Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Miten Teen Myslin Itse

Aamun avaus – mysli

Kotitekoinen mysli
Menivät muuttamaan suosikkimyslini reseptiä, siitä kimpaantuneena tein oman paremman. Ja enää en keksi yhtään syytä, miksi kantaa sitä kaupasta.


Minun on pitänyt tehdä mysliä itse jo yli vuoden päivät, kun huomasin ohjeen siihen Mondon Ruoka&Matkassa. Keväällä sitä teki puolestaan Vatsasekaisin Kilinkolin-Riikka. Ihastuin Riikan käyttämiin kuivattuihin mansikoihin. Kun löysin niitä Kööpenhaminan reissulta, alkoivat ainekset olla kasassa.

Viimeinen sysäys mysliin oli sadepäivistä alkanut raivaamis- ja järjestämisvimmani. Sen seurauksena minulla on nyt esimerkiksi kaikki ruokalehdet koteloissa vuodenaikojen mukaan järjestettynä ja kaikki kellarissa pyörineet kirppisvaatteet keräyslaatikoiden pohjalla. Banaanilaatikko odottaa jo kirjahyllyn vieressä hetkeä, kun aion ensimmäistä kertaa luopua yhdestäkään ostamastani kirjasta – keittokirjoja laitoin kiertoon tosin jo alkuvuodesta. Hyllyn äärellä on luvassa tuskaisia hetkiä, mutta vaihtoehdot ovat luopuminen tai isompi asunto. Luulenpa, että hyllystä löytyy muutama teos, joka ei ansaitse toista kierrosta missään vaiheessa elämääni. Ja jos positiivisesti ajattelee, ehkä sieltä löytyy myös muutama lukematon lukemisen arvoinen kirja.

Ennätin keittiönkaappeihin ennen kirjahyllyä. Mysli on parasta pussinpohjien tyhjennysruokaa, koska siihen voi laittaa melkein mitä tahansa makunsa ja kaapin sisällön mukaan. Ainakin meillä sitä syödään puuroa useammin, joten eiköhän tämäkin sammiollinen ole nopeammin syöty kuin siihen päätyneet hiutaleet muutoin olisivat. Itse pidän pähkinäisestä myslistä, joten tyhjentelin tähän urakalla pähkinäpussien loppuja. Kannattaa käyttää isoja kaurahiutaleita. Niillä mysliin tulee hyvä rakenne.

Marja-pähkinämysli

kaksi isoa purkillista

10 dl isoja kaurahiutaleita
3 dl ruishiutaleita
1 dl ohrahiutaleita
2 1/2 dl siemeniä (esim. kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä)
reilu 200 g erilaisia pähkinöitä (laitoin itse hasselpähkinöitä, manteleita, saksanpähkinöitä ja pistaasipähkinöitä)
1/2-3/4 dl rypsi- tai auringokukkaöljyä
1 1/2 dl vettä
1/2-1 dl ruokokidesokeria (voit makeuttaa myslin myös fariinisokerilla tai hunajalla)

Paistamisen jälkeen

2 dl rusinoita
1 1/2 dl kuivattuja marjoja (esim. mansikoita, mustikoita, karpaloita) tai kuivattuja hedelmiä (esim. ananasta, omenaa, mangoa)

1. Rouhi pähkinät kevyesti. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään suuressa kulhossa.

2. Sekoita öljy ja vesi keskenään. Sekoita vesi-öljyseos tarkasti kuivien aineiden joukkoon. Helpoiten se onnistuu käsin.

3. Lisää ruokosokeria. Maista välillä, jotta saat oman makusi mukaisen makeuden mysliin.

4. Levitä mysli tasaisesti uunipellille leivinpaperin päälle ja paahda sitä noin 20 minuuttia 200-asteisessa uunissa. Kääntele muutaman kerran paistamisen aikana, jotta mysli paahtuu tasaisesti. Tarkkaile paiston aikana, ettei mysli pääse palaamaan.

5. Anna jäähtyä ja sekoita sen jälkeen joukkoon rusinat ja kuivatut marjat tai hedelmät.