Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Motin Lanttucappuccino

Motissa – lanttucappuccino

Motti on ollut ehdottomasti yksi tämän talven parhaita ravintolakeikkoja. Ihastuin mm. ihanaan lanttucappuccinoon ja ilokseni löysin ohjeen keittoon myös kotikäyttöön.

Tämä postaus sisältää kaksi maksamatonta mainosta. Aloitetaan ensin Motista. Otimme Masutoaitemun kanssa komeammat puoliskomme mukaan ja lankomieheni suosituksesta suuntasimme Mottiin. Ilta meni ihan huokailuksi, koska annos toisensa jälkeen jaksoi yllättää positiviisesti. Motin konsepti on erilaiset pienet annokset (á 9,50 euroa), joista voi koota haluamansa menun tai valita jonkin valmiista kokonaisuuksista. Oikeastaan ainoan miinuksen antaisin tavasta tarjoilla parhaimmillaan jopa kolme ruokalajia samaan aikaan. Syömisestä tulee suorittamista, eikä ehdi kunnolla makustelemaan, kun toiset annokset jäähtyvät siinä vieressä.

Toinen ilmainen mainos menee kiehuu.fi -sivustolle, josta onnistuin löytämään kielen vieneen Motin lanttucappuccinon ohjeen. Sisältöä syntyy varmasti koko ajan lisää, mutta jo nyt Puhtaiden makujen puolesta ry on onnistunut rakentamaan oikein kiinnostavia juttuja sivuille. Yhden palautteen lähetän myös siihen suuntaan kiitosten ohella: ainakin minulle sivun käyttölogiikka jäi hämäräksi, mutta onnistuin kuitenkin kaivamaan sieltä tämän reseptin – ja paljon muutakin kiinnostavaa.

Lanttucappuccino oli yksi meidän kaikkien suosikeista Motin menussa. Lanttua saatteli onnistuneesti fenkoli. Olin innoissani, kun löysin reseptin ja siitä tuli todella hyvää kotioloissakin. Ruokosokeri nosti mahtavasti lantun makeuden esille. Tällä kertaa en saanut maitovaahdosta aivan täydellistä, mutta latteasta koostumuksesta huolimatta se toimi onneksi kuten pitikin eli toi keittoon sopivan aniksen vivahteen. Kieltäydyin kuitenkin uskomasta reseptiikkaa fenkolin määrässä eli sitä olisi pitänyt laittaa melkein pussillinen, itse päädyin kokeilujen jälkeen noin ruokalusikalliseen, mikä oli mielestäni minun makuuni sopiva määrä.

Reseptiä on hiukan muokattu alkuperäisestä kotikeittiössä helpommin toteutettavaksi, mutta muutokset ovat minimaalisia.

Motin lanttucappuccino

neljälle

25 g voita
50 g sipulia
2 valkosipulin kynttä
30 g ruokosokeria
100 g kuorittua porkkanaa
400 g kuorittua lanttua
1/2 dl valkoviiniä
5 dl kasvislientä (itse käytin noin desilitran enemmän, koska ainakin minulla keitto jäi Motissa saamaani paksummaksi)
1 dl kulutusmaitoa
1 dl kuohukermaa
1 laakerinlehti
5 valkopippuria
2 salvianlehteä (minä korvasin tämän kuivatulla salvialla)
suolaa

1. Freesaa pilkotut kasvikset sulatetussa voissa kattilassa. Jos sinulla on maustepussi, voit laittaa mausteet siihen.

2. Minulla ei ollut, joten heitin sekaan vaan ja ongin ennen soseuttamista laakerinlehden pois.

3. Lisää valkoviini, sokeri ja kasvisliemi. Keitä kunnes kasvikset ovat kypsiä.

4. Soseuta huolellisesti sauvasekoittimella.

5. Lisää kerma ja maito ja sekoita sauvasekoittimella.

Fenkolimaitovaahto

2 dl rasvatonta maitoa
1 rkl fenkolinsiemeniä
30 g fariinisokeria
(alkuperäisen ohjeen mukaan tähän tulisi myös 2 g lesitiiniä)

1. Sekoita kaikki ainekset ja kuumenna 80 asteeseen. Mittasin tämän lihalämpömittarilla.

2. Nosta pois liedeltä ja anna muhia kannen alla vartti.

3. Siivilöi siemenet pois ja vaahdota sauvasekoittimella. Tarjoa keiton pinnalla.