Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Edullinen Arkiruoka

Välikauden soppaa – kasviskeitto

Tomaattinen kasviskeitto

tomaattinen-kasviskeitto-suolaajahunajaa

Kesää kohden tekee mieli keventää. Lihapadat eivät enää houkuta, mutta salaatit ovat vielä vähän ankeita, kun parhaaseen kotoiseen kasvukauteen on hetki. Ei tosin onneksi enää kovin kauan. Istutuslaatikkoni ovat taas esillä lumen alta ja ensimmäiset ruohosipulit  pilkottavat mullan alta. Muita vihanneksia odotellessa liedelle päätyi maultaan ihanan tuhti, mutta samalla sopivan kevyt kasviskeitto, joka ei myöskään maksa montaa euroa. Kikherneiden ansiosta siinä on sen verran proteiinia, että nälkä pysyy kyllä loitolla.

Alunperin inspiraationa keittoon toimi Pinterestissa silmiin osunut kasviskeitto. Tämä resepti syntyi, kun avasin vihanneslaatikon ja kuivakaapin ja aloin latoa niiden sisältöä pöydälle. Paras metodi synnyttää Hävikistä herkuksi -soppa on tyhjentää ne yläkaapin takanurkat ja vihanneslaatikon pohjat. Oma versioni on tehty alla mainituista raaka-aineista ja kirjoitin reseptin yhteyteen sulkuihin mahdollisia vaihtoehtoisia raaka-aineita. Ainoa asia, josta ei kannata tinkiä on liemen maku: Älä siis jätä pois chiliä, valkosipulia, kasvislientä, tomaattipyrettä, mausteita tai säilöttyjä tomaatteja.

Tein keiton päälle myös pistouhenkisen yrttitahnan. Sekin jatkaa sopan “käytä sitä, mitä kaapista löytyy” -ajatusta. Oikeaoppinen pistou on ranskalainen vastine pestolle: Basilikapohjainen yrttitahna ilman pinjansiemeniä ja parmesania. Keiton päälle otin sitä, mitä ikkunalaudalla oli tarjolla. Koska basilikaa ei ollut riittävästi, laitoin puolet lehtipersiljaa.

Tomaattinen kasvis-pastakeitto

(tulostettava versio reseptistä)
neljälle

1 porkkana
1 juuripersilja (tai juuriselleriä)
pieni pala lanttua (tai palsternakkaa)
1 sipuli
1 sellerinvarsi
loraus oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä
1 laakerinlehti
muutama oksa tuoretta timjamia tai kuivattua timjamia
1 reilu tl chilihiutaleita
3 rkl tomaattipyrettä
1 prk säilöttyjä (kirsikka)tomaatteja
1 l kasvislientä
1 prk (285 g) kikherneitä (tai valkoisia papuja)
1/4 kukkakaalista (tai pari kourallista vihreitä papuja)
75 g kuivapastaa
reilusti mustapippuria

Yrttitahna

yhteensä puoli ruukkua basilikaa ja lehtipersiljaa
2 valkosipulin kynttä
noin 3 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa

1. Kuori ja kuutioi porkkana, lanttu, juuripersilja, sipuli ja valkosipuli melko pieniksi kuutioiksi. Paloittele varsiselleri.

2. Kuumenna öjyä kattilassa. Lisää porkkana, lanttu, juuripersilja ja sipuli. Kuullota viitisen minuuttia, lisää valkosipuli ja kuullota muutama minuutti. Älä päästä juureksia missään vaiheessa ruskistumaan eli malta kuullottaa miedolla lämmöllä.

3. Lisää tomaattipyree, kuullota hetki, lisää säilötyt tomaatit, mausteet ja kasvisliemi. Keitä viitisen minuuttia. Pilko sillä välin kukkakaali pieniksi kukinnoiksi.

4. Lisää kattilaan ensin pasta (jos keittoaika noin 10 minuuttia, jos käytät pientä pastaa, jonka keittoaika on 6 minuuttia, aloita kukkakaalista ja sitten melkein heti perään pasta) ja muutaman minuutin päästä kukkakaalin kukinnot. Keitä kunnes pasta ja kukkakaali ovat melkein kypsiä, lisää kikherneet. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita.

5. Valmista yrttitahna. Hiero morttelissa kaikki ainekset tahnaksi, lisää öljyä vähitellen, kunnes tahna on haluamasi paksuista. Voit tehdä yrttitahnan myös sauvasekoittimella.

facebookissa-lätkä

Tomaatit paahteessa – tomaattikastike paahdetuista tomaateista

Spaghettia ja tomaattikastike paahdetuista tomaateista
Periaatteessa olen sitä mieltä, ettei useimpia klassikoita ole tarvetta muokata, mutta yleensä heittäydyn kuitenkin kurittomaksi ja muokkaan kuitenkin. Tällä kertaa päätin valmistaa tomaattikastikkeen vaihteeksi paahdetuista tomaateista. Ja palan painikkeeksi tietenkin buffalomozzarellaa.

tomaattikastike paahdetuista tomaateista

Fannissa ja kanelissa oli tehty keittoa paahdetuista tomaateista ja siitä sain idean kokeilla samaa kastikkeelle, koska tomaattini olivat monen päivän kypsyttelyn jälkeenkin vielä aika aneemisia. Niistä ei olisi kummoista kastiketta syntynyt.

Kun lähtee tuunaamaan, menee välillä komeasti metsään, mutta tällä kertaa lähetän kyllä erityiskiitokset Fannin ja kanelin keittiöön paahtamisideasta. Valmistaminen kestää toki hiukan kauemmin kuin purkkitomaattiversion, mutta tämä oli paras tomaattikastike, mitä minun keittiössäni on koskaan saatu aikaan. Onneksi sitä jäi vielä jäljelle, koska kurittomuus resepteissä johtaa siihen, ettei koskaan tiedä, pystyykö samaan toisen kerran.

Kastike pastalle paahdetuista tomaateista

4-5 annosta

Määrät ohjeessa ovat aika lailla suuntaa-antavia, lorauta oman makusi mukaan, niin tein minäkin.

5 tomaattia ja pari kourallista kirsikkatomaatteja
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
1 ruukku basilikaa
1-2 rkl voita
1 tlk säilöttyjä kirsikkatomaatteja
1-2 rkl hunajaa
1-2 rkl punaviinietikkaa
suolaa
pippuria

1. Lohko tomaatit, tuoreet kirsikkatomaatit, sipulit ja valkosipuli reiluiksi paloiksi. Poista tomaateista ja kirsikkatomaateista siemenet. Mausta tuoreella basilikalla, suolalla ja pippurilla, lorauta päälle oliiviöljyä. Paahda uunissa 175 asteessa puolisen tuntia.

2. Sulata voi pannulla, kaada pannulle paahdetut tomaatit ja sipulit. Hauduta hetki. Lisää säilötyt tomaatit, hunaja ja punaviinietikka. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Hauduta ainakin vartti, pidempikään hauduttelu ei haittaa. Itse hauduttelin puolisen tuntia. Samalla kannattaa kauhalla rikkoa kastikkeen rakennetta, jotta siitä tulee tasaisempi. Täysin tasaista siitä ei ole tarkoituskaan tulla, vaan kastikkeeseen jää sattumia.

3. Lisää reilusti silputtua basilikaa juuri ennen kuin otat kastikkeen levyltä.

4. Sekoita kastike pastan joukkoon ja revi sekaan buffalomozzarellaa.