutta kesän lehdestä poimin monta vinkkiä kotikeittiöön. Salaatti ei taaskaan säilynyt muuttumattomana alla olevaan reseptiin saakka. Sitä on tehty meillä pariin otteeseen ja tässä versio, josta taidan pitää kiinni.

Papu-fetasalaatti

kahdelle

100 g vihreitä papuja
1 kesäsipuli varsineen
1 pieni (noin 200 g) purkki papusekoitusta
100 g fetaa
2 rkl sitruunamehua
2-3 rkl oliiviöljyä
pari kourallista rukolaa
3 oksaa timjamia
1 pieni oksa rosmariinia
mustapippuria
suolaa

1. Poista vihreistä pavuista päät. Keitä niitä suolalla maustetussa vedessä noin 5 minuuttia tai kunnes ne kypsiä, mutta edelleen napakoita. Kaada vesi pois ja huuhtele pavut nopeasti kylmällä vedellä.

2. Viipaloi sipuli ohuiksi siivuiksi, valuta säilykepavuista neste. Sekoita oliiviöljystä, sitruunamehusta ja yrteistä marinointiliemi. Mausta se suolalla ja pippurilla. Laita säilykepavut ja sipuli kulhoon, kaada päälle marinointiliemi ja anna maustua kymmenisen minuuttia.

3. Kokoa salaatti lautaselle. Jos salaatti joutuu  odottamaan sekoita kaikki muut ainekset kulhossa, mutta lisää rukola ja feta vasta juuri ennen tarjoilua.

*******

In the early summer I go all mad about new potatoes and asparagus, but actually first as late as August the selection of seasonal vegetables can truly be embraced. Finally it is time  for e.g. green beans. Man, I have been waiting for those slim beauties.