Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Helppo Jälkiruoka

Hävyttömän helppo herkku – karamellisoitu ananas

Karamellisoitua ananasta vaahterasiirapilla ja jogurttikastikkeella

karamellisoitua-ananasta-suolaajahunajaa

Makeaksi karamellisoitua ananasta, loraus vaahterasiirappia, hapanta jogurttia ja raikasta minttua – yhdistelmästä on tullut tämän kevään suosikkijälkiruokani, jota on saatava säännöllisesti. Hävyttömän hyvää ja helppoa.

Minttu on innostunut kasvamaan ikkunalaudallani niin, että vaikka sitä upottaisi ihan kaikkeen, se kasvaa kasvamistaan. Alkunsa se sai kaupasta ostetusta pienestä yrttiruukusta ja on nyt valloittanut kaiken kasvutilan suuresta ruukusta ja kurottelee kohti taivaita. Kaikista yrteistä omalla kohdallani minttu on ollut kiitollisin kasvatettava. Kasvimaalla se saattaa tosin riehaantua riesaksi asti eli se kannattaa kasvattaa ruukussa. Onneksi kohta on mojitojen aika: Niihin saan saksia puskaani ihan urakalla.

Karamellisoitua ananasta vaahterasiirapilla ja jogurttikastikkeella

kahdelle

1/3 kokonaisesta tuoreesta ananaksesta
noin 1 rkl ruokosokeria
1 rkl kookosöljyä (tai voita)
2 rkl kuorittuja pistaasipähkinöitä
noin 1 dl turkkilaista jogurttia
pari oksaa minttua
2 rkl vaahterasiirappia

1. Paloittele ananas siivuiksi, poista kuori ja keskiosa.

2. Sulata ruokosokeri pannulla. Kun sokeri on sulanut, lisää kookosöljy.

3. Paista ananassiivuja molemmin puolin, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin.

4. Nosta lautasille ja anna jäähtyä. Lorauta päälle hiukan vaahterasiirappia, lusikoi jogurttia, rouhi pistaasipähkinöitä ja silppua minttua.

 

facebookissa-lätkä

Jos elämä tarjoaa sitruunoita – sitruunapannacotta

Sitruuna-rosmariini-jogurttipannacotta

sitruunapannacotta-suolaajahunajaa

Divaanissa on ruokapalsta, jossa Suvi Rüster kokkaa kolme ruokalajia kunkin Divaanin toimittajan suosikkiraaka-aineesta vuorollaan. Minä täydennän sarjan neljännellä reseptillä täällä blogissa. Olen aika innoissani tästä juttusarjasta: Pääsen kehittämään reseptejä ja samaan aikaan näen, mitä suuresti arvostamani ammattilainen saa aikaan samasta raaka-aineesta.

Ensimmäinen raaka-aine on yksi omistakin suosikkeistani: Sitruuna. Sen monipuolisuudesta kertoo eniten se, että oli mahdottoman vaikeaa valita, mihin suuntaan reseptissä lähtisin. Risottoa, vanukasta, torttua, pannacottaa vai pastaa? Juuri monikäyttöisyyden takia myös meidän jääkaapissamme on aina pari luomusitruunaa. Sitruunat ovat yksi niitä asioita, joissa olen uskollinen luomulle. Vaikka ei olisi kemikaalikammoinen, pehmeämpi maku puoltaa luomuvaihtoehtoa.

Ensin hifisteltiin suolalajikkeilla, nyt vuorossa on kuulema pippurit, seuraavana kenties sitruuna? Jenkkiresepteissä on viime vuosina tullut yhä useammin vastaan Meyer sitruuna. Alunperin Kiinasta peräisin oleva lajike on sitruunan ja todennäköisesti mandariinin risteys. Se ei ole yhtä hapokas kuin tavalliset sitruunat. Yhdysvalloissa sen suosio alkoi Kaliforniasta ja viimeistään, kun Martha Stewart otti sen resepteihinsä, se yleistyi laajemmin. Ohut kuori on tehnyt sen haastavaksi kuljettaa, mutta ehkä sitä jossain vaiheessa saadaan myös Suomeen. Tammikuussa Tesco lennätti sen nimittäin omiin valikoimiinsa Briteissä. Ainakin toistaiseksi on kuitenkin pitäydyttävä tavallisessa sitruunassa, mutta onneksi se ei suinkaan ole tyytymistä. Ainakin tällaiselle hapannaamalle sitruunan hapokkuus ja raikkaus on juuri se syy, miksi sillä on erityinen paikka vihanneslokerossani.

Kaikista vaihtoehtoisista resepteistä päädyin harkinnan jälkeen tekemään sitruunaista jogurttipannacottaa kevyellä rosmariinin häivähdyksellä. Päätökseen vaikutti oikeastaan eniten nurkan takaa tuleva pääsiäinen. Tämä olisi mukavan raikas päätös aterialle jonain pääsiäisen päivistä. Halutessaan sen voi hyydyttää myös vaikkapa pieniksi piiraiksi: Paista pohjat hyvissä ajoin, anna jäähtyä ja kaada täyte pohjien sisään hyytymään.

Tässä siis minun sitruunainen reseptini: Raikas jogurtilla kevennetty pannacotta, jossa on häivähdys rosmariinia. Tänään ilmestyvässä Divaanissa on Suvi Rüsterin kolme reseptiä samasta pääraaka-aineesta.

pannacotat-suolaajahunajaa

Sitruuna-rosmariini-jogurttipannacotta

(tulostettava versio reseptistä)
kahdelle-kolmelle

2 dl kuohukermaa
1 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl ruokosokeria (tai jotain muuta sokeria tai hunajaa)
1-2 liivatelehteä
1 rosmariininoksa
puolikkaan sitruunan kuori ja kokonaisen mehu

1. Laita kattilaan kerma, sokeri, puolikkaan sitruunamehu, sitruunankuori ja oksasta irrotetut, kevyesti silputut rosmariininlehdet. Kiehauta, keittele muutama minuutti, nosta liedeltä ja anna maustua puolisen tuntia.

2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen viideksi minuutiksi, siivilöi kerma ja sekoita joukkoon jogurtti. Kuumenna tilkka sitruunamehua, sulata joukkoon liivatelehdet, joista on puristettu ylimääräinen vesi pois. Sekoita seos kerma-jogurttiseoksen joukkoon. Maista, lisää halutessasi sitruunaa tai sokeria.

3. Kaada tarjoiluastioihin tai vuokiin ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi, mieluummin pidemmäksi ajaksi.

Taydellinen_ohje_kirjaRGB

 

PS Sain mahdollisuuden tehdä Divaanista tarjouksen, jonka saat vain blogini kautta. Jos haluat jatkossa Divaani-lehden eli sisustusideoiden lisäksi mm. Suvin reseptit kotiin kannettuna, kannattaa tarttua tähän tarjoukseen:

Divaani-lehti kestotilauksena 4 numeroa 19,90 euroa (norm. 30,60 e) ja tilaajalahjana Suvi Rüsterin ja Sami Revon yhteistyönä syntynyt Täydellinen ohje -kirja (arvo 34,90 e).

Täydellinen ohje on yksi kirjasuosikeistani: Kaikki Oliviasta banaanilaatikkoon repäisemäni suosikkireseptini (kuten focaccia, köyhät ritarit, jättirapucurry, pavlova) on koottu yksien kansien väliin. Lisäksi reseptin yhteydessä on myös provinkit, kuinka onnistut niiden toteuttamisessa. Niistä olen poiminut omaan keittiööni mm. köyhien ritarien kevyen karamellisoinninin. Siihen päälle Sami Revon kuvat. Toimii!

Jos haluat tarttua tarjoukseen, tee se tästä linkistä avautuvan tilauslomakkeen kautta.

 

 

Limepossetit

Sitten viime kesän villityksen olen ehtinyt tehdä possetista jo monen monta versiota. Tässä ehdoton suosikkini: Limepossetit ja mintulla marinoitua mangoa. Joka kerta se jaksaa yllättää helppoudellaan. 

limeposset-suolaajahunajaa

Totuuden kuulee muka vain lasten ja imeväisten suusta. Siihen listaan kannattaa lisätä myös sukulaiset: “Ihan hyvin sinä kirjoitat, mutta ei minulla ole aikaa lueskella niitä löpinöitä, laita sinne printattavat versiot niistä resepteistä”. Periaatteessa suvusta tulleet muutosehdotukset joutuvat tavallista tarkemman arvioinnin alle, mutta tämä pääsi seulan läpi. Resepteistä on nyt aina myös printattava versio, johon on linkki ohjeen yhteydessä. Toivottavasti niistä on hyötyä teille muillekin vai liekö niin, että niitä käyttävät vain kiireinen serkkupolo ja surkean mokkulan varassa oleva äitini, joka voi nyt tallentaa suosikkinsa omalle koneelleen (äiti, tämä oli tekninen vinkki). Mutta mitäpä sitä ei ihminen tekisi perheensä eteen.

Olimme Soul Kitchenin Annan ja Masutoaitemu-Riitan kanssa jokunen viikko sitten ruokamatkalla Tampereella. Berthassa sain pitkästä aikaa viime kesän blogihittiä lemonpossetia mangosorbetin kera. Piti kaivaa taas kotonakin kermat esille, hyydytellä possetit ja tarjota ne Tampereen tuliaisista eli Muuton matalista juomalaseista. Meidän taloudessa ne ovat löytäneet paikkansa jälkiruoka-astioina.

Tein possetit tällä kertaa limestä ja tarjosin ne mintulla marinoidun mangon kanssa. Toistaiseksi paras possetmakuyhdistelmä, jonka olen tehnyt. Posset on uskomattoman monipuolinen ja se on herättänyt niin paljon innostusta ruokabloggaajien keskuudessa, että versioita on tehty sitruunan lisäksi mm. verigreipistä ja appelsiinista. Jos et ole vielä kokeillut, kokeile ihmeessä. Lopputuloksena on ihanan raikas sitruksinen jälkiruoka, joka syntyy todella helposti muutamasta raaka-aineesta. Possetissa kerma hyytyy sitrushedelmän hapon ansiosta, eikä siinä käytetä ollenkaan liivatetta. Lopputulos on pehmeämpi ja valuvampi kuin liivatteella tehtäessä eli pannacottamaista rakennetta ei edes kannata tavoitella.

Limepossetit marinoidulla mangolla

(tulostettava versio reseptistä)

kahdelle

2 dl kuohukermaa
3/4 dl sokeria
2 limen mehu (reilu 1/2 dl)

1.  Sekoita sokeri kerman joukkoon kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kiehahtamisen jälkeen reilu viisi minuuttia.

2. Purista sillä aikaa limen mehu ja sekoita sen keittämisen jälkeen kerma-sokeriseokseen. Maista, lisää tarvittaessa limeä tai sokeria makusi mukaan.

3. Kaada tarjoiluastioihin, peitä kelmulla ja nosta hyytymään jääkaappiin. Vähintään kolmeksi tunniksi. Itse hyydytän yleensä jokusen tunnin enemmän.

Marinoitua mangoa

reilu 1/4 tuoretta mangoa
1/4 dl limemehua (noin 1/2 limeä)
1 tl ruokosokeria
pari oksaa minttua

1. Sekoita sokeri limemehun joukkoon.

2. Kaada seos paloitellun mangon päälle.

3. Sekoita joukkoon silputtu minttu. Anna maustua noin tunti.