Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Helppo Bprssi

From Russia with Love

Borssikeitto
Entinen kollegani opetti minut arvostamaan borssia. Minulla ei ole ollut aiemmin tarvetta tehdä sitä itse, koska sain erinomaista borssikeittoa säännöllisesti työpaikallani. Valitettavasti enää niin ei ole, joten oli laittaa kattila liedelle. Ja kuten borssiguruni on opettanut, borssi kannattaa tehdä vain tuoreista, hyvistä raaka-aineista. Etikkapunajuuret voi ihan suosiolla unohtaa.

Tämän borssin ohjeen olen saanut äidiltäni ja alkujaan se lienee pääosin peräisin kansalaisopiston kokkauskurssilta, sitä on lähinnä muutettu lisäämällä yrttejä. Meidän perheessa innostus ruoanlaittoon kulkee äidiltä tyttärille, mutta valitettavasti marttataidot eivät ole siirtyneet geeneissä. Sitä kirosin, kun pakastepussit käsissä yritin pilkkoa punajuurta borssiin. Äidilläni olisi tietenkin ollut kertakäyttöiset kumihanskat. Aika nopeasti totesin, että sotkekoon sitten sormet. Leikkuulauta kannattaa kuitenkin suojata kunnolla. Jo aiemmin mainittu etikkapunajuurien välttäminen kannattaa, jos teet keiton niistä, siitä tulee todella etikkainen.

Satsi on tällä ohjeella aika iso. Kahden hengen taloudessa, josta puolet ei ymmärrä borssin päälle, tämä meni jo vähän urakoinnin puolelle eli ensi kerralla itse puolitan annoksen, mutta onneksi tämä oikeastaan vain paranee lämmitettynä.

Borssikeitto

500 g punajuuria (raakoja, ei siis etikkapunajuuria)
200 g porkkanaa
100 g valkokaalia
pieni pala selleriä (noin 50 g)
100 g sipulia
1/2 dl punaviinietikkaa
1/2 dl öljyä
400 g nakkeja (tai vaikkapa savukylkeä)
2 l vettä
1-2 kasvisliemivalmistetta
5 oksaa tuoretta timjamia
2 laakerinlehteä

Tarjoiluun: smetanaa

Pese ja kuori kasvikset ja suikaloi ne tulitikun ohuiksi paloiksi.

Kuumenna kattilassa öljyä ja kuullota siinä punajuurisuikaleet. Lisää kuullottamisen loppuvaiheessa punaviinietikka. Se säilyttää punajuurten värin kauniina. Lisää kattilaan vesi, yrtit ja liemivalmisteet ja keitä kunnes punajuuret ovat puolikypsiä. Aika riippuu aika lailla siitä, kuinka paksuja tai ohuita teillä ovat tulitikut 😉 Käytännössä keittoaika on parisenkymmentä minuuttia tai hiukan kauemmin.

Kuullota sillä välin muut kasvikset ja lisää ne soppaan, kun punajuuret ovat puolikypsiä. Keitä kypsiksi ja tarkista maku ennen tarjoamista. Lisää tarvittaessa esimerkiksi suolaa.