Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Latinomakuja

Kesän maukkaimmat keittokirjat

Nyt tulee tärkeää tilastotietoa: Sekä vuonna 2002 että 2006 elo-syyskuussa oli yhteensä yli 25 hellepäivää. Juuri siksi on oikea aika esitellä tämän kesän luottokirjat. Jaksan nimittäin uskoa, että vielä on kesää jäljellä, satokin vasta kunnolla kypsymässä.

kesän maukkaimmat keittokirjat

Keväällä todella hyviä keittokirjoja ilmestyi tasaiseen tahtiin, niistä ei ollut helppo poimia muutamaa kassiin sopivaa lomakokkauksen inspiraatioksi. Nämä kassissa matkasin kuitenkin ympäri Suomea.

Kalasaalis käyttöön

Harri Syrjänen: Saaristoruokaa (Otava)

Siinä missä muut kassiin poimimani kirjat ovat täynnä kohtuullisen helppoja ja suoraviivaisia ohjeita, Harri Syrjäsen televisiosarjaan pohjautuvasta Saaristoruokaa -kirjasta näkyy tekijän tausta ammattikeittiöissä. Reseptit eivät ole missään nimessä vaikeita tai aikaavieviä, mutta niissä on muita kesäkirjoja enemmän puuhastelua perusharrastajalle. Perusreseptit kohotetaan vähän arjen yläpuolelle: Perunamuussi saa pähkinäistä makua ruskistetusta voista, perunasalaatti tujauksen savuaromia, grillattaville hedelmille keitetään siirappi tyrnistä. Savustuspöntön kautta kirjassa käy punajuurta, perunaa, ankanrintaa ja silakkaa.

Suurin osa kirjan resepteistä valmistettiin jo televisiosarjassa, lisäksi. niitä on täydennetty muutamalla uudella. Akateemisen tietokirjojen myyntilistan kärkipäässä kesän komeilleen kirjan parasta antia on reseptiikka, tämä ei ole niitä keittokirjoja, joihin palataan lukumielessä. Katsaus saaristoon ja sen raaka-aineisiin jää ohueksi. Mutta olennaisinta on ruoka, eivät tarinat. Kirja on täynnä klassista kesäruokaa makuuni, saariston raaka-aineita käytetään monipuolisesti ja kekseliäästi. Juuri siksi kirja taitaa nousta suosikikseni tämän kesän kirjoista. Iso plussa myös siitä, että vaikkapa kaloja käytetään paljon perusvalikoimaa laajemmin.

Blogista löytyy hiukan muunneltuna savuranskankermalla maustettu perunasalaatti sekä lämmin salaatti sitruunaisella voikastikkeella.

Kenelle: Klassisten makujen ystävälle, joka on valmis näkemään hiukan vaivaa ruokansa eteen ja omaa perustaidot keittiössä.

Jokaisen mökin perusteos

Meri-Tuuli Lindström: Mökin keittokirja

Käyn mökillä kerran vuodessa, mutta silti Mökin keittokirja lumosi minut täysin. Menin kirja kainalossa luonnon ääreen haaveissa avotulella valmistettua ruokaa, mutta järveltä puhaltava tuuli pakotti turvallisempiin ruoanvalmistusmuotoihin.

Kirja on todella perusteellinen tietopaketti erilaisiin ruoanvalmistusmenetelmiin nuotiosta, kuoppaan ja muurinpohjapannuun, mikä tekee siitä jokaisen mökin – tai myös edes grillin omistavan kaupunkilaisen – perusopuksen, joka varmasti kestää aikaa. Siitä löytyy niin ohjeet hyvän grillin rakentamisen kuin kunnon hiilloksen synnyttämiseen.  Resepteissä on lempiruoan makua eli niitä on varmasti kokattu lukuisia kertoja ennen kirjaan päätymistä. Itse löysin kirjan ansiosta tänä kesänä mm. piripirin.

Kenelle: Oikealle tai henkiselle mökkiläiselle. Kannustaa puuhasteluun ja inspiroi kokeilemaan uusia tapoja laittaa ruokaan. 

Lattarimakuja

Kira Weckman, Michel Garzón: Latinomakuja (Docendo)

Tämän kirjan vuoksi tulen ostamaan elämäni toisen kookospähkinän. Se ensimmäinen oli matkamuisto – Jyväskylästä – 80-luvulla, eikä koskaan päätynyt ruoaksi. Pidin sitä koristeena huoneessani kauan sen jälkeen, kun neste sen sisällä oli kivettynyt. Nyt aion ottaa vasaran käteen, rikkoa kuoren, kaataa kookosveden ja raastaa hedelmälihan kookosriisiin.

Huolimatta siitä, että sisareni että lankoni ovat asuneet lattareissa monessakin maassa, latinomaut ovat jääneet minulle hiukan vieraiksi (saisitte kokata useammin, te laiskurit). Siksi ihastuin Kira Weckmanin ja Michel Garzónin kirjaan, joka pursuaa latinotunnelmaa ja autenttisenoloisia lattarimakuja, jotka tulivat Weckmanin pöytään hänen Kolumbiasta kotoisin olevan miehensä mukana. Tekijät sanovat poimineensa kirjaan Etelä-Amerikan parhaat palat, antaneensa klassikoille oman twistinsä, minkään yksittäisen maan keittiölle kirja ei ole uskollinen. Sami Piskosen ruoka- ja matkakuvat virittävät latinofiilikseen.

Kahden ammattilaisen kirja on pääosin ronskia katuruokaa. Ruoat on muokattu siten, että raaka-aineet löytyvät hyvin varustetusta ruokakaupasta, muutama resepti vaatii käyntiä erikoiskaupassa. Sen kookoksenkin olen jo paikallistanut Sellon K-Citymarketista.

Kenelle: Vaihtelunhaluiselle lihansyöjälle. Kirjasta löytyy myös erinomaisia kalareseptejä kuten Kiran kehuja niittänyt ceviche, mutta vegelle anti jäisi ohueksi. Parhaimmillaan siis meidän sekasyöjien keittiössä.

*****

Cookbook love. Three picks for the summer – which against all odds is still going strong.

*****

Kirjat on saatu lehdistökappaleina.