Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Karitsa Resepti

Pääsiäislammasta – karitsavartaat

Mausteiset karitsavartaat
Pääsiäislammas tarjottiin meillä tänä vuonna lähi-itähenkisenä. Kun maistoin ensimmäisen palan kuminan, korianterin, jeeran, kanelin ja yrttien maustamia pihvejä, oli taas helppo muistaa, miksi Välimeren itärannan keittiö on noussut ruokatrendien kärkipäähän.

karitsavartaat-suolaa-ja-hunajaa

Täydellisen aurinkoisena lauantaina kaivoimme grillin talviteloilta. Kaikki maistuu aina paremmalta grillin kautta. Erityisesti näin grillikauden alussa. Tekisi mieli sanoa alkukesästä, mutta lämmöstä huolimatta taitaa olla liian aikaista hehkutella kesää huhtikuussa. Onhan ollut pääsiäinen. Tuntuu kuin kevät olisi edennyt harppauksen yhdessä viikonlopussa. Vielä viikko sitten kuljin talvitakissa ja nyt silmut pullistelevat jo pihan syreenissä.

Söin viime vuonna maukasta karitsakebabia ravintola Gotossa Raumalla. Onnekkaammat blogikaverit olivat kokanneet samanoloisia vartaita Goton keittiötä johtavan Teemu Laurellin opissa. Kinusin reseptin, varastin siitä sumeilematta suurimman osan ja paistoin jauhelihasta pieniä pihvejä. Piti tulla vartaita, mutta unohdin liotella varrastikut etukäteen.

Lautaselle lisäksi pähkinäistä granaattiomenabulguria, labnehia, kikhernesalaattia ja luottoreseptillä tehtyjä pitaleipiä. Muut reseptit seuraavat perässä pian. Tiedä niistä ruokatrendeistä, mutta ainakin meidän keittiössä tulee Lähi-Itä olemaan luottokamaa myös tänä kesänä.

Karitsavartaat

neljälle

500 g karitsan jauhelihaa
1-2 tl kuminaa
1 1/2 tl kokonaisia mustapippureita
1-2 tl korianterin siemeniä
1 pieni punasipuli
2 tl savupaprikajauhetta
1 tl jeeraa
1/2 tl kanelia
3 valkosipulin kynttä
vajaa ruukku yrttejä (esim. minttua, lehtipersiljaa, oreganoa)
1 rkl hunajaa
1 kananmuna
suolaa
oliiviöljyä

1. Paahda kuivalla pannulla kumina, kokonaiset mustapippurit ja korianterin siemenet. Jauha morttelissa jauheeksi paahtamisen jälkeen.

2. Silppua punasipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljyä pannulla. Lisää pannulle ensin punasipulisilppu, savupaprikajauhe ja jeera. Kuullota, kunnes sipuli on pehmeää. Lisää valkosipuli ja kuullota vielä hetki. Anna jäähtyä hetki ennen lihan joukkoon sekoittamista.

3. Sekoita jauhelihan joukkoon morttelissa jauhamasi mausteet ja vähän jäähtynyt kuullotettu sipuli. Mausta hunajalla, yrteillä ja suolalla. Sekoita lopuksi joukkoon kananmuna.

4. Muotoile pihveiksi tai pieniksi vartaiksi. Grillaa tai paista pannulla kypsiksi.

******

No wonder Middle Eastern cuisine has been skyrocketing among food trends. Already when roasting the spices in the pan for baby lamb patties, I had a house full of people oohing and aahing for the aroma. Caraway, black pepper, coriander seeds, cinnamon, smoked paprika, cumin and herbs flavored our Easter lamb this year.

Karitsa-punajuuriburgerit

Karitsa-punajuurimallasburgerit ja juuressipsit
Nimihirviön taakse kätkeytyvät hampurilaiset, jotka ovat täynnä makua ja sesongin parasta satoa.

karitsa-punajuurimallasburgerit

Cono Surin järjestämässä reseptikilpailussa tehtävänä oli parittaa lammas, lohi, omena tai peruna pinot noirin tai rieslingin kanssa. Haussa on skandinaavinen resepti, jossa hyödynnetään sesongin parhaita raaka-aineita.

Pyöritin lukuisan joukon erilaisia vaihtoehtoja, mutta aika nopeasti oli selvää, että päätyypä lautaselle mitä tahansa, ainakin reseptissä tulee olemaan reilusti juureksia. Niiden satokausi on juuri nyt parhaimmillaan. Halusin myös, että ruoka on ronskia seurusteluruokaa. Tuloksena syntyi pohjoismaisella twistillä viritettyjä karitsahampurilaisia: Sämpylä saa makua maltaasta ja karitsapihvi uunipaahdetusta punajuuresta. Hiukan makeutta siirapista sämpylöissä yhdistettynä fetakastikkeen suolaisuuteen. Sipseinä perinteisesti perunaa, mutta myös makeaa keltajuurta ja palsternakkaa. Tuhdisti makua ja syksyn satoa. Makumaailma toimii hyvin Conosur Bicicleta Pinot Noirin hedelmäisyyden kanssa.

Olin reseptissä erityisen tyytyväinen muutamaan osaan: Mallassämpylöihin, juuressipseihin ja punajuuri-karitsapihveihin. Sämpylöitä pyörittelin kolme erää ennenkuin sain niihin sopivan koostumuksen, mutta sitten niistä tulikin niin hyviä, että koemaistajina toimineet sukulaiset ovat kyselleet ahkerasti reseptiä. Juuressipseissä ihastuin erityisesti makeisiin keltajuurisipseihin. Paahdettu punajuuri antoi puolestaan pihveihin mukavaa paahteista makua verrattuna perinteisiin lindströmin pihveihin. Suosittelen testaamaan, juuressato tulee tässä ruokalajissa hyvään käyttöön.

Voit äänestää karitsa-punajuurimallasburgeria tai jotain muuta erinomaista reseptiä Conosurin sivuilla. Taso on kova ja osanottajien taitoja ei voi kuin ihailla, merkkasin jo ruokabloggaajien kisaresepteistä useammankin testilistalle. Kannattaa käydä katsastamassa. Suomen voittaja pääsee pesemään ruotsalaiset ja norjalaiset kanssakilpailijat Pohjoismaiden finaaliin, Pohjoismaiden paras lentää Chileen. Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan Michael Björklundin Makuja Pohjolasta -kirjoja.

Kilpailussa ruoan pitää syntyä puolessatoissa tunnissa. Kotioloissa kannattaa leipoa sämpylät hyvissä ajoin etukäteen ja antaa niiden kohota kaikessa rauhassa.

EDIT: Puss o kram Michael Björklundille, joka valitsi burgerini suosikikseen suomalaisista resepteistä. Pääsin siis Tukholmaan finaaliin taistelemaan Chilen matkasta. Pitäkää peukkuja, burgerit ovat tulilla lahden toisella puolella marraskuun puolivälissä. Taidan vähän tuulettaa – ihan hiljaa kotioloissa vaan.

Karitsa-punajuurimallasburgerit 

kuudelle

Mallassämpylät

5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 dl siirappia
1 dl leipämallasta
1 dl ruisjauhoja
700-750 g vehnäjauhoja
2 tl suolaa
100 g voita

Karitsapihvit paahdetulla punajuurella

500 g karitsanjauhelihaa
2 siivua pekonia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 dl leivästä jauhettua korppujauhoa
1 kananmuna
1/2 dl vettä
3 punajuurta
reilusti tuoreita yrttejä (timjamia, oreganoa, oksa iisoppia)
2 rkl kapriksia
suolaa
mustapippuria
rypsiöljyä
voita paistamiseen

Fetakastike

100 g fetaa
1 dl turkkilaista jogurttia
loraus oliiviöljyä
tuoretta rosmariinia

Juureslastut

2-3 perunaa
pala palsternakkaa
3 keltajuurta
porkkana

Piparjuuridippi

4 rkl majoneesia
4 rkl ranskankermaa
noin 2 cm pätkä tuoretta piparjuurta raastettuna
suolaa
mustapippuria

Lisäksi punasipulia ohuina renkaina, rukolaa, punamangoldia ja pinaattia

1. Aloita sämpylöistä. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää siirappi, suola, mallas ja ruisjauhot. Lisää vehnäjauhot ja vaivaa hetki yleiskoneella. Lisää huoneenlämpöinen voi kuutioina ja vaivaa vielä 15 minuuttia koneella. Anna kohota kaksinkertaiseksi.

2. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori punajuuret ja lohko ne pienehköiksi lohkoiksi, jotta ne kypsyvät mahdollisimman nopeasti. Nosta lohkot uunivuokaan tai pellille, lorauta päälle öljyä ja paahda uunissa puolisen tuntia.

3. Sekoita kananmunan joukkoon korppujauhot turpoamaan. Silppua sipuli ja kuullota sitä hetki öljyssä. Anna jäähtyä hiukan ennen sipulisilpun lisäämistä kananmuna korppujauhoseokseen. Silppua yrtit, valkosipuli ja pekoni. Sekoita kaikki karitsapihvien ainekset punajuuria lukuunottamatta tasaiseksi massaksi ja anna maustua.

4. Kun punajuuret ovat kypsiä, kaada lohkot korkeaan kulhoon, lorauta 1/2 dl vettä ja soseuta punajuuret. Anna jäähtyä hiukan ja sekoita sen jälkeen jauhelihataikinaan.

5. Silppua rosmariini ja sekoita fetakastikkeen ainekset tasaiseksi tahnaksi. Anna maustua.

6. Sekoita piparjuurikastikkeen ainekset. Maista sopiva piparjuuren määrä. Anna maustua.

7. Pyörittele sämpylätaikinasta pienehköjä sämpylöitä, pyöritä pinnalle hiukan vehnäjauhoja. Anna kohota liinan alla hetki. Paista sen jälkeen sämpylät vähän reilussa 200 asteessa noin 12 minuutin ajan.

8. Pese juurekset huolellisesti ja siivuta ne mandoliinilla ohuiksi siivuiksi. Kuumenna öljy 180 asteeseen ja paista juuressipsit pienissä erissä, jotta öljyn lämpötila ei laske liian alhaiseksi. Nosta lastut öljystä talouspaperin päälle ja anna ylimääräisen öljyn valua pois. Mausta suolalla.

9. Muotoile jauhelihataikinasta pihvejä ja paista ne voissa tai voi-öljyseoksessa.

10. Kokoa annokset: Halkaise sämpylät ja paahda ne vaikkapa leivänpaahtimessa. Nostele pohjan päälle rukolaa, tuoretta pinaattia ja punamangoldia. Nosta päälle punajuuri-karitsapihvi, lusikoi reilusti fetakastiketta ja ohuita punasipulirenkaita. Nosta kansi päälle. Tarjoa lisäksi juureslastuja ja piparjuurikastiketta.

karitsa-punajuurimallasburgeritbanneri2