Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Caesar Varhaiskaalista

Kuukauden raaka-aine: Varhaiskaali

Grillattu varhaiskaali caesarkastikkeella
Kesän tulon huomaa esimerkiksi siitä, että olen taas pahasti koukussa caesarsalaattiin. Ainakin minulle se on kesäruokaa. Vielä tavallistakin caesarsalaattia tiukemmin sesongissa kiinni on varhaiskaalista tehty sovellus. Grillattu varhaiskaali caesarkastikkeella on tänä vuonna ollut alkukesän ruoka-addiktioni.

varhaiskaalicaesar2

Divaanissa oli noin vuoden verran kirjoitussarja, jossa yksi toimituksen jäsen valitsi aina oman raaka-ainesuosikkinsa. Suvi Rüster teki siitä kolme ruokalajia ja minä yhden blogiin. Sarja loppui vuoden vaihteessa. Harmi, koska sitä oli valtavan innostavaa tehdä. Ette arvaakaan, mikä määrä ideoiden etsimistä ja kokeiluja edelsi sitä yhtä reseptiä, jonka sain tuutista ulos. Mustassa muistikirjassani oli usein yli kymmenen erilaista ideaa. Opin siinä paljon niin raaka-aineista kuin tekniikoistakin.

Ajattelin jatkaa samaa sarjaa, mutta itse täällä blogissa. Teidän suosikkiraaka-aineistanne. Ensimmäisen tosin valitsin itsevaltiaan tavoin ihan itte, jotta saan sarjan käyntiin. Se on ihana raaka-aine, jolla voisi kevään ja alkukesän lähes elää, mutta sitä tulee käytettyä ihan liian harvoin. Kun huomasin Keittiössä, kotona ja puutarhassa -blogista, että sielläkin huhuiltiin reseptejä samasta raaka-aineesta. Päätin, että siinä se on. Blogin kuukauden raaka-aine, varhaiskaali.

Varhaiskaali on valkokaalin sesonkiversio. Sen mehukkuus perustuu siihen, että se kerätään suhteellisen nuorena ja kaali pääsee pöytään ilman varastointia. Syksyyn mennessä kaalit kasvavat tiiviimmiksi ja suuremmiksi ja niistä tulee kuivakampia. Varhaiskaalisesongin alku on aina ensimmäinen lupaus kesästä. Se saattaa olla syy, miksi suhtaudun varhaiskaaliin erityisellä lämmöllä.

Luvassa siis pari reseptiä varhaiskaalista. Tässä niistä ensimmäinen, josta tuli samantien uusi addiktio. Pehmeä, mutta edelleen hiukan napakka ja sopivasti makua grillistä saanut varhaiskaali yhdistyy koukuttavasti caesarkastikkeen sekä parmesanin suolaisuuteen.

Nyt huhuilen teidän suosikkiraaka-aineittanne. Mikä olisi sopiva heinäkuun raaka-aineeksi? Se voi olla jotain erityisesti sesonkiin sopivaa tai sitten muuten vain suosikkisi, joka toimii ihan mihin vuodenaikaan tahansa.

Tähän mennessä sarjassa on kokattu sitruunasta, avokadosta, raparperista, ahvenesta, puolukasta, vaniljasta, inkiväärista ja suklaasta. Monta hyvää on siis jäljellä.

Sitruunapannacotta
Grillatut avokado-juustoleivät
Raparperirahkapiirakka
Paistetut ahvenet, hernepyree, uudet perunat ja kananmunakastike
Puolukka-suolakaramellikakku
Paahdetut vaniljamantelit
Inkivääri-illallinen: Porkkana-inkiväärikeitto, sitruuna-inkiväärikanatagine, inkivääripäärynät ja inkiväärihömpsy
Churrot ja suklaakastike

Grillattu varhaiskaali ceasarkastikkeella

neljälle

1 pieni varhaiskaali
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Kastike

riittää noin kaksinkertaiseen määrään kaalia

1 kananmuna
2 tl dijonsinappia
2 -2 1/2 dl rypsiöljyä
1-2 sardelli (tai anjovisfileetä)
1 pieni valkosipulin kynsi
2 rkl sitruunamehua
1/2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
kylmää vettä

lisäksi

pieni pala parmesania

1. Valmista kastike: Laita korkeaan kulhoon kananmunan, sinappi ja sardelli. Aja tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää öljy ohuena nauhana ja vatkaa kunnes aineksista on muodostunut majoneesimainen rakenne. Lisää valkosipuli pienen pieneksi silputtuna, sitruunamehu, viinietikka, suola ja mustapippuri. Surauta tasaiseksi, maista ja lisää tarvittaessa happoja.

2. Lohko varhaiskaali reiluhkoiksi lohkoiksi siten, että jokaisessa lohkossa on koossapitävä kantapala. Sudi molemmin puolin paistopinnoille oliiviöljyä ja ripottele kevyesti suolaa ja rouhi mustapippuria.

3. Grillaa epäsuorassa lämmössä molemmin puolin, kunnes kaalissa on kaunis paistopinta ja se on hiukan pehmennyt. Jätä kuitenkin hiukan purutuntumaa. Vähän palojen koosta ja grillin kuumuudesta riippuen siihen menee suurinpiirtein 10-15 minuuttia

4. Jatka kastiketta kylmällä vedellä sen verran, että se on juoksevaa ja saat valutettua sen helposti kaalin päälle.

5. Nosta kaalinpalat grillistä tarjoiluvadille. Valuta päälle kastiketta, rouhi mustapippuria ja ripottele parmesanlastuja.

*****

A classic goes seasonal. My food addiction of the early summer has been grilled spring green cabbage with caesar dressing and shaved parmesan.