Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Hyvä Kakkupohja

Älä tule ruma kakku – mustikkakakku

Mustikka-kardemummakakku
Kaunokaiset leivotaan muissa keittiöissä, mutta onneksi tuli muutoin oikein hyvä kakku.

Tässä tiivistettynä ongelmani kakkujen kanssa: Päässäni näen visuaalisesti täydellisen kakun, tosielämässä syntyy jotain kauhean ja siedettävän väliltä. Ymmärrän, että leipomalla kakun kerran-pari vuodessa ei kehity kondiittoriksi. Varsin epämääräinen välineistöni ei myöskään välttämättä auta synnyttämään täydellistä kuorrutusta. Turhan tavaran vastustajana en kuitenkaan halua investoida valikoimaan leipomistarvikkeita, kun kuitenkin leivon vain pari kakkua vuodessa.  Varsinainen noidankehä, jonka seurauksena onnistumisen tunteet kakkujen parissa ovat harvinaisia. Taklaan tätä epäonnistumisen kierrettä tuoreilla marjoilla – ei vaadi nyhräämistä ja peittää pikkukuprut. Paljon tai vielä enemmän marjoja. Se on parasta, mihin koristelun suhteen pystyn.

Tästäkään kakusta ei siis syntynyt taideteosta tai edes alkuperäisen suunnitelman mukaista, mutta onneksi se ei vaikuta makuun. Kardemummainen kakkupohja, täytteenä lime-mustikkahillo ja raikas jogurtti-kermavaahto. Resepti on jälleen kerran kaivettu Lantliv Mat & Vin -lehdestä. Se on suositun ruotsalaisen kakkubloggarin Linda Lomelinon ja löytyy ilmeisesti myös hänen kirjastaan Lomelinos tårtor. Olen muutoin ollut uskollinen alkuperäiselle reseptille, mutta mustikkahillona käytin mustikka-limehilloa. Jos sinulla on tavallista mustikkahilloa, voit toki maustaa limellä myös kerma-jogurttiseoksen, jonka laitat kakun väliin. Lisäksi suurensin taikinan määrää, koska en omista niin pientä rengasvuokaa, että olisin voinut leipoa kohti korkeuksia alkuperäisellä annostuksella.

Ja kyllä, minä turhan tavaran vastustaja omistan rengasvuoan, joka vie suhteettoman paljon tilaa suhteessa siihen, kuinka usein sitä käytän. Säilytän sitä jäätelökoneen ympärillä, joka on suunnilleen yhtä usein käytössä – mutta silti yksi suosikkikeittiövälineistäni, josta en luovu koskaan. Kannatan suuresti Anton&Antonin tavaralainaamon kaltaisia palveluita, mutta kummasti vain keksin kymmeniä tekosyitä, miksi en ole saanut omia tavaroitani sinne. Ystävät ja kylänmiehet, nyt tiedätte, että täältä löytyy rengasvuoka ja jäätelökone, jotka ovat liian harvoin käytössä.

Kardemummainen mustikkakakku

noin 12 hengelle (18-senttiseen rengasvuokaan tai suurempaan kakkuvuokaan, jos teet kakunvuokaan tarvitset todennäköisesti enemmän myös täytteitä)

4 suurta kananmunaa
4 dl sokeria
1,2 dl maitoa
1 vaniljatanko (siemenet ja voi sitä tankoakin siellä maidossa keitellä)
4 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl kardemummaa mieluiten vasta jauhettuna (morttelissa siemenistä)

Täytteeseen

2-2,5 dl mustikkahilloa tai mustikkasosetta

Jogurttikermakuorrute ja -täyte

4 dl kuohukermaa
2 dl turkkilaista jogurttia (10 % rasvaa)
1 tl vaniljasokeria tai maun mukaan sokeria

Koristeluun

n. 150 g pensasmustikoita

1. Voitele ja jauhota vuoka ja laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

2. Sekoita maidon joukkoon vaniljatangon siemenet ja vaniljatanko. Kuumenna maito.

3. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.

4. Lisää joukkoon maito.

5. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinan joukkoon. Sekoita varovasti. Jauhoja ei saa vatkata taikinan joukkoon, silloin siitä tulee liian tiivis. Yksi kuohkean kakun salaisuuksista on varovaisuus jauhojen sekoittamisessa. Nostele ne siis rauhallisin liikkein taikinan sekaan.

6. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua noin 50 minuuttia tai kunnes se on kypsä.

7. Vatkaa kerma-jogurttiseos vaahdoksi juuri ennen, kuin alat täyttää kakkua. Kaikki ainekset kulhoon ja vatkaa jämäkäksi vaahdoksi.

8. Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeksi levyksi. Laita väleihin mustikkahilloa ja sen päälle jogurtti-kermaseosta.

9. Kuorruta kakku kerma-jogurttiseoksella ja koristele tuoreilla mustikoilla.

Psst… suolaa&hunajaa myös Facebookissa