Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Hyvä Perunaresepti

Potut lytyssä

Lytätyt potut
Tässä vaiheessa vuotta perunat alkavat kyllästyttää jo ihan tosissaan. Ihaniin uusiin perunoihin on vielä ihan liian pitkä aika, eikä männävuotiset ole enää parhaimmillaan. Nämä ovat hyvää vaihtelua ainaiseen keitetyt perunat-perunamuussi-linjaan.

Olen pahasti koukussa erilaisiin ruoka-aviiseihin. Olisin huomattavan paljon sivistyneempi, jos käyttäisin saman ajan vaikkapa venäläisten klassikoiden tai yhteiskunnallisten laatulehtien parissa. Uusi suosikkini on länsinaapurin Lantliv Mat & Vin. Sen voisi usein kokata melkeinpä kannesta kanteen.

Ohje lytättyihin pottuihin on irkkujen uuden suosikkikokin Donal Skehanin ohje helmikuun lehdestä, mutta olen muuttanut suhteita jonkin verran. Meillä nämä tarjoiltiin haukipuikkojen ja tartar-kastikkeen kanssa, mutta yhtä hyvin ne voi laittaa myös vaikkapa lihan kaveriksi.

Lytätyt potut

4 hengelle lisukkeena

reilu puoli kiloa pieniä perunoita
2 valkosipulin kynttä
kourallinen timjamin (ja rosmariinin) oksia hienoksi hakattuna
1 tl dijonsinappia
puolikkaan sitruunanmehu
4 rkl oliiviöljyä (ja lisäksi perunoiden pinnalle)
suolaa ja mustapippuria

1. Keitä perunat kuorineen melkein kypsiksi (15-20 minuuttia).

2. Sekoita sillä aikaa muut aineet morttelissa tai sauvasekoittimella.

3. Laita perunat uunivuokaan, valuta päälle oliiviöljyä, pyörittele perunoita öljyssä. Riko kaikkien perunoiden pinta perunanuijalla tai haarukalla ja jaa öljy-yrtti-valkosipuliseos perunoiden päälle. Rouhi päälle reilusti suolaa ja pippuria ja kaada oliiviöljyä.

4. Paista perunoita 200 asteessa puolisen tuntia tai kunnes ne ovat kullanruskeita.