Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Herne Resepti

Herne nenässä – hernesosekeitto

Hernesosekeitto tuoreista herneistä
Minulla on ollut hernekeiton suhteen herne todella syvällä nenässä. Inhokkini sai kuitenkin raikkaan kesäisen muodon ja pääsee meillä pöytään jatkossakin.

hernesosekeitto

Lapsuuden inhokki. Jos yksi pitäisi nimetä se olisi ehdottomasti hernekeitto.  Katoliselta ajalta peräisin oleva tapa syödä hernekeittoa torstaisin ennen perjantain paastopäivää on  säilynyt satojen vuosien ajan sinnikkäästi Suomessa ja Ruotsissa. Harmikseni.

Minulle liikaa oli pitkään pelkkä haju, jota kai kuuluisi kutsua tuoksuksi. Takana on siis monta nälkäistä torstaita ja yksi nuoruuden uintileiri pelkän näkkileivän voimin.

Harva maku kuitenkaan voittaa kesän tuoreita, makeita herneitä. Sellaisia sopivan pieniä ja mehukkaita, jotka eivät ole vielä ennättäneet pulllistua kuivakan puolelle. Sen takia lähestyin hernettä nenässä hernesosekeiton kautta. Se pääsee meillä pöytään jatkossakin.

herneet

Kolme litraa tuoreita herneitä, nippu kesäsipuleita, uusia perunoita ja muutama multaporkkana Kuopion torilta, kauppahallista paksu siivu savustettua pekonia. Siinä ainekset kuukauden raaka-aineesta keittämääni toiseen reseptiin, Creme Ninon -henkiseen hernesosekeittoon, jossa kuohuviinin sijaan soppaan lorautetaan valkoviiniä.

Hernesesongin ulkopuolella keiton voi keittää yhtä hyvin myös pakasteherneistä. Kaikista kasviksista juuri herne sietää parhaiten pakkasta makunsa puolesta.

Kuukausi sitten suosikkinne heinäkuun raaka-aineeksi oli herne, josta tein hernerisoton ja hernekeiton. Kaupan päälle vielä viime kesän hernepyree ahventen kanssa. Kun kokeilin reseptejä, olennaisin oppi oli, että herneen makeus kaipaa vastapariksi suolaisuutta. Seuraavaksi haluaisin testata sitä suolaisten juustojen kanssa. Näin helteessä kokkaaminen on vaan jäänyt aika vähälle. Saa nähdä, ehtiikö vielä tämän sesongin aikana.

Nyt kyselen toiveitanne elokuun raaka-aineen suhteen. Satokausi alkaa olla silloin parhaimmillaan, joten valinnanvaraa riittää. Mistä raaka-aineesta toivoisitte muutamaa reseptiä elokuussa?

Hernesosekeitto

neljälle

1 pienehkö peruna
1 pienehkö porkkana
400-500 g tuoreita herneitä silvottuna (noin 3 litraa palkoineen)
2 kesäsipulia
1 valkosipulin kynsi
1 dl valkoviiniä
6 1/2 dl kasvislientä (tai vettä ja kasvisliemikuutio)
1 oksa minttua
1 dl kuohukermaa
suolaa
valkopippuria
öljyä

Lisäksi

noin 100 g savukylkeä, pancettaa tai pekonia
muutama mintunlehti
kesäsipulin varsia

1. Silvo herneet, silppua sipuli ja valkosipuli, Kuori peruna ja porkkana ja kuutioi ne noin sentin kantiltaan oleviksi kuutioiksi.

2. Kuumenna reilu loraus öljyä kattilassa, lisää sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä viitisen minuuttia, mutta älä päästä ruskistumaan. Lisää kattilaan peruna- ja porkkanakuutiot ja kuullota vielä kymmenisen minuuttia.

3. Nosta lämpötilaa ja lisää kattilaan valkoviini. Kiehuta viini pois ja lisää sen jälkeen kasvisliemi.

4. Kun liemi kiehuu, lisää herneet ja keitä vielä vartti tai kunnes herneet ovat kypsiä ja pehmeitä.

5. Soseuta keitto sauvasekoittimella samettiseksi. Voit halutessasi siivilöidä sen.

6. Nosta kattila takaisin levylle. Hiero morttelissa mintunlehdet ja ripaus suolaa tasaiseksi tahnaksi. Lisää kattilaan minttutahna ja kerma. Ohenna tarvittaessa vedellä. Mausta valkopipurilla. Mausta suola ja mausteet ja lisää tarvittaessa.

7. Paahda savukylki pannulla kullanruskeaksi. Tarjoa keitto savukyljen, muutama tuoreen mintunlehden ja silputun kesäsipulin varren kanssa. Voit myös lorauttaa osan kermasta vasta lautasella keiton joukkoon.

******

Traditional Finnish pea soup is made from dried peas. A whole new take on my childhood’s dislike number one required three litres of fresh peas in their pods, couple of summer onions, carrots, new potatoes and a thick slice of smoked bacon from the market place. If only would they have served pea soup made from the fresh peas at school, pea soup Thursday might not have been a pet peeve of my youth. 

 

facebookissa-lätkä

Kuukauden lempiraaka-aine: Ahven

Paistetut ahvenet, hernepyree, uuden sadon perunat ja kananmunakastike

paistetut-ahvenet-ja-hernepyree-suolaajahunajaa

Heinäkuuhun sopivasti huomenna ilmestyvässä uudessa Divaanissa on kalastettu ahvenia kesäpöytään. Suvi Rüster on tehnyt kolme kiintoisaa reseptiä niistä ja täydennän sarjan neljännellä täällä blogissa. Ahven päätyy Suvin ohjeissa mm. savustuspönttöön ja grilliin. Sormia syyhyttää jo nyt.

Kaikista vedenelävistä – tai ainakin kaloista – juuri ahven on suosikkiraaka-aineitani. Se ei kaipaa voissa paistamista kummempaa. Uudet perunat ja kasa paistettuja ahvenia on aika lailla täydellinen kesäateria. Talvesta saakka olen halunnut kokeilla Chez Jasun Jasun ylistämiä savustettuja ahvenia. Alunperin ajatuksena oli kaivaa pönttö tulille tässäkin reseptissä. Koska Suvin resepteistä löytyy kuitenkin jo savunmakua, vaihdoin suunnitelmaa.

Laitakokki hemmotteli minua syntymäpäivälahjana illallisella kaupungin kattojen yllä Savoyssa. Pääsin myös pikaisesti kurkkaamaan ravintolan omaa kattopuutarhaa, mutta valitettavasti en nähnyt kaupunkimehiläisiä työssään. Olen syönyt Savoyssa vain muutaman kerran elämässäni – normaalipalkkaiselle se on aika iso satsaus, mutta tuntuu jokaisen euron arvoiselta, kun ihailee kaupunkia lintuperspektiivistä kattoterassilta. Uusi tiimi Kari Aihisen johdolla on uudistanut ruokaa, mutta ahvenannoksessa tiivistyi se, mikä on parasta Savoyta: Suomalaisen ravintolamaailman kiintotähti tarjoaa rinta rottingilla asiakkailleen paistettuja ahvenia, hernepyreetä, uusia perunoita, pinaattimuhennosta ja kananmunakastiketta. Ei klassikon hajottamista komponentteihin, vaan viimeisen päälle valmistettua ruokaa laadukkaista raaka-aineista modernisti mutta perinteitä kunnioittaen. Paras ahvenannos, jonka olen koskaan saanut.

herneet-suolaajahunajaa

Halusin tehdä samasta makumaailmasta helposti kotikeittiössä toteutettavan version. Paistoin ahvenet voissa ja tein rinnalle hernepyreen tuoreista herneistä. Tarjosin ne uusien perunoiden ja kananmunakastikkeen kera.

Suolaa kala kunnolla ja annostele kananmunakastikkeeseen avokätisesti tuoretta ruohosipulia, herneen makeus kaipaa särmää seurakseen. Hernepyreeseen tarvitset reilusti tuoreita herneitä, kahden hengen annokseen kului noin noin puolitoista litraa – kyllä luit oikein. Kyseisestä määrästä tulee silvottuna noin kaksi desilitraa herneitä ja silpomiseen tietenkin kuluu oma aikansa. Voit oikein hyvin käyttää pyreeseen myös pakasteherneitä.

herneenpalot-suolaajahunajaa

Paistetut ahvenet 

(printattava versio reseptistä)
kahdelle

6-8 ahvenfileetä
nokare voita
suolaa
tilliä

1. Paista ahvenet voissa kullanruskeiksi molemmilta puolilta. Mausta suolalla ja tuoreella tillillä.

Hernepyree

kahdelle

2 dl tuoreita herneitä (tai pakasteherneitä) – noin 1 1/2 litraa herneitä palkoineen
3-4 uuden sadon pientä sipulia tai 1 pieni sipuli
nokare voita
1/2 dl kanalientä
1 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria

1. Silppua sipuli ja kuullota sitä voissa. Lisää pannulle herneet, kanaliemi ja kerma. Keitä, kunnes herneet ovat pehmeitä – noin viitisen minuuttia.

2. Soseuta pyree sauvasekoittimella (tai jos teet suuremman määrän, voit soseuttaa sen myös blenderillä) ja purista sose siivilän läpi kattilaan. Tuoreiden herneiden kuoret eivät soseudu täysin, joten samettisen pehmeää saat pyreestä vain siivilöimällä kuoret. Mausta suolalla ja pippurilla ja kuumenna ennen tarjoamista.

 

facebookissa-lätkä