Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Hyvä Leipä Resepti

Yhden yön juttu – Vaiva(ama)ton leipä

Minulle selvisi, että omistan täydellisen, rapeakuorisen leivän leipomiseen tarvittavan höyryuunin ja niin omistat todennäköisesti sinäkin. Leivoin juuri elämäni onnistuneimman leipäkaunokaisen, jonka tekemiseen tarvittiin lähinnä aikaa ja höyryuunina toimiva valurautapata.  Aika hoitaa vaivaamisen puolestasi, kun taikina tekeytyy yön yli ja valurautapadassa paistaminen tekee leipään rapean kuoren.

leipäViisi vuotta sitten New York Timesissä julkaistiin artikkeli manhattanilaisen leipurin kehittämästä leivästä, jota ei vaivata ollenkaan, mutta lopputulos on kotiuunissakin pehmeä ja täydellisen rapeakuorinen. Aviisin ruokatoimittaja nimesi leivontametodin suurimmaksi keksinnöksi sitten 1800-luvun puolivälissä keksityn hiivan. Artikkelin julkaisun jälkeen sosiaalinen media näytti voimansa. No-knead bread, kuten leipää kutsutaan, sai bloggaajat ympäri maailmaa kaivaamaan valurautapatojaan esille leivän leipomiseen. Saveur-verkkolehden mukaan se on yksi kahdeksasta reseptistä, jotka ovat levinneet blogeissa kulovalkean tavoin.

Minä olen siis pahasti jälkijunassa, mutta vaivattuani täydellistä patonkia 15 minuuttia käsin (ohjeen mukaan olisi ollut paljon pidempään), otan kaikki oikopolut hyvään leipään ilolla vastaan. Ellei tämä olisi toiminut, meillä oltaisiin syöty jatkossa joko pelkästään kaupan leipää tai huusholliin olisi ostettu kunnon yleiskone. Käsin vaivatessa kaksikymmentä minuuttia on aika sietämättömän pitkä aika.

Koko hommassa on vain kolme olennaista asiaa: Aika, löysä taikina ja valurautapata. Taikinaa kohotetaan yön yli eli nopeasti tämä homma ei valmistu. Yritin kovasti ymmärtää odottamisen ja hiivan aiheuttaman kemiallisen reaktion, mutta tyydyn nyt toteamaan, että oli mikä oli, hyvin toimii. Valurautapadan merkitys on sen sijaan maallikollekin ilmeinen. Juju on nimittäin siinä, että kun löysä taikina laitetaan kuumaan pataan ja siihen kansi päälle, pata toimii höyryuunin tavoin. Minkä tahansa uunin kestävän padan pitäisi toimia tässä ohjeessa, mutta itse olen tehnyt leipää vain valurautapadassa.

Ja sitten ne ylisanat. Tämän leivän perusteella saatan olla maailman paras leipuri. Harmi vaan, että tämä on niin lapsellisen helppoa, että samaan pystyy kuka vaan. Joten ei kun paistaen, kaivakaa ihmeessä ne valurautapadat esille. Tulette yllättymään iloisesti.

Pelkän vehnäjauhon sijaan leivässä voi käyttää myös muita jauhoja. Katso resepti pataleipään, joka saa makua speltistä.

Vaivaamaton leipä (No-knead bread)

resepti Jim Lahey, suomennetun version löysin mm. Me Naisista, mutta siinä jauhojen määrä oli arvioitu mielestäni yläkanttiin ja ensimmäinen taikina päätyi roskakoriin. Tässä siis hiukan muokattu versio.

7 dl jauhoja (esim. täysjyvävehnäjauhoja, vehnäjauhoja, hiivaleipäjauhoja, spelttijauhoja tai muita haluamiasi jauhoja)
1/2 tl kuivahiivaa
4 dl lämmintä vettä (42-asteista)
1 1/2 tl suolaa

Vaihe 1: Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi, älä vaivaa. Taikina näyttää tässä vaiheessa aika lailla alla olevan kuvan kaltaiselta. Taikina on löysähkö ja niin sen kuuluukin olla, mutta ei missään tapauksessa ihan nestemäinen velli.

taikina vaihe 1

Laita kelmu ja taikinaliina kulhon päälle ja anna taikinan tekeytyä huoneenlämmössä 12-16 tuntia. Sen jälkeen se näyttää  kuvan kaltaiselta.

taikina 12 tunnin jälkeenVaihe 2: Laita reilusti vehnäjauhoja leivonta-alustalle ja painele taikina levyksi niin, että saat ilmakuplat pois taikinasta. Nostele taikina kulmista keskelle kuin taittelisit nenäliinan, niin saat siitä jokseenkin leivän oloisen. Ulkonäöllä ei tässä vaiheessa kuitenkaan ole oikeastaan mitään väliä.

Laita leivinliina koriin tai muuhun kulhoon ja jauhota se kunnolla (oikeasti kunnolla, minä jouduin kaapimaan loput taikinasta irti liinasta veitsellä, vaikka luulin laittaneeni ihan kunnolla jauhoja). Laita taikina liinan päälle (kuva alla). Anna kohota vielä reilun tunnin ajan liinalla peitettynä.

taikina kohoamassa korissaLaita valurautapata kylmään uuniin ja uuni lämpenemään (noin 230 astetta). Anna padan lämmetä uunissa vielä parikymmentä minuuttia sen jälkeen, kun uuni on lämmin. Olennaista on, että pata on todella kuuma, silloin leipä ei tartu kiinni, vaan kopsahtaa nätisti ja yhtenä kappaleena padasta pois.

Vaihe 3: Laita taikina kuumaan pataan. Älä välitä ulkonäöstä, kyllä se siellä uunissa kaunistuu. Sitten kansi päälle ja kuumaan uuniin 30 minuutiksi. Ota sen jälkeen kansi pois ja paista kunnes leipä on kypsä (noin 10-15 minuuttia). Kypsän leivän tunnistaa kumeasta kopsahduksesta, kun sitä kopauttaa.

leipä matkalla uuniin

leipä uunista

Kumoa leipä valurautapadasta, se irtoaa ihan ilman tuskanhikeä, ja laita se ritilän päälle jäähtymään.